Kirjoitelman nimi: Koska jokaisen sydän on puoliksi musta
Kirjoittaja: Washu
Sarja: Code lyoko
Päähahmo/t: Odd ja (jollain tasolla myös) Xana
Varoitukset: Verta, angstia, väkivaltaa, alistamista, kiduttamista ja kaikkea muuta mukavaa XD
Ikärajoitus: En minä osaa päättää arvioikaa itse noiden varoitusten perusteella... mutta heitetään nyt kuitenkin, että jotain k-15...
Juoni pähkinänkuoreen tiivistettynä: Xana sieppaa Oddin ja näyttää tämän jälkeen pojalle valheellisia kuvia hänen ystävistään. Vajoaako Odd valheidenverkkoo ja erehtyy luulemaan valhetta myötätunnoksi, jopa rakkaudeksi?
A/N: Minulla on edellinenkin code lyoko tarina kesken ja monia kymmeniä muita kirjoitelmia, mutta sille ei voi mitään. Kun inspiraatio iskee niin silloin se iskee. Ja edelleen mennään väkivallalla ja verisyydellä eteenpäin ;P
Koska jokaisen sydän on puoliksi musta.
Prologi!
Ensimmäinen asia jonka tiedostan herätessäni on kipu. Tuntuu siltä, kuin pääni voisi räjähtää minähetkenä hyvänsä miljooniksi pieniksi palasiksi.
Raotan hitaasti silmiäni, tämän seurauksena pääni läpi kulkee vihlaiseva pistos ja pakottaa minut sulkemaan silmäni uudelleen. Makaan hetken paikoillani, silmät suljettuina. Hengitän raskaasti. Tuo minusta lähtevä koriseva ääni on suorastaan lounnoton. Hengitykseni rohinaan sekoittuu toinenkin ääni. Se muistuttaa etäisesti vuotavaa hanaa, jos tippuu hitaasti yksi pisara kerrallaan.
Pakottaudun avaamaan silmäni uudelleen vaikka kipu lävistää pääni yhä lujemmin. Kohotan päätäni ja annan katseeni kiertää ruumiissani. Violetti pukuni on täynnä reikiä ja paljastunut iho on hieman ruhjeilla. Violetinvalkea raidallinen häntäni heilahtelee vaivalloisesti miettiessäni ja kissankorvani luimistivat vasten kellertäviä hiuksiani. Kuulen edelleen tuon rikkinäistä vesihanaa muistuttavan äänen.
Tunnen kuinka jotain märkää tippuu kädelleni. Kohotan sen hitaasti silmieni tasolle.
"Verta..." Lausun puoliääneen. Jostain syystä en ole lähes lainkaan yllättynyt. Vien käden otsalleni. Se sotkeutuu kokonaan tuohon karmiininpunaiseen imelän tuoksuiseen nesteeseen, joka virtaa sisälläni.
Hetkinen! Hätkähdän.
`Verta. Minun vertani...` Huudan ajatuksissani.
"M-miten se voi olla mahdollista? Minähän olen l-l-lyokossa. E-ei minun pitäisi vuotaa verta." Lausun hiljaa ääni vavisten ja kohottaudun istumaan. Katsahdan hitaasti ympärilleni ja alan viimein saada jonkinlaisen kuvan olinpaikastani. Olen pienessä hämärässä huoneessa, jonka seinät ovat hiilenharmaat. Huoneessa ei ole ikkunoita, vain ovi joka sekin näyttää olevan jykevää puuta. Huonessa ei ole mitään taikka ketään muuta, kuin minä.
Yritän nousta ylös, mutta lysähdän heti takaisin lattialle. Koko kehooni sattuu liikaa. Raahaan itseni kuitenkin väkipakolla ryömien huoneen pimeimpään nurkkaan ja jään nojaamaan seinää vasten. Huohotan raskaasti ja alan hiljalleen yskiä. Yskiminen pahenee ja lopulta oksennan verta. Karmiininpunainen neste ryöpsähtää voimalla harmaalle kivilattialle. Vedän polveni lähelle kehoani ja nojaan niihin. Kuuntelen rohisevan hengitystäni kaikua ja yritän koota ajatuksiani.
`Miten minä oikein jouduin tänne...?`
-...-...-...-...-
A/N: Elän kommenteista, joten ne ovat suotavia XD