A/N: Keksittiin idea tähän tarinaan Hezzzzzzzzyn kanssa yksi ilta eikä voitu olla kirjoittamatta. Katsotaan nyt mihin tämä johtaa. Jokainen luku on eri näkökulmasta ja luvun nimi kertoo kenen näkökulma on menossa. Toivottavasti tykkäätte.
Me ei omisteta mitään muuta kuin itsetehdyt Team Edward t-paidat.
ALICE
- Tule nyt Bella, me myöhästytään juhlista! huusin parhaalle ystävälleni eteisestä. Olimme muuttaneet kämppäkavereiksi isäni minulle valmistujaislahjaksi ostamaan asuntoon pari viikkoa sitten. Bella Swan oli ollut paras ystäväni siitä asti, kun hän tuli ensimmäistä päivää Forksin lukion toiselle luokalle.
Bella ja hänen veljensä Emmett olivat muuttaneet isänsä Charlien luokse sinä kesänä, koska heidän äitinsä Renee oli muuttanut uuden aviomiehensä Philin kanssa jonnekin päin Eurooppaa. Emmett lähti kuitenkin New Yorkiin yliopistoon urheilustipendillä. Ymmärtäisit heti, miten hän sai stipendin, jos näkisit Emmettin. Hän on valtava. Hänen vartalostaan ei löydy grammaakaan rasvaa. J
oten ekana koulupäivänä Bella tuli yksin kouluun kaikessa ujoudessaan ja minä otin hänet siipieni suojaan. Kun tutustuimme paremmin, aloin parannella hänen vaatekaappinsa sisältöä. Kaappi pursuaa toinen toistaan upeampia asukokonaisuuksia, mutta silti hän pukeutuu päivä toisensa jälkeen pelkkiin tummiin väreihin. Hän ei ymmärrä vaikka kuinka yrittäisin kertoa hänelle eri vuodenaikoihin sopivista väreistä. Hänen päällään on aina vain mustaa, ruskeaa ja harmaata. Silti yritän parhaani mukaan ujuttaa hänen vaatekaappiinsa kirkkaita värejä.
- Onko meidän aivan pakko edes mennä niihin juhliin? Bella huusi takaisin. Kuulin korkojen kopisevan lattialaattoja vasten, joten hän oli jo tulossa eteiseen. Hymyilin itsekseni. Ei hän enää perääntyisi.
- Bella, sinä vietät kaiken vapaa-aikasi vain kotona kirjoittamassa uutta kirjaasi. On aika nähdä vähän ulkopuolistakin maailmaa. Sitä paitsi, juhlat on hyvää tarkoitusta varten. Ja Emmettkin on siellä, joten et voi valittaa, ettet tuntisi ketään. Mennään jo! huusin ystävälleni, joka viivytteli tahallaan.
- Ainahan Emmett on siellä missä on naisia, Bella huusi takaisin.
- Totta, minä huokaisin hiljaa itsekseni.
- Oletko nyt aivan varma, että voin lähteä tämän näköisenä? Eivätkös juhlat olleet lapsille? Bella kysyi epävarmasti, kun hän astui eteiseen.
- Näytät upealta Bells. Juhlat ovat aikuisille, mutta rahat menevät lasten hyväksi, sanoin vakuutellen parasta ystävääni. Bellalla oli päällään minun valitsemani olkaimeton sähkönsininen mekko, joka loppui hänen polviinsa. Mekossa oli yläosana korsetti, joka sai Bellan rinnat näyttämään suuremmilta. Se luultavasti saikin hänet epävarmaksi. Jalkaan hänelle olin valinnut 12,5 cm:n korkuiset mustat Louboutinit.
- Mennään sitten, niin pääsen pian poiskin sieltä, Bella huokaisi.
- Mennään vaan. Mitä muuten pidät mekostani? kysyin hymyillen. Päälläni oli tummanvioletti olkaimeton mekko, jossa oli leveä monikerroksinen minimittainen helma ja musta silkkinauha vyötäröllä. Hameosan alla oli tyllihame antamassa kuohkeutta. Jos mekko olisi ollut valkoinen, olisi Emmett varmasti kutsunut minua kermakakuksi. Jalkoihini olin valinnut mustat Chanelin ballerinat.
- Mekko on ihan tyyliäsi. Mutta värimme ovat aivan väärin. Sinullehan nämä kirkkaat värit kuuluvat. Ja ajattelitko yhtään sitä, että nämä kengät koituvat vielä kohtalokseni? Tiedät, että olen kömpelömpi kuin pikkuvauvat, Bella marisi. Bellalla oli tapana alkaa puhua liikaa, kun häntä hermostutti.
Kävelimme käytävän toiseen päähän ja koputin oveen. Ovi avautui melkein samalla sekunnilla. Oviaukon toisella puolella seisoi kaikessa loistossaan Rosalie Hale. Rosalie oli kuin elävä Barbie-nukke. Hänellä on pitkät, vaaleat hiukset ja siniset silmät. Hän on pitkä ja laiha. Jos hän osallistuisi Miss USA kisaan, olen varma, että hän voittaisi sen.
- Hei chicas, Rosalie hymyili ja astuimme sisään hänen pieneen yksiöönsä. Rosaliella on rahaa, mutta hän haluaa säästää rahansa asuntoon, jossa hän meinaa asua lopun ikäänsä. Tämä asunto on vain väliaikaisratkaisu siihen asti. Asunnossa ei ole väliseiniä ja "makuuhuone" on erotettu verhoilla muusta asunnosta. Asunto on mielestäni ihana vaikka se onkin pienempi kuin mitä oma vaatehuoneeni oli vanhempieni luona Forksissa.
- Hei Rose, sanoimme melkein yhtä aikaa.
- Oletko kohta valmis? kysyin innoissani. Minä rakastan juhlia. Voisin pitää juhlat vaikka joka viikonloppu, mutta Bella ei ole oikein innostunut ajatuksesta.
- Minä olen valmis. Siis, menemään kotiin, Bella sanoi ja alkoi jo liikkua ovea kohti. Otin hänen kätensä tiukasti omaani ja vetäisin hänet takaisin viereeni.
- Bella, mehän puhuimme jo tästä. Me menemme ja sillä sipuli, sanoin hänelle.
- Sinulla on aika paljon voimaa noin pieneksi ihmiseksi, Bella tiuskaisi ja hieroi kättään siitä kohti, missä oma käteni oli äsken ollut. Minä vain hymyilin hänelle.
- Otan vain laukkuni ja sitten voimme mennä, Rosalie sanoi hymyillen. Hänellä oli päällään musta minimekko, joka oli hyvin vartalonmyötäinen. Rosalie näytti upealta siinä. Hänellä oli korot vaikka hän oli muutenkin meitä jo päätä pidempi.
Kun Rosalie oli valmis, kävelimme hissin luo ja astuimme sisään, kun se tuli. Ala-aulassa ovimiehemme kertoi, että automme oli jo odottamassa meitä.
Isäni Carlisle Cullen on kaupungin parhaiten palkattu sairaalanjohtaja. Vanhempani muuttivat Forksista New Yorkiin, kun minä menin yliopistoon. Isäni on ylisuojelevainen, joten minulla on oma kuski, joka vie minut sinne mihin haluan silloin kun haluan. Se on kätevää, kun haluaa nopeasti jonnekin. Olisi tietysti mukava ajaa itse autolla, mutta se on kuulemma liian vaarallista. Isäni kuvittelee, että olen vieläkin pikkutyttö.
Auto vei meidät Plaza-hotellin eteen. Hyväntekeväisyysillalliset järjestettiin yhdessä Plazan monista juhlasaleista. Juhlasalin ovella oli nimilista, josta tarkistettiin ketkä pääsevät sisään. Me olimme tottakai listassa melkein ensimmäisenä.
- Vau! Onpa täällä upeaa, Bella huokaisi astuessaan saliin.
- Niin on. Missä on baari? Rosalie kysyi ja hävisi samalla sekunnilla. Me vain nauroimme ystävällemme. Rosalie on aina ensimmäisenä meistä baaritiskillä. Hän rakastaa huomiota ja siellä hän saa sitä parhaiten. Sillä tavalla mekin tapasimme toisemme.
Minä olen muotisuunnittelija ammatikseni ja kun tein ensimmäistä mallistoani, tarvitsin malleja. Toiseksi malliksi otin Bellan, koska se oli täydellistä. Bellalla oli huono itsetunto ja se kohotti sitä kummasti. Plus pystyin sovittamaan vaatteita hänen päälleen milloin halusin, koska olimme kämppäkavereita yliopistossakin. Tapasin Rosalien kerran baaritiskillä minun ja Bellan ollessa juhlimassa Bellan syntymäpäiviä ja minun oli pakko pyytää häntä malliksi, koska hän oli täydellinen malli vaatteilleni. Oikeasti hän on ammatiltaan automekaanikko, jota on vaikea päälle päin arvata. Rosalie jotenkin vain sulautui meidän kahden joukkoon ja nykyään olemme parhaita ystäviä.
Minä ja Bella istuimme meille varatuille paikoille odottamaan Rosalieta.
- Hei systeri! kuului möreä ääni takaamme. Käännyimme molemmat ympäri ja Emmett seisoi takanamme koko komeudessaan. Emmett on kuin iso nallekarhu. Hänellä on ruskeat silmät kuten Bellallakin. Hänellä on myös hymykuopat. Emmett on kamala naistenmies. Hänellä on aina uutta treffiseuraa. Hän on selvästi sitoutumiskammoinen, joka saattaa johtua hänen vanhempiensa avioerosta. Mutten halua alkaa analysoimaan sitä, koska en ole psykiatri.
Psykiatreista puheen ollen, Emmettin mukana oli Jasper Hale, Rosalien isoveli. Jasper on ammatiltaan psykiatri. Hänellä on vaaleat kiharat hiukset, joita tekee mieli koskettaa ja suuret siniset silmät, joihin voisin uppoutua koko loppuiäkseni. Olen ollut rakastunut Jasperiin viimeiset kolme vuotta. Niin kauan on ensitapaamisestamme. Bella kuitenkin tapaa Jasperin tänään ensimmäistä kertaa.
- Hei Em, Bella hymyili veljelleen noustessaan ylös tuoliltaan halaamaan Emmettiä. Minä nousin myös seisomaan.
- Hei Jasper, sanoin hiljaa sisarusten halatessa toisiaan.
- Hei Alice, Jasper hymyili minulle. Melkein pyörryin nähdessäni hänen hymyilevän niin. Hänellä on maailman ihanin hymy.
- Hei, olen Bella. Sinä olet varmaan Rosalien veli Jasper, Bella esitteli itsensä kohteliaasti. Hän kätteli Jasperia ja Jasper kumarsi.
- Kyllä vain. Missä sisareni muuten on? Jasper kysyi katsellen ympärilleen.
- Arvaa, minä nauroin ja huomasin Jasperin ymmärtävän mitä tarkoitin. Hän pudisti päätään hieman ja nauroi itsekseen.
- Meidän pitäisi kai mennä istumaan omaan pöytäämme. Huutokauppa alkaa kohta, Emmett sanoi ja he lähtivät kävelemään salin toiselle puolelle.
- Sinä olet ihastunut Jasperiin, Bella sanoi ja tönäisi kyynärpäätäni omallaan.
- Enkä ole, sanoin katsoen käsiäni.
- Oletpas. Näen sen, Bella sanoi.
- Ehkä vähäsen. Mutta ethän vaan kerro kenellekään? Varsinkaan Rosalielle, huokaisin huomatessani Rosalien lähestyvän pöytäämme. Bella nyökkäsi minulle hymyillen juuri, kun Rosalie istui paikalleen.
- Baaritiskillä oli monta miestä, jotka sopisivat teille kahdelle, Rosalie hymyili.
- Ei kiitos, hymyilin. Moni mies yritti iskeä minua, kun olin ulkona ystävien kanssa, mutta sydämessäni oli tilaa vain yhdelle. Ja hän oli toisella puolella salia.
- En tarvitse miestä ollakseni onnellinen, Bella vain sanoi ja katseli ympärilleen. Mitä hän sanoi, saattoi olla totta, mutta pystyin tuntemaan, ettei Bella ollut onnellinen yksin. Hän halusi tuntea itsensä rakastetuksi aivan kuten me kaikki muutkin.
- Ihan miten vaan. Jääpähän enemmän minulle, Rosalie hymyili. Me vain nauroimme hänelle.
Huutokauppa ja illallinen menivät nopeasti ja pian musiikki täytti huoneen ja tanssivat parit tanssilattian. Rosalie jäi istumaan pöytäämme, kun minä ja Bella lähdimme tervehtimään vanhempiani.
- Alice ja Bella, onpa ihanaa nähdä teitä! äitini Esme hymyili, kun kävelimme heidän luokseen ja hän halasi meitä molempia.
- Niin teitäkin rouva Cullen, Bella hymyili. Minä vain hymyilin äidilleni ja menin halaamaan isääni.
- Kuinka monta kertaa minun täytyy pyytää, että kutsuisit minua Esmeksi? Rouva Cullen kuulostaa ihan Carlislen äidiltä, äiti nauroi ja Bella nauroi hieman myös. Bella oli aina hermostunut vanhempieni seurassa. Yleensä hän oli liiankin puhelias, mutta jostain syystä vanhempani saivat hänet hiljaiseksi. Liiankin hiljaiseksi.
- Alice-kultaseni, isäni sanoi halatessaan minua. Hän painoi suukon otsalleni ja halasi myös Bellaa.
- Huutokauppa tuotti aika hyvin, vai mitä? sanoin saadakseni aikaan keskustelua. Kaikki hymyilivät ja nyökkäilivät. Se siitä keskustelusta sitten. Hyväntekeväisyyshuutokaupassa oli kerätty rahaa lasten leukemiatutkimukseen. Huutokaupattavana oli ollut designer-vaatteita ja koruja ja kauppa oli käynyt hyvin. Isäni voisi olla ylpeä ojentaessaan shekin tutkimuslaitokselle.
- Miten kaikki on sujunut uudessa asunnossa? isäni kysyi.
- Oi, oikein hyvin. Asunto on ihana. Olemme saaneet kaikki tavarat jo purettua. Vaatteillani on hieman ahdasta, mutta ainahan voin muuttaa vierashuoneen toiseksi vaatehuoneeksi, jos tarvitsen, hymyilin.
Olin yllättynyt, että vanhempani ostivat minulle asunnon, mutta toisaalta se oli ihan normaalia käytöstä heiltä. Isäni osti tavaroita paikatakseen poissaoloaan jo, kun olin nuorempi. Mutta en koskaan syyttänyt häntä siitä, että hän oli poissa. Hän on hyvin kunnianhimoinen ja hän työskentelee paljon, mutta tiedän, että hän rakastaa minua. Äitini on ammatiltaan sisustussuunnittelija, joten hän työskenteli suurimmaksi osaksi kotoa käsin. En koskaan tuntenut jääväni paitsi mistään.
- Sehän on oikein hyvä idea. Mutta ehkä on parempi, että jätät vierashuoneen vapaaksi, jos teillä vaikka kuitenkin sattuu joskus käymään joku yökylässä, äitini nauroi. Nyökkäsin ja nauroin myös. Sehän oli ollut vain yksi hulluista ajatuksistani, joita en koskaan toteuttaisi. Hullujen ajatusteni takia varmaan suunnittelinkin vaatteita. Olin tarkka vainuamaan tulevat trendit ja rakastin ompelemista. Ompelukoneen ääni on kuin musiikkia korvilleni.
- Käyhän se niinkin. Oletteko nähneet velikultaani? kysyin hymyillen. Bella katsoi minua oudosti.
- Hän oli ainakin äsken tuolla päin, äitini sanoi ja osoitti vasemmalle meistä. Siellä näkyi sekamelskaa punertavia hiuksia, joten hänen oli pakko olla siellä. Ohjasin Bellan pois vanhempieni luota ja lähdimme kävelemään kohti veljeäni.
- Alice. Mikset koskaan kertonut minulle, että sinulla on veli? Bella kysyi.
- Mitä? Varmasti olen maininnut hänet joskus, sanoin. Miten en muka olisi? Olemme veljeni kanssa hyvin läheisiä. Olisi outoa olla puhumatta hänestä.
- Et varmasti ole koskaan maininnut häntä. Luulin aina, että olet ainoa lapsi, Bella sanoi.
- Onpa outoa. No, nytpä tiedät. Hei veliseni! huusin ja hän käännähti minuun päin kuullessani ääneni.
- Alice, hän hymyili ja halasi minua. Siitä oli liian pitkä aika, kun olin nähnyt veljeäni viimeksi. Melkein kuusi kuukautta. Hän on töissä sairaalassa lastenlääkärinä ja työskentelee aivan liikaa. Valmistujaispäivänäkin hän oli töissä, joten hän ei päässyt juhliin.
- Edward, tässä on paras ystäväni Bella. Bella, tässä on isoveljeni Edward, esittelin heidät toisilleen.
- Mukava viimein tavata. Olen kuullut niin paljon sinusta, Edward hymyili Bellalle ja ojensi kätensä häntä kohti.
- Niinkö? Minä en ole kuullut mitään sinusta, Bella sanoi ja katsoi minua syyttävästi. Päätin olla välittämättä siitä. Hän antaisi kyllä pian anteeksi. Bella alkoi astua lähemmäs Edwardia, mutta kompastui omiin jalkoihinsa ja alkoi kaatua eteenpäin. Onneksi Edwardilla on hyvät refleksit ja hän sai Bellan kiinni ajoissa. He katsoivat toisiinsa, Bellan punastuessa tulipunaiseksi. Se on ominaista Bellalle. Hän punastelee vähän väliä.
- Oletko kunnossa? Edward kysyi. Näin tilaisuuteni tulleen. Avasin laukkuni ja sujautin käteni sen sisään. Kun Bella ja Edward katsoivat toisiaan silmiin, laitoin heidät käsiraudoilla kiinni toisiinsa. Olin suunnitellut tätä koko illan. Bella ja Edward olisivat täydellisiä toisilleen. He ovat niin samanlaisia ja kumpikin oli yksin, koska ei ollut löytänyt sitä oikeaa. Kun käsiraudoista kuului klik! niiden sulkeutuessa, katsoivat molempien silmät ensin käsirautoja ja sitten minua.
- ALICE! molemmat huudahtivat yhtä aikaa. Edward näytti hieman surulliselta, kun Bella vetäytyi pois hänen sylistään. Huomasin, että Bella siirtyi mahdollisimman kauas Edwardista.
- Hauskaa illanjatkoa, hymyilin heille ja kävelin pois.
A/N: Kommentoikaa, please! (: