Kiitos etukäteen että aiot lukea tämän ja varoitan jo nyt että tästä tulee pitkä.
Sisältää mahdollisia kirjoitusvirheitä.
Paritus on pääosin SuFin mutta löytyy myös mm. Tanska&Ranska-paritus (rimmaa kivasti) ja mahdollisesti joitain muitakin.
Pyrin tekemään mahdollisimman ns. "oikean kaavan mukaan" mutta lipsahduksiakin löytyy (suurena lipsahduksena yllämainittu randomparitus)
Muutama kohta suomennettu kökösti Himaruya Hidekazin Suomen ja Ruotsin kohtauksista.
Ja koska muutaman hahmon nimeä ei ole virallisesti tiedossa kirjaan tähän ne mitä olen tähän asti käyttänyt:
Tanska - Nikolaj
Norja - Noah
Islanti - Jaden
Matolla istu pieni poika. Nuori, suloinen poika kuunteli onnessaan puista soittorasiaa. Hänen äitinsä ja isänsä katselivat sohvalta, kun heidän lapsensa kuunteli keskittyneenä, jotta kuulisi pienenkin äänen. Vanhemmat vaihtoivat katseita ja hymyilivät leveästi toisilleen, ylpeinä pojasta. Hetkeksi pojan äiti katsoi ulos ja puhui ruotsiksi pojalleen;
"Kello on jo paljon, Berwald, nukkumaan."
Poika nyökkäsi ja sulki rasian varovasti. Hän nousi, otti rasian ja juoksi pois huoneesta. Vanhemmat suukottivat toisiaan ja pojan äiti lähti poikansa perään. Hän käveli käytävää pitkin, kunnes tuli pienen makuuhuoneen luokse. Hän astui sisään, käveli sängylle, missä poika istui, peitteli ja suukotti poikaa. Hän peruutti ovelle ja puhalsi huonetta valaisseen kynttilän sammuksiin.
"Hyvää yötä", äiti lausui pojalleen.
"Minä rakastan sinua", poika vastasi ja painoi päänsä tyynyyn. Hetkeksi nainen jäi seisomaan nojaten ovenkarmiin, katsellen kuun valon osuvan poikansa kasvoille, kunnes lähti vetäen oven perässään kiinni.
Berwald avasi silmänsä. Hän katseli hetken aikaa kattoon muistellen untaan. Se oli yksi hänen varhaisimmista muistoistaan. Hän palautti mieleensä vanhan soittorasian, jonka laulua hän oli silloin rakastanut enemmän kuin mitään muuta. Berwald nousi istumaan, etsi hetken silmälasejaan ja nousi vaihtaakseen vaatteita. Siirryttyään vanhalle kaapille hän ei avannutkaan sitä vaan hamuili sen yllä olevaa hyllyä. Hänen kätensä löysi esineen ja Berwald laski sen varovasti alas. Se oli se soittorasia, hivenen kärsineempänä ja pölyisempänä tosin. Berwald hivutti sen hitaasti auki ja kuunteli hiljaista, kaunista sävelmää. Hän laittoi silmänsä kiinni ja keskittyi lauluun täysin.
"Berwald", kuului kutsu oven takaa. Berwald mulkaisi ovea, sulki soittorasian ja nosti sen takaisin hyllylle. Hän alkoi vaihtaa vaatteita aivan kuin ei olisi huutoa kuullutkaan.
"Berwald", huutajan äänessä kuulsi ärtymys. Berwald huokaisi ja siirtyi avaamaan oven.
"Hiisi vie, Berwald", Nikolaj sanoi astuessaan sisään huoneeseen, "Pidät tuota lukossa jatkuvasti! Ihan kuin joku aikoisi tappaa sinut."
"Niin", Berwald vastasi katsellen Nikolajia kylmästi. Hän napitti paitansa ja käveli Nikolajin ohi.
"En kai pilannut hetkeäsi peilin edessä?", Nikolaj mutisi. Berwald äännähti epämääräisesti. Hän kääntyi Nikolaj vanavedessään ruokasaliin. Hän pysähtyi katsomaan miestä, joka kohotti katseensa sanomalehdestä kuullessaan Nikolajin äänen. Tino. Berwald nyökkäsi miehelle ja käveli omalle paikalleen. Nikolaj istui pöydälle Berwaldin luokse. Hän katseli paitaansa ja oli nyppivinään keskittyneesti nukkaa pois. Hän vilkaisi Berwaldia, joka kurotti ottamaan leipää korista.
"Joten, Berwald", hän sanoi esittäen välinpitämätöntä ja tarkastellen käsiään, "- ajattelin tässä että aiotko murjottaa huoneessasi vai tulla tänään saliin juhlimaan?"
"…huoneessani", Berwald mutisi kaataessaan maitoa lasiinsa. Nikolaj mulkoili häntä ärtyneenä.
"Minä kun tahdon pitää juhlat kesän kunniaksi ja sinä luistat niistä?", Nikolaj selvensi ja unohti esittää välinpitämätöntä, "Kesä on ihanaa aikaa, Berwald! Ja sinä aiot mököttää huoneessasi vaikka saisit tanssittaa kauniita naisia!"
"Niin", Berwald myönsi syödessään samalla leipää. Nikolaj tuhahti ja hyppäsi alas pöydältä. Hän käveli edelleen sanomalehteä lukevan Tinon luo ja pysähtyi puhuttelemaan tätä.
"Sinä varmasti tulet, vai mitä Tino?", Nikolaj kysyi katsoen Tinoa vihaisesti.
"T-tulen, totta kai, enhän jättäisi välistä mistään hinnasta", Tino sopersi ja yritti hymyntapaista. Nikolajin ilme muuttui omistavaksi.
"Niin, Berwald, Tinokin tulee!", Nikolaj yritti houkutella Berwaldia, joka oli kohottanut lasin huulilleen.
"Ehkä", Berwald sanoi painokkaasti. Nikolaj riemastui välittömästi ja käveli kimmoisin askelin ovelle.
"Ah, ai niin, Tino", hän lausui maireasti, "- sinä tanssit vähintään kerran minun kanssani."
Tino nyökkäili ja yritti näyttää iloiselta, mutta Nikolajin lähdettyä hänen hymynsä tihkui pois. Hän huomasi Berwaldin tarkkailun ja yritti teeskennellä keskittyneensä lehteen.
Berwald söi leipänsä loppuun, joi maitonsa ja nousi seisomaan. Enempää hän ei ehtinyt tehdä, kun eräs Nikolajin palvelijoista siivosi hänen jälkeensä ja tyhjensi pöydän aamiaistarvikkeista. Berwald kiitti palvelijaa ja lähti ruokasalista. Hän suuntasi askeleensa sitä vastapäätä olevaan huoneeseen, jossa oli enemmän kirjoja kuin missään muualla. Berwaldin oli pakko ihastella hetken aikaa kirjojen paljoutta ennen kuin nappasi satunnaisesti jonkin, siirtyi sohville ja alkoi lukemaan. Tällä kertaa tosin Nikolaj tuli härnäämään häntä. Hän istui sohvan toiseen päähän.
"Voi, taas kirja kourassa", Nikolaj sanoi ja mutristi suutaan. Berwald jätti vastaamatta, jolloin Nikolaj ärtyi tosissaan. Hän päätti tehdä jotain, millä saisi Berwaldin huomion itseensä. Hän nousi, käveli Berwaldin eteen ja istui tämän syliin hajareisin. Berwald järkyttyi. Nikolaj hyödynsi tilaisuuden ja nappasi kirjan pois, laittaen sen pöydälle sohvan vieressä. Nikolaj tarttui Berwaldin leukaan, painautui tähän kiinni niin lähelle kuin pääsi ja kuiskasi;
"Älä jätä minua huomioimatta."
Nikolaj painoi huulensa Berwaldin huulille, varasti tältä nopean suudelman ja sanoi jälleen normaaliin ääneen;
"Muuten tulee rangaistus."
Hän nousi edelleen järkyttyneen Berwaldin päältä ja lähti kirjastosta. Berwald havahtui vasta, kun aurinko paistoi ikkunasta hänen silmiinsä. Hän pudisti päätään, nousi ylös sohvalta ja lähti kävelemään omaan huoneeseensa, lukitsi ovensa ja potkaisi lähellä olevaa pöytää. Viha ei lähtenyt vain potkimalla, sen Berwald tiesi. Hän alkoi kiertää ympyrää pienellä lattiatilalla ja pohtia. Kosto olisi turha, Nikolaj voisi tehdä sen milloin vain uudestaan. Berwald pysähtyi äkisti, käänsi suuntaa ja jatkoi miettimistä. Karkumatka. Se kuulosti hyvältä, juuri sopivalta… Täytyi päästä
pois Nikolajin luota…
Ovelta kuului hento koputus. Berwald pysähtyi. Nikolaj ei koputtanut koskaan, hän huusi mieluimmin Berwaldia nimeltä. Berwald meni avaamaan lukon ja avasi oven.
"Hei", Tino tervehti häntä hymyillen pelokkaasti, "- Nikolaj käski antamaan tämän."
Hän antoi Berwaldille toisen kahdesta melko isokokoisesta laatikosta. Berwald otti sen häkeltyneenä vastaan.
"Kiitos", Berwald sanoi katsellen Tinoa. Tinon ilme muuttui lempeämmäksi ja hymy muuttui varmemmaksi. Tino heilautti kättään ja lähti kävelemään kohti omaa huonettaan. Berwald katseli hänen loittonevaa selkäänsä. Hän muisti silmät samalla kuin lukitsi ovea. Mustikkasilmä. Berwald hymähti ajatukselle kantaessaan laatikon sängylleen ja avatessaan sen. Sieltä paljastui juhla-asu, siisti ja miellyttävän näköinen. Berwald katsoi sitä hetken aikaa ennen kuin otti asun varovasti ulos ja alkaessaan pukea sitä ylle. Nämä olisivat hyvästit.
Illalla Berwald käveli käytävää pitkin kohti tanssisalia. Hän pysähtyi kirjaston eteen ja katsoi haikeasti kirjoja. Askeleiden ääni sai hänet kääntymään ympäri. Nikolaj asteli koreana häntä kohti. Berwaldin mieleen tuli sattuneesta syystä tummasävyinen riikinkukko.
"Ah, Berwald", Nikolaj puhutteli Berwaldia säteillen, "- päätit ilahduttaa minua siis? Hyvä, oikein hyvä. Ja asu sopii?"
"Niin", Berwald vastasi ja muotoili kasvoilleen jonkinsorttisen hymyn. Nikolaj hymyili takaisin häkeltyneenä.
"Hmm, minä menenkin ottamaan Noahin ja Jadenin vastaan", Nikolaj sanoi virneen levitessä melkein korviin asti. Berwald nyökkäsi ja katsoi Nikolajin sammakkohymyn katoavan tämän kävellessä ovelle. Hän ei ehtinyt ottaa askeltakaan kun kuuli jälleen askeleita takaansa, hennompia tällä kertaa. Hän kääntyi jälleen kerran katsomaan taaksensa ja kohtasi kauniit mustikkasilmät. Berwaldin henki salpaantui kun hän katseli Tinon lähestyvän ujosti, vaaleansiniseen ja valkoiseen pukeutuneena. Nikolajin hankkima vaate näytti kieltämättä hyvältä Tinon yllä.
"Hei", Tino tervehti ja kohotti toista kättään.
"Hei", Berwald vastasi katsellen edelleen Tinon vaatetusta. Kohottaessaan katseensa
Tinon kasvoihin hän näki punan levinneen suomalaisen kasvoille.
"Hän liioitteli", Tino alkoi sopertaa hämillään, "- laittaa näin paljon pussitusta ja kirjailua ja -"
"…hyvältä", Berwald sai suustaan ulos.
"Mitä?", Tino kysyi hämillään.
"Sinä näytät… hyvältä", Berwald toisti sillä seurauksella, että Tino hämmentyi lisää mutta näytti jollakin tasolla imarrellulta. Berwald tajusi katsovansa Tinoa ehkä viimeisen kerran. Hän viittasi tanssisalin suuntaan saamatta sanoja suustaan. Tino nyökkäsi hymyillen ja käveli Berwaldin vierelle, tarttui tätä ranteesta ja alkoi taluttaa tätä sisään saliin.
Sali näytti uskomattomalta. Sitä oli koristeltu kukilla, verhot oli vaihdettu valkoiseen ja se oli muutamassa minuutissa täynnä ihmisiä. Berwald antoi katseensa kiertää. Hän huomasi Ivanin piilottelevan sisareltaan vuorotellen Toriksen, Eduardin ja Raivisin selkien takana, Alfredin ja Arthurin puhuvan jostakin, Francisin yrittävän saada Arthurin huomaamaan itsensä hyppimällä tämän ympärillä, Ludwigin ja Felicianon juttelevan Nikolajille, joka yritti epätoivoisesti päästä Noahin ja Jadenin luokse ja henkilöitä, joita ei tuntenut ollenkaan.
"Eduard", Tino huudahti onnellisena ja juoksi muitta mutkitta väenpaljouteen. Berwald jäi katsomaan Tinon perään, kunnes kuuli orkesterin alkavan soittaa. Lattia tyhjeni ja Nikolaj käveli kaiken keskelle levittäen kätensä.
"Tervetuloa minun vaatimattomaan kotiini", hän sanoi kaikille yhteisesti.
"Tino."
Berwald mulkoili kuinka Tino suuntasi askeleensa Nikolajin luokse. Nikolaj teki hovikumarruksen ja ojensi toista kättään. Tino tarttui käteen. Äkkiä Nikolaj veti Tinon lähelleen ja alkoi tanssia musiikin tahtiin. Hetken heidän tanssiaan pelkästään katseltiin, kunnes Ivanin sisko raahasi veljensä tanssilattialle ja alkoi tanssia. Pikkuhiljaa muitakin alkoi valua tanssilattialle. Berwald katseli, kuinka Nikolaj luovutti Tinon Eduardille ja jatkoi Noahin luokse. Eduard ja Tino tanssivat puhuen ja nauraen iloisesti. Berwald rohkaisi mielensä ja meni heidän luokseen.
"Saanko viedä Tinon?", hän kysyi kohteliaasti. Eduard vilkaisi nopeasti Tinon kasvoja ja nyökkäsi. Berwald tarttui Tinon käteen ja alkoi tanssittaa tätä valssin tahtiin.
"Minä aion karata", Berwald livautti Tinolle ja katsoi tämän ilmettä; ensin hivenen pettynyt, sitten pelokas ja lopulta päättäväinen.
"Voinko minä tulla mukaan?", Tino kysyi arasti, katsomatta Berwaldia silmiin.
"Toki", Berwald myöntyi välittömästi hivenen ällistyneenä, mutta onnellisena. Hän tanssitti Tinon vaivihkaa oven lähelle ja he livahtivat ulos tanssisalista. Berwald katsoi Tinoa suoraan mustikkasilmiin.
"Ota joitain tavaroita mukaan", hän sanoi jännittyneenä, "- tavataan hetken kuluttua tässä."
Tino nyökkäsi vakavana ja he juoksivat omiin huoneisiinsa. Berwald avasi vaatekaapin ja heitteli sängylleen satunnaisesti vaatteita. Hän pysähtyi äkisti ja nappasi soittorasian hyllyltä. Hän katsoi sitä hetken aikaa ja vei sen sängylle, laittoi sen reppunsa pohjalle ja alkoi laittaa vaatteita reppuun. Hän nappasi reppunsa ja juoksi käytävän päähän, suurelle ovelle. Tino odotti siellä ja katseli Berwaldin juoksua luokseen. Berwald pysähtyi hänen viereensä ja työnsi varovasti ovea. He pääsivät ulos pitkästä aikaa. Kumpikaan ei vaivautunut sulkemaan ovea, vaan he lähtivät onnellisina kävelemään pois suuresta vankilastaan.
"Minne me mennään?", Tino kysyi heidän kuljettuaan jonkun matkaa.
"Minun synnyinkodilleni", Berwald vastasi katsellen Tinoa ja huomaamattaan hymyillen vaisua hymyään. Tino hymyili lempeästi takaisin. He jatkoivat pitkää kävelyään.
Samaan aikaan juhlissa Nikolaj oli onnistunut juopumaan humalaan ja alkanut tanssia Francisin kanssa.
Käveltyään todella pitkän matkan molemmat olivat väsymässä. Berwald huomasi
Tinon pään nuokahtavan muutamaan otteeseen.
"Yövytään tällä", Berwald ilmoitti erään ladon kohdalla. Tinon pää ponnahti pystyyn ja he livahtivat sisään latoon. Tino mätkähti heinäkasaan sillä välin kun Berwald löysi muutamia vilttejä. Hän otti siisteimmät ja laittoi toisen uupuneen Tinon ylle. Hän asettui melko lähelle Tinoa, mutta pitäen tietyn etäisyyden tähän.
"Vapaus on mukavaa", Tino alkoi puhella, "Mutta mitä me teemme nyt? Olisi pelottavaa jos toiset valtiot saartaisivat meidät. Tämä kaikki saa minut niin pelokkaaksi…"
Berwaldin ilme valahti. Suomalainen pelkäsi siis häntä? Vilkaistuaan hänen ilmettään Tino alkoi sopertaa.
"En tarkoittanut että sinä saat minut pelokkaaksi", Tino selitteli hätääntyneenä, "No, huolehtiminen ei auta! Alettaisiinko nukkua?"
"Jos haluat", Berwald sanoi katse tiukasti Tinossa.
"Hyvää yötä, Berwald", Tino toivotti ja painoi silmänsä kiinni. Hetken he olivat hiljaa, kunnes Tino raotti toista silmäänsä ja parkaisi. Berwald katseli Tinoa hämillään.
"K-kuu on todella kaunis", Tino alkoi puhua jälleen.
"Niinkö?", Berwald kommentoi rauhallisempana.
"Eikö olekin v-vähän kylmä?", Tino jatkoi puhumista hämillään Berwaldin katseesta.
"Onko?", Berwald kysyi ja pohti hetken mielessään, mitä pitäisi tehdä.
"Ehkä se oli vain m-mielikuvitustani", Tino soperteli. Hetken heidän välillään oli hiljaista kunnes Berwald liikahti. Hän laittoi oman vilttinsä osittain Tinon päälle ja jätti kätensä lepäämään tämän ympärille.
"Onko nyt lämmin?", Berwald kysyi katsoen edelleen Tinon kasvoja. Hän sulki silmänsä ja tunsi Tinonkin lopulta rauhoittuvan.
Samaan aikaan juhlissa Francis oli houkutellut Nikolajin makuuhuoneeseen kanssaan kahden kesken.
Berwald raotti varovasti silmiään aamulla. Hän tajusi katsovansa suoraan Tinon kasvoihin. Tino nukkui edelleen. Berwald nousi varoen herättämästä Tinoa ja jätti viltin tämän päälle. Berwald asteli ulos ladosta ja vilkuili ympärilleen. Pimeässä hän ei ollut erottanut ladon olevan lähellä olevaa omenatarhaa. Hän meni poimimaan niin paljon omenia, kuin jaksoi kantaa ja palasi latoon Tinon luo. Berwald istahti heiniin ja alkoi syödä yhtä omenoista samalla kun katseli Tinoa. Omenoiden suloinen tuoksu levisi nopeasti latoon ja sai Tinon heräämään. Tämä raotti silmiään ja katsoi suoraan omenakasaan. Hän ponnahti istumaan ja etsi hetken katseellaan Berwaldia.
"H-huomenta", Tino sanoi hämillään omenoista, "Keräsitkö sinä nämä?"
Berwald nyökkäsi. Tino katseli hetken aikaa omenakasaa.
"Mistä sinä sait nämä?", hän kysyi hivenen varuillaan. Berwald osoitti ikkunaa. Tino katsoi hetken ikkunasta näkyviä omenapuita järkyttyneenä.
"Varastitko ne?", Tino henkäisi järkyttyneenä. Berwald katsoi vaivaantuneena heinäkasaa.
"Berwald!", Tino torui katsoen miestä järkytyksestä sekaisin.
"En tiedä miten muuten olisimme saaneet tänään ruokaa", Berwald mutisi anteeksipyytävään sävyyn. Hän tunsi Tinon katseen itsessään muttei uskaltanut vastata siihen. Lopulta Tino huokaisi kuuluvasti. Berwald vilkaisi tahtomattaan suomalaismiestä, joka söi omenaa selvästi nälkäisenä.
"Älä varasta enää", Tino mutisi ja jatkoi omenansa syömistä. Berwald ilahtui ja siivosi viltit takaisin paikoilleen. He pakkasivat yhdessä omenat reppuihinsa ja lähtivät ladosta.
Sillä välin Nikolaj heräsi krapulaisena Franciksen sylistä omassa makuuhuoneessaan ilman vaatteita.
Heidän ei tarvinnut kävellä pitkään. Berwald alkoi astella ripeämmin ja nauliten katseensa metsätien päähän. Välillä hän vilkuili Tinoa, joka puolestaan katseli omituisen tuttuja maisemia. Talon tullessa esiin molemmat pysähtyivät. Berwald katsoi kuinka Tino juoksi onnessaan ovelle ja koputti. Ovi avautui ja Eduard hämmentyi Tinon syöksyessä tämän kaulaan. Berwald katseli kärsivällisesti taaempana. Hän odotti kohteliaasti hetken ennen kuin alkoi lähestyä. Äkkiä Eduard jähmettyi ja parkaisi jotakin. Berwald muisti Tinon parkaisun illalla ja ärtyi hivenen. Saiko hän muut parkumaan?
"Hmm?", hän äännähti kysyväsi ja katseli kuinka Tino puhui hiljaisemmalla äänellä. Eduard rauhoitti itsensä ja alkoi puhua;
"Olen pahoillani, jos sanoin jotakin ilkeää. Olen Eduard."
"Berwald", hän vastasi ja nyökkäsi Eduardille. "Vaimo", hän lisäsi heilauttaen kättään Tinoa kohti.
"Mitä oikein sanot, Berwald! Älä vitsaile noin!", Tino sanoi hätääntyneenä.
"Vitsaile?", Berwald toisti hämmentyneesti.
"Eikä? Oletko tosissasi?", Tino jatkoi hätääntyen enemmän, "Älä vain sano noin enää!"
Berwald vilkaisi Eduardia. Tämä katseli heitä hivenen hämmentyneenä. Berwald keskitti katseensa pienempään poikaan, Raivisiin, joka tuli ovelle Tinon jatkaessa puhumista Eduardin kanssa. Berwald huomasi, miten onnellinen Tino oli ja mietti hetken.
"Sinä", hän sanoi äkkiä sen verran kovaa että muut hiljenivät, "ja sinä pieni siinä. Tulkaa asumaan minun kotiini."
Häntä katsottiin hetki aivan hiljaa.
"Se on, tuota vähän…", Eduard yritti sanoa jotakin hämmentyneenä, "Eikö niin, Raivis?"
"Niin, meidän täytyy kysyä Felikseltä ensin", Raivis totesi yhtä hämmentyneenä. He lähtivät kulkemaan kaikki neljä, Raivis muiden edellä, kohti Feliksen työhuonetta. Raivis koputettua oveen sitä ei avannutkaan Feliks vaan Toris. Tämä hymyili heille pingottuneesti ja päästi sisään. Feliks nousi tuolistaan ja kuunteli hetken, mitä Eduard kertoi hänelle hiljaisella äänellä.
"Mitä? Mitä sinä sanot? Sinähän olet se Ruotsi? Olet päästäsi vialla!", Feliks sähisi Berwaldille, "Sanoa nyt noin vain haluavasi itsellesi Viron ja Latvian, se ei todellakaan sovi minulle!"
"Miksei?", Berwald kysyi rauhallisesti, katsellen hivenen paheksuen.
"Jaa miksei?", Feliks toisti ja näytti hivenen hämääntyneeltä, "Koska se ei vain sovi minulle! En todellakaan ojenna heitä sinulle!"
"Niinkö?", Berwald mutisi hiljaa. Hän ehti katsoa puolalaismiestä hetken kunnes tämä hypähti äkkiä Toriksen selän taakse. Syntyi syvä, pitkä hiljaisuus. Toris katsoi hivenen peloissaan Berwaldia.
"Entä jos Feliks antaa heistä puolet?", Toris ehdotti varovaisesti. Kaikkien katseet upposivat häneen ja hän vavahti hivenen.
"Siis… tavallaan puolet… huoltajuudesta?", hän jatkoi arasti. Berwald tarkkaili Feliksen kasvoja, kunnes nyökkäsi. He kirjoittivat yhdessä sopimuksen, jossa puolet huoltajuudesta kuului Berwaldille ja jossa päätettiin, että Eduard ja Raivis asuisivat edelleen Feliksen katon alla. Berwald ja Tino lähtivät sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen jatkamaan matkaa. He kulkivat puhumatta sanaakaan, joskin Berwald huomasi ilokseen Tinon vilkuilevan hänen suuntaansa aivan kuin hän vilkuili Tinoa. Berwald kohdisti katseensa jälleen tien päähän, missä hänen talonsa näkyi. Hän pysähtyi hetkeksi hengittämään kotinsa ilmaa ja huomatakseen talon pysyneen täsmälleen samana. Tosin mielessään hän myönsi sen rapistuneen hiukan niiden vuosian aikana kun Tanska omisti hänet. Vaan ei enää. Hän havahtui kääntämään katseensa Tinoon, kohdaten mustikkasilmät. Berwald tunsi hymyn kasvoillaan.
"Tervetuloa kotiin", Berwald kuiskasi heille molemmille. Tino hymyili takaisin ja käänsi katseensa taloon. Berwald yritti arvata, mitä Tino ajatteli, mutta luovutti. Hän asteli talolleen, otti avaimen piilostaan ja avasi oven.