2. Tervetuloa Maahan
"Kauanko meillä menee laskeutumiseen?" Zarah kysyi penkoessaan laatikoita.
"Arvioni mukaan kymmenen minuuttia, sillä minun pitää etsiä hyvä laskeutumispaikka. Emme voi missään nimessä laskeutua keskelle jotain suurkaupunkia, meidän on pidettävä matalaa profiilia", Kirzten sanoi haukotellen.
"Missä ihmeessä minun puhelimeni on?" Zarah mutisi heittäessään kasan piirustuksia ympäriinsä.
"Varovasti niiden papereiden kanssa!" Kirzten huusi ja ryntäsi pinoamaan ne, mutta huomasi sitten etteivät ne olleet hänen työpapereitansa.
"Siirsin sinun suunnitelmasi jo tuonne", Zarah totesi ja osoitteli kauempaa lipastoa.
Molemmat tirskahtivat väkisinkin.
"Me tarvitsemme sisäkön!" Kirzten totesi huvittuneena katsoessaan kaoottista alusta.
"Niin, tai isomman avaruusaluksen. Eihän tämä kaikki roina mahdu millään tänne. Mitä jos me pikkaisen siistisimme paikkoja ennen laskeutumista?" Zarah kysyi ja heitti muutaman irtosukan täpötäyteen pyykkikoriin.
"Tästä tulee iso urakka; meidän olisi pitänyt tehdä tämä aiemmin" Kirzten huokaisi.
He siistivät paikkoja hetken. Alus oli vieläkin täynnä roinaa ja roskasäkkejä, mutta nyt ne oli laiteltu hieman järjestelmällisemmin. Kaikki mustat jätesäkit, joita oli paljon, oli kasattu yhteen nurkkaan. Epämääräiset vaateröykkiöt olivat myös kadonneet kun ne kaikki oli kasattu vessan viereiseen lisähuoneeseen, joka oli alun perin ollut kuntosali. Lattia oli yhä sottainen, mutta nyt siinä mahtui kävelemään ilman että piti pelätä astuvansa jonkin päälle. Uurastus keskeytyi kun hälytin rupesi piipittämään.
"No, eiköhän tämä riitä tältä erää. Laskeudumme aivan pian!" Kirzten puhisi pyyhkiessään hikeä otsaltaan ja kasatessaan irtopapereita tyhjään kansioon.
Pian alus oli jo saapunut maankamaralle. Kirzten ja Zarah juoksivat hetimmiten ikkunan ääreen. Molemmat ihailivat valkeaa, kaunista maisemaa aluksensa ikkunoista.
"Jaahas, täällähän on talvi," Kirzten totesi tuijottaessaan kinoksia ja pieniä lumihiutaleita, jotka leijailivat maahan. Hän käski Zarahia laittamaan jotain lämmintä päälle. Itse hän tyytyi kietomaan kaulaansa tummanvihreän, uudehkon kaulahuivin ja kiskomaan ylleen mustan farkkutakin. Kädet hän suojasi mustilla nahkahansikkailla. Hän kääntyi katsomaan Zarahin vaatetusta: Musta verryttelytakki; tummanpunaiset ja pörröiset korvalaput; lapaset joista toinen oli punainen, toinen valkoinen (hän ei ollut onnistunut löytämään kummallekaan paria), tekoturkilla vuoratut saappaat ja paksut maastohousut.
He astuivat ulos aluksesta. Heti ensiaskeleella molemmille tuli todella kylmä, sillä pakkasta oli varmasti ainakin 30 astetta. Kirzten kaappasi refleksienomaisesti Zarahin kainaloonsa – tiiviisti olisi edes hieman lämpimämpää.
"Hrr… minä kun luulin että Sêisissä oli kylmä…", Kirzten sanoi hytisten, "Näkyykö missään mitään, josta voisimme saada suojaa?"
Zarah vilkuili ympärilleen ja pudisteli päätään, kunnes huomasi kauempana pienen savupilven.
"Hetkinen, tuolla on jotain!" Zarah huusi ja osoitteli innoissaan höyryä.
"Aivan! Olisikohan siellä asumus?"
"Jos on, voimme varmaankin saada heiltä jotain, josta voisi olla apua matkallemme", Zarah totesi. Hän tarttui äitiään hihasta ja rupesi retuuttamaan tätä savua kohti…
Ei kestänyt kauaakaan, kauaa kun otetaan huomioon kylmyys, kun Kirzten ja Zarah saapuivat suuren kukkulan laelle, josta he saattoivat selvästi erottaa jokusen asumuksen.
"Huh, vielä tämä mäki alas ja sitten olemmekin jo ihmisten ilmoilla", Kirzten sanoi hyppiessään paikallaan, "Hmm… pitäisiköhän minun näyttää serkkuni valokuvaa tämän kylän asukkaille? Jos he olisivat vaikka tavanneet."
"Todennäköisyys siihen on hyvin pieni, mutta ei kai siitä haittaakaan olisi," Zarah sanoi ja otti selkäreppunsa pois. Hän tutkaili sitä ja hymyili.
"Tiedän kyllä miten pääsemme alas…ja nopeasti!" hän jatkoi.
"Huoh, minä en tule pitämään tästä, olen varma siitä…" Kirzten huokasi.
"Hehehe hahaha ahaaha!!!"
Riemukas nauru ja kauhistuneet huudot kaikuivat Kirztenin ja Zarahin lähestyessä kylää vauhdilla. Zarah piti lujasti kiinni laukustaan ja liukui sen kyydissä mäkeä alas. Kirzten tasapainoili vierellä, eikö hän tuntunut pitävän heidän pienestä "pulkanlaskuretkestään", toisinkuin Zarah.
"Eikö ollutkin hyvä idea!?" Zarah huusi innoissaan. Hän väisti taiteillen muutaman kiven ja suuntasi pieneen hyppyriin. Kirzten pudisteli päätään Zarahin nauttiessa joka hetkestä.
"Hienoa, että sinulla on hauskaa. Ihmetyttää vain, että joko unohdit kylmyyden?
"Älä valita minulle vaan keskity ohjaamiseen!" Zarah tokaisi huomatessaan, että Kirztenin kyyti kolahti jäämöykkyyn. Kirzten teki komean pyörähdyksen, mutta huomasi onnekseen, että he olivat jo aivan kukkulan alaosassa. Hän hyppäsi nopeasti pois kyydistään ja liukui pitkin hankea, kunnes törmäsi lopulta johonkin. Zarah oli viimeiset metrit lasketellut alas kuin lumilaudalla. Hän teki muutaman tempun ja pysäytti vauhdit nopeasti. Hän pyyhki lunta housuiltaan ja tarkkaili ympäristöä kiinnostuneena. Hän naurahti, ei ollut mitenkään yllättävää, että Kirzten oli törmännyt jonnekin. Yhtäkkiä kuului voimakas kirkaisu – se oli Kirzten. Zarahin hilpeys oli hetkessä kateissa, oliko Kirztenille sattunut jotain? Hän juoksi ääntä kohti niin nopeasti kuin pääsi, mutta perillä häntä odotti yllätys.
"Mitä ihmettä…?" Zarahin lausahdus keskeytyi henkäykseen. Hän huomasi että suurikokoinen mies roikotti Kirzteniä otteessaan. Kirzten yritti potkia tätä, mutta oli sen verran kaukana, ettei pystynyt osumaan tähän. Kylmä ilma oli jähmettänyt hänet ja hänestä oli puhti poissa. Zarah aikoi mennä avuksi mutta päätyi itsekin jätin otteeseen.
"Keitä te olette ja mitä haluatte täältä!?" Jätti kysyi
"Mitä se sinulle kuuluu?" Kirzten tiuski samalla kun Zarah yritti vuorostaan rimpuilla irti.
Kirzten käänsi katseensa miehen kasvoihin, niissä oli arpi ja ne olivat hieman pelottavat ja totiset, mutta niissä oli kuitenkin sitä jotain… ystävällisyyttä!? Jätti tyytyi murahtamaan ja toistamaan kysymyksensä:
"Keitä olette? Oletteko vihollisia vai ystäviä?"
"Ystäviä!" Zarah vastasi ahdistuneena ja Kirzten tyytyi nyökkäilemään.
"Hyvä on. Otan asiasta selvää… mutta teidän on tultava mukaani."
Tämän sanottua mies ryhtyi tarpomaan kohti erästä mökkiä, kantaen naisia mukanaan.
"Minneköhän hän aikoo meidät viedä?" Zarah supatti.
"En tiedä, mutta eiköhän se selviä…"
