Jääenkeli
Tuulenpuuska heilutteli pitkiä hiuksiani parvekkeen kaidetta vasten ja hengitin syvään kylmää ilmaa. Helmikuu oli mitä kauneinta aikaa. rakastin kylmää ja rakastin lunta. Kuinka se hohti puhtautta ja auringonsäteiden koskettaessa sen pintaan muodostui kimaltava hohde. Veljeni oli joskus sanonut niiden olevan timantteja,mutta minä en uskonut siihen. Niitä ei nimittäin saanut kiinni,ne olivat aina kadonneet näkyvistä kun yritin noukkia niitä syliini.
Mutta minulla ei ollut aikaa uskoa satuihin. Olin jo vanha,en oikeastaan tiedä kuinka vanha,niin kauan olin ollut olemassa. Havahduin mietteistäni kun huomasin käteni olevan tunnottomat. Pistin parvekkeen ovet kiinni ja vetäisin verhon eteen. Kävin sängylle makaamaan ja tuijotin kattoa tylsistyneenä. Sänkyni yläpuolella roikkui lasinen enkelikoriste. Olin saanut sen sisareltani lahjaksi. Enkeli kimalteli kuunvalon osuessa siihen,täynnä timantteja, ihan niin kuin lumi. Minusta se oli kaunis,olin pienenä toivonut,että enkeli olisi herännyt henkiin ja laskeutunut huoneeseeni. Hän olisi pitänyt minusta huolta.
Äkkiä joku koputti oveen. Säpsähdin haaveistani ja nousin ylös. Menin avaamaan huoneeni oven,mutta eteisessä ei ollut ketään. Vain haalea kajo osoitti joitakin valjahtanuita huonekaluja. Vetäydyin takaisin huoneeseen painaen oven kiinni. Äkkiä ääni kuului taas. Käännähdin ympäri ja ymmärsin koputuksen tulevan ulkoa. Aukaisin verhot ja avasin parvekkeen lasiovet. Kylmä viima puhalsi sisään ja sai minut horjahtamaan paikaltani. En kuitenkaan mätkähtänyt lattialle,koska joku oli saanut minusta otteen.
En meinannut uskoa silmiäni. Lainekkaat, kastanjanruskeat hiukset. Kauniit kasvot ja silmät säihkyvät kuin kaksi vihreää smaragdia. Vihreä mekko ulottui nilkkoihin asti ja kaulassa roikkui lumihiutaleen muotoinen riipus.
Voisiko se olla? Ajattelin. Ei,ei se ei voinut olla hän. Huomasin kyyneleen vaeltavan silmäkulmastani poskelle. Kenties onnesta,kenties hämmennyksestä. Nainen hymyili minulle ja mitään sanomatta painoi huulensa minun huuliani vasten."Älä pelkää. Minä olen sinun kanssasi", nainen sanoi.
En sanonut mitään. En kyennyt,ajatukseni harhailivat jossain teillä tuntemattomilla. Hän oli siinä, jääenkelini. Pidin käsiäni hänen käsissään lujasti puristaen, vakuutellen itselleni tämän olevan totta. Painauduin häntä vasten tiiviimmin ja hän otti minut syleilyynsä,kuulin jopa hänen sydämentykytyksen. Hennot kädet kiersivät pitkin selkääni ja sitten valkeisiin hiuksiini. Käteni harhailivat hänen hiuksillaan, koskettaen sitten hänen kasvojaan ja lopuksi kiersin ne kaulalle,estääkseen mahdollisen karkaamisen. Mutta hän ei karannut, päinvastoin, hän painoi pehmeät punaiset huulensa minun hiukan rohtuneille huulilleni. Suudelma oli kevyt kuin höyhen,mutta siihen kätkeytyi monta syvää tunnetta. Rohkaistuin hieman ja vastasin suutelemalla häntä hieman rajummin. Enkeli ei riuhtautunut pois. Hän kuljetti minut sängylleni ja antoi pieniä suudelmia kaulalleni ja olkapäilleni. Sormensa hän painoi hellästi hiuksiini ja sulki minut uudestaan syleilyyn. Suljin silmät ja annoin maailman viedä minut mukanaan.
Seuraavan kerran kun avasin silmät,oli pilkkosen pimeää. Enkeli oli poistunut viereltäni. Nousin ripeästi istumaan ja katselin ympärilleni hätääntyneenä. Oliko kaikki ollut sittenkin vain unta? Sitten huomasin yöpöydälläni olevan jotain. Riipus,jossa oli lumihiutale. sama riipus,joka oli ollut enkelillä.Laitoin sen kaulaani ja vilkaisin vielä lasioviin päin hymyillen. "Kiitos", kuiskasin vielä kunnes nukahdin uudestaan.