Päätin luopua ruotsinkielisistä repliikeisä vakavien kieliongelmien vuoksi. xD Ruotsi ei selvästikkään ole vahvin aineeni. Kiitokset kaikille aikaisemmin kommentoineille! Koittakaa olla välittämättä historiallisista virheistä. =__='' Niitä löytyy oikein olan takaa.
Tino tuijotti vaaleahiuksista miestä silmät sirrillään ja huulet tiukkana viivana. Hänen ranteidensa ja nilkkojensa ympärille sidotut köydet olivat hiertäneet ihon rikki ja aina kun ruotsalaismies ei huomannut, hän joutui irvistelemään kivusta.
Hän istui tyytymättömänä reen kovalla lavalla ja tunsi takapuolensa alla tien jokaisen kuopan reen heilahdellessa tasaisesti eteenpäin. Ei sillä, etteikö hän olisi ennen joutunut olemaan reessä, mutta häntä vain ärsytti hetki hetkeltä enemmän Ruotsin ilmeettömyys. Mies istui hiljaa, eikä häntä näyttänyt tippaakaan häiritsevän reen epätasainen matkanteko. Ilmeettömät silmät olivat kohdistuneet jonnekin kauas ja hän näytti miettiväiseltä. Tukka oli vaalea ja lyhyt ja sen verran epätasainen, että Tino arveli miehen leikanneen sen itse. Silmälasien takana näkyivät kylmät, siniset silmät, jotka aina välillä katsahtivat Tinon suuntaan.
Jälleen kerran, kun ruotsalainen vilkaisi Tinoa, hän käänsi katseensa mielenosoituksellisesti poispäin.
Ruotsin vallattua Suomi ilman sen kummempaa varoitusta, Tinolla ei ollut oikeastaan muuta vaihtoehtoa kuin paeta kauemmas Etelä-Suomeen. Valitettavasti Sweden-san, tai oikeastaan Su-san, joksi Tino oli päättänyt miestä kutsua, ihan vain ärsyttääkseen häntä, oli tehnyt hänen aikeensa tyhjiksi, köyttänyt hänet, istuttanut rekeen ja lähtenyt kiikuttamaan kohti Ruotsia.
Tino heräsi mietteistään huomatessaan ruotsalaisen kurkottavan häntä kohti pullo kädessään. Tino sulki silmänsä tiukasti ja veti polvensa rintaansa vasten. Hän tunsi miehen koskettavan pullolla hänen poskeaan.
"Juo", mies sanoi käskyn ruotsiksi, eikä Tino ymmärtänyt mutta kohotti kuitenkin katsettaan hieman.
Mies piteli pulloa lähellä Tinon huulia, kasvot edelleen ilmeettöminä. Tino hivuttautui ihan reen nurkkaukseen ja painoi päänsä polviinsa haluamatta juoda tippaakaan miehen tarjoamasta pullosta. Mitä lie myrkkyä hänellekin oltiin tarjoamassa? Tino painoi kynnet kämmeniinsä ja puri huultaan turhautuneena. Paksut köydet hiersivät kipeästi hänen ranteitaan ja hänen huuliltaan karkasi vinkaisu ohuen verivanan valuessa hänen kättään pitkin.
Silmäkulmastaan Tino näki miehen jähmettyvän ja hän puri huultaan ollakseen päästämättä enää yhtään ääniä, jotka saattaisivat miestä ärsyttää. Ruotsalainen oli pelottava, mutta Tinohan ei sitä miehelle myöntäisi.
Tino hätkähti ruotsalaisen koskettaessa kevyesti hänen kättään. Tinon pää singahti ylös polvista, hänen silmänsä laajenivat ja hän painautui mahdollisimman kauas miehestä.
"Lopeta!", Tino sähähti ja potkaisi miehen käden epätoivoisesti kauemmas, "Älä koske minuun."
Ruotsalainen näytti lievästi yllättyneeltä tästä hetkellisestä sisukkuudesta ja veti kätensä kauemmas tutkaillen Tinoa katseellaan.
Tino tuijotti vihaisesti takaisin, vaikka häntä tosissaan pelotti. Lopulta hän vain käänsi päänsä ja nojasi uupuneena reen puiseen seinään. Häntä väsytti. Tino oli valvonut koko viime yön putkeen pysytellen mahdollisimman kaukana sieppaajistaan. Tino huokaisi alistuneena, sulki silmänsä ja yritti olla välittämättä reen ajoittaisista pompahteluista tai ruotsalaisen tiiviistä tuijotuksesta.
* * * * *
"Herää", Tino kuuli jonkun sanovan ruotsiksi ja ravistelevan häntä kevyesti olkapäästä. Tino voihkaisi ja rypisti kulmiaan. Hänen lihaksiaan särki ja selkä oli mustelmilla rekikyydin takia. Nilkat ja ranteet polttivat kuin joku olisi painanut niihin kuumia hiilitankoja ja jopa hänen päänsä tuntui hieman sekavalta värikkäiden unien jälkeen. Ohimoilla jyskytti ikävästi. Tino nousi käsiensä varassa istumaan ja nosti uneliaasti katseensa.
Tinon henki salpautui hänen kurkkuunsa ruotsalaisen napatessa hänet olkapäälleen kuin hiekkasäkin ja lähtiessä kantamaan häntä kohti suurta taloa. Tino tuijotti olkansa yli. Talo todellakin oli valtava. Ei lainkaan sellainen pikkumökki, jossa Tino tykkäsi asua. Tosin Tinon mielipiteitä ei tässä asiassa taidettu paljoa kuunnella.
Vaaleahiuksinen mies kantoi häntä kevyesti kuin Tino ei olisi painanut paljon mitään. Ihan vain ärsyttääkseen Tinon oli pakko pyristellä hieman vastaan, mutta luovutti pian miehen kiristäessä otettaan Tinon lantiolta. Tino tyytyi tuijottamaan tummaa puulattiaa.
Viimein he astuivat, tai ruotsalainen astui ja Tino kannettiin, pieneen huoneeseen. Mies laski Tinon kevyesti sängylle ja käveli sitten ikkunalle jääden hetkeksi tuijottamaan siitä ulos.
Tinon sydän jyskytti hänen rintaansa vasten. Ei kai mies vain-…? Ei hän voinut…?
Tino tiesi kuitenkin, että periaatteessa mies pystyi tekemään hänelle ihan mitä tahansa. Tino makasi selällään sängyllä ranteet ja nilkat yhteen köytettynä, eikä pystyisi antamaan paljoakaan vastarintaa. Tino tunsi pakokauhun kasvavan sisällään ja kyyneleet yrittivät väkisin tunkea hänen silmäkulmistaan. Kauhukseen Tino huomasi tärisevänsä kuin haavan lehti.
* *
Berwald huokaisi tyytyväisenä näkemäänsä maisemaan ja kääntyi sitten kohti poikaa kädessään sideharsoa ja puhdistusainetta, jotka hän oli poiminut ikkunalaudalta. Huomatessaan suomalaisen ilmeen hän jähmettyi aloilleen. Poika tuijotti häntä silmät suurina ja täristen kuin hypotermiassa. Suomalainen näytti kerrassaan kauhistuneelta ja peitti kasvonsa käsiinsä käpertyen mahdollisimman pieneksi.
Berwald huokaisi ja laski sideharson ja puhdistusaineen pöydälle, ennen kuin veti tuolin lähemmäs sänkyä. Hän tarttui mahdollisimman varovasti suomalaisen jalkoihin ja veti ne suoriksi ennen kuin alkoi aukaista solmua nilkkojen ympärillä.
Berwald ei osannut rohkaista suomalaista millään tavalla ja koska he eivät puhuneet samaa kieltä, hän ei voinut kertoa, ettei todellakaan aikoisi tehdä pojalle mitään muuta, kuin pitää hänet täällä. Ainoa mitä hän pystyi tekemään suomalaisen oloa helpottaakseen, oli poistaa köydet tämän käsistä ja jaloista.
Berwald katsoi miettivästi ilkeän näköisiä hiertymiä pojan nilkoissa. Köydet eivät olleet niin kireällä, että ne olisivat aiheuttaneet tällaiset jäljet, joten pojan oli täytynyt todellakin yrittää rimpuilla niistä irti. Berwald vilkaisi suomalaisen ilmettä. Poika tuijotti nyt väsyneesti vastapäiseen seinään, eikä näyttänyt enää kiinnittävän häneen sen suurempaa huomiota. Ehkä hän oli antanut periksi.
Berwaldin mielessä kävi pojan ilme hänen potkaistessaan hänen kätensä kauemmas itsestään.
Sisua hänestä ainakin löytyy, Berwald ajatteli ja kaatoi valkoiseen liinaan puhdistusainetta.
* *
Tinon ilme värähti ruotsalaisen alkaessa puhdistaa hiertymiä hänen nilkoissaan. Vaikka ruotsalaisen homma oli kömpelöä, hän ainakin näytti siltä kuin olisi yrittänyt olla varovainen. Tino tuijotti silmäkulmastaan miehen keskittynyttä ilmettä. Ehkä… Ehkä hän ei ollut niin kamala, Tino ajatteli, mutta pudisti sitten kiivaasti päätään. Hän olisi saattanut ajatella niin, jos mies ei olisi siepannut häntä ja köyttänyt häntä niin, että nilkat ja ranteet verestivät. Tino oli kuitenkin liian väsynyt antaakseen vastarintaa, joten hänen silmänsä sulkeutuivat automaattisesti ja hän vajosi unettomaan tiedottomuuteen.
* *
Berwald sai suomalaisen nilkat puhdistettua ja sitoi juuri sideharsoon solmun, kun hän sattui vilkaisemaan pojan rauhallista ilmettä. Vaalea tukka oli pörrössä ja kasvot rauhalliset, huulet hieman raollaan. Rintakehä kohoili tasaiseen tahtiin ja poika näytti nukahtaneen.
Berwald kohotti kulmiaan aavistuksen, mutta hymähti sitten ennen kuin siirsi tuolinsa pojan ranteiden kohdalle. Hän tarttui varovasti köysiin ja alkoi näprätä solmua auki. Berwald rypisti kulmiaan tuijottaessaan pojan ranteita. Ne olivat vielä huonommassa kunnossa kuin nilkat ja Berwald tunsi omantunnonpistoksen sisällään. Ehkä hän oli sitonut köydet hieman liian kireälle?
Berwald hätkähti ajatustaan. Yleensä hän ei välittänyt tuon taivaallista köysien kireydestä ihmisten käsissä. Hän oli tehnyt sitä niin usein, että osaisi vaikka unissaan köyttää ne juuri sopivasti.
Hieman katuvaisena hän päätti, ettei enää sitoisi poikaa vaikka hän kuinka yrittäisi karata.
Berwald huoahti ja kaatoi liinalle lisää puhdistusainetta.
* * * * *
Tino heräsi auringonsäteiden yrittäessä ilmeisesti sokaista hänet. Ikkunasta tulvi sisään kirkasta valoa ja peittokin tuntui liian kuumalta. Tino yritti hetken hahmottaa ympäristöään, ennen kuin ponnahti istumaan. Se oli kuitenkin virhe, sillä hetken häntä huimasi ja näkökentässä vilisi mustia ja valkoisia pisteitä. Tino voihkaisi ja kosketti ohimoaan silmät suljettuna.
Tino vilkaisi hämmästyneenä rannettaan, jossa hiertymäkohta oli kääritty sideharsoon. Sitä kirveli hieman, mutta ei enää yhtä paljon, kuin ennen hänen nukahtamistaan. Hän vilkaisi itseään ja tunsi samanlaiset sideharsot molemmissa nilkoissaan. Lisäksi hän huomasi helpotuksekseen, että hänellä oli edelleen samat vaatteet kuin illalla. Tai iltapäivällä, Tino ei tarkalleen muistanut ajankohtaa jolloin oli taloon saapunut.
Tino vilkaisi huonetta ensimmäistä kertaa tarkemmin. Lattia ja seinät olivat tummaa puuta ja huoneessa oli vain yksi, keskikokoinen ikkuna. Sen lisäksi oli sänky, pöytä ja tuoli.
Tino huomasi tuolilla puhtaat vaatteet ja nousi varovasti huojuville jaloilleen. Hän irvisti tuntiessaan nilkoissaan kirvelyä, mutta ei antanut sen häiritä, vaan nappasi käteensä paidan ja tutki sitä katseellaan. Se oli hienompaa kangasta kuin Tinon vaatteet ja näytti vähän liian isolta hänelle.
Tino vilkaisi ovea epävarmasti ja veti likaisen paidan pois päältään. Hän napitti puhtaan pellavapaidan kiireesti ja vilkaisi itseään. Hän oli ollut oikeassa: Paidan hihat olivat ainakin viisi senttiä liian pitkät, joten Tino joutui käärimään ne kyynärpäihin asti. Seuraavaksi olivat tummanruskeat polvihousut, joita Tino joutui kiristämään lantion kohdalta.
Sitten Tino katsoi uudelleen ikkunaa. Hän kokeili vetää sitä auki, mutta harmikseen joutui myöntämään, että se oli lukittu. Tino vilkaisi ovea ja päätti rohkaista mielensä.
* *
Tino hiipi käytävältä toiselle, mutta hänen harmikseen jokainen ikkuna oli lukittu, kuten myös osa ovista.
Lopulta Tinon astuessa seuraavaan käytävään hän tunnisti leivän tuoksun ja hänen vatsansa ilmoitti nälästä kurisemalla äänekkäästi. Hän mutristi huuliaan miettiessään viimeisintä ateriaansa mökissään toissapäivänä, jonka jälkeen hän ei ollut suostunut syömään mitään sieppaajiensa tarjoamaa ruokaa.
Tino hiipi käytävän halki ja vilkaisi nurkan taakse. Vastapäisessä seinässä oleva ovi oli auki ja hän kuuli kuinka jonkun lusikka kilisi kahvimukissa. Vesi herahti Tinon kielelle hänen haistaessaan leivän tuoksun entistä voimakkaampana.
Tino kurkisti varovasti keittiön oven takaa. Samainen ruotsalainen mies istui pöydän ääressä ja heilutti lusikkaa kahvikupissaan tuijottaessaan ilmeettömästi ulos ikkunasta. Tino kurkotti nähdäkseen paremmin, mutta samalla hetkellä lattialauta narahti hänen jalkansa alla. Ruotsalaisen katse porautui Tinon uteliaisiin silmiin, joskin poika oli punastunut hiusrajaansa myöten jäätyään kiinni.
Mies ei sanonut mitään, osoitti vain penkkiä pöydän toisella puolella ja mumisi jotain ruotsiksi. Vasta nyt Tino huomasi, että pöydän toiselle puolelle oli katettu toinen lautanen ja muki. Tino liikahti epävarmasti ruotsalaisen edelleen tuijottaessa häntä ja osoittaessa paikkaa pöydän toisella puolella.
Tino käveli väljiin vaatteisiinsa pukeutuneena ja istuutui hiljaa. Hän jäi tuijottamaan pöytää, eikä suostunut nostamaan katsettaan ruotsalaiseen.
Tino kuuli miehen huokaisevan ja ojentavan hänelle leipää. Hän vilkaisi miestä kulmiensa alta ja nappasi leivän hänen ojennetusta kädestään mutisten hiljaa kiitoksen. Oliko hän vain kuvitellut, vai oliko miehen suupielessä näkynyt hymyn häivähdys?
* * * * *
Tinon päivät kuluivat hitaasti. Hän poistui huoneestaan vain syömään ja käydessään vessassa tai pesulla, vaikka hän oli saanut luvan tutkia taloa. Ensimmäisen viikon hän oli vain istunut huoneessaan mököttämässä ja tuijottamassa ulos ikkunasta toivoen pääsevänsä edes hetkeksi ulos.
Lopulta Tino oli kyllästynyt toimettomuuteen ja ruvennut opiskelemaan ruotsia. Ei siksi, että hän olisi todella halunnut opiskella sitä, vaan koska hän halusi kysyä mieheltä monia asioita. Milloin hän pääsee pois? Mitä Suomessa tapahtui juuri nyt? Miksi hänen täytyi viettää päivänsä sisällä?
He eivät puhuneet paljoa, mutta mies oli sanonut nimekseen Berwald. Tosin Tino oli ollut siinä vaiheessa vielä niin vihainen, ettei ollut suostunut sanomaan omaa nimeään, eikä mies ollut sen jälkeen sitä kysynytkään. Berwald, tai Su-san, kuten Tino häntä edelleen mielessään nimitti, oli aina yhtä ilmeetön, joskin kulmakarvat saivat hänet näyttämään vihaiselta. Silmälasit, lyhyt tukka ja vihaiset kulmakarvat saivat miehen näyttämään pelottavalta.
Tino oli viettänyt nyt neljä viikkoa samassa rakennuksessa ja tunsi itsensä enemmän kuin yksinäiseksi. Hän ei ollut puhunut kenellekään mitään, eikä saanut lähteä rakennuksesta. Tino kaipasi suomalaisen kylän asukkaita, joiden kanssa hän oli viettänyt kaiket päivät kalastaen ja auttaen kotiaskareissa. Tällä hetkellä hänelle kelpaisi mikä tahansa seura, oli se sitten vaikka koira. Tino ajatteli synkeästi, että jos joutuisi olemaan vielä muutamankin päivän ilman seuraa, hän alkaisi puhua seinille.
Tino laski käsistään ruotsinkielisen kirjan, jota oli ollut selailemassa ja jäi tuijottamaan ulos ikkunasta. Västäräkki pompahteli kiveltä toiselle ja kesätuuli heilutti koivun lehtiä ikkunalasin toisella puolella. Tino nosti jalkansa penkille ja katsoi polviensa yli ulos ikkunasta. Juhannus olisi parin viikon päästä, mutta Tino ei varmaankaan pääsisi sitä juhlimaan. Hiljaa Tino alkoi hyräillä suvivirttä suomeksi ja tuijotti silmät puoliummessa ulos ikkunasta.
"Jo joutui armas aika ja suvi suloinen…"
* *
Berwaldin käsi pysähtyi ovenkahvalle ja hän koetti tarkentaa kuuloaan. Hän tunnisti suvivirren heti, vaikka sitä laulettiinkin nyt suomeksi.
Se oli oikeastaan aika kauniin kuuloista suomenkielellä laulettuna, Berwald ajatteli ja keskittyi kuuntelemaan. Vaikka poika ei ollut minkään kuorolaulajan veroinen, hän oli silti hyvä. Ääni oli pehmeä, ei sellainen varuillaan oleva ja hermostunut, kuin se oli suomalaisen puhuessa hänelle.
Berwaldin käsi heilahti hänen vierelleen hänen tuijottaessaan ovea hetken ennen kuin kääntyi takaisin käytävään. Hänen oli varmaan turha toivoa, että suomalainen puhuisi koskaan hänelle tuolla pehmeällä äänensävyllä.
* * * * *
Tapojensa vastaisesti Tino oli jäänyt istumaan ruokapöytään Berwaldin alettua jo tiskata astioita. Ilmeisesti olen jo tarpeeksi epätoivoinen yrittäessäni puhua hänelle, Tino ajatteli ja tuijotti Berwaldin selkää mietteliäästi. Yhtäkkiä Tinon mieleen pälkähti, että mies oli tiskannut hänenkin astiansa jo neljän viikon ajan. Tino punastui hieman. Kai hänkin olisi voinut tehdä jotain muuta kuin mököttää huoneessaan.
Tino nousi ylös ja nykäisi miestä hihasta kasvot punertaen. Berwald kääntyi katsomaan suomalaista yllättyneenä.
"Minä voin tiskata."
Berwaldin kädessä ollut tiskiharja lipsahti hänen sormistaan ja molskahti altaaseen suomalaisen tummetessa entistä punaisemmaksi. Berwald ei osannut kuin tuijottaa.
"Sinä puhut ruotsia", Berwald totesi yllättyneenä ja nappasi tiskiharjan takaisin käteensä, "Mistä lähtien?"
"Mitä sinä luulet minun tehneet viimeiset neljä viikkoa?", Tino kysyi hermostuneena ja ojensi kätensä kohti tiskiharjaa, "Minä voin tiskata."
* *
Berwald tuijotti mietteliäästi suomalaisen selkää tämän tiskatessa astioita tottuneen näköisesti. Missähän välissä hän on oppinut ruotsia, Berwald ajatteli ja pudisti päätään. Toisaalta oli mukavaa, että suomalainen näytti luopuneen mököttämisestä ja oli itse aloittanut puhumisen.
"Joten…", Berwald aloitti ja yskäisi epävarmasti huomatessaan suomalaisen jähmettyvän hetkeksi, "Miten voit?" Samalla hetkellä Berwald olisi voinut pamauttaa itseään paistinpannulla keskelle otsaa. Suomalainenhan sai hänet puhumaan mitä sattui. Poika sen sijaan ei näyttänyt olevan moksiskaan kömpelöstä keskustelun aloituksesta.
"Ihan… hyvin." Suomalainen takelteli ruotsalaisissa sanoissa ja Berwald kuunteli mielenkiinnolla suomi-ruotsi aksenttia.
"Minä…", suomalainen aloitti ja Berwald huomasi pojan korvien helottavan punaisina, "Haluaisin käydä ulkona…"
Berwald oli hiljaa. Jos hän päästäisi pojan ulos hän yrittäisi taatusti karata.
"Sinä voit vaikka… köyttää minut tai jotain…", poika sopersi hermostuneen kuuloisena ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. Hän kääntyi katsomaan Berwaldia punastuneena.
Berwald kohotti kulmiaan suomalaisen ilmeelle. Nyt kun ne eivät olleet enää vihaiset, vaan enemmänkin viattomat, hän näytti aika… suloiselta? Berwald tuijotti suomalaista ja mietti. Hän ei todellakaan aikonut enää köyttää poikaa, mutta ei tiennyt päästäisikö häntä ulos vai ei.
Tino hätkähti Berwaldin tiivistä tuijotusta ja käänsi katseensa muualle. Pelottava, Tino ajatteli ja hyökkäsi astioiden kimppuun uudella tarmolla hikikarpaloiden ilmestyessä hänen otsalleen. Pelottava, pelottava, pelottava, ei olisi pitänyt kysyä…
"Juhannuksena", Tino kuuli ruotsinkielisen vastauksen ja jähmettyi. Hän pääsisi ulos.
Viimeinkin! Vaikka edes hetkeksi, hän pääsisi viimein ulos!
Tinon kasvoille levisi onnellinen hymy hänen alkaessa jälleen tiskata astioita. Hän vain ei saanut hymyä pois huuliltaan. Ulos, ulos, ulos, hänen ajatuksensa takoivat ja saivat Tinon heti paremmalle tuulelle.
Yhtäkkiä hän tunsi jonkun katsovan itseään ja hätkähti Berwaldin tuijottavaa katsetta. Mies oli ääntäkään päästämättä tullut Tinon vierelle ja jäänyt tuijottamaan hänen kasvojaan tiiviisti. Tino otti yllättyneenä askeleen taaksepäin tiskiharja tiukasti kädessään.
Berwald oli ilmeisesti jättänyt jonkinlaisen korin lattialle ja Tinon epäonneksi se sattui olemaan juuri hänen takanaan hänen astuessaan poispäin Berwaldista. Tinon huulilta karkasi yllättynyt älähdys hänen kaatuessaan taaksepäin.
Tinon matka loppui kuitenkin lyhyeen Berwaldin napatessa hänet kiinni kesken lennon toinen käsi Tinon yläselällä ja toinen lantion kohdalla.
He tuijottivat toisiaan hetken, Tino edelleen yllättyneenä kaatumisensa nopeasta lopusta ja Berwald ällistyneenä omasta reaktiostaan. Yhtäkkiä molemmat karahtivat tummanpunaisiksi ja Berwald irrotti kätensä Tinosta, kuin suomalainen olisi polttanut häntä.
"Uah!" Suomalainen kaatui selälleen ja voihkaisi hieroen takaraivoaan kasvot edelleen punertaen.
"Tuo sattui!", Tino älähti suomeksi, mutta pysähtyi tuijottamaan Berwaldin kasvoja suu raollaan. Mies tuijotti, eikä Tino uskonut koskaan nähneensä ketään yhtä punaisena. Yhtäkkiä Berwald murahti anteeksipyynnön ruotsiksi ja pyyhälsi ulos keittiön ovesta hirveällä kiireellä jättäen ällistyneen Tinon katsomaan peräänsä tiskiharja edelleen kädessään.
* *
Mikä minuun meni, Berwald ajatteli ja nosti kätensä suunsa eteen. Hänen kasvojaan kuumotti kuin hänellä olisi ollut korkeakin kuume ja lisäksi häntä nolotti hieman. Miten hän sillä tavalla yhtäkkiä päästänyt irti pojasta? Toivottavasti häneen ei ollut sattunut paljoa…
Berwald karahti entistä punaisemmaksi muistellessaan suomalaista käsivarsillaan. Vaaleat hiukset olivat valuneet pois silmiltä ja hieman mustikkaa vaaleammat silmät olivat yllätyksestä auki. Pehmeän näköiset huulet olivat olleet kevyesti raollaan ja posket palaneet punaisina.
Älä ajattele sitä, Berwald murahti mielessään, mutta kuva suomalaisesta tuntui piirtyneen hänen verkkokalvolleen valokuvaakin tarkemmin. Berwald yskäisi vaikeasti ja päätti mennä aikaisin nukkumaan.
* * * * *
Aluksi Tino huomasi Berwaldin olevan hiljaisempi kuin yleensä. Ei sillä, etteikö mies yleensäkään puhuisi paljoa, mutta nyt hän vastasi joko "kyllä", tai "ei", tai murahti vain jotain epämääräistä. Tino oli vain ajatellut, että mies oli nukkunut huonosti ja oli siksi ärtynyt.
Seuraavalla viikolla Tino todella huomasi miehen välttelevän häntä. Su-san oli syönyt aamiaisen jo kauan ennen kuin Tino oli edes avannut silmiään, eikä ilmestynyt enää illallisellekaan. Huomatessaan Tinon tulevan vastaan käytävällä, hän pysähtyi ja kääntyi yhtäkkiä päinvastaiseen suuntaan, kuin oli ollut menossa.
Tinolla alkoi todella olla yksinäistä. Päivät tuntuivat vuosilta, eikä hänellä ollut muuta tekemistä kuin kävellä ympyrää. Tylsyyksissään hän oli siivonnut koko keittiön, järjestänyt kirjahyllyn aakkosjärjestykseen ja siivonnut, kaikki huoneet joihin oli päässyt, lattiasta kattoon. Su-san ei puhunut hänelle, eikä hänellä ollut mitään muutakaan juttuseuraa.
Tulen taatusti pian mökkihöperöksi, Tino ajatteli kauhistuneena ja kulki hermostuneesti ympyrää keskellä huonettaan.
Miksei hän puhu minulle? Olenko tehnyt jotain väärin? Miksei hän puhu minulle?
* * * * *
Tino tuijotti Su-sania tiukasti kulmiensa alta kaapiessaan lautaseltaan viimeisiä pisaroita kalakeitostaan. Mies ei ollut sanonut sanaakaan koko aikana, tuijottanut vain tiukasti ruokaansa kasvot ilmeettöminä kuten aina.
Tino liikahti rauhattomasti tuolillaan. Hiljaisuus hermostutti häntä enemmän kuin ruotsiksi puhuminen.
"Tuota… Järjestin kirjahyllysi… se oli hieman epäjärjestyksessä. Ja siivosin…", Tino punastui hieman ennen kuin jatkoi, "…kaikki huoneet joihin pääsin."
Su-san tuijotti häntä lusikka puolitiessä suuhun. Tino liikahti jälleen tuolillaan ja laski katseensa pöytään.
Ehkä en olisi saanut siivota niitä, hän ajatteli hiljaa ja mutristi suunsa tiukaksi viivaksi. Yhtäkkiä häntä alkoi nolottaa, että yritti väkisin puhua Berwaldille. Mies ei selvästikään halunnut puhua hänelle, joten miksi hän edes yritti?
Tino ponnahti ylös tuoliltaan niin nopeasti, että tuoli keikahti kumoon ja Berwald hätkähti. Tino vilkaisi syyllisesti Berwaldia, ennen kuin nosti tuolin ja nappasi lautasensa ja mukinsa ja pyyhälsi ruokasalista takaisin keittiöön.
* *
Tino nosti mukinsa tiskikaappiin ja irrotti tulpan pesualtaan pohjalta. Hän tuijotti viemäriin valuvaa vettä kulmat kurtussa ja silmät vetistäen. Tino viskasi tulpan tiskipöydälle ja lysähti tuoliinsa haudaten päänsä käsiinsä.
Hän ei ollut itkenyt kunnolla kertaakaan sen jälkeen kun hänet oli siepattu mökistään. Mutta nyt häntä tosissaan itketti. Hän oli joutunut viettämään yksinäiset neljä ja puoli viikkoa ilman kunnon juttuseuraa, vailla minkäänlaista fyysistä kosketusta tai kunnon tekemistä. Häntä väsytti, raivostutti ja itketti kaikkea yhtä aikaa ja se oli tehdä hänet hulluksi. Jos hän ei pian saisi purettua sydäntään kenellekään, hän tulisi varmasti hulluksi tai räjähtäisi jollekulle, mitä luultavimmin Su-sanille, ilman mitään hyvää syytä.
Tino istui hiljaa paikallaan ja antoi kuumien kyynelten valua poskiltaan alas leukaan ja siitä polvilleen.
Tino kuuli Su-sanin avaavan keittiön oven ja jähmettyi aloilleen kyynelten edelleen viilettäessä alas hänen poskiaan. Hän kuuli kuinka Su-san heitti astiansa tiskipöydälle ja asetti kätensä Tinon selälle varmaan luullen hänen voivan pahoin tai olevan pyörtymäisillään.
"Oletko kunnossa?", Su-san kysyi ruotsiksi ja Tino hikkasi ennen kuin nosti punaiset kasvonsa ja niiskaisi. Hän näki Berwaldin hätkähtävän ja kun mies irrotti kätensä hänen selästään, Tino tunsi paniikin nousevan sisällään ja heittäytyi ruotsalaisen kaulaan niin, että he molemmat kaatuivat lattialle.
Tino lähinnä istui Berwaldin sylissä, tämän istuessa lattialla täysin yllättyneenä suomalaisen äkillisestä tunteenpurkauksesta. Tinon kädet puristivat tiukasti Berwaldin paitaa hänen selästään ja Tino oli painanut päänsä Berwaldin olkapäälle kastellen miehen paidan kyynelillään.
Yhtäkkiä Tino avasi suunsa ja alkoi sopertaa suomeksi Berwaldille kuinka kamalaa oli ollut olla yksin, kun toinen ei ollut suostunut puhumaan hänelle ja kuinka yksinäistä oli asua yksin niin isossa talossa ja kuinka ei käsittänyt miten Su-san siihen pystyi.
Hän vuodatti kaikki yksinäiset tunteensa Su-sanin paitaan, eikä välittänyt siitä, ettei tämä varmaan ymmärtänyt sanaakaan. Tuntui vain hyvältä pitää jotakuta lähellään ja tietää että joku todella kuunteli.
Berwald tuijotti vaaleahiuksisen pojan hiuspehkoa silmälasit vinksallaan ja kuunnellen tämän epätoivoista puhetulvaa ymmällään.
Suomalaisen ääni oli tukkoinen ja tämä oli tarrautunut häneen kuin viimeiseen oljenkorteensa. Epävarmasti hän nosti kätensä suomalaisen selkään ja piti häntä sylissään omantunnon kaihertaessa hänen rintaansa. Oliko pojalla todella niin huono olla, että hän alkoi tällä tavalla itkeä kuin ei enää näkisi huomista?
Tino lopetti puhetulvansa ja hengitti raskaasti Su-sanin tuoksua sisäänsä. Miehen kädet tuntuivat niin hyviltä hänen selässään ja lämpöä hohkaava keho niin lohduttavalta, että hän salli itsensä rentoutua varovasti. Hänen otteensa miehen paidasta keveni ja hän painoi nenänsä vasten miehen kaulakuoppaa huokaisten tyytyväisenä.
Tunteenpurkaus oli vienyt häneltä lähes kaikki voimat.
"…", Berwald aukaisi suunsa kysyäkseen jotain, mutta tajusi, ettei vieläkään tiennyt suomalaisen nimeä. Hän tunsi pojan nenän kaulaansa vasten ja pehmeän, lämpimän hengityksen, joka sai hänet värähtämään joka kerta kun ilma kosketti hänen kaulaansa. Berwald liikahti rauhattomasti ja tunsi pojan jokaisen lihaksen jännittyvän ja tämä nousi hitaasti istumaan niin, että saattoi katsoa Berwaldia suoraan silmiin.
Tino katsoi miehen kasvoja silmät edelleen hieman punertaen ja hymyili ujosti, kuin olisi nähnyt Berwaldin ensimmäistä kertaa.
"Anteeksi", hän sopersi ruotsiksi ja tunsi kasvojaan alkavan taas kuumottaa, "Taisin kastella paitasi aika pahasti…"
Berwaldin suupieli nousi hitaasti vinoon, mutta hieman epävarmaan hymyyn.
"…ihan okei", mies mutisi ja tuijotti Tinoa tiukasti silmiin ja avasi suunsa kuin sanoakseen jotain, mutta ei vieläkään tiennyt suomalaisen nimeä.
Tino näytti lukevan hänen ajatuksensa ja hymyili nyt niin leveästi, että Berwald hätkähti.
"Minun nimeni on Tino", suomalainen sanoi hymyillen. Berwald tuijotti hetken, ennen kuin nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi. Hän taputti poikaa päälaelle hieman epävarmasti ja kohotti kulmiaan pojan sulkiessa silmänsä autuaan näköisenä. Berwald antoi sormiensa liukua yllättävän karheiden, vaaleiden hiusten lomitse ja tuijotti jakamattomalla huomiolla suomalaispojan ilmettä, jonne oli ilmestynyt hieman yllättynyt, mutta tyytyväinen hymy.
Tino huomasi pitävänsä Su-sanin kosketuksesta. Se oli epävarma, mutta lempeä, kuin mies olisi luullut hänen särkyvän jos hän käyttäisi vähänkin enemmän voimia. Tino avasi silmiään sen verran, että pystyi kurkistamaan Su-sanin ilmettä.
Berwaldin kasvot olivat rentoutuneet ja hän katseli Tinon kasvonpiirteitä tiiviisti, kuin olisi yrittänyt painaa ne mieleensä. Huomatessaan Tinon katselevan häntä utelias hymy huulillaan Tino huomasi, että miehen kasvoille levisi nolostunut puna.
Tino naurahti pehmeästi, joskin hieman hermostuneesti ja nosti kätensä Su-sanin korvan yläpuolelle ja upotti sormensa miehen lyhyisiin hiuksiin.
Ruotsalainen huokaisi ja värähti kevyesti Tinon kosketusta, nosti silmälasejansa parempaan asentoon ja sulki silmänsä antaen Tinon tehdä hiuksillaan mitä tahtoi.
Pehmeät kädet, Berwald ajatteli yksinkertaisesti ja pani yhtäkkiä merkille, että Tino lähinnä istui hänen sylissään, kädet hänen hiuksissaan samalla kun Berwaldin toinen käsi oli jäänyt hänen lantiolleen.
Berwaldin sydän tuntui jättävän yhden lyönnin väliin, ennen kuin se ryhtyi jyskyttämään tietään ulos hänen rinnastaan. Yhtäkkiä keittiössä oli hirveän kuuma.
Tino katsoi mielenkiinnolla, kuinka Su-sanin kasvot kuumenivat aste asteelta tummemmiksi. Yhtäkkiä Tino pysäytti liikkeensä ja tajusi mitä oli tekemässä. Berwaldin käsi tuntui polttavan kuumalta hänen lantiollaan, eivätkä he istuneetkaan missään aivan viattomassa asennossa. Tinon kasvot valahtivat ensin kalpeiksi, sitten ne muuttuivat niin punaisiksi, että hän muistutti luultavasti enemmän paloautoa, kuin suomalaista poikaa.
Tino ei osannut kuin tuijottaa Berwaldin kasvoja, kädet edelleen tämän hiuksissa. Su-sanin ohuet huulet olivat hieman raollaan ja Tino kumartui lähemmäs tunteakseen hengityksen omilla huulillaan. Hänen ajatuksensa tuntuivat katoavan jonnekin kauas, eikä hän voinut kuin tuijottaa hypnotisoituna miehen huulia ja kuunnella ajoittain katkeilevaa hengitystä sydän hakaten hullun lailla. Hän kumartui lähemmäs haluten vain tuntea miehen huulet omillaan.
Yhtäkkiä häntä alkoi ujostuttaa kauheasti ja hän vain halusi paeta koko tilanteesta.
Hän kosketti huulillaan kevyesti miehen suupieltä. Se oli vain hento kosketus, ei minkäänlainen suudelma, mutta se riitti.
Samalla hetkellä kun Su-sanin silmät revähtivät auki, Tino loikkasi ylös kasvot kirkuvan punaisina ja syöksyi ulos huoneesta, kompuroi hätäisesti käytävän halki ja veti huoneensa oven kiinni. Hän painautui selkä seinää vasten silmät suurina, huohottaen, kasvot tulipunaisina ja sydän hullun lailla pamppaillen.