1. Vessakoppitapauksia ja yllätyksiä.

Harry laahusti ilman mitään kiireitä kohti Suurta Salia. Ensimäisenä olisi Taikuuden Historiaa, minkä aikana Harry saisi vedettyä erittäin tarpeelliset nokkaunet. Hermione ei pitäisi siitä, mutta hälläkö väliä. Ronkin sitä paitsi veteli nokkaunet eikä Hermione suuttunut sille. Hän ei käsittänyt, miksi Hermione oli mennyt edellisyönä Tähtitorniin. Lisäksi tämä oli mutissut ettei tämä voinut päättyä hyvin. Harry mietti myös edellispäivän Liemien tuntia. Kalkaros oli ollut ilmeisen poissaoleva, muttei kukaan osannut aavistaakaan keneen hänen ajatuksensa olivat kohdistetut.
"Vihdoinkin Kalkaros on saanut jonkun, vaikkei sitä olisi uskonut.", Dean Thomas oli kuiskannut. Kalkaroksen ilmekään ei värähtänyt, ja hän ei tuntunut kuulevan. Pienen hetken ajaksi luokkaan oli laskeutunut jännittynyt hiljaisuus. Sitten professori oli herännyt haaveistaan ja vaatinut luokkaa jatkamaan liemiään. Hajamielisenä professori oli antanut Dracolle huonosta liemestä erityisen huonon arvosanan, ja Hermionen erinomaisesta liemestä erityisen hyvän. Eli kerrankin oikein päin. Ron oli jäänyt nukkumaan makuusaliin, mutta nyt poika oli kiirehtinyt hänen kanssaan Suureen Saliin. Aamuille tutut postipöllöt tulivat, ja Harry sai eriskummallisen kirjeen. Siinä oli Tylypahkan leima, ja se oli hyvin muodollinen. Harryn oli vaikea käsittää kirjeen sisältöä.

Hyvä herra Potter,
rehtori Dumbledore odottaa teidän saapuvan
hänen luokseen tänä iltana kello 22.00
Hänellä on teille tärkeätä ja kiirellistä
asiaa.

Harry silminnähden järkyttyi. Hänen leukansa loksahti lattian, ja pongahti kattoon. Lattiassa nimittäin haarukka oli pistänyt häntä leukaan. Kun hän oli viimein saanut leukansa paikalleen, hän vilkaisi opettajainpöytään. Kalkaros katsoi häntä. Hän huomasi sen. Ron oli liian kiireinen nukkumaan puolukkasurvoksessa, että olisi nähnyt. Ja Hermione kirjoitti heidän läksyjään puhtaaksi. Ne nimittäin yleensä olivat todella virheellisiä, minkä takia he olivat onnellisia siitä, että olivat pelastaneet Hermionen ensimäisenä vuonna. Entä jos Harry olisikin ollut liian ylpeä? Entä jos hän ei olisi tavannut Ronia? Näitä kysymyksiä hän oli viime vuosina työntänyt useasti taka-alalle, mikä aiheutti kysymysti liian vaivaamisen. Se oli todellakin vaivannut häntä jo siitä asti, kun Hermione oli tarkastanut (lue: tehnyt) heidän kolmannet läksynsä. Silti hän(kään) ei tajunnut kysymysten syytä. Ajatteliko hän nykyään liikaa menneisyyttä? Ehkei, mutta Harrysta itsestään tuntui siltä. Ihan kuin joku olisi syytänyt syyllisyyttä hänen niskoilleen. Ron sanoisi, että hänen olisi taisteltava Voldemortia vastaan ennen kuin syyllisyys hälvenisi. Sitä Harry ei tahtonut odottaa. Siinähän voisi mennä vuosia! Ei. Kyllä joku helpompi tapa olisi oltava olemassa. Ainakin Harry voisi miettiä Kalkaroksen käytöstä, mutta se ei vie ajatuksia täysin pois noista kysymyksistä.

"Harry? Harry mikä sinun on? Et ole puhunut sanaakaan sitten Loitsujen tunnin!" Hermione kuiskasi päivällisellä. Harry havahtui syvistä ajatuksistaan Hermionen huolestuneeseen ääneen. Ron ahmi isoksi käynyttä pelastusrengastaan täyteen, mutta nyökytteli kiivaasti tytön sanojen tahdissa."Eäh? Ei minulla mikään ole.", Harry valehteli nopeasti ja nousi pöydästä. Hän ei antanut aikaa kysymyksille: Mihin olet menossa? tai Miten niin ei mikään? Hänellä oli suloisia ystäviä, mutta tenttaukset olivat kerta kaikkiaan liikaa. Hän suuntasi kolmannen kerroksen tyttöjen vessaan, koska tiesi että siellä hän saisi olla rauhassa. Ellei kukaan mielipuoli ryntäisi sinne. Eikä Myrtin uikutus häiritsisi häntä lainkaan, ehei. Pikemminkin se auttaisi hänet vähään uneen. Hän avasi hieman natisevan oven ja astui sisään ovesta. Sitten Harry hiipi nopeasti yhteen vessakopeista, sillä käsienpesualtaiden luona näytti olevan joku. Se joku ei ollut huomannut Harrya, josta hän kiitti taivasta. Hän ei halunnut tulla huomatuksi. Varsinkin kun hän huomasi kuka oli kumartunut pesualtaan ylle kyselemään yhtä ainoaa kysymystä:
"Entä jos Harry olisi tullut Luihuiseen?" ja sitä meidän platinablondimme Draco Malfoy toisteli. Harry yllättyi pehmeästä äänensävystä, sillä Draco ei ollut kuuluisa pehmeästä äänensävystä Harryn nimen kohdalla. Harry kosketti arpeaan, ja mietti jos sitä ei olisi. Hän saattaisi olla Luihuisessa, tai siltikin Rohkelikossa ja hänellä saattaisi olla vanhemmat. Niin, Lily ja James Potter. Äkkiä Harryn mieleen tulvahti kysymyksiä vanhemmistaan. Minkä vuoksi hän ei ollut tullut koskaan kysyttyä keltään, miten hänen vanhempansa päätyivät yhteen. Harry melkein alkoi vihellellä miettiessään, mutta sai viime hetkellä estettyä omat aikeensa, sillä Malfoyn puhe jatkui.
"Entä jos Hermione ei olisi jättänyt minua?!" Draco Malfoy suutahti kohdistaessaan katseensa peiliin. Harry ei sitä kuitenkaan nähnyt, koska hänen piti kyyristellä vessanpytyn päällä. Tuskainen ilme Dracon kasvoilla kieli siitä, että hän ei ottanutkaan asiaa pikkujuttuna. Hahhah. Jos tuo olisi totta, niin minä olisin marsilainen! Harry totesi sarkastisesti ajatuksissaan. Samassa kuului pieni plop-ääni, ja hänen ihonsa oli alkanut vihertää. Sitten ilmestyivät tuntosarvet. Okay, okay! Maybe olin väärässä, mutta ei olisi tarvinnut marsilaiseksi muuttaa. Olen ihan normaali. Harry ajatteli ärtyneenä ja muuttui uuden plopin saattelemana taas tavalliseksi. Sitä ei kyllä ikinä olisi uskonut, mutta sama se. Olen liian armollinen, mutta jatketaan. Draco oli kuullut kaksi plop-ääntä, ja kääntyi ympäri salamannopeasti.
"Kuka siellä?" Malfoy kysyi. Voi saateri... Harry ajatteli ääneen. Siispä ei ollut aikaakaan, kun platinablondi potkaisi oven auki ja uhkasi häntä taikasauvalla. Hän kyseli ne tavanomaiset kysymykset ja muita asioita joita ei muista erkkimooseskaan. Harryn ilmekään ei värähtänyt, tosin hänen teki niin kovasti mieli virnistellä. Lisätään siihen vielä halu ilkkua Luihuista, mutteihän Harry sellainen ole. Muuten vain hihkuu kuin pikkulapsi ja juoruaa koko koululle heti kun vain selviäisi Myrtin vessasta hengissä. Mikäli Malfoy antaisi hänen hengittää vielä huomisenkin.
"Hei hei hei! Dumbylla on minulle asiaa tänä iltana. Säästä kostosi huomiseen!" Harry sanoi nopeasti, ja Malfoy nauroi kopeasti. (Että minä rakastan riimipareja!) Hetkiseksi laskeutui hilajaisuus – eikun hiljaisuus kahden pojan välille. Sitten Myrtti ponkaisi vessanpytystä ylös kirkuen kuin viimeistä päivää jotain outoa homoista.
"Senkin tirkistelijä! Jompikumpi olisi saattanut istua jaskalla!" Harry kiljui kuin pikkutyttö, koska ei jaksanut seisoa pytyn päällä sanomatta sanaakaan. Äkkiä hän huomasi Voron tulevan tarkastamaan kiljumisen lähdettä. Harry hyppäsi alas melkein Dracon päälle, ja he joutuivat kestämään toisiaan ahtaassa vessakopissa vain uteliaan vahtimestarin takia. Kohta molemmat joutuivat hyppäämään vessanpytylle Norriskan takia. Kissa oli silti harvinaisen tyhmä, sillä se ei tällä kertaa sattunut vilkaisemaan ylöspäin. Voro alkoi laahustaa ulos vessasta, ja sen tehtyään pojat alkoivat kuiskimaan toisilleen.
"Idiootti! Astuit varpailleni!"
"Itsehän ne kasvatit minun tielleni!"
"Ai luulet olevasi jotain suurta?"
"No totta kai koska olen!"
"Naama umpeen jaskaläjä.", ja niin sanottuaan Harry pyyhälsi ulos vessakopista. Tai ainakin yritti. Voi santerin sisälmykset! Poika kirosi mielessään. Vessakopin ovi oli jumittunut lukkoon, eli sieltä ei päässyt paljon minnekään. Ei edes kiipeämällä seinän yli, sillä sitä Draco koetti kuulleessaan tilanteen laidan. Seinä vain pidensi itseään. Ehkäpä juuri uteliaiden piiloutuneiden poikien takia. Sitten vasta Draco keksi Alohomora-loitsun. Hän koetti sitä, eikä toiminut. Harry etsi vastausta kaapunsa taskuista, ja muisti äkkiä mitä Hermione oli sanonut telepatiasta. Tyttö oli Tylypahkan pikajunassa selittänyt, että jokin oli ottanut häneen yhteyttä. Ei kirjeillä eikä puhelimella, vaan telepatialla. Ron oli luonnollisesti ihmetellyt mikä se semmoinen on, ja Hermione oli selittänyt. Nyt Harry yritti oikein ajatella pyyntöä, jonka hän voisi esittää puhelimessa Hermionelle. Pian vessan ovi tuntui käyvän.
"Harry? Oletko siellä? Missä sinä olet, vastaa!" Hermionen huolestunut ääni kimpoili seinistä. Harry aikoi huutaa jotain vastaukseksi, mutta Draco tukki hänen suunsa. Hetken hiljaisuus todisti, ettei Ron ollut paikalla.
"Minä täällä! Auta minut ulos!" Draco huusi, ja loitsi Harryn näkymättömäksi. Hermione haukkoi henkeään, ja juoksi vessakopin ovelle. Hän koetti kaikkia keinoja, kunnes viimein käski Dracon peruuttaa ikkunalaudalle. Draco teki niin, ja hetken päästä vessakopin ovi räjähti kappaleiksi. Mahdollisimman äänettömästi, tietenkin. Tämän jälkeen luihuispoika hyppäsi vessanpytyn yli ja käveli oven säpäleiden seassa kohti ovea.
"Eikö Harrynkin pitäisi olla täällä?" Hermione kysyi, sillä hän haistoi palaneen käryä. Draco ei kuitenkaan vastannut, vaan aukaisi Myrtin vessan oven ja lähti kohti Muodonmuutosten luokkaa. Hermione käännähti tyhjää vessankoppia kohti, mistä Draco oli juuri ylpeästi astellut ulos. Näkyvium. Hermione loitsi sanattoman loitsun ja Harry ilmestyi näkyviin. Hermione virnisti, ja loitsi myös Harrylle tämän puhekyvyn. Sen jälkeen hän kiirehti myös kohti Muodonmuutosten luokkaa, jättäen Harryn laahustamaan peräänsä. Ron odotti heitä luokan ulkopuolella, ja niin he nipinnapin ehtivät tunnille.

Harrya väsytti aivan mielettömästi, mutta silti hänen oli odotettava puoli tuntia. Hetkonen! Minäpä menen sinne puolta tuntia aiemmin! Harry ajatteli saaden ahaa-elämyksen. Silti ajattelin, että hänen olisi pitänyt keksiä se myöhemmin. Nyt siirtykäämme takaisin stooriin, eli Harry lähti oleskeluhuoneesta jo puolta tuntia ennen sovittua aikaa. Kello oli 21.30, kun hän pääsi viimeinkin Dumbledoren kivihirviön luo. Hän lausui laiskasti tunnussanan, ja lähti kävelemään portaita ylös. Sillä välin tyrmissä, omassa työhuoneessaan Severus Kalkaros mietti kuumeisesti mitä tehdä. Puolen tunnin päästä hänen olisi asteltava ylpeästi Dumbledoren kansliaan, ja kohdattava totuus. Joskus Potterillekin piti kertoa, ja rehtorin mielestä sen aika oli nyt. Silti Juomamestari ei ollut vielä valmis, ja hän itsekin oli työntänyt jo aika monta vuotta asiaa taka-alalle. Miksiköhän tämä kaikki on tehty niin vaikeaksi? Severus mietti. Hahaa, nytkö vasta älysit miettiä?! Oho, minähän lipsun jatkuvasti tästä stoorista, siispä mennään takaisin. Takaisinkelauksen ääntä Miksiköhän kaikki on tehty niin vaikeaksi? Severus mietti. Hän yritti kuumeisesti miettiä pesisikö hiukset, vai vaihtaisiko kaavun. Kaavussa ei ollut mitään vikaa, joten hän joutui pesemään hiukset. (Minnie-paralta kössimällään pesuaineella. Mukavasti ruusuntuoksuinen.) Pesuaine haisi ällöttävältä, mutta kuitenkin hänen oli tätä tilaisuutta varten pestävä hiuksensa tällä ällöttävällä nesteellä (Se toinen olisi vielä ällöttävämpi, usko pois Sevvie-rakas.). Hänen pyyhkeensä oli puhtaanvalkoinen, kotitonttujen ansiosta. Kun hän kuivasi hiuksiaan ensimäistä kertaa siihen ei jäänyt mitään (tarkoitan yököttäviä rasvaläikkiä) ylimääräistä veden lisäksi. Pian hän suori peilin eteen, ja harjasi hiuksensa. TÄH?! Oli Severuksen ajatuksissa ensimäisenä, kun hän näki hiuksensa vastapestyinä ja harjattuina. Ne olivat täsmälleen samanväriset kuin Harryn ja hieman kurittomatkin! Hänhän alkoi näyttää komealta, melkeinpä söpöltä. Äkkiä hän sai ajatuksen, ja heitti kaapunsa hupun päänsä yli. Sitten hän lähti syvemmälle tyrmiin, salaiseen vaatekammioonsa. Sieltä hän valitsi mustan kouluspaidan ja tavalliset farkut. Sen jälkeen hän hiipi takaisin huoneeseensa, ja vaihtoi vaatteet. Minähän näytän ihan Mustalta! Severus ajatteli ihmeissään. Sitten hän vilkaisi kelloa, se oli jo melkein kymmenen! Hän lähti kiiruhtamaan käytäviä pitkin saapuen kivihirviön luo. Hän lausui tunnussanan (tunnuslauseen) 'Torakkaterttu ajelee lollaattorilla'.
"Severus, sinua tässä on odotettukin. Istu ole hyvä.", Dumbledore sanoi kuulostaen vähäsen pöllyissä olevalta. Tuo pieni vivahde katosi hänen äänestään ja hän yritti jatkaa kuulostamatta ollenkaan huumediileriltä tai juopolta.
"Harry sinä tietysti mietit miksi kutsuin sinut tänne. Severus tietääkin, ja Severuksella onkin kliffa kampaus" Dumbledore mainitsi ja Harry kääntyi katsomaan Juomamestaria. Jo toisen kerran sinä päivänä hänen leukansa loksahti lattiaan. "mutta mennänpä asiaan. Tiedätkin varmaan, Harry, mitä vanhemmillesi tapahtui? No voinkin sanoa tässä aluksi, että Lily on elossa--" sitä pitemmälle ei Dumby päässyt.
"MITÄÄH?!" Harry ja Severus kiljaisivat yhtä aikaa.
"Hei! Caps lockin käyttö on kiellettyä reksin karsinassa – eikun kansliassa. Niin, Lily on elossa. Voisitko liittyä keskusteluumme, neiti Evans?" Dumbledore jatkoi kohottaen kysymyksen kohdalla ääntään. Harry alkoi vastustella sanoen, että hänen äitinsähän on Potter.
"Tietenkin voisin. Harry, oletpa sinä kasvanut!" Lily sanoi hymyssä suin, kun astui yhdestä ovesta rehtorin kansliassa. Tällä kertaa Severus joutui taistelemaan, ettei vain kuolaisi.
"Istu ole hyvä. Harry, oletan että tiedät isäsi olevan James Potter? Hyvä, sillä James Potter ei tosiaankaan ole sinun isäsi. Katso Severusta, ja sano yhtäläisyydet sinusta ja professorista.", Harry nieleskeli kysymykset ja käänsi vastahakoisesti katseensa Juomamestariin. Tämän silmät olivat ruskeat, joten silmistä yhtäläisyyttä ei löytynyt. Mutta hiukset... Ne olivat mustat ja kurittomat! Peitelty huolestunut ilme, täysin samanlainen. Äkkiä hän käänsi katseensa äitiinsä, sitten taas Severukseen. Hän teki tätä, kunnes alkoi pyörittelemään päätään epäuskoisena. Sitten hän katsoi taas äitiinsä, joka nyökkäsi hymyillen.
"Aivan oikein Harry, istut vanhempiesi välissä.", Dumbelodore heitti, kuin se olisi ollut joku maailman tavallisin asia. Harry kysyi missä vessa oli, ja saatuaan vastauksen lähti juosten vessaan. Siellä hän oksensi melkein sisuksensa pihalle (ihan ällöttääkseni teitä. D) ajatellen Lilyä ja Severusta.

Seuraavalla Liemien tunnilla Harry oli päättänyt vähän leikitellä Severuksen kustannuksella, ja tahallaan viittasi kesken liemien teon.
"Isi, isi! Mitä jos Ron pelkää, että viiltää sormeensa?" Harry huikkasi luokan perältä. Kaikki kääntyivät katsomaan häntä WTF-ilmeellä. Kalkaros hämmästyi, samoin Lily joka toimi nykyään Liemien apuprofessorina.
"Harry! Sanoitko sinä 'isi'? Voi miten mahtavaa!" Lily kiljahti ja riensi halaamaan poikaansa. Harry mumisi äitinsä rutistuksessa jotain sen suuntaista, että tukehtuisi kohta. Draco Malfoyn leuka oli jossain lattiassa, ja pakottui ylös ivavirteen.
"Mitä Potter isittelee nykyään jokaista vastaan tulevaa professoria?" Draco kysyi ja nousi pöytänsä äärestä, ja käveli lähemmäs Harryn pöytää. Harrykin nousi ja käveli Dracon luo.
"No kun tämä Liemien professori sattuu olemaan isäni, ja tämä apuprofessori sattuu olemaan äitini. Tässä näet Lily Evansin, Harry Potterin ja Severus Kalkaroksen pienen perheen.", Harry sanoi. Lily ja Severus olivat molemmat tulleet hänen molemmille puolilleen ja laittaneet kätensä hänen olalleen. Koko perhe hymyili onnellisesti tai vähemmän onnellisesti. Moni Luihuis- ja Rohkelikkotyttö puhkesi lohduttomaan itkuun Kalkaroksen juuri puhjenneen ulkonäön takia. Draco taas toivoi, että hän ei menettäisi lellikin asemaansa. Harry nimittäin saattaisi vaatia erityiskohtelua.