Luku 1. Nature boy
Espanja
Sillä ei ole mitään väliä kuinka vanhaksi elää, kohtalo jaksaa silti yllättää.
Minulla on teille surkea tarina kerrottavana. Ainakin osa siitä on aika surullista. Se tarina kertoo minusta -, no, hah, omaperäisesti kerron itsestäni – ja eräästä pojasta.
Minä tunsin tämän pojan jo lapsena. Itse en ollut siihen aikaan vielä itsekään mieheksi kasvanut, kun Itävalta ensimmäisen kerran meidät tutustutti toisiinsa. Se ei ollut mitenkään iloinen ensitapaaminen, sillä tämä poika, pieni lapsi vielä silloin, oli saanut tuhottua puolet asunnostani. Miten niin pieni olento pystyi siihen!
Tästä päivästä alkoi meidän vaihderikas nuoruutemme, tai lapsuutemme, miten sen nyt halutaankaan sanoa. Hän oli minulle yksi apumiehistäni, sellainen olento, joka piti huolta talosta, jolle opetin espanjaa ja käytöstapoja, tällaisia normaaleja asioita mitä nuoren päällikön pitikin alaisilleen opettaa. Mutta hän oli erilainen… Ensiksikään, hän ei ikinä halunnut tai kyennyt oppimaan mitään. Toisekseen, ei häntä siivoamaan voinut laittaa, kun sitä seurasi koko talon laajuinen sekasorto. Ja kolmanneksi… No, hän oli minun pieni Romanoni! En minä halunnut häntä suututtaa, ja hän suuttui lapsena niin herkästi. Tunnen yhä hänen päänsä iskut vatsallani.
Minun pieni Romanoni. Eteläisempi osa Italian saapasmaata, jolle kuului kaikki Roomasta alaspäin. Itävalta antoi tämän pienen ruskeahiuksisen paholaisen minulle hoidettavaksi, kun ei pystynyt itse sietämään molempia kattonsa alla. Minä olisin toisaalta voinut ottaa mikä tahansa päivä molemmat! Itävalta ei ikinä suostunut siihen… Saatikka sitten Romano… Tai Veneciano… Harmillista, miten kaikilla sattuikin olemaan jotain tätä ajatusta vastaan. Minusta se oli täydellinen suunnitelma!
Aika kuitenkin vieri eteenpäin, niin kuin se aina tekee. Meille tuli huonot ajat, sitten tuli todella huonot ajat ja kohta huomasin jo jääneeni yksin suureen talooni. Jopa Portugali jätti minut oman onneni nojaan ja lähti viettämään aikaa Intian kanssa. Ja ensimmäisenä luotani lähti Romano. Vielä silloinkin hän oli niin pieni, ja minun vanhat vaatteeni saivat hänen ihmisiässä kymmenvuotiaan kehonsa näyttämään vielä pienemmältä. Ja hän vain lähti. Katosi, palasi veljensä luokse ja he pistivät sitten yhdessä toisensa kuntoon ja rupesivat itsenäisiksi. Enkä minä ole heistä sen jälkeen mitään kuullutkaan. Veneciano on joskus kiltti ja lähettää kirjeen. Mutta pienestä Romanostani en ole kuullut sen jälkeen kun hän lähti luotani.
Ja eräänä ihan normaalina aurinkoisena kesäpäivänä, tuntemattoman määrän satoja vuosia kuluttua teidemme eroamisesta, minulle tuli kotiini yllättävä vieras kesken yksinäisen päivälliseni.
Ei, se ei ollut Etelä-Italia! Ei sentään. Mutta tästä vierailusta lähti liikkeelle minun, ja parin muun naapurini elämissä aivan uusi linja. Se tuli täysin arvaamattomasti, kuten tämä vierailukin.
"Portugaaal!" Mies, jolla oli silmälasit, vaaleahkot lyhyet hiukset ja ihan selvästi minulta peritty hymy, ryntäsi sisään asuntooni, keskeyttäen minun herkullisen paellani syömisen. Huomattavan yllättyneenä jäin tuijottamaan talooni tunkeutujaa silmät pyöreinä, haarukka puoliksi suussa ja kanapala tipahtaen housuilleni.
Sisään rynnännyt mies ei edes ymmärtänyt kutsuvansa pöydän äärellä istuvaa minua täysin väärällä nimellä.
"Nyt kuule Portugali, minulla on aivan loistava idea ja sinun täytyy tämä kuulla nyt juuri!" Tämä sisään rynnännyt mies selitti siniset silmät intoa hehkuen ja otsan yläpuolella heiluva hiustöyhtö innokkaasti heiluen edestakaisin. Räpyttelin lehdenvihreitä silmiäni hämmästyneesti ja yritin saada päähäni muistikuvaa siitä, kuka tämä henkilö oli, joka ei nimeäni muistanut. Ja nyt tämä henkilö raahasi luunsa peremmälle asuntooni, vetäen itselleen tuolin pöydän äärestä ja istuen sitten sille tuolille, alkaen heti selittää innokkaasti.
"Minä rakensin kotiini ison teatterin ja siitä tulee joku päivä vielä maailmankuulu!" Henkilö selitti. Pureskelin hajamielisenä paellaani, joka oli unohtunut suuhuni.
"Ja nyt minulla on aivan mahtava idea tästä esityksestä, joka tulee kantamaan nimeä; 'Broadwayn ensimmäinen täyspitkä näytelmä'! Hieno, eikö vain! Ja Portugali, minä tarvitsen sinun apuasi, kun en minä itse keksi esitystä ja minulla ei ole näyttelijöitä ja… Sinä autat minua, etkö autakin! Autathan sinä! Ystävää autetaan hädässä, eikö vain?"
Broadway. Se kuulosti englanninkieliseltä. Ja kun tämä mies ei selvästi ollut Englanti, eikä kukaan hänen veljistään, täytyi tämän ylipirteän olennon olla Amerikan yhdistyneet kansakunnat, tai siis Amerikka. U.S.A. Mikä lie olikaan. Lukitsin tämän vastauksen niellessäni paellan vihdoin kurkustani alas.
"Minä luulin, että minä olen Espanja." Mutisin hieman surumielisesti. Amerikan hymy suli hetkeksi kun hän katsoi minut päästä kantapäisiin ja sitten puhdisti nopeasti lasinsa varmistaakseen katsovansa oikeaa henkilöä. Sitten hänen hymynsä palasi.
"Tietenkin sinä olet Espanja!" Hän huudahti kättään heiluttaen, "Ja hei, minulla on tämä loistava idea ja minä tarvitsen sinut siihen tekemään minulle juonen näytelmään! Ja minä haluan tähän muitakin valtioita esiintymään! Eikö ole aivan mahtava idea!"
Amerikan innostus oli todellakin tarttuvaa. Ja minut saatiin nopeasti kaikkeen mukaan, joten parin minuutin päästä huomasin olevani hautautunut hänen ideoihinsa ja kaikenmoisiin papereihin. Mitään en kyllä niistä ymmärtänyt, kun hän yritti jostain syystä selittää niitä hypernopealla englannilla, välillä vaihtaen espanjaksi kun huomasi, etten ymmärrä ja jostain syystä välillä puhuen ranskaa. Hänen suunnitelmiinsa ymmärtääkseni kuului suklaata suoraan Sveitsiltä, jotain Englannista ja lupa Ranskalta käyttää hänen jotain teatteriaan harjoitusalueena, ja jos esitys menestyisi hänen luonaan, se vietäisiin sinne Broadwaylle.
Tähän hänen ideaansa kuului jotain sellaista, että meidän molempien piti hetimiten mennä Ranskan luokse, etsiä teatteri nimeltä Moulin Rouge ja hankkia lupa käyttää sitä omiin tarkoituksiimme. Ja ehkä samalla saada pari näyttelijää kummalliselle esitykselle, jonka saimme yhdessä Amerikan kanssa suunniteltua.
"Miten olisi!" Amerikka pamautti kätensä pöytään ja hänen silmänsä loistivat jälleen innostusta, "Jos siinä olisi tyttö, joka muuttaa isänsä luokse uuteen kaupunkiin ja sitten hän tapaa yllättävän komean pojan – minä voin esittää häntä! – ja he rakastuvat."
"Mutta sitten paikalle ilmestyy toinen poika, joka myös rakastuu häneen?" Minä napsautin sormiani.
"Ja he ovat vampyyrejä!" Amerikka huudahti.
"Ei, vaan toinen on ihmissusi!" Jatkoin.
"Ja se vampyyri kimaltaa auringonvalossa!" Amerikka innostui ja lähti äkkiä kirjoittamaan sitä ylös paperille.
"Ja se tyttö joutuu valitsemaan kahden pojan välillä?" Tarkistin.
"Yes! Yes!" Amerikka nauroi, "Tästä tulee hyvä! Todella hyvä!"
Joten, meillä oli esitys. Oli aika pakata hampaat, harjata laukut ja lähteä kohti Pariisia.
Vähänkö me tuohon aikaan tiesimme, me kaksi suuruudenhullua höpsöä, jotka vain halusimme pitää hauskaa. No, ei kukaan ollut meille kertonut, että Moulin Rouge ei ollut vain teatteri, vaan bordelli, paikka, jossa ihmisten kielletyt himot pääsivät esille tanssin, alkoholin ja laulun yhteydessä, ja jota ei omistanutkaan rikas ranskalainen vaan aateloitu englantilainen, joka oli jäänyt eräälle tietylle ranskalaiselle velkaa. Eikä siinä ollut edes kaikki, vaan myös monet työntekijät Moulin Rougessa olivat joutuneet kokemaan saman kurjan kohtalon lainattuaan tältä tietyltä ranskalaiselta hieman liikaa rahaa ja jääneen lopulta ylimääräistä velkaa, joutuen korvaamaan sen kaiken rahan työllä.
Minä ja Amerikka löysimme siis lopulta toisemme seisomasta Moulin Rougen mahtavalta ovelta, huomattavan hämmentyneenä tuijottaen lasin läpi sitä värien ja valojen loistoa, joka sisältä loisti, ja ennen kaikkea toisiamme sen kaiken hämmennyksen joukossa. Lopulta Amerikka ryhdistäytyi ja tarttui erästä miestä hihasta, joka oli menossa nauttimaan illasta sisälle Moulin Rougeen.
"I'm sorry." Hän sanoi, "Mutta voisitko kertoa, että mikä tämä paikka on?" Hän kysyi järkyttyneenä meitä periaatteessa vanhemmalta mieheltä (periaatteessa hän oli kyllä aika paljon nuorempi). Mies näytti yllättyneeltä kysymyksestä.
"Moulin Rouge." Hän vastasi silmiään räpytellen.
"Kuuluisa ranskalainen teatteri?" Amerikka kysyi toiveikkaasti. Mies alkoi nauraa hänelle.
"No teatteri ja teatteri. Tämä, nuori mies, on bordelli, omistajana itse englantilainen lordi Arthur Kirkland!"
Sekä minun, että Amerikan leuat tippuivat tuona hetkenä alas maahan.
"Se Arthur Kirkland?" Minä kysyin takerrellen.
"Kuka muukaan?" Mies nauroi, "Anteeksi, minun täytyy joutaa, et halua jättää Rovinonesitystä väliin." Niin ihmisiässä viidessäkympissä oleva mies lähti innostuneena sisään suureen rakennukseen, joka kyllä minun mielestäni näytti teatterilta, mutta paistoi silti täydellisesti läpi kaiken sen seksuaalisen jännitteen.
Katsoimme jälleen toisiamme. Sitten minä kohautin olkapäitäni.
"Eli… Meidän pitää käydä pyytämässä Englannilta lupa käyttää tätä harjoitusalueena." Totesin. Silloin Amerikan pokka petti.
"Englanti!" Hän kikatti, "Omistaa ranskalaisen bordellin~!" Hänen poskensa hehkuivat naurusta ehkä hieman enemmän kuin oli tarve. Minuakin alkoi naurattaa, sillä ajatuskin tästä asiasta oli hieman liian typerä uskottavaksi.
"Kröhöm…" Sanoi aivan tuntematon portsari vierestämme, jossa hän oli seissyt varmaan koko ajan kuuntelemassa meitä. Annoimme hänelle hänen haluamansa huomion ja hän alkoi puhua kurtistaen täysin mustia kulmakarvojaan yhteen.
"Lordi Kirkland ei ota vastaan pyyntöjä Moulin Rougen käyttöä varten henkilökohtaisesti." Hän kertoi meille matalalla äänellään.
"No kyllä hän meitä kuuntelee!" Amerikka pamautti, "Minä sentään olin hänen veljensä!"
"Ei ota vastaan pyyntöjä henkilökohtaisesti." Mies toisti syventäen ääntään joka sanalla niin, että huonokuuloisimmat eivät olisi kuulleet enää viimeisiä sanoja, "Ja hän on kieltänyt päästämästä sisään ketään veljistään." Amerikka hätääntyi.
"Siis en minä ole hänen veljensä! En ole! Ja meidän pitää ehdottomasti päästä puhumaan hänelle!" Hän hätiköi heilutellen käsiään ylös alas kuin haluten lähteä lentoon.
"Mitä, jos vain etsisimme toisen teatterin?" Ehdotin varovaisesti. Tämä sai kuitenkin Amerikan hätääntymään vain enemmän.
"Nonononono!" Hän kiljui, "Tajuatko, mitä mahdollisuuksia tästä tulee? Jos Englanti pitää esityksestä, hän mainostaa sitä maassaan ja minä saan englantilaiset kriitikot puolelleni! This is perfect!"
"Ei ota vastaan pyyntöjä henkilökohtaisesti." Portsarimies toisti vielä kerran, mutta nyt keventäen ääntään, "Mutta voin antaa vihjeen, miten pääsette keskustelemaan hänen kanssaan. Jos teillä on esitys, kannattaa sitä ensin tarjota Rovinolle."
"Kuka on Rovino?" Minä kysyin.
Rovino. Se oli italialainen sana pilatulle tai äärimmäiselle julmuudelle. Nyt meille selvisi, että se oli myös taiteilijanimi nimettömänä pysyvälle työntekijälle Moulin Rougessa. Eikä vain kelle tahansa työntekijälle, vaan kaikkein suosituimmalle tanssijalle. Kuulemma hän oli Moulin Rougen tähti, se, joka sai jokaisen, niin miehet kuin naisetkin anomaan polvillaan edes yhtä suudelmaa. Ja hän oli myös kaikista työntekijöistä Arthurille läheisin, omistajan silmätikku oikein, ja tässä tapauksessa meidän linkkimme päästäksemme puhumaan Englannille. Portsari ehdotti, että selittäisimme esitysideamme ensin hänelle ja jos saisimme hänet pitämään siitä, hän voisi suositella sitä eteenpäin. Siihen mennessä suunnitelma kuulosti hyvältä.
Jokaisessa hyvässä suunnitelmassa oli kuitenkin varjopuolensa. Jos Englannin puheille oli vaikea päästä, niin Rovino ei ollut yhtään sen helpompi. Hän esiintyi vain kerran illassa ja suostui keskustelemaan vain niiden kanssa, jotka maksoivat tarpeeksi, sama jos halusit tehdä jotain intiimimpää hänen kanssaan. Portsarin mukaan Rovino oli myös hyvin nirso ja valikoiva, ja meille olisi ollut parempi jos jompikumpi meistä olisi sattunut olemaan nainen. Sukupuolen muutoksia ei kuitenkaan siihen aikaan vielä oltu keksitty, joten meidän piti vain tyhjentää taskumme ja kerätä kasaan niin suuri määrä rahaa kuin meiltä sillä hetkellä irtosi.
Saimme kasaan yhteensä 500 ranskanrahaa ja yhden tomaatin, mutta meidän pienet varamme saivat portsarin nyökkäämään tyytyväisenä. Hän kutsui erään naisen viemään tarjouspyynnön eteenpäin ja samalla kasvoillemme läimäistiin venetsialaiset naamarit.
"Italialainen teemapäivä." Portsari murahti huvittuneena, meidän taiteillessa naamioita oikealle paikalle. Kohta tarjouspyynnön vienyt tyttö tuli takaisin lätkäisten meille myös peruukit ja lainapuvut (meidän arkivaatteemme eivät jostain syystä kelvanneet), kertoen antaneensa tarjouspyynnön eteenpäin vietäväksi seuraavalle. Rahavaramme riittivät ainakin päästämään meidät molemmat sisään Moulin Rougen railakkaaseen yöelämään ja lähemmäs tapaamaan Englantia ja hänen lähettiään Rovinoansa.
Moulin Rouge. Mikään yksinäinen sana ei riittänyt kuvaamaan sitä. Musiikki kaikui jatkuvasti maalatuista seinistä, ja toinen toistaan himottavammat naiset tanssivat monenkirjavissa puvuissaan miesten iloksi. Oli mahdotonta jäädä seisomaan paikalleen vain nauttimaan näkemästään, sillä samalla hetkellä kun astuit lasiovista sisään, sinut vedettiin mukaan päättymättömään tanssiin, josta ei puuttunut seksuaalisia himokkeita. Toisille sieltä löytyi viihdykettä isolla rahalla, toisille sieltä löytyi työpaikka, toisille koti ja vähemmistölle vankila. Minä ja Amerikka vain tahdoimme löytää turvallisen paikan pöytien äärestä, ettei järjetön naamiaisasuihin pukeutunut väenpaljous repisi meitä kappaleiksi.
Me molemmat nieleskelimme kauhuissamme Moulin Rougen ilmaa, kunnes meille lopulta tuotiin juomat nieleskeltäväksi. Tunnelma oli jokseenkin liian kiihkeä meille suuriluontoisen cancanin ollessa käynnissä alhaalla. Join oman vahvasti alkoholisen juomani täysin huomaamattani alas alle minuutissa kurkkuni kuivaessa alta aikayksikön.
"Mietitkö Espanja muuten samaa kuin minä?" Amerikka kysyi täysin yllättäen kaivaessaan silmälasinsa naamionsa alta pois pyyhkiäkseen niihin höyrystyneen hien pois.
"Jos mietit, että mitä nämä kaikki naiskatsojattäällä miesten joukossa tekevät, niin…" Myönsin. Katseeseeni oli tarttunut monet värikkääseen pukeutumattomat naiset, jotka näyttivät jokseenkin eksyneiltä kaikkien esiintyjien ollessa samaa sukupuolta heidän kanssaan. Jokseenkin he vaikuttivat odottavan jotakin.
"En, minä mietin Englantia." Amerikka myönsi, "Miksi hän omistaa tällaisen paikan?" Katselin huomaamattani, kuinka eräs mies sujautti erään tanssijattaren vaaleanpunaisiin alushousuihin parisataa ranskanrahaa ja he hivuttautuivat hiljalleen takavasemmalle.
"Raha saa maailman pyörimään." Totesin hajamielisenä. Amerikka seurasi katsettani tanssijoiden joukkoon.
"Haluatko mennä mukaan?" Hän kiusoitteli.
"Eiei!" Parahdin ennen kuin ehdin ajatella mitä oikeasti halusin, "Minä selviydyn aivan hyvin tässäkin."
"Mitäs nyt?" Amerikka naureskeli, "Liikaa naisia sinun makuusi?" Hymähdin, mutten nauranut. Vitsi oli huono, sillä jokainen valtio oli syntymä-Bi. Vain tietyt valtiot kiinnostuivat vain yhdestä sukupuolesta, kuten esimerkiksi Ruotsi. Minäkin olin osani kaikilla osapuolilla jo hankkinut: Itävalta, Ranska, Englanti, Unkari, Belgia, Hollanti… Lista oli pitkä.
Amerikka ymmärsi hiljalleen vitsinsä tyhmyyden ja käänsi katseensa pois. Hänen naamionsa oli hänen mielestään huonosti ja hetkeksi hän joutui ottamaan sen pois korjatakseen jotain. Samaan aikaan minä sain erään vähäpukeisen tarjoilijanaisen huomion itseeni ja onnistuin tilaamaan uuden mitä-lie-juuri-joinkaan.
Menossa ollut kappale soitettiin loppuun ja juuri kun olimme molemmat hypnotisoituneet helmojen pyörittelystä ja mahdottoman upeasti toteutetun yksityiskohtaisen koreografian lumoihin, se loppui. Viimeinen nuotti soitettiin, ja kaikki henkäisivät samanaikaisesti ilmaa sisäänsä. Koitti hetki, jota jokainen mies ja nainen oli odottanut koko illan. Vain hetkeä myöhemmin selvisi, että juurikin tämän takia paikka parveili eksyneen oloisia naisia. Kaikki halusivat nähdä hänenesiintymisensä, joka alkoi odotetusti juuri silloin.
Spottivalot siirrettiin yläviistoon valaisemaan yksinäistä hahmoa toisessa kerroksessa, joka nautti häntä odottavasta hiljaisuudessa kuin omistaen yleisönsä. Silloin minä näin hänet ensimmäistä kertaa.
Moulin Rougen tähti.
Jokaisen paikallaolijan salaisten himojen kohde.
Oliivi-ihoinen italialainen, jonka pähkinäkatse oli liikaa jokaiselle, jolle hän soi silmäyksenkin.
Venetsialaiseen naamioon sonnustautunut katseidenlumoaja.
Rovino