Noniin, tämä on nyt sitten ensimmäinen kunnolla tekemäni ficci. Toivon, että pidätte.
Genre: Draama ja romantiikka (kai?)
Pairing: DenNor
Rating: T
Warning: Kiroilua, ahdistelua, väkivaltaa ja angstia… (myös kirjoitusvirheitä todennäköisesti löytyy)
Disclaimer: Hetalia ja sen hahmot kuuluvat Himaruya Hidekazille. (Juoni taas on omani)
Sydämeni on turha ilman rakkauttasi
Sydämeni on musta. Tuska, yksinäisyys ja suru ovat sammuttaneet sen, ja kohtaamani viha on raadellut sen.
Silmäni ovat tyhjät ja tuijottavat harmaina kaukaisuuteen.
huuleni ovat veren värjäämät ja huutojen halkomat.
Ruumiini on rikki. Tuska vuodattaa verta ja kipu viiltää viimeisen kerran.
Sieluni on tyhjyyden pirstoma ja kyynelten särkemä.
Raajani ovat pelon katkomat ja paniikin murskaamat.
Olen yksin. Minua ei voi pelastaa. En voi paeta. Hetken kipu viiltää, kunnes unohdan kaiken.
Unohdan kivun.
Unohdan maailman.
Unohdan elämäni.
Unohdan itseni.
Unohdan HÄNET.
…Olen kuollut…
Tanska istui jo kolmatta päivää huoneessaan. Hän ei poistunut sieltä mihinkään, ellei se sitten ollut täysin välttämätöntä. Se, mitä hän oikeasti teki huoneessaan, oli ulkopuolisten tietämättömissä, mutta todellisuudessa hän itki. Päivät päästään hän vain itki vuolaasti, ja kun ei itkenyt, hän joi. Hän ei juuri sillä hetkellä välittänyt mistään, vaan yritti unohtaa kaiken. Mutta ei olut eikä kyyneleetkään huuhtonut niitä kasvoja tanskalaismiehen mielestä. Hän muisti yhä elävästi, kuinka nämä kasvot kääntyivät häntä kohti, jäätävän sinisen liilat silmät tuijottivat häntä vihaisesti, ja pehmeät huulet lausuivat nytkin Tanskan korvissa kaikuvat sanat: "Minä vihaan sinua".
Jälleen Tanska peitti kasvonsa käsillään ja antoi kyynelten juosta pitkin hänen jo valmiiksi märkiä poskia. Hänen oljenvaaleat hiuksensa harottivat normaaliakin enemmän joka suuntaan, ja punainen kauluspaita lähinnä roikkui hänen yllään. Siltikin kauheinta katsottavaa olivat miehen kyynelien kastelemat kasvot. Verestävät silmät, hitusen turvonneet huulet, sekä syvä haava toisessa ohimossa. Tanska ei olisi halunnut muistaa, mistä ja miten oli sen saanut, mutta jatkuva päänsärky ei antanut mahdollisuutta unohtaa.
"Päästä irti!"
"En! En halua menettää sinua!"
"Sanoin että päästä irti!"
Tanskan päätä vihlaisi hänen muistellessa kipua, kun pöydällä tyhjänä lojunut olutpullo iskeytyi hänen ohimoonsa jättäen verisen jäljen hajotessaan. Hän kosketti kevyesti haavaansa, mutta veti kätensä nopeasti pois kivun vaikutuksesta.
Alkoholin vaikutus alkoi ilmeisesti pikkuhiljaa kadota, sillä se, mitä oli tapahtunut kolme päivää sitten, palaili taas kristallin kirkkaana Tanskan mieleen. Kuinka hän olikaan käynyt norjalaismieheen käsiksi, ja ennen kuin ehti sen kummemmin reagoida, tämä oli napannut pullon pöydältä ja iskenyt sen hänen ohimoonsa. Hän sai rangaistuksensa. Silti vihaaminen oli jo liikaa. Aivan liikaa. Okei, kyllähän ahdistelu ja käsiksi käyminen oli kenestä tahansa epämiellyttävää eikä kukaan mielellään sellaisen kohteeksi joutuisi, mutta tanskalaismies ei voinut käsittää, miten vain sellainen sai jonkun vihaamaan häntä. Varsinkaan kun tämä joku sattui olemaan Norja.
Tanska nousi ylös ja käveli sänkynsä vieressä olevan laatikon luokse. Hän avasi laatikon, jonka sisuksista paljastui valtava määrä täysiä olutpulloja. Varsin omaperäisen hiusmallin omaava mies otti laatikosta muutaman pullon, jotka hän vei pöydälleen yhtä lukuun ottamatta. Hän avasi pullon ja kaatoi melko lailla vahvan nesteen kurkustaan alas. Juotuaan pullon tyhjäksi hän laski sen pöydälleen ja heittäytyi sängylleen makaamaan.
Kauaakaan hän ei ehtinyt siinä olla, kun ovikello soi. Laiskasti ja veltosti Tanska nousi takaisin ylös ja lähti laahustamaan ulos huoneestaan kohti ulko-ovea. Mies ei tiennyt miksi hän tahtoi mennä avaamaan. Odottiko hän jotakuta? Odottiko hän Norjaa? No, odotti hän tai ei, hän näytti selvästi pettyneeltä huomattuaan Ruotsin seisovan ovensa takana. Tanska näytti murtuneelta, ja vilkaistuaan itseään eteisen suuresta peilistä hän ymmärsi näyttävänsä myös hirveältä. Hän yritti vääntää naamalleen sen kaikille tutun virneensä, mutta sai aikaan vain kerrassaan kamalan irvistyksen. Hän teki peilikuvalleen yökkäävän eleen ja kääntyi poispäin siitä. Ruotsin soittaessa ovikelloa uudelleen Tanska päätti avata oven. Kuitenkaan hän ei Ruotsin hämmästyneen ilmeen nähtyään pystynyt sanomaan mitään.
"Painu Helvettiin", ne olivat ainoat sanat mitkä Tanska sai suustaan kakistettua, ja nekin suurella vaivalla. Juuri kun hän oli sulkemassa ovea Ruotsi nappasi ovenkahvasta kiinni ja tempaisi oven takaisin auki. Hän työnsi Tanska lattialle ja astui itse sisään sulkien oven perässään.
"Sinne saat painua itse", hän lausahti kylmästi katsoen, tai pikemminkin mulkoillen maassa makaavaa miestä. He olivat molemmat hiljaa hetken kunnes Tanska nousi ylös ja vastasi mulkoiluun samalla mitalla.
"Mitä hittoa sinä täällä teet?" hän kysyi ja näytti siltä, kuin olisi aikeissa hakea kirveensä ja häätää vieraansa väkisin ulos talosta. Ruotsi katsoi silti tiukasti Tanskaa.
"Kuulin Norjalta mitä teit. Häpeäisit", Ruotsi sanoi syyttävästi. Tanska ei sitä sietänyt.
"Mitähän minä olenkaan tehnyt täällä viimeiset kolme päivää?" hän sanoi riuhtaisten pidempää miestä paidankauluksesta. Tämä taas ei tuntunut juuri välittävän vaan irrotti toisen käden paidastaan.
"Ei sinusta koskaan tiedä. Hajusta päätellen olet ainakin juonut", Ruotsi tokaisi hieman etoen Tanskan haistessa vahvasti oluelle.
"Kyllä sinä tiedät millainen minä olen! Häivy!" Tanska vastasi raivokkaasti ja näytti uhkaavasti olevan lähdössä teräasettaan hakemaan.
"Hyvä on", Ruotsi sanoi ja huokaisi syvään. Hän kääntyi ympäri ja avasi oven. "Sinuna en tosin homehtuisi kotona vaan pyytäisin anteeksi häneltä."
Sitten Ruotsi astui ulos ja sulki oven perässään. Tanska katsoi hetken suljettua ovea, kunnes lähti takaisin huoneeseensa. Hän sulki oven ja nappasi pöydältään yhden olutpullon.
"Pyytäisin anteeksi? Miten muka, kun Norja ei suostu minua edes tapaamaan…" Hän mutisi itsekseen ja joi jälleen pullonsa tyhjäksi. Ja äkkiäkös siinä meni toinenkin. Ja kolmas.
Lopulta juotuaan tarpeeksi hän kaatui sängylle.
"Ihan kuin Swe minua ymmärtäisi. Hänellä on Suomi, joka on kesy kuin lammas… Norjaa taas voisi verrata… Vaikkapa…" hän ei ehtinyt sanoa lausettaan loppuun ennen kuin sammui niille sijoilleen.
Oli kulunut jälleen useita tunteja kun Tanska jälleen heräsi. Hän ei kuitenkaan saanut normaaliin tapaansa heräillä kaikessa rauhassa, vaan juoksi alle viidessä sekunnissa vessaan oksentamaan. kului minuutteja, kun hän viimein onnistui pysymään edes jotenkuten tolpillaan. Ja kuten arvata saattaa, hän hoiperteli ensimmäisenä takaisin sänkyynsä ja veti peiton päänsä yli.
"Perkele… Ihan kuin lauantaiaamuisin perjantaikännien jälkeen…" Tanska mutisi hiljaa. "Niin, paitsi että Norja ei ole…"
Tanska keskeytti lauseensa tuntiessaan jotain lämmintä ja märkää poskillaan. Tanska viskasi peiton lattialle ja nousi istumaan. Hän pyyhki kasvot hihaansa ja nappasi jälleen uuden pullon käsiinsä.
"Norja, tämä on sinun syytäsi…" Tanska sanoi kärttyisästi ja nosti pullon huulilleen.
Sama kaava toistui seuraavien viikkojen ajan.
Tällainen oli ensimmäinen luku, seuraavasta voisin ehkä yrittää tehdä pidemmän. Kuten jo aiemmin mainitsin, tämä on ensimmäinen kunnon ficcini, joten toivon, että viitsisitte tätä lukea ja kritisoida.