A/N 1 ja disclaimer: Pakkohan sitä oli kehitellä jonkinlainen stoori - edes pelkkä "One Shot" - omalle nimikkohahmollensa silläkin uhalla, että joku tulisi huutamaan minulle välittömästi "Mary Sue!" tämän sukulaisuussuhteiden tähden. A.M., Judas Malfoy + A.M.:n ystävä, Claudia, sekä itse tarina ovat kokonaisuudessaan minun omasta päästäni ja siten minun omaani. Harry Potter & co. kuuluvat edelleenkin J.K. Rowlingille, Warner Brosille ja muille, joilla on niihin kansainvälisesti lain suoma oikeutensa - ei minulle.

Tarina on betamaton, joten epäloogisuuksia ja kieliopillisia virheitä saattaa esiintyä. Paiskatkaa kommentilla - varsinkin, jos löytyy mokia ja omituisuuksia joita ette kässää.

Varoitukset: Rumahkoa kielenkäyttöä ja verenvuodatusta.

Genre: Yleinen, Draama

Luokitus: PG

Paritus: -

A/N 2: Tapahtuma aika ja paika: Tylypahkan kirjastossa ja sen liepeillä kaksi ja puoli viikkoa ennen Puoliverisen Prinssin lopun kohtalokkaita tapahtumia, vain puoli viikkoa ennen Ginnyn V.I.P.-kokeita.

Lies Within The Family

One-Shot -sarja, osa 1

Blondin veriset tunnustukset


Harry ja Ron olivat ties monettako kertaa elämänsä aikana matkalla kirjastoon tapaamaan Hermionea, joka oli hotkinut päivällisensä pikavauhtia ehtiäkseen sinne ennen muita, sillä hänellä oli Harrysta ja Ronista poiketen tehtävänään myös erittäin vaativa numerologian tutkielmaläksynsä, ja hänen oli saatava se valmiiksi niin pian kuin suinkin voidakseen antaa viimehetken neuvoja Ginnylle hänen seuraavalla viikolla alkaviin V.I:P.:hin valmistautumisessa, kun vähän matkan päässä kirjastosalista he huomasivat tutun vaaleatukkaisen hahmon yllättäen kiistelevän toisen vaaleahiuksisen, mutta jokseenkin lyhyemmän, sekä äänen ja olemuksen perusteella naispuolisen henkilön kanssa, ja heidän saapuessa vielä hivenen lähemmäksi kinastelevaa kaksikkoa kumpikin rohkelikoista saattoi tunnistaa nähneensä tuon toisen riitakumppanin todellakin olevan tyttö - ilmeisesti heitä suunnilleen vuoden verran vanhempi ja kaulaliinasta päätellen luihuinen kuten poikakin, jota vastaan Harry oli kamppaillut läpi heidän yhteisten Tylypahkan vuosien. Molemmat, niin Harry kuin Ronkin olivat kyllä vuosien mittaan nähneet tuon Malfoyn kanssa kinastelevan tytön aina satunnaisesti linnan käytävillä, joko yksin tai yhdessä lähinnä omaan tupaan kuuluvien ystävättäriensä seurassa, mutta koskaan ennen tätä hetkeä ei kumpikaan heistä ollut noteerannut häntä sen tarkemmin johtuen heidän eri vuosiluokista, sekä siksi, ettei hän ollut heidän silmissään muutenkaan minkäänlaisen erityisen mainitsemisen arvoinen etenkään luihuisena, sillä eihän tuo tyttö nyt ollut mitenkään häikäisevän kuvankaunis - melko tavanomainen, mutta kuitenkin suhteellisen perusviehättävä, kuten suurin osa muistakin tämän koulun tytöistä. Silmiinpistävintä kuitenkin oli, että hän näytti tuntevan Malfoyn ilmeisesti ainakin kohtalaisen hyvin (Olivathan he tosin ennenkin nähneet Malfoyn satunnaisesti mulkoilevan juuri tuota tyttöä erittäin rumasti, mutta ennen se ei ollut kiinnittänyt mitenkään huomiota, sillä Malfoyhan katsoi alentuvasti kaikkia, joita hän ei kokenut itsensä kanssa tasa-arvoisiksi, tai jopa itseään arvokkaammiksi.), ja nyt kun totuus seisoi suoraan heidän neniensä edessä, niin he tajusivat Malfoynkin tuntevan tytön ehkä normaalia paremmin, jopa siitä huolimatta, että he olivat eri vuosiluokilla, mikä Harryn ja Ronin kaltaisissa rohkelikoissa - luonnollisesti - herätti tietynlaisia epäluuloja, sillä oli huomattavasti tavallisempaa olla tuntematta, kuin tuntea kovin hyvin itseään ylemmillä vuosiluokilla olevia oppilaita - myös niitä, jotka olivat samasta tuvasta, kuin henkilö itse. Lisäksi heidän kummankin ihmetystä lisäsi se, että vaikka Malfoy ja hänen kaverinsa koskaan tähän mennessä eivät olleetkaan heidän kavereitaan - eihän heillä ollut mitään muuta yhteistä, kuin sama vuosiluokka ja muutama oppitunti - niin ehkä linnan hämärä valaistus teki sittenkin tepposensa, sillä tämän vaaleanpuoleisen kaksikon yhteiskemiassa ja piirteissä oli jotakin keskenään tutunoloista - samanlaista kyräilyä, kuin Harry tiesi hänen ja Dursleyden välillä olevan, ja Malfoy katsoi tyttöä juuri nyt sen näköisenä, kuin Vernon-setä katsoi Harryä aina, kun oli pakotettu puhumaan hänelle. Sitä ei olisi ehkä muuten milloikaan huomannut, mutta nyt, kun nämä kaksi vaaleaverikköä seisoivat kasvotusten luoden toisiinsa murhaavan halveksivia katseita, siinä oli jotakin, joka pakotti Harryn ohjastamaan Ronin piiloon linnan käytävän seinästä esiin työntyvän kaaripilarin takaiseen varjoon vakoilemaan Malfoyta ja hänen kiistakumppaniaan juuri, kun Malfoy toisti aikaisemmat sanansa, joita Harry ja Ron eivät olleet kuulleet.

"Minä sanoin 'älä puhu minulle'!"
Tyttö kuitenkin tuhahti Malfoyn sanoille ylimielisesti hieman samanlaiseen tyyliin, kuin Harry oli toisinaan saanut huomata Malfoyn tekevän myös hänen itsensä sanoille.
"En tosiaankaan puhuisi, ellet sinä pakottaisi, mutta sinä, kun et anna minulle muuta vaihtoehtoa kuin jko näin tai sitten räyhääjällä."
Hän ojensi kättään tarttuakseen Malfoyta hihasta ja Harryn tekin mieli kuiskata Ronille: "Näitkö?", mutta onnistui kuitenkin hillitsemään kielensä, sillä samassa, kun Malfoy tunsi tytön kosketuksen, nykäisi hän kätensä tämän ulottumattomiin rääkäisten inhosta värähtäen.
"Pidä saastaiset käpäläsi irti minusta, kuraverinen!"

Seuraavassa hetkessä Harry ja Ron säpsähtivät, sillä heidän suureksi yllätykseksi tyttö läiskäisikin Malfoyta avokämmenellä vasemmalle poskelle.
"Ensikerralla tulee loitsu. Tiedät vallan hyvin, etten minä voi olla kuraverinen, joten ole hiljaa ja kuuntele kerrankin, kun minulla on sinulle sanottavaa!"

Malfoy näytti kurtistavan silmiään ensin happamasti, mutta tuhahti sitten päättäen ilmeisesti, ettei maksanut vaivaa yrittää kirota toista päin näköä.
"Hmph! No, sano sitten!"

Näytti selvästi, että tyttö oli saanut pienoisen erävoiton Malfoysta, mutta kasvoilla pikaisesti käynyt, lievän "malfoymainen" häijyn riemastunut virne, haihtui - vaihtuen huolestuneeseen äänensävyyn ja lievän sisarelliseen käyttäytymiseen, jossa ei kuitenkaan ollut häivääkään alentumista Malfoyn tasolle tai alemmaksi, vaan saarnaava tyyli, jota käytettiin, kuin jos siskonpojat olisivat olleet pahoilla teillä.
"Minä olen seurannut sinun tekemisiäsi ja edesottamuksiasi jo ihan tarpeeksi kauan sivusta - puhumattakaan, että Kalkaroskin yritti taas jälleen kerran kysellä, mikset sinä edelleenkään vastaa hänen kutsuihinsa, mutta mistä minä muka tietäisin, kun herra huitelee menemään milloin missäkin täyttämättä kouluvelvollisuuksiaan! Kuuntele, kun minä sanon, että tuolla menolla sinä vielä vain pahennat asioita ja pahimmassa tapauksessa tapatat vielä itsesikin!"

Hetken Ronkin ilmeisesti kuvitteli tytön pian heittäytyvän kyynelehtien Malfoyn kaulaan, niin hän oli näkemänsä pohjalta kummunneen mielikuvituksensa pauloissa, että Harryn täytyi tökätä ystäväänsä kylkeen huomauttaakseen tälle muutaman sekunnin kymmenyksen hiljaisuuden jälkeen Malfoyn tuntuneen hätkähtävän tytön sanomisista ja ottavan askeleen perääntyäkseen, jolloin vastapuoli sivalsi uudelleen piikikkäällä äänensävyllään - äänellä, joka tiesi olevansa oikeassa, vaikkei toinen suostuisikaan kuuntelemaan totuuden sanoja.
"No-niin. Juokse nyt niitten pikku ystäviesi, Crabben ja Goylen luokse turvaan! Mutta sano minun sitten sanoneen, että tässä käy vielä hassusti -huispausmestaruuskin menetettiin, kun sinun piti järkätä Harper joukkueeseen, vaikka tiesit sen ääliöksi! Sinä tiesit, ja minähän sanoin sen sinulle moneen kertaan aika monen meikäläisen kuullen, että sinun olisi pitänyt olla pelaamassa, eikä Harperin, mutta tehty, mikä tehty! Ethän sinä ja sinun saappaannuolijasi koskaan kuuntele mitään mitä minulla on sanottavaa, joten jos et nyt kovin pahastu, niin minä menen valmistautumaan maanantaina alkaviin S.U.P.E.R.eihini..."

Hän ei kuitenkaan ehtinyt edes kääntymään kokonaan, kun Malfoy jo harppoi pahantuulisesti poispäin heistä, jättäen tytön hetkeksi seisomaan yksin keskelle käytävää ja katsomaan myrkyllisesti hänen peräänsä, kunnes Harry ja Ron viimein rohkaisivat itsensä tulemaan esiin piilostaan ja kiirehtimään tytön luokse, ennenkuin tämäkin kenties astuisi sisälle kirjastoon ja katoaisi sen monien hyllyrivien joukkoon. Ja ennenkuin Harry ehti puraisemaan kieltään, oli hän jo ehtinyt möläyttämään tyhmänoloisesti kummastuneen kysymyksen:
"Sinä tunnet Malfoyn?"

Tyttö naurahti huvittuneesti ja aikaisempi yrmeys, joka oli jäänyt jäljelle hänen kiistelystä Malfoyn kanssa, suli pois välittömästi - tilalle noustessa jotenkin ovelalla tapaa huvittunut ja lievästi ylimielinen virnistys - samanlainen, kuin Malfoyllakin tämän tietäessä jotain, mitä Harry ei tiennyt.
"Aika koominen kysymys, Potter. Aivan, kaikkihan sinut tuntee ja minä näen sinun arpesi, mutta minä kuulen myös tuon itsekeskeisen luupään", hän nyökkäsi kirjaston suuntaan, jonne Malfoy oli kadonnut, "jatkuvan napina sinusta ja ystävistäsi. Ja ystävistä puheenollen... Punapää taitaakin sitten olla Weasley, jos oikein muistan...?"

Harryn ja Ronin oli katsottava kertaalleen vielä tyttöä päästä varpaisiin, mikä näytti huvittavan tätä kummallisen paljon. Tietenkään ei ollut enää mikään yllätys, että jokainen koulun oppilas - myöskin - ja varsinkaan luihuisista - tunsi Harryn ainakin nimeltä, ja tokihan oli tullut jo tunnetuksi, kuinka Harryn uskollinen aseenkantaja, Ron Weasley seurasi häntä kaikkialle, mutta se, että tyttö väitti Malfoyn tuntemisen olevan jotenkin koomista, kummastutti heitä kumpaakin hyvin suuresti. Vieläpä siksi, että tyttö oli ennemminkin vastannut jokseenkin nokkelasti, kuin ylimielisesti siihen viittaavasta hymystä huolimatta, mikä oli jotakin sellaista, jota olisi ennemminkin odottanut korpinkynneltä, kuin keneltäkään luihuisista.

"Miksei kukaan ole maininnut sinua koskaan, jos sinä ja Malfoy tunnette toisenne noinkin hyvin?"
Ron katsoi tyttöä hyvin ennakkoluuloihin taipuvaisella ilmeellä, joka ei kuitenkaan näyttänyt vaivaavan tyttöä lainkaan. Ilmeisesti hän oli odottanutkin jotain tämän sorttista tulevan vastaukseksi.
"Ehkä siksi, että minä olen luihuinen, kuten ehkä näettekin kaulaliinastani. Ettehän te rohkelikot yleensä kaveeraa meikäläisten kanssa..."
Jälleen nokkela vastaus. Fiksu tyttö - luihuiseksi siis - huomasi Harrykin ajattelevan ja päätti kysyä tästä paljastuksesta kummunneen uuden kysymyksen, ennenkuin päättäisi, pitäisikö hän tästä hänen lisäkseen "toisesta" Malfoyn kiistakumppanista yhtään sen enempää, kuin kenestäkään muusta luihuisesta ylipäänsä.

"Draco Malfoy on siis jollain tavoin tuttu sinulle? Muutenkin siis, kuin luihuisena...?"
Tyttö naurahti uudelleen Harryn kysymykselle hyvin hersyvään tapaansa - aivan kuin hyvällekin vitsille.
"Kysy herralta itseltään - hänen isänsähän on paljosta syypää, mutta minä en sitä nimeä lausu!"

Harry oli hämmentynyt, mutta vieläkin hämmentyneemmäksi hän tuli, kun kirjaston ovelle ilmestyi korpinkynsiin kuuluva tyttö katsomaan, mihin hänen ystävänsä oli jäänyt.
"A.M.? Tule! Se Malfoyn poika on taas inhottavavalla tuulella - valvojaoppilas ja kiusaa pienempiänsä, ja sinä vain juoruilet täällä joidenkin rohkelikkojen kanssa..."

Silloin Ronin ilme kirjaistui hänen yllättäen keksiessä jotakin.
"A.M.? Niinkuin 'Mademoiselle A.M.'?"

A.M:ksi kutsuttu luihuistyttö kohotti kysyvästi kulmakarvojaan lievän yllättyneenä siitä, että Ron oli ilmeisesti muistanut hänet jostakin - samalla, kun ilme Ronin kasvoilla näytti kirkastuvan ja muuttuvan riemastuneemmaksi ilmeisesti tietäessään jotakin, jota kenties Harrynkin olisi pitänyt heidän läheisestä ystävyydestään johtuen.
"Niin."
"Minun isoveljet, Fred ja George, mainitsivat joskus kauan sitten, että heidän kakkosvuotena luihuisiin lajiteltiin joku tyttö, jonka nimeksi sanottiin Mademoiselle A.M.! Mutta eihän sellainen voi olla kenenkään nimi...?"

A.M. hätisti nyt ystävänsä takaisin kirjastoon. Ilmeisesti hän ei halunnut jakaa tätä tietoa kenenkään muun kanssa muuten, kuin aivan pakosta.
"Mene vain, Claudia. Täytyy näköjään selvittää vielä pari juttua näiden rohkelikkojen kanssa..."
Sen sanottuaan Harry ja Ron saivat huomata, kuinka Claudiaksi kutsuttu tyttö todellakin lähti takaisin kirjastoon ja heidän edessään yhä seisova luihuinen kääntyi takaisin heihin päin.
"Ja Weasleylle tiedoksi: minä olen ollut muiden silmissä Mademoiselle A.M., tai pelkkä A.M. niin kauan, kuin muistan. Sinä ja sinun punapää-veljesi tukitte liikaa ylisuuria neniänne toisten asioihin, kuten kaikki muutkin rohkelikot."

Harry huomasi, kuinka tytön katseessaan välähti jälleen samanlaista julmaa vihamielisyyttä, jota hän oli tottunut näkemään lähinnä vain Malfoyn suunnalta. ...ja se korpinkynsi - Claudia - oli tullut sanomaan tälle luihuisystävälleen, kuinka inhottavasti Malfoy parhaillaan käyttäytyi - Malfoyhan oli vain jokin aika sitten riidellyt juuri tämän tytön kanssa, jota mitä ilmeisimmin puhuteltiin vain hänen nimikirjaimillansa. A.M. oli sanonut, että Malfoyn isä oli paljosta vastuussa... ettei hän kuitenkaan lausuisi Malfoyden nimeä ääneen, sekä lisäksi Harry oli omin silmin nähnyt ja todistanut, että A.M. ja Malfoy tunsivat toisensa... tunsivat ja vihasivat, mutta silti eivät voineet vältellä toisiaan loputtomiin... A.M. vaikutti olevan kuin piikki Malfoyn lihassa - jossakin varjoissa oleva muisto - mörkö pikkulapsen sängyn alla, tai ankeuttaja Malfoyn sydämessä - sillä hänen läsnäolonsa oli Malfoyn mielestä ilmeisen ei-toivottu. Silti A.M. oli mitä ilmeisimmin yrittänyt edes jotenkin tarjota apuaan... mutta eihän vihamiehelle tarjottu apua, ellei heidän välillään ollut jotakin katkeraa ja siihen pakottavaa sidospintaa Harryn väkisinkin ajatellessa tilannetta, jossa hänen olisi kenties pyydettävä apua Malfoylta pelastaakseen Ginnyn - tietäen, että vain Malfoy voisi auttaa... A.M ja Malfoy... A.M. yritti auttaa Malfoyta - saada tämän hyväksynnän edes jollakin tasolla, vaikka tämän isä olikin kenties tehnyt jotakin työlle ja/tai hänen perheellensä. Siinä ei ollut mitään järkeä... Paitsi, jos... Harryn mieleen välkähti yht'äkkiä kaksi ainoata mahdollista selitystä. Paitsi, jos A.M. oli joko syvästi rakastunut Malfoyhin, mutta tiesi joko puoliverisenä, tai todennäköisempänä - jopa poikkeuksellisena, mutta silti todennäköisemmin jästisyntyisenä luihuisena, ettei milloinkaan saisi häntä - käyttäen vain nimikirjaimiaan mahdollisen muka-nimeen-langetetun-kirouksen tähden peittääkseen todellisen syntyperänsä tupatovereiltansa. Tai sitten... Ei voinut olla mahdollista... Silti... Nimikirjaimet saattoivat sittenkin täsmätä! Ja ennenkuin hän ehti sisäistämään kunnolla tämän mieleensä putkahtaneen toisen vaihtoehdon, hän henkäisi sen jo ulos suustansa.
"Sinä olet Malfoy!"

Jossakin räsähti - aivan, kuin joku olisi räjäyttänyt poistujo-loitsulla kolmesataa lasista ennustuspalloa yhdellä kertaa ja A.M. kiljaisi kuin häntä oltaisiin puukotettu keskelle rintakehää voimalla, joka pakotti hänet kyyryyn lattialle. Harry vilkaisi hätääntyneenä ympärilleen yrittäen tajuta mitä oli tapahtunut ja miksi Malfoyn nimen mainitseminen - ja ennenkaikkea sen yhdistäminen häneen niin pähkähullulta, kuin se olikin hänestä tuntunut - saattoi aiheuttaa jotain tällaista, vai oliko kyse vain sattumasta, mutta pitkälle hän ei ehtinyt pohdinnoissaan, kun tarve auttaa ja hakea jostain apua syrjäytti kaiken muun - tytön uikuttaessa kärsivällä äänensävyllä vain käsittämättömästi sanaa "tunnusta".
"Mitä pitää tunnustaa? Kenen pitää? Oletko sinä tosiaan jotain sukua Malfoylle? Sekö meidän pitää...?"
Mutta Harry ei saanut viimeistä kysymystään loppuun, kun A.M. kirkaisi punaisen veriläiskän ilmestyessä nyt tytön rintakehään ja hän tajusi tytön alkaneen vuotaa sydänvertaan, kivun ottaessa tytöstä vallan tämän hysteerisen nyyhkytyksen täyttäessä kivisen linnankäytävän - kutsuen paikalle Harryn ja Ronin onneksi heidän oman tupansa johtajan, professori McGarmiwan ennen suurta yleisöryntäystä.
"Mitä on tapahtunut? Hyvänen aika, Harry! Tekikö jompi kumpi tämän teistä hänelle?"

Sekä Harry, että Ron katsoivat toisiinsa järkyttyneinä.
"Ei me mitään! Harry vain sai yhtäkkiä jostakin päähänsä, että toi olis sukua Malfoylle..."
Enempää ei Ron ehtinyt sanomaan, kun A.M. kirkaisi uudestaan ja yskäisi nyt jo verta suustansa kuolemankauhu lemmikinsinisiin silmiinsä lasittuneena.
"Riittää, Weasley!", McGarmiwa kielsi napakasti samalla, kun A.M. yritti sanoa veriyskähdöstensä lomassa sanan "kirjasto", jonka McGarmiwa ilmeisesti ymmärsi sillä hän lopultakin teki jotain, mitä Harry ja Ron eivät olisi uskoneet, sillä hän otti napakalla otteella tytöstä kiinni ja marssitti tämän mitä pikimmiten kirjastoon, josta hän tuskanhuutojen ja väenpaljouden yleisen hälinän johdattamana löysi Malfoyn makaamasta kirjaston lattialla A.M. tavoin sydänvertaan vuotavana ja sitä kivuliaasti yskivänä, raahaten tytön kuin puolityhjän perunasäkin tämän vierelle McGarmiwan perässä kirjastoon saapuneiden Ronin ja Harryn nähdessä heidän tuvanjohtajansa kyykistyvän luihuispojan vierelle, kumartuen puhuttelemaan maassa makaavaa Malfoyta, jolloin Harry ja Ron viimeinkin huomasivat, kuinka äärimmäisen huterassa kunnossa tuo heidän jalkojensa juuressa verissään uikuttava blondi olikaan jo aikaisemmin alentuneen terveydentilansa tähden.
"Tunnusta hänet. Sinä tiedät kyllä, kuka hän on..."

Harry näki Malfoy silmiin asti ulottuneesta hetkellisestä, mutta sitäkin kovemmasta välähdyksestä tämän kasvoilla, ettei kivuliaasta tilastaan huolimatta hänellä ollut aikomustakaan toimia McGarmiwan määräyksen mukaan ja tunnustaa sitä, mitä hänen olikin sitten tunnustettava tytön suhteen.
"Haluatko kertoa Judakselle...? Vain tahdonvoima pitää teidät enää elossa..."

Ensin Harry kuvitteli, että McGarmiwa olisi viitannut jälkimmäisessä lauseessa tuohon hänelle tuntemattomaan Judakseen, mutta sitten hän tuli vilkaisseeksi maassa makaavaan, yltä päältä veressä olevaan kaksikkoon ja tajusi McGarmivan tarkoittaneen sillä kumpaakin luihuista, mutta ilmeisesti tuon Harrylle vieraan miehen nimen mainitseminen sai Malfoyn sävähtämään ja lopulta kavahtamaan tuskaisesti ähkäisten kyljelleen ja nappaamaan tytön vasemman käden omaansa, ja mutisemaan jotakin hyvin vaimealla äänellä lähellä tämän harmaiksi muuntuneita kasvoja samalla, kun McGarmiwa itse äkkäsi Verisen Paronin ilmestyneen hyllyrivin toiseen päähän ja suunnistavan juuri vastakkaista seinää kohden.
"Paroni!"
Harry näki McGarmiwan kiirehtivän yllättävän nopeasti korkeasta iästään huolimatta kohti luihuisten kotikummitusta, pyytäen tätä hakemaan Kalkaroksen ja Kuhnusarvion välittömästi paikalle, sillä kaksi heidän tupaansa kuuluvaa oppilasta oli loukkaantunut kirjastossa.

Kun McGarmiwa viimein palasi Harryn ja Ronin luokse, oli Malfoy ehtinyt jo jalkeilleen noustuaan loukkaamaan heitä, sekä parantamaansa tyttöä useampaan otteeseen, aivan kuten tämä oli myös ehtinyt vastavuoroisesti lausumaan muutaman valikoidun vastalauseen ja hyvän kommentin Malfoylle, sekä lähes murhaamaan katseensa voimalla Harry-paran siitä hyvästä, mitä tämän harkitsemattomat sanat olivat hänelle aiheuttaneet McGarmiwan vielä varmistaessa kummankin luihuisista olevan päällisin puolin kunnossa, ennenkuin jätti heidät oman tupansa opettajien huostaan lähtien itse raportoimaan tapahtuneesta rehtori Dumbledorelle - hätistäen mennessään Harryn ja Ronin piiloon Kalkarokselta kirjastosalin sokkeloisiin käytäviin, sillä sehän nyt viimeinkin olisi puuttunut, että rinnakkaistuvan nuori johtaja olisi saanut tästäkin hyvästä syyn rokottaa heiltä pisteitä kaiken tavanomaisensa lisäksi, vaikka ymmärsikin heidän rohkelikkomaisen tarpeensa jäädä hetkeksi vakoilemaan vaarallisen lähelle tyttöä ja tämän paikalle saapuneiden oman tupansa nykyisen ja entisen johtajan välistä sananvaihtoa Malfoyn itsensä karattua jälleen maisemista omille teillensä, ja erotettuaan kuulemiensa yksittäisten sanojen joukosta myös Malfoyn nimen, he päättelivät jälleen olevan turvallista puhua yhteisestä nemesiksestänsä hänen omalla nimellänsä - päättäen vihdoinkin etsiä Hermionen käsiinsä ja kertoa tälle oman version tapahtuneesta - näkemättä enää tuota luihuistyttöä, ennenkuin heidän oli aika suunnistaa jälleen seuraavalle oppitunnillensa. He olivat juuri pääsemäisillään ulos kirjastosta, kun he lähes törmäsivät häneen, mutta Harryn käännyttyä kysymään häneltä mistä tässä kaikessa oli ollut oikein kysymys - yrittäen sitten heti perään varmuuden vuoksi kohteliaasti perääntyä toteamalla, ettei asia tietenkään hänelle kuulunut alkujaankaan. Tytön lemmikinsinisissä silmissä välähti jotain, mutta sen paremmin Harry, Ron kuin Hermionekaan eivät ehtineet huomaamaan mitä, kun tyttö oli jo vastaamassa heille nokkelaan tapaansa.
"Olet oikeassa, Potter. Se ei kuulu teille kenellekään tippaakaan. Blondien verisiä tunnustuksia, jos niin voi sanoa."

Tyttö tarttui viimein kirjaston oven kahvaan ja avasi sen jo raolleen, kunnes kääntyi lausumaan lopuksi ehkä kaikista enteellisimmät sanansa - luihuismaisen tyypillisesti piruileva virnistys kasvoillansa.
"Sitäpaitsi, usko minua Potter, kun minä sanon, että minulla on vielä tahto ja omat keinoni panna niin hänet, kuin teidät kaikki muutkin kärsimään ja käyttäytymään omituisesti meikäläisen käsittelyssä. ...ja sen minä myös teen."

A/N 3: Tsekkaa myös tuleva puoli-itsenäinen jatko-shotti.