Kesäyö
En omista Hetaliaa enkä kappaletta, joka on Pariisin Kevät - Kesäyö.
Punaista, oranssia, keltaista, metsänraja näkyi mustana ja sahalaitaisena. Nauttiakseen hiljaisuudestaan väreistä liekehtivän järven rannalla hän sulki silmänsä hitaasti. Avatessaan silmänsä uudelleen aurinko ei ollut laskenut. Ei, se ei laskisi. Ei vielä.
Hän tuumaili, että olikohan magia osana tähän henkeäsalpaavan kauniiseen, jokavuotiseen näkymään, joka kestäisi päiviä. Hän kuitenkin tiesi, että se ei ollut, tieteen todistaessa se menetelmillään, mutta hän halusi uskoa, ettei se olisi näin yksinkertaista. Hän sulki silmänsä uudelleen, tällä kertaa kuitenkin kuiskaten hiljaa sanat: ≫Istuin hämärässä.. Alkoi hetki, joka tuntui kuin ei se loppuisi milloinkaan...≪ Suomi avasi silmänsä uudelleen, keikauttaen päätään taaksepäin ja jatkoi: ≫Hetkeksi hiljaisuus saapui...≪ Suomi hymyili rauhallisesti. ≫Luokseni kuin olento, ja huusi: "Älä pelkää maailmaa"≪
Suurikokoinen hahmo käveli hiljaa takaapäin, mutta Suomi ei säikähtänyt. Hän tiesi toisen tulosta, oli kuullut sen jo kaukaa. Hänen viereensä hiljaa istunut henkilö kuiskasi matalalla, mutta Suomen mielestä hyvin kauniilla äänellä: ≫Istuimme hetken yhdessä, ja avaruus katsoi meitä≪
Suomi hymyili tuolle, yöttömän yön auringon valaistessa toisen puolen hänen ja Ruotsin kasvoista. Hetki oli kuin taikaa täynnä, eikä kumpikaan halunnut sen loppuvan. Ei muita sanoja, vain kauniin laulun sanoituksien toistamista ääneen, kummankin istuessa hetken yhdessä, ja avaruuden tuolla jossain katsoessa heitä.
≫Ja ulkona...≪
≫... kesäyö..≪
≫Satoi kasvoille kyyneleitä...≪