* Siksi, koska Merlin ja Gwen eivät ota sitä niin kirjaimellisesti
Kuningas Uther Pendragon, Arthurin isä, jota Merlin hieman varoi, istui valtaistuimellaan. Hän ei hymyillyt, muttei ollutkaan kiivaskaan. Kuningas katsoi poikaansa, joka seisoi hänen vieressään. Nopeasti hän käänsi katseensa pois pojastaan, ja nousi seisomaan.
Sali oli täynnä ihmisiä. Merlin ei tiennyt minkä ihmeen takia heidät oli kutsuttu paikalle. Hän kääntyi Gaiuksen puoleen, ja kuiskasi, ''Mitä kuningas aikoo?''
Ennen kuin Gaius kerkesi vastata, Uther avasi suunsa.
''Olen kuullut suurista markkinoista. Minä päätän kaksi henkilöä, jotka lähtevät matkaan. Haluan vielä keskustella heidän kanssaan tästä henkilökohtaisesti.''
Gwen tarttui Merliniä kädestä, ''Jännittävää, eikö?''
Merlin katsoi tyttöä, ''Kieltämättä aika kiinnostava matka.''
Uther katsoi hetken väkijoukkoa. Hän oli jo miettinyt päätöstään aikaisemmin aamulla, ja tiesi jo mistä löytää nämä kaksi henkilöä.
''Guinevere ja Merlin.''
Kummankaan korvat eivät olleet uskoa tätä todeksi. Kuningas oli valinnut heidät kaikkien keskeltä. Arthur katsoi Merliniä hieman äreissään, mutta myös hieman ihmeissään. Morgana hymyili Gwenille. Morgana oli tyytyväinen, että Gwen saisi vähän vapaata töistä, sillä Gwen oli aina niin ahkera. Arthur ei oikein osannut reagoida tähän muuten kuin katsomalla palvelijaansa.
Kun sali tyhjeni, Merlin ja Gwen jäivät kuninkaan kanssa. Kuningas seisoi heidän kahden edessä.
''Valitsin teidät kaksi, siksi koska isäntänne ovat kehuneet teidät ympäri moneen otteeseen. Ajattelin kerrankin, kuitenkin kun Arthur ja Morgana* ovat lapsiani, palkita teidät kovasta työstä. Mutta matka on pitkä- te lähdette ennen auringon nousua, huomaamattomasti, keräämättä liikaa huomiota. Te olette hakemassa lahjaa, eräältä ystävältäni, joka ei päässyt tänne. Hän kyllä tunnistaa teidät vaatteistane, varasin teille vaatetta, Camelotin edustajat- Guinevere ja Merlin.''
Merlin oli kävelemässä kohti huonettaan. Prinssi ei ollut sanonut tarvitsevansa apua missään. Oli jo ilta. Merlinin piti kuitenkin varmistaa, että prinssi oli kunnossa.
Hän koputti oveen ja sai nopean vastauksen, ''Sisään.''
Merlin kurkkasi oven raosta, ''Nuija.''
''Idiootti.'' sanoi Arthur hymyillen, joka istui kirjoituspöytänsä ääressä lukiessaan kirjettä.
Merlin astui huoneeseen sisälle, ''Tarvitsetteko te vielä jotakin, sir?''
Arthur katsoi palvelijaansa hieman ihmettyneenä, mutta sitten pudisti päätään, ''Kiitos, ei muuta. Merlin.''
Merlin kääntyi jo ympäri läheäkseen, mutta Arthur jatkoi, ''Jätin huoneeseesi jotakin. Saatat tarvita sitä.''
Merlin kuristi kulmiaan, ''Jos se on jotain sinun omai...''
''Pää kiinni. Muistatpahan minut.'' Arthur tokaisi. Hän nousi ylös tuolistaan ja käveli palvelijansa eteen.
''Pidä itsestäsi huolta- idiootti.'' Arthu laski kätensä Merlinin olkapäälle.
''Totta kai, sir.'' Merlin vastasi. Hän nyökkäsi hymyilessään Arthurille ja käveli ulos prinssin huoneesta.
Merlin meni huoneeseensa. Heti katsoessaan sängylle hän huomasi kasallisen vaatteita, ja...
Arthurin miekan. Miksi ihmeessä Prinssi olisi antanut MIEKKANSA palvelijansa käyttöön. He olisivat poissa vain muutaman päivän.
Merlin vetäisi miekan tupestaan ja piteli miekkaa. Miekka oli samanlainen kuin poika muistikin. Lohikäärmeen tulessa karkaistu miekka. Minun lohikäärmeeni. Kaunista kultakoristetta...
Merlin yritti saada unta, mutta hänen mielessään pyöri niin monia kysymyksiä.
Kuka oli tämä Utherin salaperäinen ystävä?
Hänen motiivinsa ei varmasti ollut tuo, hän ei voinut päästää palvelijoita menemään kiitoksesta jonnekin matkalle?!
Saikohan Arthur edes itseään sänkyyn, en halua edes tietää...