Kämppikseni ja paras ystäväni Macy Misa ja minä olimme päättäneet lähteä bileisiin, jotka pidettiin kaupungin toisella laidalla. Emme yleensä käyneet bileissä niin kaukana, mutta tällä kertaa joku oli houkutellut Macya viikkokausia eikä hän osannut sanoa ei.
Macy oli muuttanut pari kuukautta sitten kanssani samaan taloon ja siirtynyt samaan yliopistoon kanssani. Minä opiskelin markkinointia ja Macy oli tullut yliopistoon urheilustipendillä. Asuimme isovanhempieni omistamassa paritalossa kävelymatkan päässä kampukselta. Se oli kiva kahden makuuhuoneen asunto, joka oli sisustettu monta vuosikymmentä sitten. Minusta asunto oli tyylikäs vaikkei se ollutkaan uusiempien trendien mukainen.
Saavuimme bileisiin, kun ne olivat jo täydessä vauhdissa ja löysimme tyhjän kahdenistuttavan sohvan huoneen laidalta. Macy ei ollut vielä tutustunut kunnolla koulussa kuin urheilujoukkueissa oleviin oppilaisiin, joten minä olin hänen kampusoppaansa.
-Kuka tuo on? Macy kysyi ja osoitti huoneen keskellä olevaa opiskelijapoikaa, jolla oli musta t-paita, joka sai hänen lihaksensa näyttämään vielä suuremmilta kuin ne oikeasti olivat ja tiukoissa farkuissa, joissa hän näytti syötävän hyvältä. Hänellä oli mustat, niskasta hieman kihartuvat hiukset ja paksut mustat kulmakarvat. Lisäksi hänellä oli silmälasit, jotka olivat trendikkäät, mutta samlla hieman nörtihtävät. Jos olisi ollut kuka tahansa muu opiskelijapoika kyseessä, näky olisi saanut polveni tutisemaan. Mutta HÄN ei ollut tyyppiäni.
- Tuo on vuosiluokkamme suurin pelimies, Joe Lucas. Hänellä ja hänen veljillään on bändi, minä vain sanoin ja käännyin katsomaan toiseen suuntaan.
- Hän on juuri sinun tyyppiäsi, Macy hymyili innokkaasti.
- Hän ei todellakaan ole minun tyyppiäni, minä puuskahdin.
- Sanon vain, että voisit edes yrittää, Macy sanoi pitäen kämmeniään ilmassa luovuttamisen merkiksi.
- Haluatko tietää, mikä hänessä on kaikkein ironisinta? Hän pitää siveyssormusta ja silti hänellä on uusi tyttö kierrossa joka viikko. Minusta… Tiedätkö mitä? Sillä ei ole mitään väliä, mitä mieltä minä olen, koska en ole kiinnostunut hänestä, minä puuskahdin uudelleen ja nousin ylös sohvalta.
- Ihan miten vaan, kuulin Macyn sanovan takanani, kun lähdin kävelemään kohti juomapöytää.
- Moi Nick, moikkasin yhdelle Lucasin veljeksistä. Nick Lucas oli veljeksistä nuorin ja opiskeli jotain politiikkaan liittyvää. Olin kuullut, että hän halusi presidentiksi, mutta en ole varma oliko se pelkkä huhu. Hänellä oli todella kiharat tummat hiukset ja kiva hymy. Mutta hän oli minua pari vuotta nuorempi, joten en ollut koskaan ajatellut häntä sillä tavalla. Mutta Macylle hän ehkä sopisi. Täytyisi pitää huolta, että ne kaksi tapaisivat tämän illan aikana.
- Moi Stella, Nick hymyili minulle takaisin. Kävelin juomapöydän luokse ja otin itselleni lasillisen cokista. Olin juuri kääntymässä kävelläkseni takaisin Macyn luokse, kun tunsin käden olkapäälläni.
- Hei Stella! Miten menee? kuulin jonkun sanovan ja kun käännyin katsomaan kuka se oli, näin JONASin laulajan seisovan vieressäni.
- Hei Joe. Eipä mitään erikoista. Kunhan tulin juhlimaan ystäväni Macyn kanssa, hymyilin. Joen katse vaelsi ympäri huonetta.
- Kuka on ystäväsi? En olekaan tainnut tavata häntä vielä, Joe iski minulle silmää. Argh…
- Sinä et ole, mutta veljesi taisi juuri tavata, hymyilin, kun osoitin Nickiä ja Macya sormellani, jotta Joe näkisi heidät. Nick oli istunut Macyn viereen sohvalle. Minä olin niin varma, että Nick ja Macy tulisivat hyvin toimeen keskenään. He juttelivat jostain ja nauroivat. Pienen hetken päästä näin, kun Macy laittoi kätensä Nickin polvelle.
- Tyhmä Nick! No, nopeat kai sitten syövät hitaat. Mutta tämähän tarkoittaa, että me molemmat jäimme yksin. Ehkä voisimme juhlia yhdessä? Joe hymyili minulle. Pelimies oli selvästikin paikalla.
- Ei kiitos. Taidan lähteä kotiin, sanoin hänelle.
- Älähän nyt Stella. Kello ei ole vielä edes kahtatoista. Et voi lähteä kotiin vielä. Olisiko niin kauheaa viettää yksi ilta kanssani? Joe kysyi, tönäisten samalla kyynärpäätäni omallaan. Se sai cokikseni kaatumaan suoraan valkoiselle t-paidalleni ja kivipesdylle farkkuhameelleni.
- Kyllä olisi. Nyt minä lähden, ärähdin hänelle. Kävelin Macyn ja Nickin luokse.
- Stella, mitä sinulle on tapahtunut? Nick kysyi hieman yllättyneen näköisenä.
- Sinun veljesi, sanoin ärtyneenä.
- Oletko kunnossa? Macy kysyi. Huomasin, että Nick oli ottanut Macyn käden omaansa.
- Olen, mutta vaatteeni eivät. Mutta lähden kotiin ja yritän vielä saada ne pelastettua. Pitäkää te hauskaa. Nick, voinko luottaa siihen, että Macy pääsee turvallisesti kotiin? kysyin hymyillen.
- Tottakai. Voitte aina luottaa minuun, Nick hymyili. Tiesin kyllä sen, halusin vain kuulla sen.
- Milläs sinä menet kotiin? Macy kysyi ja jostain syystä hänen katseensa harhaili taakseni. Päätin olla välittämättä siitä.
- Menen taksilla. Kyllä minä pärjään, sanoin ja lähdin kävelemään ulko-ovea kohti. En nähnyt Joeta enää, mikä olikin parempi. En halunnut menettää malttiani kaikkien opiskelijatovereidemme edessä. Hän oli varmaan jo etsimässä uutta uhriaan.
Kävelin ulos ja kaivoin kännykkäni laukustani. Samalla huomasin, että lompakkoni oli jäänyt kotiin. Olimme tulleet tänne linja-autolla ja Macy oli vaatimalla vaatinut, että hän saa maksaa, joten en ollut tarvinnut sitä aiemmin. Mahtavaa! Nyt minulla ei olisi minkäänlaista kyytiä kotiin. Olin niin kaukana kotoa, ettei käveleminen ollut vaihtoehto, varsinkaan tähän aikaan illasta. En edes ollut aivan varma mihin suuntaan minun pitäisi lähteä. Lähdin kuitenkin kävelemään sinne mistä muistelin meidän tulleen.
- Stella, odota! kuulin Joen huutavan takaani.
- Mene pois! huusin takaisin.
- Olen pahoillani, Joe sanoi, kun hän juoksi minut kiinni.
- En halua puhua sinulle, minä puuskahdin.
- Anna minun edes viedä sinut kotiin, Joe sanoi.
- Pääsen sinne kyllä itsekin, sanoin ja jatkoin kävelyäni.
- Tiedät kai, että kävelet väärään suuntaan? Joe nauroi. Minä pysähdyin ja käännyin katsomaan häntä.
- Mistä sinä tiedät missä minä asun? kysyin häneltä. Hän näytti hieman nolostuneelta.
- Olen saattanut juosta pari kertaa talosi ohi, kun olet ollut kuistilla lukemassa, Joe sanoi katsellen jalkojaan. Olin aika varma, että näin häivähdyksen pinkkiä hänen poskillaan.
- Ihanko totta? minä kiusoittelin häntä.
- Voitko nyt suostua ja tulla kyydissäni kotiin? Joe sanoi ja lähti kävelemään takaisin juhlia kohti.
- Hyvä on. Mutta sinä viet minut kotiin ja se on siinä. Et tule sisälle etkä saa suudelmaa lähtiessäsi. Se on vain kyyti, minä sanoin tiukkana.
- Enkö saa edes halausta? Joe kysyi nauraen.
- Sika, minä nauroin ja läpsäisin hänen käsivarttaan, joka oli kivikova.
- Voihan sitä aina yrittää, hän vain sanoi ja ohjasi minut coolin Mercedeksen luo. Hän avasi minulle oven ja nousin autoon. Joe käveli kuskinpuolelle ja nousi autoon.
- Mistä muuten voin olla varma, että uskallan olla kyydissäsi? minä kysyin Joelta.
- Minä en juo, jos sitä haet takaa, Joe sanoi.
- Ai, sanoin yllättyneenä. Se oli tullut minulle yllätysenä. Joe oli aina siellä missä oli bileet. Olin aina olettanut hänen myös juovan siellä muutakin kuin limua.
- Olen todella pahoillani Stella, Joe sanoi uudelleen, kun olimme matkalla kotiani kohti.
- Sinä pilasit paitani, minä vastasin.
- Ostan sinulle uuden, Joe hymyili.
- Et voi, minä sanoin hiljaa.
- Vannon, ettei se ole mikään ongelma. Minulla on kyllä siihen varaa, Joe sanoi.
- Et voi. Se oli ainutlaatuinen. Olin suunnitellut sen itse, minä vastasin.
- Oikeastiko? Vau. Siis sinä suunnittelet vaatteita, vai? Joe kysyi yllättyneenä.
- Joskus, minä vain vastasin.
- Sinä et todellakaan pidä minusta, vai mitä? Joe sanoi, nyt ilman hymyn häivääkään. Normaalisti hymy oli kuin liimattu hänen kasvoilleen.
- Se ei ole kiinni siitä, etten pitäisi SINUSTA. En vain pidä asioista, joita sinä teet, sanoin katsellen ulos ikkunasta. Joe pysyi hiljaa sen jälkeen.
Kun saavuimme pihatielleni, Joe sammutti auton ja tuli avaamaan oveni. Hän ei sanonut mitään, kun hän saattoi minut kotiovelleni. Kun pääsimme ovelle, Joe suuteli poskeani hellästi ja lähti. Astuin sisään, suljin oven ja nostin kämmeneni poskelleni. Nojasin oveen miettien äskeisiä tapahtumia.
Ketä minä yritin huijata? Taisin olla rakastumassa Joe Lucasiin.