Author: silkendreammaid

Translaitor: MuseOfMyths

Beta: Chinoz from Vuotava Noidankattila

Summary: Ed on palannut takaisin Portin toiselta puolen mutta se on, kuten aina ennenkin, vaatinut oman veronsa. Ed ei ole täysin ennallaan kuten ei myöskään maailma jossa hän oli viimeksi neljä vuotta sitten ollut ja nyt hän joutuu oppimaan elämään niin itsessään kuin ympäröivässä maailmassa tapahtuneiden muutosten kanssa.

Disclaimer: Minä tai ficin alkuperäinen kirjoittaja, silkendremmaid, emme omista Fullmetal Alchemistia tai sen hahmoja.

Translators Notes/Kääntäjän Kommentit: Right. This is first translated chapter of silkendreammaids Fullmetal Alchemist fic Returnin Echoes. Tämä on siis ensimmäinen luku silkendreammaid:in Fullmetal Alchemist ficistä Returning Echoes eli Kaiut vastaavat. Käännän näin pitkää tekstiä suomeksi ensimmäisiä kertoja (olen kerran aikaisemmin kokeillut mutta se jäin vain yritykseksi) ja toivon että tulos on nautittava. Käytin kääntäessäni Fullmetal-universumin sanoja pohjana suomennettuja mangoja ja omaa järkeäni ja koska olen katsonut Fullmetal Alchemist:in englanninkielisillä tekstityksillä käytän suomeksi Ishvaaliksi käännettyä sanaa nimellä Ishbal johon olen itse tottunut.

---------------------------------------------------------------------------------------------------

Luku 1 - Se pieni seikka vertaisuudesta

"Jo viimeisen kirotun kerran, minä en halua että minua kutsutaan Maryksi!!" Edward Elric kirkui veljelleen äänensä rikkoutuessa korkeudesta.

"Mutta sinä…"

"Ei, Al. Minun nimeni on Ed ja sellaisena se myös pysyy", Ed tuijotti veljeään, itsepäiset kultaiset silmät kohdaten yhtä itsepäiset harmaat.

Al nosti kätensä ilmaan, muistona Edin vanhasta tavasta. "Hyvä on", hän tunnusti vastahakoisesti jatkaen sitten, "mutta se ei ole…"

"Minä tiedän että se ei ole, Al. Mutta minä en välitä. Äiti antoi minulle tämän nimen ja se minä tulen aina olemaan, oli mikä oli."

Al huokaisi, hänellä ei olisi tuohon vastausta ja Ed tiesi sen. Oli suurempiakin huolia kohdattavana mutta huutokilpa Alin vitsikkäästä huomautuksesta oli höllännyt jonkin verran kireyttä heissä kummassakin. Sitä paitsi eihän se ole joka ikinen päivä kun nuorempi veljesi tuo sinut takaisin Portilta. Eikä se ole joka päivä kun saat huomata että isoveljesi onkin nyt isosisko koska sinä et saanut vertaisvaihdon laskelmia täysin oikein.

Nyt Al tiesi täydellisesti kuinka syylliseltä hänen veljestään oli tuntunut kaikkia niitä vuosia sitten.

----------------------------------------------------------------------------------

Al huokaisi kun katsoessaan ylös kuuhun. Hän venytteli hoikkaa vartaloaan melkein kuin kissa kunnes hänen lihaksensa vapisivat hieman rentoutuen takaisin ennalleen ja asettui mukavaan syvennykseen jonka hän oli tehnyt kivimurskan keskelle.

Hänen veljensä oli unessa. Ed ei ollut tehnyt paljoa muuta kuin nukkunut ja pauhannut palattuaan kuusi tuntia sitten. Ei että Al olisi häntä moittinut, jos jotakin niin hänen mielestään Ed oli hillinnyt itsensä merkittävän hyvin tilanteen huomioon ottaen. Al tiesi että hän itse olisi ollut täydellisessä hysteriassa jos sama olisi tapahtunut hänelle. Ei ollut ensimmäinen kerta tänään kun Al tunsi syyllisyyden aallon hyökyvän lävitseen. Hän oli ollut ylpeä teorioistaan ja tietämyksestään ja päättäväisyydestään saada kaikki toimimaan täydellisesti, mutta hän oli epäonnistunut viime hetkellä. Voi tietenkin Ed oli palannut takaisin, melkein kokonaisena, melkein normaalina. Se oli vain pieni vika, miten hän olisi voinut tietää että sillä olisi ollut sellainen vaikutus.

"Minulla on sisar", Al voihkaisi. Ed ei tulisi koskaan antamaan hänelle anteeksi tätä. Ja sitten koska Al oli hyvin älykäs nuori mies hän yllättäen tajusi että oli monia muitakin ihmisiä, jotka eivät myöskään todennäköisesti koskaan antaisi hänelle anteeksi kun he viimein saisivat tietää.

Hän sulki silmänsä lyhyeksi ajaksi ja ajatteli aikaa ennen lähipäiviä. Neljä vuotta hän oli etsinyt veljeään, etsien keinoa jolla tuoda hänet takaisin Portin toiselta puolelta. Al ei ollut koskaan uskonut että Ed olisi kuollut, hän ei ollut koskaan luopunut toivosta. Hänen veljensä tuli aina takaisin, hänen veljensä piti aina lupauksensa.

Oli mennyt kuusi kuukautta laskemiseen ja kehän hahmottamiseen. Kuusi kuukautta vaikeaselkoisten tekstien ja vanhojen pölyisten käsikirjoitusten lukemista ja tutkimista joka ikisessä siivottomassa kirjastossa ja kirjakaupassa Dublithista Xingiin ja kaikkiin paikkoihin niiden välillä. Hän oli matkustanut ilman mitään muuta kuin vaatteet yllään ja matkalaukku täynnä muistiinpanoja. Hän oli kehitellyt teorioita teorian jälkeen. Yksiään niistä ei ollut antanut hänelle vastausta. Häneltä oli kulunut kolme kuukautta keksiä että yhdistämällä osia monista eri kehistä hän voisi saada ainakin käsityksen siitä mitä hän tarvitsi. Se oli täydentänyt hänen tietojaan ja hän oli sukeltanut yhä syvemmälle tutkimuksiinsa. Ja sitten hän teki sen. Hän suunnitteli kehän joka toimisi, jonka oli toimittava. Ja se ei vain toisi Ediä takaisin. Se toisi hänet takaisin ehjänä ja kokonaisena kaikin tavoin. Al ei ollut viettänyt neljää nukkumatonta vuotta haarniskana turhaan. Hän oli monena yönä laskeskellut kulut ja tasapainon saadakseen Edin raajat takaisin ja nyt hänellä olisi kehä sitä varten.

Häneltä oli mennyt kuusi päivää piirtää se. Hänen oli löydettävä paikka jonne sen voisi piirtää. Jokin suuri ja hylätty. Hän kulutti viikon sopivan paikan etsimiseen. Hän harkitsi maanalaista kaupunkia mutta se oli liian lähellä armeijaa. Hän harkitsi saarta mutta hän ei halunnut olla niin kaukana avusta jos jokin menisi pieleen. Ei että niin voisi tietenkään käydä. Lopulta hän palasi takaisin tänne. Paikkaan josta kaikki oli alkanut monia vuosia sitten. Heidän palaneen talonsa raunioille. Hän oli tehnyt maan alaisen kammion ja piirtänyt syntetigrammin kalkilla. Hän oli tarkistanut ja tarkistanut kertaalleen jokaisen viivan, jokaisen mutkan, joka ikisen symbolin. Se oli näyttänyt täydelliseltä. Hän oli viettänyt kokonaisen päivän varmistaen sen ja käynyt sitten joka ikisen linjan läpi uudestaan paksuntaen ne vahvemmiksi.

Häneltä oli mennyt kaksi minuuttia kaiken sotkemiseen. Sillä hetkellä kun hän laski sormenpäänsä kehälle onnistuneen reaktion kirkkaat valot kipinöivät ja hän oli hymyillyt, hänen mielensä ylistäen syntetigrammin täydellisyyttä. Hän oli tuntenut itsensä kurottavan, hänen sielunsa etsien ydintä joka oli Ed. Hitaat minuutit olivat raksuttaneet ohi kun hän etsi ja sitten se kaikki oli murskaantunut. Portti oli huomannut hänet ja vaatinut sen maksua. Hän oli laskenut vertaisuuden viimeiseen desimaalipisteeseen, tai niin hän oli uskonut. Portti kertoi hänelle suoraan että hän oli väärässä ja tarjosi hänelle Totuutta, mutta Alphonse ei halunnut sitä. Hän halusi vain veljensä. Kaksi minuuttia myöhemmin hänen veljensä ilmestyi keskelle syntetigrammia ja Portti oli ottanut tarvittavan tasapainon Edwardilta.

Al huokaisi jälleen. Hän olisi niin kuollut kun Ed heräisi.

----------------------------------------------------------------------------------

Ed aukaisi silmänsä ja katseli ympäri hämärästi valaistua luolaa. Hän huokaisi ja kuuli kaiun vastaavan. Hän tunsi olonsa vieläkin väsyneeksi. Neljän tunnin unet eivät olleet riittävät toipumiseen Portin läpi uudelleen kulkemisesta. Hän tiesi että tarvitsisi todennäköisesti toisen viikon toipuakseen kokonaan. Hän venytteli jalkojaan yksi kerrallaan ja nautti jälleen kahden lihasparin jännittymisestä ja kihelmöinnistä kun hän liikutti niitä. Hitto, että tuntui hyvältä omistaa normaalit jalat jälleen. Se melkein korjasi toisen muutoksen hänen anatomiassaan. Melkein mutta ei aivan. Sitä paitsi hän ei ollut vain vaihtanut sukupuolta, hänen kätensä oli vieläkin poissa.

Edward voihkaisi hiljaa. Hän oli nyt nainen. Hänellä ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä mitä naisena olo merkitsi. Hän tiesi kyllä mitä se tarkoitti anatomisesti mutta siitä ei ollut ollenkaan apua. Hän oli asunut naisen kanssa mutta tämä oli lukenut hänen mieltään, eikä hän tämän. Mitä hänen tulisi nyt oikein tehdä? Kuinka hän koskaan selviäisi tällaisena olosta siihen asti kunnes he voisivat perua sen ja voisiko sitä edes perua? Ed värähti ajatuksesta. Sen olisi parasta olla mahdollista.

Hän puhalsi ulos seuraavan henkäyksen ja nousi istumaan. Onneksi vaatteet, jotka olivat olleet hänen yllään olivat mukavat ja kätkivät hänen uuden ruumiinrakenteensa. Mutta se oli silti hämmentävää Edille tuntea paitansa ja housujensa sopivan hänelle eri tavalla. Materiaalit hankasivat ja venyivät uusilla tavoilla ja se oli häiritsevää. Oli kuin olisi pukenut ylleen väärää kokoa tosin paljon pahempaa, hän ajatteli.

Hän nosti kätensä, hän oli ottanut hansikkaan pois aikaisemmin ja katsoi jälleen siroa ja ehdottomasti paljon naisellisempaa kättä. Hänen olisi hankittava hänen automailinsa takaisin ja muuntaa se sopivaksi uuteen ulkonäköönsä. Hän murahti ajatukselle ja kalpeni sitten kokonaan ajatuksesta kuinka Winry reagoisi hänen muuttuneeseen… tilanteeseensa. Ja sitten oli Mustang ja kaikki muut. Ed tunsi kylmän hien nousevan. Hän oli niin kuollut, ja niin oli myös Al, hän ajatteli.

Ed laski päänsä käsiinsä. Al. Ainakin kaikelle tälle oli myös valoisampi puolensa. Hän oli jälleen kotona ja Al, hänen pikkuveljensä oli elossa ja voi hyvin. Ja hän ei ollut vielä ollut kiitollinen ja iloinen siitä että hän oli jälleen kotona. Hän oli aloittanut heti kahden tunnin räyhäämisen peittääkseen järkytyksensä siitä että hän oli taas Ametrisissa. Ja hän oli käyttänyt sitä peittääkseen luuytimiin asti yltävän väsymyksen jota hän tunsi. Veljelle huutaminen, koska hän oli vaihtanut sukupuolesi, oli varmaan paras tekosyy huutamiseen mikä hänellä oli koskaan ollut. Mutta kaikkein eniten hän halusi peittää suuttumuksensa jonka tunsi Alia kohtaan tämän laittaessa itsensä vaaraan edes yrittämällä sitä alun perin. Entä jos, pyöri hänen aivoissaan. Hän olisi voinut menettää Alin eikä hän olisi koskaan saanut tietää. Neljä vuotta ajatus siitän että Al oli elossa ja turvassa kotona oli pitänyt hänet selväjärkisenä maailmassa Portin toisella puolella.

Ed nousi seisomaan ja alkoi kulkea maahan piirretyn syntetigrammin läpi. Hän katsoi sitä ja ihaili sen monimutkaisuutta ja kauneutta. Hänen pikkuveljensä oli aikamoinen nero. Oli sääli että hän oli tehnyt pienen virheen. Ed huokaisi. Vertaisvaihto ei vain pitänyt hänestä.

Ed kulki ylös pientä kaltevaa käytävää ja palkittiin näyllä kirkkaasta täysikuisesta ja tähtisestä taivaasta. Hän kurtisti kulmiaan tähtien tuttuudelle ja sitten hänen leukansa loksahti auki kun hän tunnisti missä oli. Ensimmäinen koti jonka hän pystyi muistamaan. Ainoa paikka joka oli todella ollut koti.

"Mukavan paikanpa valitsit, Al", hän mumisi helpolla sarkasmilla.

"Niin minä ajattelinkin", Al vastasi paikaltaan. Ed pyörähti ympäri ja erotti veljensä muodon kivien joukosta. Savun heikko haju häilyi vieläkin kun hän siirtyi istumaan tämän viereen.

Al oli pidempi, Ed huomioi kurtistaen kulmiaan ohimenevästi. Ja hänen kasvoillan oli vieläkin viattomuutta, vaikka hän olikin mitä… jo kahdeksantoista. Hänen hiuksensa olivat melko lyhyet, mietinpä miksi hän leikkasi ne. Hän sanoi aina että kasvattaisi ne joku päivä pitkäksi. Hän oli pukeutunut mustaan paitaan ja housuihin jotka vaikuttivat ohuemmilta kuin niiden pitäisi vaikka takki, joka hänellä oli olkapäillään, olikin paksu. Mutta Ed oli takertunut silmiin. Harmaisiin silmiin hän tiesi jotka olivat täynnä viisautta ja rehellisyyttä. Silmiin jotka olivat nähneet liikaa ja silti hän ei ollut koskaan antanut sen varjostaa itseään. Silmiin jotka kantoivat kaikkea sitä minkä vuoksi Ed oli työskennellyt, kaikkea sitä minkä vuoksi hän oli taistellut ja uhrautunut. Elämää. Hänen veljensä. Täydellinen ja elossa.

"En koskaan uskonut että näkisin sinut jälleen, Al." Ed kietoi ainoan kätensä Alin ympäri ja nojasi tähän. Hänen veljensä oli lämmintä kiinteää lihaa ja Ed ei ollut koskaan ollut onnellisempi. Hän tunsi silmiensä pistelevän ja räpsytteli niitä voimakkaasti. Hän ei missään tapauksessa itkisi kuin tyttö… vaikka hän olikin sellainen.