Varoitukset: sisältää shounen-aita (Roy/Hughes) ja hiukan hettiä (Hughes/Gracia).
Disclaimer: En omista FMA:ta.
Roy hieroi ohimoaan vasemmalla kädellään. Hänen päätään särki, mutta nyt ei ollut siihen aikaa, työt piti saada valmiiksi mielellään tänään. Roy rypisti kulmiaan ja katsoi kelloa: vartin yli yksi yöllä. Hitto, se "tänään", mitä hän oli tarkoittanut, olikin jo mennyt. No uusi deadline sitten: aamuksi valmiiksi, ennen kuin hän menisi virallisesti töihin. Huoh, toivottavasti ei tulisi enempää paperihommia vähään aikaan.
Roy laski kynän pöydälle ja venytteli. Hänen kättään kramppasi hieman kaiken sen kirjoittamisen ja kynän puristamisen johdosta, mutta se ei ollut ongelmista pahin. Oikeastaan Royta vaivasi eniten hänen kurniva vatsansa. Hän oli syönyt viimeksi kuuden aikoihin, eli seitsemän tuntia sitten. Sen siitä saa, kun ei älyä varautua tällaiseen paperitulvaan, eikä ota eväitä mukaan. Jos hän nyt menisi kotiinsa hakemaan syötävää, olisi aika pieni todennäköisyys, että hän jaksaisi raahautua takaisin töihin. Kaupatkaan eivät olleet auki, joten hän ei voinut käydä ostamassa mitään syötävää. Hitto, tosiaan hänen tuuriaan!
Roy nousi ylös tuolistaan, nosti pöydältään pinon papereita ja kävi heittämässä ne Rizan pöydälle. Hän virnisti. Ei sillä, ettei hän olisi jo tehnyt noita papereita, mutta Rizalla olisi aamulla hommaa niiden järjestämisessä ja edelleen viemisessä. Sen naisen syy Royn nykyinenkin paperipino oli, aivan varmasti. Roy ei tiennyt miksi tai miten, mutta oli silti ihan varma, että Rizalla oli näppinsä pelissä. Joten samalla mitalla takaisin.
Raskaasti huokaisten Roy palasi takaisin työpöytänsä ääreen. Rizan huominen ilme oli tällä hetkellä laiha lohtu, sillä papereita oli vieläkin tuhoton läjä jäljellä, eikä hänellä ollut edes mitään tekosyytä pitää taukoa. Tavallisesti hän sai tekosyyn siitä, kun Hughes soitti puolen tunnin välein milloin mistäkin syystä, mitkä oikeastaan aika harvoin liittyivät mitenkään töihin. Olihan se välillä rasittavaa, etenkin jos sai kuulla paasausta joko Graciasta, Elysiasta tai molemmista, mutta yleisesti ottaen Roy nautti niistä puheluista enemmän kuin antoi muiden ymmärtää.
Roy huokaisi uudestaan. Kun vaan olisikin Hughes joko täällä tai ainakin puhelimen toisessa päässä. Tällä hetkellä Roy olisi jopa voinut itse soittaa Hughesille, niin epätoivoinen hän oli. Muttei hän sentään niin ajattelematon ollut, että olisi keskellä yötä soittanut toiselle, että: "Hei, Roy tässä! Oletko hereillä? Minulla on vähän liikaa paperitöitä ja tylsää, niin viitsisitkö höpöttää jotain?"
Mustahiuksinen mies tyrskähti. Hän saisi niin kuulla siitä koko loppuelämänsä, jos hän niin tekisi. Joko siksi, että Hughes valittaisi hänelle siitä, kun soittelee keskellä yötä, tai sitten siksi, että Hughes olisi niiiiin iloinen, kun kerrankin Roy soittaisi hänelle, eikä edes työasioiden vuoksi. Joo, ei. Ehkä olisi fiksumpaa unohtaa koko juttu ja hukuttautua paperitöihin.
Toisaalta taas Hughes oli hyvin vaikea saada pois mielestä, kun tätä kerran ajatteli. Tämä oli taas niitä asioita, joita Roy ei myöntäisi, etenkään jos olisi pienikin mahdollisuus, että tieto koskaan leviäisi eteenpäin. Oli vain armeliaampaa, jos kukaan, etenkään Hughes, Gracia tai Elysia, ei saisi tietää. Tämä oli Royn oma pikku salaisuus.
Royn mietteet keskeytti yllättävä koputus oveen. Kuka ihme siellä oli tähän aikaan? Ja mistä se henkilö tiesi, että Roy oli täällä vielä? … tuo oli tyhmä kysymys, kyllähän hänen työhuoneensa valot näkyivät pitkälle, eli siitä kyllä huomaisi heti, että hän oli paikalla.
"Ovi on auki", Roy vastasi ja jäi tuijottamaan ovea nähdäkseen tulijan heti, kun tämä astuisi sisään. Ovi tuntui avautuvan hyvin hitaasti ja Royn olisi tehnyt mieli mennä jo itse avaamaan se. Hänet kuitenkin pysäytti tuoksu, joka levisi koko huoneeseen heti, kun ovi raottui. Tuoksui ihan lihapullille. Royn suu kostui välittömästi ja vatsakin päätti ilmaista mielipiteensä asiasta kovaan ääneen.
"Hei Roy!" kuului Hughesin iloinen ääni miehen astuessa sisään, käsissään eväsrasia. Roy ei ollut koskaan ollut niin iloinen nähdessään Hughesin, mikä oli aikamoinen saavutus siihen nähden, että hän oli useimmiten todella iloinen nähdessään tämän. Vaikka toisaalta, iloisuus saattoi kohdistua myös tämän tuomaan eväsrasiaan.
"Kuulostat tosi nälkäiseltä, kuten arvelinkin! Siksipä toinkin sinulle evästä! Tein itse", Hughes hekotteli ja käveli peremmälle, sulkien oven perässään. Hän asteli tuskallisen hitaasti Royn työpöydän luokse ja ojensi laatikon. Roy otti sen nopeasti vastaan, avasi kannen sitäkin nopeammin ja lappoi jo sekunnin kuluttua lihapullia ja muusia suuhunsa. Vasta kun annos oli puoliksi syöty, Tulialkemisti hidasti tahtia.
"Hiihof Hugeh", Roy sanoi, suu puolillaan ruokaa. Hughes vain naurahti, istuen Royn työpöydän reunalle ja katsellen läpi Royn tekemättömiä papereita. Tämän katse harhaili välillä Rizan pöydälle, ilmeisesti tämä arvasi Royn sysänneen valmiit paperit sinne.
"Sinulla on kyllä kovasti hommia Roy, en minä vaan jaksaisi painaa yötä myöten täyttämässä papereita", Hughes kommentoi hetken päästä. Roy nielaisi suussaan olevan ruuan ja katsoi Hughesia.
"Miksi sinä muuten tulit tänne nyt? Luulisi, että olisit kotona sikeässä unessa tähän aikaan", Roy ihmetteli ja työnsi tomaattilohkon suuhunsa. Hughes käänsi katseensa toiseen suuntaan.
"Kuulin Rizalta töistä lähtiessäni, että sinulla on kauheasti paperitöitä. En saanut unta, kun ajattelin, että sinä työskentelet täällä yömyöhään. Ja sitten tulin ajatelleeksi, että sinä tuskin olet ottanut edes mitään syötävää matkaan ja näet täällä nälkää, niin…" Hughes kertoi, edelleen katse missä hyvänsä muualla paitsi Royssa. Tulialkemisti laski haarukkansa tyhjän eväsrasian päälle ja katseli Hughesia mietteliäänä.
"Juu, mutta Gracia heräsi, kun lähdin ja odottaa kotona, joten minun pitää nyt lähteä. Pärjäile Roy ja yritä päästä nukkumaan tänä yönä. Heihei", Hughes sanoi ja nousi yllättäen. Hän väläytti lämpimän hymyn Royn suuntaan –epätavallisen lämpimän– ja käveli sitten ovelle. Käsi oli jo ovenkahvalla, kun Roy vihdoin sai sanan suustaan.
"Hughes!" hän sanoi nopeasti. Hughes pysähtyi ja katsoi hänen suuntaansa. Roy mietti kuumeisesti, mitä sanoisi. Lopulta hän vain huokaisi ja hymyili.
"Kiitos. Hyvää yötä", hän sanoi ja veti paperipinon lähemmäs itseään.
"Ole hyvä. Hyvää yötä, Roy", Hughes sanoi hymyillen ja poistui huoneesta. Roy kuunteli, kuinka tämän askeleet kaikuivat käytävällä, kunnes hiipuivat olemattomiin. Hän hymyili itsekseen.
Ehkäpä sittenkin…