A/N: LUE TÄMÄ! Tarina mukailee vahvasti Linnunradan käsikirjan kuunnelmaversion juonta, vaikka joitakin kohtia olen täydennellyt kirjalla. Koska kuunnelma ja kirja eivät ole juoneltaan täysin yhteviä, pelkästään kirjan tunteva lukija saattaa kokea tiettyjä wtf-elämyksiä. Tämä on voi voi. Saattepahan jotain kelattavaa, niin ei tule aika pitkäksi :P Tarinan pitäisi kuitenkin olla täysin ymmärrettävä myös ilman kuunnelman tuntemista.
Sisällöstä sen verran, että alku on hyvin huumoripitoinen, mutta loppua kohti tarina muuttuu hieman erilaiseksi. Kyse ei siis ole ihan pelkästä crack-henkisesti huumorista, niin kuin ensimmäisen oikean chapun perusteella voisi kuvitella. Olen kuitenkin yrittänyt pitää hymyn mukana lisääntyvästä vakavuudesta huolimatta.
Joku kuitenkin sanoo, että Tohtori on OOC paikoitellen. Olen samaa mieltä, mutta hänet oli taivutettava Käsikirjan maailmaan, eli en ole edes yrittänyt pitää häntä täysin IC. Tämä Tohtori on Tohtorin lomaversio, joka on hieman erilainen ja hieman rennompi kuin vakavampi "työ"versio, jota olemme tottuneet katsomaan. Olen kuitenkin yrittänyt pitää hänet siinä määrin IC, että hän olisi mahdollisimman uskottava. Lue ja kerro, kuinka olen tässä tasapainoilussa onnistunut!
Kuten kohdasta Word count (total) voi jo päätellä, koko pläjäys on jo valmiiksi kirjoitettu. Kuitenkin jos jollakulla on oikein timanttisia ideoita, saatan mahdollisuuksien mukaan liittää niitä kertomukseen. En siis todellakaan kiellä esittämästä ideoita! En kiellä myöskään kirjoittamasta reviewejä. Haluan haukkuja! Sarvia ja hampaita! Flameja! Mutta perustele kuitenkin, koska pelkkä PASKAA!1!!11 ei auta minua kirjoittamaan vähemmän järkkyä strutsinoksennusta. Saa tietysti myös positiivisesti kommata! Updatejen vinkuminen voi jopa johtaa siihen, että updeittaan nopeammin kuin noin kerran viikossa. Kannattaa sitä aina yrittää.
Full summary: Jaksossa Christmas Invasion Tohtori mainitsee tavanneensa Arthur Dentin. Entä jos he tapaisivat uudelleen, kun Arthurin matka on vasta alussa? Linnunrata X-over.
Timeline: New Earthin (2. kauden ensimmäinen jakso) ja seuraavan jakson välissä.
Word count (total): n. 8600
Word count (chapter): n. 880
Warnings: Muutama ruma sana. Pangalaktinen kurlauspommi. Eccentrica Gallumbits.
Spoilers: Isoja spoilereita: Linnunradan käsikirja liftareille (kuunnelma). Hyvin mietoja spoilereita: DW:n New Earth
Disclaimer: Omistan tietokoneen, jolla olen kirjoittanut tämän \o/ Siihen tosin sitten loppuukin omistukset tämän asian suhteen...
New New York oli tapansa mukaan ollut kaunis, ihmeellinen ja kaikkea muuta sellaista. Niin Tohtori ainakin väitti; ensikertalaisena Rose ei tiennyt, millainen kaupunki yleensä oli, mutta se oli kieltämättä roimasti ensimmäistä New Yorkia parempi.
Tohtori oli kertonut lukeneensa eräästä kirjasta, että ensimmäisessä New Yorkissa oli työnnettävä päänsä ikkunasta sisään mikäli halusi hengittää raikasta ilmaa, ja Rosen oli oltava asiasta samaa mieltä. Tuo ongelma ei kuitenkaan vaivannut New New Yorkia, ja matka sinne oli ollut kokonaisuudessaan onnistunut. Tietenkin tapahtumat Cassandran ja kissanunnien kanssa olivat hieman muuttaneet alkuperäisiä suunnitelmia, mutta siitä huolimatta matka oli ollut erinomainen.
Miksi sitten Tohtori vääntelehti levottomana? Yleensä hän oli onnistuneiden matkojen jälkeen tyytyväinen ja hyväntuulinen.
Ehkäpä kysymys näkyi Rosen kasvoilta paremmin kuin tyttö aavistikaan, sillä Tohtori lakkasi vääntelehtimästä ja valitsi suoran lähestymistavan. "Rose", hän sanoi, "mitä jos veisin sinut hetkeksi Jackien luokse käymään? Ihan vain muutamaksi päiväksi. Kaipaan hieman omaa aikaa. Pitää saada tuntuma uuteen minään."
Rose nyökkäsi hitaasti. Hän selvästikin suhtautui ajatukseen epäluuloisesti, ja huomioiden edellisen inkarnaation oikukkaat tempaukset, Tohtori voinut syytää häntä siitä.
"Et sitten jätä minua Lontooseen. Muistakin", tyttö sanoi nyökäten hitaasti. "Jätät minut perjantaihin ja tulet viimeistään sunnuntai-iltana hakemaan", Rose täydensi yhtä hitaasti kuin oli nyökännyt.
"Kunniasanalla", Tohtori vastasi, mikä ilmeisesti oli tyydyttävä vastaus, sillä Rose ei vastustellut, kun mies ohjasi Tardisin Powell Estatesin ulkopuolelle. Tyttö otti mukaansa hieman vaatteita ja muita tärkeitä tavaroita, mutta jätti suurimman osan omaisuudestaan Tardisiin – ihan vain varmuuden vuoksi, muistuttamaan itsestään.
"Mihin sinä ajattelit mennä?" Rose kysyi uteliaana poistuessaan aluksesta.
"Ei aavistustakaan", Tohtori vastasi. "Tuskin mihinkään vaaralliseen, mutta tiedäthän sinä minut... Nähdään sitten sunnuntaina!"
Tytön poistuttua Tohtori sulki oven helpotuksesta huokaisten. Enää piti päättää, mitä hän halusi tehdä kahden päivän ajan – tai siis sen ajan, jonka hän halusi olevan kaksi päivää Rosen näkökulmasta. Jotain tavallisesta poikkeavaa sen oli oltava, jotain irrallista, jotain, joka olisi samaan aikaa uutta ja vanhaa.
Tohtori etsi inspiraatiota aluksensa lukuisista huoneista, kaapeista ja kaikesta siitä, mitä Tardis piti sisällään, mutta sopivaa ratkaisua ei tahtonut löytyä. Vanhoja vaatteita, varaosia, elektroniikkaroinaa... Mikä hitto tuokin romukasa oli?
Yksi niistä harvoista tarpeellisista asioista, joita Tardisissa ei ollut, oli ullakko. Tämä oli sääli, sillä tavallisesti ihmiset sen tarkempaan lajinmäärittelyyn katsomatta sulloivat turhan tavaransa ullakolle, jonne se oli helppo unohtaa, ja jossa se sai kaikessa rauhassa muuttua omituiseksi vanhaksi roinaksi, jonka alkuperäistä käyttötarkoitusta edes seudun paras antiikkikauppias ei osaisi kertoa.
Ilmiö on erittäin merkillinen, sillä tavara muuttuu käyttöesineestä omituiseksi vanhaksi roinaksi korkeintaan viidessä vuodessa. Syytä tähän on etsitty muun muassa ullakkojen omasta normaaliajasta, jonka uskottiin etenevän merkittävästi nopeammin kuin ajan muualla universumissa. Teoriaa testattiin usein kokein, joissa ullakoille vietiin huipputarkkoja atomikelloja ja muuta vastaavaa. Lopulta, huolimatta siitä, että ajanmittausvälineiden muuttuminen arvottomaksi roinaksi aiheutti tutkijoille suurta päänvaivaa, ullakkojen normaaliaika onnistuttiin kuin onnistuttiinkin todistamaan.
Niinpä teoriasta tuli yleisesti hyväksytty, mutta kun asiaa ajateltiin tarkemmin, todettiin, ettei se selittänyt ilmiötä lainkaan. Voitaneen kuitenkin hyvällä syyllä epäillä, että ullakoiden normaaliaika oli syypää siihen, että Tardis kieltäytyi sinnikkäästi hyväksymättä ainoatakaan ullakkoa itseensä. Tästä syystä kaikki Tohtorille kertynyt ylimääräinen tavara oli varastoitu ympäri alusta, jossa se väistämättömästi muuttui omituiseksi arvottomaksi roinaksi korkeintaan viidessä vuodessa – olkoonkin, että vuosi Tardisissa oli kohtuullisen joustava käsite.
Romukasa, jonka Tohtori oli tällä kertaa löytänyt, oli valtavaan, parhaat päivänsä nähneeseen moniväriseen pyyhkeeseen kiedottua vanhahtavaa elektroniikkaa. Pyyhkeen tavoin laitteet vaikuttivat parhaat päivänsä nähneiltä: kolhiintuneilta ja lommoisilta, ja tarkkanenäiset elämänmuodot olisivat voineet väittää laitteiden löyhkäävän siltä, kuin joku olisi kaatanut niiden päälle muutaman pangalaktisen kurlauspommin kaukaisessa menneisyydessä. Itse asiassa näin olikin asian laita, eikä kukaan ollut saanut Janxin ponun hajua pois laitteista huolellisesta puhdistuksesta huolimatta.
Tohtori ymmärsi hyvin sen, että aluksessa oli elektroniikkaa. Tardis oli puolillaan elektroniikkaa, ja suuri osa siitä oli nähnyt parhaat päivänsä, vaikkakaan suurin osa siitä ei haissut vanhentuneelta Janxin ponulta. Mutta pyyhe, miksi Rassilonin nimeen?
Äkisti muistikuvat tästä nimenomaisesta pyyhkeestä palautuivat Tohtorin mieleen, ja niiden myötä palasi tieto myös sähkövempeleiden käytöstä. Sähköpekalo, alieetteriradio... Molemmat muistoja Tohtorin nuoruusvuosilta, hulluilta ajoilta ja akatemian päiviltä, joina hän oli karistanut planeettansa tomut jaloistaa ja liftannut läpi Linnunradan ihan vain omaksi ilokseen kauhistuttaen teollaan jopa yhteiskuntakriittiset opiskelijatoverinsa.
Lopulta Tohtori oli jättänyt Linnunradan hetkeksi oman onnensa nojaan ja palannut koulunpenkille. Hän oli saanut oman Tardisin ja päässyt liikkumaan entistä vapaammin, eikä liftaaminen enää ollut ollut tarpeellista. Tohtorin liftarivuosia ei juuri oltu tuotu esiin, vaikka moni oli antanut ymmärtää, ettei moinen käytös sopinut ainoallekaan itseään kunnioittavalle gallifreyalaiselle, saati sitten ajan herralle, ja että jos se vain heistä olisi ollut kiinni, niin mokoma asiaton liftarinretku olisi lentänyt pihalle akatemiasta kuin leppäkeihäs. Virallisten asiaa koskevien sääntöjen puuttuessa hän oli kuitenkin saanut jäädä, ja lopulta asia oli painettu villaisella.
Ehkäpä juuri muistutuksen puutteessa Tohtori oli unohtanut. Hänen ei olisi pitänyt – olihan siitä tietysti aikaa, paljon aikaa, mutta ajan herran ei sopinut unohtaa tällaisia asioita. Vaikka tietenkään Tohtori ei teknisesti ottaen ollut noihin aikoihin ollut muuta kuin vaivainen kandidaatti, levoton Theta Sigma täynnä epäsovinnaista kapinaa ja osin epätervettäkin kokeilunhalua, joka oli johtanut siihen, että noissa hulluissa vuosissa oli ollut melkoisia aukkoja jo silloin, kun hän oli vielä elänyt niitä.
Tohtori hymyili itsekseen. Ollapa jälleen nuori, täynnä energiaa ja intoa! Hän liftaisi uudelleen läpi Linnunradan, sekoilisi toistamiseen sen parhaiden sekopäiden kanssa ja rymistelisi jälkensä planeetan jos toisenkin bilehistoriaan.
Miksi ei? Hillittömyys ja epäterve kokeilunhalu tosin oli jo koettu, joten ehkä oli parasta pyyhkiä suunnitelmasta sekoilu ja bilehistoriaan rymistely, mutta liftarinelämä oli noin suurimmaksi osakseen mahdollista ilman noita kahta toimintoa. Mies ja hänen pyyhkeensä, yhdessä koko Linnunrataa vastaan!
Niin, miksipä ei?
A/N 2: Beeblebroxin isoisää mukaillen en voi sanoa muuta, kuin että paikoitellen tulee väkisinkin mieleen sana läskisoosi... Uskon ja toivon, että ensimmäisessä ja toisessa chapussa tapahtuu merkittävää tasonnousua, joten sinä ehkä ainoa lukijani: ällös vielä poistu keskuudestani!