Jostain pääni perukoilta keksin idean kirjoittaa Saw 7:ttä, mikä on tulossa leffoihin piakkoin... Muuta tietoa en tulevasta leffasta tiedä, kuin sen muutaman lauseen mikä wikipediassa on ja yritän kirjoittaa sen pohjalta.. Teksti saattaa olla hieman tökkivää, koska on hetki kun viimeksi saw leffat katsoin..
Mutta toivoisin kommentteja koko sydämeni pohjasta :)))

Sry, the story is in finnish..

Saw VII - Jigsaws last breath

1. Mark Hoffman; Kuolon etsivä, kuoleman pakoilija

''Peli on ohi!"

Jill paiskasi oven kiinni jättäen etsivä Hoffmanin oman onnensa nojaan ansansa kanssa. Täristen hän onnistui kävelemään niin kauas, ettei kuullut miehen huutoja. Sen enempää nainen ei tärisevien jalkojensa kanssa päässyt vaan lysähti lattialle vapisten kauttaaltaan.

"Voi John.." Nainen otti taskustansa jotain mikä vei hänet kauas menneisyyteen.

''No?" John kysyi kärsimättömänä Jillin tullessa sairaalasta mitäänsanomattoman näköisenä.

"John.." Nainen katsoi jalkoihinsa seisoessaan miehensä edessä saaden tämän epätoivoiseksi.

"Minä..'' Jill ei ehtinyt sanoa loppuun kun John jo sulki tämän hellään syleilyynsä. Oli jo ilta ja miehen syli tuntui ihanan lämmittävältä, mutta sen sijaan, että Jill olisi itkenyt, hän vain sulki silmnsä ja hymyili.

"Olen pahoillani Jill.." Mies sanoi surullisella äänellä, mutta nainen veti itsensä kauemman ja katsoi miestänsä ilonkyyneleet silmissä.

"John", hän huokaisi, ja katsoi tätä syvälle silmiin "olen raskaana." Lopun sanottuaan Jill näki Johnin silmien kirkastuvan ja sen hymyn minkä hän oli pitkän toivonut näkevänsä piirtyvän hiljalleen tämän kasvoille.

"Oletko tosissasi?" Jillin nyökättyä John kumartui suutelemaan häntä itkien ilosta.Sitten mies puristi hänet uudestaan syleilyyn, tällä kertaa iloiseen, ja nainen tunsi Johnin sydämensykkeen vasten omaansa. Yllättäen mies nosti Jillin syliinsä ja pyöri ympäri nauraen iloisesti saaden naisenkin nauramaan ja itkemään ilosta.

He olivat onnistuneet siinä, Jill odotti rakastamansa miehen lasta!

Hän ei ollut tuntenut itseään koskaan iloisemmaksi..

Kyynel putosi valokuvalle Jillin havahtuessa huutoon muistoistansa.

'Jill, senkin vanha hölmö.' Nainen huokaisi mielessään ja pyyhki kyyneleet poskiltaan. Johnin kuolemasta oli jo kauan, mutta silti hän vielä itki tämän kuvalle.

Jill ravisteli itseänsä kunnolla todellisuuteen ja vilkaisi kelloa, mikä sai hänet väräthämään. Aika oli ummessa, nyt etsivän pitäisi olla joko elossa, mikä oli todella epätodennäköistä, tai suu auki kuolleena. Jill ei halunnut ajatella kumpaakaan vaihtoehtoa, mutta nainen tiesi, että hänen olisi mentävä tarkistamaan asia. Niin John olisi toivonut hänen tekevän.

''Voi John, miksi oikein suostuinkaan tähän..?" Jill huokaisi katsoen ylös ja nousi seisomaan. Hän tasasi hengitystään ja käveli hieman huterin askelin äsken paiskaamansa oven luo. Laittaessaan käden kylmälle kahvalle, Jill oli kuulevinaan vaikerrusta, mikä sai naisen henkäisemään.

''Ei voi olla.." Jillin henki salpaantui hänen vapisevien käsien avatessa ovea. Nainen oli pyörtyä nähdessään Markin polvillaan maassa, toinen poski puoliksi irti.

Tämä oli selvinnyt karhunraudasta.

Mies oli suorittanut testinsä.

Huomatessaan Jillin tulon, Mark olisi voinut ampua naisen siihen paikkaan, jos hänellä vain olisi ollut ase.

"Jill.. Minä.. Vannon, minä tapan sinut..!" Mies katsoi Jilliä murhaavasti, saaden hädintuskin ääntä suustaan. Hän oli pyörtymäisillään, mutta nousi silti haparoiden ylös, mihin nainen ei pystynyt reagoimaan mitenkään. Jill pystyi vain tuijottamaan Markia, joka yritti kävellä hänen luoksensä, kaatuen kuitenkin maahan.

"Sinut pitää viedä sairaalaan.." Jillin ajatukset vilistivät ympyrää tämän kävellessä lähemmäs miestä, pystyen ajattelemaan selkeästi vain sitä, että tämä makasi siinä hänen takiaan kuolemaisillaan.

"Ei, silloin jäisin kiinni", Jill pakotti ajatuksensa selvimään ja mietti kaikki mahdolliset keinot, kunnes hänellä välähti, ''tohtori Gordon.."

Kaivaessaan taskustaan paperilappua, jonka John oli hänelle jättänyt, Jill huomasi Markin hiljentyneen.

"..karhunrauta, jolla testata etsivä.. viimeinen pyyntöni.." Nainen luki lappua etsien sitä tiettyä tietoa.

"Siinä.. Tohtori Gordon on vankina alakerroksessa. Päästä hänet vapaaksi, ellei Mark ole jo tehnyt sitä. Tunnusluku on 2703.."Jillin kasvoille nousi tahtomatta hymy. 23.3. , se oli hänen syntymäpäivänsä.

"Voi John.." Jill sulki silmänsä estäen kyyneltä karkaamasta.

"Onneksi olkoon tohtori, vapautit itsesi." Naisen ääni sanoi Gordonin palattua tajuihinsa. Silmät avattuaan mies huomasi sanojan tekevän jotain selkä häneen päin.

"Mi-mitä tapahtui?" Larwence katseli ympärilleen ihmetellen ja huomasi sitten, ettei tuntenu toista jalkateräänsä. Muistot alkoivat vilistää hänen mielessään kuin pikakelauksella oleva filmi.

"Kuka olet?" Mies yritti nousta istumaan, mutta nainen painoi hänen rintakehäänsä alaspäin.

"Olen Amanda, mutta," tämä sanoi ja kumartui miehen korvan viereen, "sillä ei ole väliä." Kuiskattuaan sen, joku muukin astui huoneeseen.

"Onko hän jo hereillä?" Gordon tunnisti sen äänen heti, ja ei ollut uskoa korviansa.

"Se olet sinä..?" Hän käänsi päätänsä ja sai varmistuksen. Huoneeseen tullut mies hymyili tohtorin nopealle oivallukselle ja viittasi Amandan poistumaan

"Tunnetkin minut jo," John sanoi kävellen sängyn viereen, jossa Larwence makasi, "joten menen suoraan asiaan."

Mies käveli pöydän viereen ja otti sieltä jotain.

"Koska onnistuit vapauttamaan itsesi, muttet tappanut Adamia, selvisit testistä osittain. Se ei vielä riitä," John käveli takaisin Gordonin luo, "joten pyytäisin sinua tekemään leikkauksen seuraavalle uhrilleni." Miehen lopettessa hän näytti kuvaa nuoresta miehestä. Gordon yritti laskea mahdollisuuksiansa, mutta tiesi, ettei voinut muuta kuin suostua miehen pyyntöön.

"Hyvä," John vei kuvan pois ja kutsui Amanda uudestaan sisään, "sitten olet vapaa lähtemään."

Löydettyään alas vievät rappuset, Jill katsoi niiden synkeyttä hetken ennenkuin uskalsi edes hengittää.

"Tässä sitä mennään", hän kuiskasi itselleen, "etsien apua miehelle, joka varmasti tappaa minut parannuttuaan."

Huokaisten Jill meni kuitenkin rappuset alas, sillä tiesi, että Tohtori olisi kuitenkin vapautettava. Heti rappujen alapäässä oli oikealle vievä ovi, jonka nainen arveli vievän Larwencen luo.

Avatessaan sitä sydän pamppaillen, hän ehti jo vaipua epätoivoon kun ei kuullut mitään. Oven raottuessa enemmän ja hiljaisuuden jtkuessa, kyynel oli jo pudota naisen poskelta. Hän ei antaisi sitä itselleen anteeksi, jos Gordon olisi menehtynyt hänen hitautensa takia. Tohtori oli kuitenkin auttanut Johnia, ja tämä olisi halunnut miehen elävänä pois.

Kuolema ei ollut Johnin opetuksen tarkoituksena. Tarkoituksena oli elämä.

"Kuka siellä? Mark, oletko se sinä?" Varmuus virtasi takaisin naiseen tämän kuullessa mieen huudon huoneestä.

"Tohtori Gordon..?" Jill kysyi laittaen valot päälle.

"Kuka olet?" Jillistä vähän matkan päässä seisova mies kysyi hölmistyneenä, ja nainen tunnisti tämän heti Larwenceksi.

"Tohtori, tarvitsen apuasi", nainen oli saanut tyyneytensä takaisin ja hän käveli keppien avulla seisovan miehen viereen.

"Oletko Jill?"Larwence kysyi hämmentyneesti, ja nähtyään hänet lähempää Jill melkein pelästyi tämän hyväkuntoisuutta. Ilmeisesti Mark oli pitänyt tohtorista hyvin huolta Johnin kuoltua. Ainoa häiritsevä seikka miehessä oli kaulassa sijaitseva panta. Samanlainen kuin aikaisemmin Lynnin pään räjäyttänyt panta, mutta hieman yksinkertaisempi.

"Olen", Jillin katse keskittyi tutkimaan pommipantaa lähemmin, "tulin vapauttamaan sinut."

Nainen löysi nopeasti paikan, mihin numerokoodi syötettäisiin.

"Viimein", Larwence melkein itki ilosta, hän oli odottanut vapautumista jo niin kauan, että oli tullut melkein hulluksi.

"Mutta sinun pitää auttaa minua."Jill katsoi miestä, joka näytti olevan valmis mihin vain päästäkseen pois.

"Teen kaiken mitä käsket, kunhan vain pääsen pois."

Mieheltä ei olleet kyyneleet kaukana Jillin laittaessa tunnusluvun pantaan ja saatuaan sen pois tämän päästä.

"Itseasiassa Markin olisi pitänyt tehdä tämä jo ajat sitten, mutta hän ajatteli, että minun täällä pitäminen olisi järkevämpää, ja käski Amanda laittaa minulle tämän pannan" Larwence istui sängylle ja hieroi niskaansa, "se liero.."

Jill naurahti kolkosti, hän pystyi uskomaan Markista juuri tuollaista. Olihan osittain hänen syytänsä, että John kuoli. Ilman sitä kirjettä, moni henki olisi säästynyt. Ja silti Jill aikoi pelastaan sen rotan kuolemalta, miten typerää. Mutta kuten John sanoi ; 'Kaikki ansaitsevat mahdollisuuden.'

"Mitä? Etkö ole jo vapauttnut häntä?" Amandan äänessä oli pientä kauhua hänen katsoessaan Markia.

"Hänestä voi olla vielä hyötyä. Kerro minulle, missä se panta on?" Mies astui aivan Amandan eteen uhkaavasti.

"Ei! John käski vapauttamaan hänet." Amanda katsoi Markia pistävästi, mihin mies vain naurahti.

"Haluatko, että rakas Johnisi saa tietää kuka onkaan oikea syypää hänen äpärälapsensa kuolemaan," mies hymyili, saaden Amandan vavahtamaan.

"Mutta.." Nainen ei saanut sanaa suustansa, hän ei kestäisi jos John vihaisi häntä.

"Joten," Mark kuiskasi hymyn levetäessä, "kerro minulle missä se on."

"Se panta, joka on Lynni kaulassa, on viimeinen." Amanda yritti, vaikka tiesi, ettei mies uskoisi.

"Älä yritä valehdella minulle,"Markin ääni alkoi muuttu kärsimättömämmäksi, "sinähän teit sen Johnin tekemän pannan kaaviosta. Missä se panta on?" Mies korotti ääntänsä ja löi kämmenellään seinään Amandan korvan vieressä. Nainen laski katseensa maahan ja lähti huokaisten näyttämään pannan oinpaikkaa Markille.

"Hyvä, nyt asennat sen hänelle," Mark nautti vallantunteesta, Amanda tehdessä kiltisi sen mitä hän käski, "ja vaihda koodinumero."

"Anna anteeksi." Saatuaan pannan paikalle, Amanda jätti siihen kuitenkin Johnin asettaman koodiluvun. Gordon katsoi naista surulisesti, mikä sai hänet tuntemaan itsensä petturiksi. Markin lähdettyä Amanda meni hieman epäröiden kertomaan Johnille.

"Arvelinkin Markin tekevän jotain tuollaista, mutten uskonut, että hän osaisi asentaa pannan."John sanoi yskien, ja sai Amandan tuntemaan itsensä vielä enemmän petturiksi.

''Anna anteeksi.." Amanda kuiskasi lähdettyään miehen luota toivoen, ettei tämä puhuisi asiasta Markille. Sillä Amanda tiesi, etä John vihaisi häntä jos saisi tietää. Nainen toivoi vain, että John päästäisi Markin pois, niin kaikki olisi paremmin.

Jill auttoi Gordonin seisomaan ja tämä lähti linkuttamaan ovea kohti. Nainen tuli perässä ja heidän päästyään ovelle, hän astui miehen eteen.

"Muista, että lupasit auttaa." Jill sanoi, johon Larwence vain nyökkäsi.

"Teen mitä vain, paitsi herätän kuolleita." Mies sanoi painottaen loppua, mikä sai Jillin naurahtamaan.

"Älä huoli, en aio pyytää sinua herättämään Johnia", pieni haikeus iski naiseen, mutta hän ravisteli itsensä nopeasti todellisuuteen, "asia koskee Markia."

Gordon katsoi naista hieman oudoksuvasti heidän jatkaessaan matkaansa ylös.

"Mitä hänestä?" Larwencen äänestä paistoi läpi, ettei hän todellakaan tykännyt koko miehestä. Se oli kyllä ymmärrettävää, sillä ilman häntä, Gordon olisi ollut jo ajat sitten vapaa. Mark oli kyllä pitänyt hänestä hyvää huolta, mutta mies olisi halunnut nähdä muutakin kuin tiiliskiveä. Ajan päälle Larwencen olo alkoi tuntua vankilassa ololta, ilman niitä muita vankeja.

"Se on pitkä juttu, näytän sinulle." Jill vastasi heidän päästessä ylös ja johdatti tohtorin Markin luo.

Nähdessään maassa makaavan miehen, Gordon huokaisi ja puisteli päätänsä.
"Hän siis joutui viimein testiin ja selvisi siitä", hän sanoi huomattuaan karhunraudan maassa, "jotenkuten."

"Pyydän, John lupasi, että pääsisin vapaaksi. Päästä minut?" Larwence anoi miestä melkein polvillaan, mutta Mark vain naurahti. Hän käveli ovelle ja kääntyi sitten takaisin tohtorin puoleen hymyillen.

"Sinulle voi olla vielä käyttöä." Mark sanoi, selvästi nauttien miehen kärsimyksestä. Gordon vihasi häntä, mies ei voinut ymmärtää mitä iloa hänestä vielä voisi olla. Mark luuli olevansa yhtä ovela kuin John, mutta ei hän ollut. Etsivä oli paljon alhaisemmalla tasolla.

"Älä luule, että selviät tästä kärsimyksittä", Larwence huusi Markin perään tämän sulkiessa ovea, mikä sai miehen pysähtymän, "hän testaa sinut! Voit olla varma siitä!"

Mark tuhahti Larwencen uhittelulle, mutta rauhallisesta olemuksestaan huolimatta, hänen sydämensä otti pari yrimääräistä lyöntiä.

"John on kuollut, hän ei voi tehdä mitään." Mark sanoi, vaikka tiesi, ettei se olisi totta. John pystyisi mihin vain, haudankin takaa, mutta mies halusi uskotella itsellensä olevansa turvassa. Muuta sanomatta, tai katsomatta taaksepäin, Mark paiskasi oven kiinni ja lähti valvomaan peliänsä.

''Tuo lämmintä vettä, pyyhkeitä, neula ja lankaa'' Larwence yritti hahmottaa mielessään mitä muuta tarvitsisi ommellakseen Markin leuan, Jillin hakiessa tarpeita. He olivat auttaneet heikkovointisen miehen pöydälle toimenpiteitä varten.

"Selviääkö hän?" Jill kysyi tuodessaan puudutusaineen ja katsoi pöydällä makaavaa miestä huolestuneena. Gordon huokaisi laittaessaan puudutus aineen piikkiin ja katsoi Jilliä puistellen päätänsä.

"Miksi oiken teen tämän?" Gordon käänsi selkänsä Markille ja katsoi Jilliä kysyvästi.

"Niin John olisi halunnut." Naista huolestutti se, että Mark kuolisi vaikka oli selvinyt testistä, sillä se olisi Johnin periaatteen vastaista. Larwence pyöritteli päätänsä ja huokaisi uudemman kerran.

"Mark on menettänyt paljon verta, joten jommankumman meistä pitäisi luovuttaa sitä hänelle." Mies meni hakemaan vielä verenluovutus tarpeet, ja yritti saada Markilta tämän veriryhmän selville.

"A+.. Minun on B. Entä sinun?" Gordon kääntyi Jillin puoleen, joka joutui hetken miettimään veriryhmäänsä.

"Minä luovutan, minulla on myös A+." Nainen huokaisi ja kääri hihojansa Markin alkaessa valittamaan.

"Pitää pitää kiirettä, hän on jo valkoinen, ja pyörtyy kohta." Larwence ottii Jilliltä verta ja luovutti sitä Markille, ennenkuin alkoi ompelemaan leukaa. Mies pyörtyi veren saannista huolimatta kesken ompelun, mikä helpotti operaatiota Hieman. Jill ajatteli jäädä varmistamaan, että Mark selviäisi, mutta lähtisi, ennenkuin tämä virkoaisi

Gordon tiesi alunperin, että operaatio olisi vaativa, mutta se olikin vielä haastavampi kuin hän oletti. Monta tuntia ommeltuaan, mies sai viimeisetkin ompeleet paikalleen ja puhdisti veret pois, jotta näkisi, että kaikki olisi kunnossa.

"Hän selviää," Gordon sanoi tutkittuaan miehen vielä kauttaaltaan. Jill nyökkäsi ja lähti kävelemään pois ennekuin Mark heräisi.

"Odota! Entä minä?" Gordon huudahti hänen peräänsä.

"Lähde jonnekkin kauas." Muuta nainen ei vastannut lähtiessään ovesta jättäen tohtorin pian virkoavan Markin seuraan.