Imperiumin seksikkäin visser

1. luku

Andaliittisissit pilaavat jälleen kerran yhden teoriassa lyömättömään ideaani perustuneen hankkeen. Sotilaat töpeksivät. Iniss Kaksi-Kaksi-Kuusi sönköttää jotain epämääräistä. Kolmentoista neuvosto huutaa ja uhkailee arvonalennuksella. Katkon alaisten kauloja kiukuissani ja sotken turkkini vereen.

Aivan, minun nimeni on Esplin Yhdeksän-Neljä-Kuusi-Kuusi, myös Visser Kolmena tunnettu. Äskeinen oli lyhyt kuvaus menneestä päivästäni. Ja ne väittävät vielä, että visserin elämä olisi helppoa.

Kävelin kiroillen emoaluksen käytäviä pitkin kohti omaa sapelialustani. Toivottavasti edes Jill olisi siellä eikä jossain toimittamassa omia asioitaan. Jos minä nyt jotain kaipasin, niin vihan, stressin ja turhautumisen purkamista jotenkin muuten kuin tappamalla. Juuri kun olin kääntymässä telakointiasemalle päin, kuulin jonkun huutavan perääni: "Visser! Visser! Odota!"

Se oli muuan ihmisohjastaja.

(No mitä?) minä rähähdin hänelle. Ohjastaja näytti kutistuvan säälittävän nahkansa sisällä, mutta sai sanotuksi: "Niin, Visser… Sitä minä vain, kun… ensimmäisessä kokoushuoneessa on eräs henkilö, joka kuulemma haluaa tavata sinut."

Pyöräytin silmiäni –kaikkia niitä- ja lähdin seuraamaan ohjastajaa emoaluksen ensimmäiseen kokoushuoneeseen. Mietin samalla, kuka ihme minua oikein oli tullut tapaamaan. Kunpa ei ainakaan kukaan Kolmentoista neuvostosta. En ollut sillä hetkellä henkisesti valmis puhumaan kenenkään heistä kanssa. Luultavasti se oli kuitenkin joku toinen visser. Ja jos se sattuisi olemaan meistä se korkea-arvoisin ja ehdottomasti myös dapsenimaisin, eli Visser Yksi, vannoin hyppääväni ulos lähimmästä ikkunasta.

Kokoushuoneessa kuitenkin odotti täysin vieraan näköinen naispuolinen ihmisohjastaja. Hän hymyili ja esitteli itsensä: "Hyvää päivää, arvoisa Visser. Minä olen Gargina Viisi-Yksi-Kolme Seyrane-lehdestä."

Silmäni revähtivät suuriksi. Seyrane? Ihmisiltä omaksuttu paperinen julkaisu, lehti, joka oli suunnattu naispuolisille ohjastajille. Lehdessä julkaistiin sekalaisten ja kevytsävyisten juttujen lisäksi seksikkäitä kuvia miespuolisista ohjastajista. Vastaavasti miespuolisille oli olemassa naispuolisilla kuvitettu lehti, Seyrlin.

(Mitä sinä minusta haluat?) kysyä töksäytin Garginalta, joka vastasi:

"Katsohan, Visser, lehtemme menekki on viime aikoina hieman laskenut ja tarvitsisimme uutta rohkeaa materiaalia oikeasti tunnetuista yeerkeistä… joten suostuisitko seuraavan numeron kanteen ja keskiaukeamalle?"

(Seyraneen? MINÄ?) älähdin, ja ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen.

"Niin, niin? Tiesitkö, että puolet tuntemistani miespuolisista ohjastajista treenaa saadakseen samanlaisen vartalon kuin sinulla? Laiha, lihaksikas, hyvännäköinen ja kuuluisa visser –täydellinen yhdistelmä!" hehkutti Gargina.

Mietin hetken. Olihan Gargina oikeassa, mitä tuli ulkonäkööni. Seyranessa poseeraaminen… se voisi olla hauskaa, mutta ei välttämättä tekisi hyvää visser-uskottavuudelleni.

"Maksamme 10 tuhatta yeerk-kolikkoa!"

Tein päätökseni. 10 tuhatta on sentään 10 tuhatta.

"Kiitos, Visser", Gargina huokaisi. "Voisimme oikeastaan lähteä saman tien Seyranen toimitukseen sstramien kotiplaneetalle. Sinne on täältä vain parin päivän matka. Aluksessa on kyllä kandrona."

Niinpä annoin luutnanteilleni ohjeet, miten sotaa tuli johtaa ollessani poissa, ja lähdin. Seyranen kuvauksiin.

Perillä minut otti vastaan vaaleanpunainen olento, jolla oli kaksi käsi- ja jalkaparia, kaksi suurta ja pitkäripsistä silmää vähän samanlaisten sarvien päässä kuin minulla ja lähes koko naaman peittävä vahvasti punattu suu –naispuolinen sstram-ohjastaja.

"Derveduloa", hän sanoi pehmentäen konsonantteja sstramilaiseen tapaan. "Ilo nähdä sinud däällä, Visser Golme. Minä olen Ifrish Gagsi-Neljä-Guusi, Seyranen bäädoimiddaja."

Ifrish kääntyi takanaan seisovan sekalaisen ohjastajaseurakunnan puoleen. "No niin. Viegää häned valmisdeldavagsi."

Yksi ohjastajista, nuorempi sstram-naaras, tarttui käteeni ja sanoi: "Dulgaa, arvoisa Visser."

(Hetkinen, valmisteltavaksi… miten niin?) ihmettelin kuin puulla päähän lyötynä.

"No, valmisdeldavagsi guvausda varden diedengin", Ifrish naurahti. "Suihgu, harjaus, gavioiden giillodus, öljyäminen, meiggaus…"

(Öljyäminen? Meikkaus?) toistin typerästi.

"Niin, näydäd baljon segsiggäämmäldä, gun nuo sinun…" Ifrish tuijotti kiinteästi ylävatsaani ja käsivarsiani, "lihagsesi giildeleväd öljysdä. Ja meiggaus duo barhaad gasvonbiirdeesi esille. Gaigella gunnioidugsella sinua gohdaan, Visser Golme –ei vasddaväiddeidä."

Hän kääntyi ja käveli pois. Minä olin niin pyörällä päästäni, etten osannut edes vastustella, kun kaksi ohjastajaa talutti minut "valmisdeldavagsi".

"No niin! Seiso suorassa! Leuga enemmän bysdyyn! Ja häntä kanssa! Gadso gameraan! Enemmän ryhdiä! Muista, että oled imberiumin golmannegsi vaigudusvaldaisin Visser! Näydä segsiggääldä!"

Seisoin keskellä Seyranen studiota kasvot maalattuna ja vartalo öljyn peitossa. Öljyllä oli näköjään toinenkin tarkoitus: se painoi turkkini niin sileäksi ja ihonmyötäiseksi, ettei mitään jäänyt arvailujen varaan. Ifrish äkseerasi minulle ohjeita seinän viereltä.

"Jännidä lihagsiasi! Juuri noin!"

Kamerat välähtelivät. Vaihtelin asentojani ja ilmeitäni Ifrishin käskystä. Tavallaan se oli hauskaa, olinhan huomion keskipisteenä koko ajan. Kuulin jonkun ihmisohjastajan intoilevan: "Tästä tulee mahtava juttu! Visser Three Uncovered, aah…"

"Tyhmä, hän ei pidä vaatteita muutenkaan", Gargina muljautti silmiään, ja toinen nainen punastui. Panin merkille, että studion reunoilla parveilevat naispuoliset ohjastajat katselivat minua kolmella eri tavalla: jotkut tuijottivat himokkaasti lähes kuola valuen, toiset taas hyvinkin arvioivan näköisinä. Ja oli myös muutamia, jotka eivät ilmeisesti kyenneet näkemään andaliittiruumiissani mitään puoleensavetävää tai sitten inhosivat minua muuten vain. Visser Yhden kannattajia luultavasti.

"Olisigohan aiga oddaa muudama sellainengin guva?" Ifrish virnisti Garginalle ja toiselle ohjastajanaiselle, ja nämä nyökkäsivät nauraen.

"Hyvä on. Visser…" Ifrish sanoi kääntäen katseensa minuun, "ajattele vaigga sidä sinun h… hengilögohdaisda avusdajaasi. Jilliä vai migä hänen nimensä nyd ongaan. Ajaddele händä magaamassa sängyllä… hän gadsoo sinua vieddeleväsdi… ja leviddää dagajalgansa sinulle…"

Ajatukseni vaelsivat tahtomattanikin Jilliin ja Ifrishin kuvailemaan tilanteeseen. Tunsin erään tietyn ruumiinosani täyttyvän verellä…

"Menehän, Medrash, hieman auddamaan händä", Ifrish komensi yhtä nuorta naispuolista ihmisohjastajaa. Tämä käveli luokseni ja työnsi tyynesti kätensä takajalkojeni väliin. Häntäni oli tytön kurkulla silmänräpäyksessä. Millä oikeudella hän oikein koski yksityisiin paikkoihini?

"Älä, Visser", Ifrish rauhoitteli. "Däydyyhän meidän saada guvia sinusda, öhöm, 'juhlagunnossa'."

Vedin häntäni pois ja annoin tytön hyväillä jalkoväliäni. Kaiken pyhän nimessä, hän kyllä osasi!

"Kova kuin rautakanki", hän kehräsi hyväksyvästi. "Ja kunnon kokoinenkin…"

"Hienoa. Dule bois sieldä, Medrash. Ja Visser", Ifrish jakeli ohjeita, "gäänny vähän… siirrä edujalgojasi… bisdä dagajalgojasi vähän haralleen…"

Voisi luulla, että minusta olisi tuntunut nöyryyttävältä seistä siinä sillä lailla ja esitellä elimeni kokoa ja kovuutta kaikkialla imperiumissa julkaistavaa Seyranea varten, mutta arvaa mitä? Minä tunsin itseni vain äärimmäisen maskuliiniseksi ja seksuaaliseksi! Nautin täysillä kameroiden välkkeestä ja yritin näyttää niin rehvakkaalta kuin osasin: varokaa, naaraat, Visser Kolme saapuu!