Kun taas Aomine Daiki on nykyään ihan pihalla kaikesta sellaisesta. Hän oli lapsena malli, mutta lopetti yllättäen. Kaikkien kommullusten kautta Aomine päättää ryhtä taas malliksi. Mutta voiko siitä tulla yhtikäs mitään?
Aomine:
Prrrr! Kuului rasittava ääni. Otin käteeni herätyskellon ja paiskasin sen täysillä seinään. Järkyttävä ininä loppui. Vasta sitten heräsin kunnolla ja tajusin mitä olin tehnyt: Herätyskellon romut valuivat lattialle. Sinne meni sekin paska. -2500 jeniä. Nousin ärtyisänä ylös. Vedin jalkaan mustat farkut ja päälleni hupparin. Koululullamme ei ollut koulupukua, joten pukeuduimme miten halusimme. No ei siinä mitään niin huonoa koulua kävinkin, että vaikka omistaisin koulupuvun, en sitä käyttäisi. Juoksin pienen ja rähjäisen asuntoni toiselle puolelle ja nappasin laukkuni. Langat valuivat koululaukustani ja se oli ihan hajoamispisteessä. Minulla oli alle kymmenen minuuttia aikaa mennä metroasemalle. Asetin aina herätyskellon herättämään siten, että ehtisin nukkua mahdollisemman paljon.
Koulunkellot soivat lounastauon merkiksi. Raahustin käytävää pitkin kohti portaita päämääränäni kattotasanne. Työnsin raskaan oven auki ja minua tervehti raikas viileä ilma. Oli kevään alku, marraskuu ja toinen lukukauteni oli alkanut. Normaalisti ilma olisi jo lämpimämpi, muttei tänä vuonna. Kaaduin tasannetta vasten, katsahtaen tyyntä taivasta. Elämäni oli tylsä ja normaali.