LUKU 1

Oli aikainen ilta. Ihmisiä kuhisi areenan edessä kuin kärpäsiä banaaninkuorien luona. Pian pääovien portsari aloitti lippujen tarkistuksen. Hetken päästä kaikki olivat pääsalissa ja ovet suljettiin. Valot sammuivat ja rumpukapulat kolisivat neljä kertaa yhteen. Koko bändi alkoi soittaa World is minen alkutahteja. Yleisö hurrasi todella - siis todella isoon ääneen - kovaa, kun Miku ilmestyi lavalle.
- Miksi minun pitää olla täällä? Ed nurisi penkissään.
- Koska saisin seuraa ja kuunnella hyviä analyysejasi musiikista? Roy ehdotti.
- Mistä lähtien minulla semmoinen kyky on ollut? Ed mulkaisi everstiä.
- Ja on todellinen ihme, että sinä otit minut tänne mukaan, hän jatkoi.
Roy pysyi hiljaa, kun heilutteli pehmopurjoa, jonka hän oli hankkinut nettikaupasta. Ed vain istui hiljaa kädet housuntaskuissa. Miku kimitti (tai siltä se Edistä kuulosti) jo uutta laulua.

Konsertin loppuessa Ed oli valmis maksamaan, että häntä ei enää ikinä pakotettaisi minkään sortin konsertteihin. Roy sen sijaan näytti lapselta, joka sai kilon karkkipussin omaksi.

- Mennään Isvhaalinkin konserttiin! hän pomppi riemusta. Ed menitä vaistomaisesti pari metriä poispäin.
- No ei taatusti! Ed kivahti takaisin.
- Mentäisiin matkalle. Ihan vain kahdestaan. Mitä sanot? Roy harppasi pojan viereen.
- Ei silloin ainakaan! Olet hullu! Ed yritti jotenkin puolustautua.
- Mitä? Eikö se olisikin kivaa?
Ed ei tehnyt muuta, kuin tuijottanut Royta. Oli hankala sanoa, mitä hän ajatteli.
- Olet ääliö! hän huusi ja juoksi pois. Roy jäi yksin tyhmänä seisomaan. Hän huokaisi syvään ja alkoi hitaasti kävellä pitkin rantakatua.

Samaan aikaan areenan takahuoneessa oli kahakka päällä.

- Miksi sanot noin? Eihän se ole totta! Miku mesosi Rinille, joka istui nojatuolissa, jonka kangas kutitti inhottavasti.
- Koska se on! Laulat kaiken aina nuotin vierestä! hän väitti vastaan.
- Olet suunnattoman ilkeä! Miku ryntäsi pois. Hän ei tiennyt yhtään, minne oli menossa, mutta se oli ihan sama.

Toisaalla Ed oli huomaamattaan juossut jonnekin puiston tapaiseen. Vaikka siellä oli aika paljon ihmisiä viettämässä perjantai-iltaa, vain erään henkilön ohi mennessä hän pysähtyi. Hän tunnisti tyypin siksi kimittäväksi Mikuksi. Ed tietysti seurasi häntä, mutta kompastui puun juureen, joka oli ihmeellisellä tahdon voimalla alkanut kasvaa keskellä asfalttia. kaatuessaan hän ei tiedostanut muuta, kuin että hän kaataisi Mikun siinä samalla. Miku kääntyi säikähtyneenä, kun kuuli jonkun olevan takanaan. Niinpä Ed ja Miku kaatuivat yhtä aikaa. Ja tuskin kumpikaan halusi ajatella, miltä se muiden silmissä näytti. Ed pyysi vuolaasti anteeksi, mutta Miku oli jo läimäissyt tätä poskelle.
- Mitä oikein ajattelet? hän kivahti.
- No anteeksi, kun tuo pirun puu kasvaa tuossa! Ed protestoi takaisin.
Miku alkoi kävellä pois päin. Ed etsi kiireesti taskustaan sen toissapäiväisen kola-tikkarin, jonka Roy oli ostanut hänelle ja ojensi sen Mikulle.
- Sori.
- Kiitti, Miku sanoi vaisusti ja otti tikkarin.
Ennen kuin kumpikaan huomasi, he alkoivat keskustella . He vaihtoivat puhelinumeroita, tosin Edillähän ei nyt mitään puhelinta ollut. Mutta sanoi, että kyllä hänet aina jostain tavoitti. Sitten Miku palasi jo odottavan porukkansa luokse. Ed lähti paalaamaan hotellille. Jostain syystä tähtitaivas näytti normaalia kauniimmalta. Miksi, sitä tuskin kukaan tietää.

Nellie: Vau. Sillä on runosuoli. Suoli? Yäk. Eikö sielu ois parempi?

Tent: Öö... Siis mitä sä oikein höpiset? Munhan se outo piti olla. Jos ihmisellä oikeesti olis runosuoli, se olis tooooosi pelottavaa... Joo, sielu on paras kanditaatti.