Luku 3
Miehiksikin kutsutaan
Niin kuin tavallisesti menin ensin aulaan, joka oli muutettu olutbaariksi. Se aukeaisi vasta illalla, mutta minua oli tultu jo katsomaan. Olin kuin koriste-esine, jota kaikki halusivat katsoa silmiin ja jutella. Ihmiset olivat sitten tyhmiä. Tarkemmin sanottuna vain miehet muistuttivat aaseja. Sanoisin tässä hommassa, että suunnilleen kirjaimellisesti. Yhtä vastenmielisiä, tyhmiä, rumia ja itsepäisiä kuin aasit. Ainoa ero oli, että ne halusivat ratsastajan toisin kuin aasit heittivät selästään. Nyt ensimmäinen aasi uskaltautui puhumaan, kun muut pällistelivät vielä kuin olisin ollut maailman ainoa nainen. Tämä ei ollut uutta. Joka päivä nämä miehiksi kutsutut aasit kokoontuivat tänne minun takiani.
-Onkos tämä nyt se ihme? se puhumaan uskaltautunut aasi kysyi. Ihme, että se oli edes oppinut puhumaan.
-Beatrix, korjasin, sillä nämä olivat ilmeisesti tyhmempiä kuin aasit, Muuleja! totesin hilpeästi mielessäni.
-Haa, meidän kukkasella on nimikin! ihan kuin ei olisi sitä ennemmin tiennyt...
Mies oli selvästikin humalassa. Kun hänen muulitovereitaan katsoi tarkkaan, hekin näyttivät vähän huojuvan.
-Paljonko tämä porukka maksoi tästä? kysyin baarimikolta.
-Jokainen tuplasti. Ovat olleet täällä koko yön ryyppäämässä, my lady, baarimikko vastasi. Niinpä tietenkin. Muuleja humalassa! Mikäs
sen parempaa?
-Jos arvon kukkanen soisi tanssin kaikille? toinen muuleista rohkaistui.
-Minun vuoroni! ensimmäinen muuli tarttui minua kädestä, kun muut löivät tahtia.
Yyh, muuli humalassa toisin sanoen likainen renttu, joka laittoi kätensä lanteilleni. Tyydyin vain huokaisemaan syvään. Apuahan tuo
muulin rumilus tarvitsi. Annoin sen tanssittaa ja pyöräytin silmiäni Clarissalle, joka yritti pidätellä nauruaan. Mutta epäonnistuneesti,
sillä hän päästi pieniä naurun pyrskähdyksiä ennen kuin alkoi kikattaa ilmeelleni.
Näytin varmaan ihan rusinalta nyrpistäessäni inhosta. Otin asian kevyesti, lankesin tälle kyseiselle renttumuulille ja ajauduin tanssin pyörteisiin. Siinä sitä sitten hetken olin näiden miehiksi kutsuttujen muulien kanssa vuorotellen, kunnes yksi kysyi:
-Kundit, mitä me täällä tehdään ja kuka toi muija on?
Ilmeisesti eivät olleet enää kännissä.
-Tulkaa pojat lähdetään! yksi sanoi.
Jäin äimistyneenä katsomaan, kun kaikki loppui kuin seinään.
Clarissa tuli luokseni: Ei ollut se oikea joukossa, eihän?
-Eip, sanoin jämäkästi. Olin helpottunut, kun se oikea ei ollutkaan ihmisen ja muulin sekoitus.