Kapteeni Jim Raynor oli tavallisesti kiireinen mies. Silloin kun hän ei murehtinut yhteensä viiden tukikohdan puolustusnäkökohtia, käynyt läpi tiedustelutietoa, harkinnut ja hylännyt hyökkäysskenaarioita tai pohtinut joukkojensa muonitusta, majoitusta ja taistelukuntoa, hänet saattoi löytää merijalkaväen perustaisteluharjoituksista, ampumaradalta tai neuvottelutiloista liittouman muiden johtohahmojen keskeltä. Hänellä oli enää entistä harvemmin aikaa istahtaa alas ja olla kiinnostunut ihmisistä ympärillään, ja Vulture-pyöräänsä hän oli tuskin nähnytkään kuukausiin. Tyttöparka ruostui yksin tallissa. Jim kaipasi pyörän hallitsematonta kiihtyvyyttä ja pölyn makua suussaan toisinaan niin kipeästi, että livahti talleille katselemaan pyöräpartioiden huoltotoimia ja valmiusharjoituksia. Moottorien kiukkuisia murahduksia kuunnellessa sydänalasta vihlaisi.
Nyt tavanomaisen kaaoksen sijasta Raynorin ympäröi hidas pysähtyneisyys, mateleva hiljaisuus. Mies vilkaisi ulos sukkulan pienestä matkustamon ikkunasta. Päätään kallistamalla hän saattoi erottaa vanhan ja hänen joukkojaan jo pitkään uskollisesti palvelleen tukialuksen, Hyperionin. Alus oli tullut Koprulu-sektoriin samaan aikaan kuin hänkin, eivätkä sotavuodet olleet kohdelleet kumpaakaan veteraania lempeästi. Hyperion olisi jo ansainnut eläkepäivänsä – se näytti toisinaan pysyvän ilmassa vain hyvällä tahdolla ja kapteeninsa sinnikkyyden voimalla. Raynor tunsi silti ylpeyttä vanhan taistelutoverinsa arpista runkoa silmätessään: aluksen kyljessä sulkeutuvan sukkulatunnelin himmeä sininen tuike näytti aavemaiselta mutta yhtä kaikki kotoisalta metallista pintaa vasten.
Raynorilla oli Hyperionin lisäksi käytettävissään vain yksi lentokelpoinen alus. Celeste oli parhaillaan paikattavana Dunoarin telakalla. Jim pahoin pelkäsi, etteivät mitkään korjaustoimet olisi riittäviä vanhan ja kaikkensa antaneen miehistönkuljetusaluksen henkiinherättämiseksi. Celesten ionimoottoreiden kehikko oli lähes palanut irti heidän auttaessaan protosseja pakenemaan Aiurilta laumasodan aikaan.
Raynor käänsi päätään ja siirsi katseensa Hyperionin parsitusta ruhosta eteenpäin heidän menosuuntaansa. Näky oli joka kerta yhtä hätkähdyttävä ja vaikuttava paljastuessaan Van Saraa kiertävän kuun takaa, ja hän kuuli myös pilottinsa huulilta karkaavan pienen hengähdyksen. Hidas hymy valaisi molempien miesten kasvot heidän lipuessaan eteenpäin.
"Paskat, sir, se on valtava", pilotti kuiskasi.
"Amiraali Durandin laivasto paikkaa melko mukavasti meidän pieniä puutteitamme. UED taisi pistää koko lailla rahaa ja toivoa Koprulu-sektoriin", Jim myhäili. Hänen äänensä ei ollut kysyvä, mutta pilotti vastasi leveästi virnistäen: "Kyllä, sir."
Raynor oli oikeassa. Sen minkä he mahdollisesti laivastovahvuudessa hävisivät, Gerard Durandin johtama tähtilaivasto antoi takaisin moninkertaisesti: Pelkästään A-luokan taistelualuksia oli kymmenen kappaletta. Niiden standardiaseistus olisi jo riittänyt haastamaan vastuksen kuin vastuksen, mutta aluksiin oli asennettu tämän lisäksi erilliset pääaseet, joiden raaka tuhovoima riitti jopa pienten tähtialusten eliminointiin. Johtoalus Kefeusta oli nähty maassa tarpeelliseksi lisävarustaa vielä ydinteknologiaa käyttävillä kovakärkitorpedoilla. Jim oli nähnyt kovakärkitorpedojen tuhoavan kiertoradalta ammuttuna kokonaisia kaupunkeja, ja suhtautui terveen kunnioittavasti Durandiin, jolla oli moisia kapistuksia takataskussaan useita kymmeniä. Lentotukialuksia oli kaksi. Phoboksen hangaareissa komentoa odotti laivueellinen häivetekniikalla varustettuja Wraith-koneita, ja Icaroksen uumenissa lepäsi kaksi parvea herhiläisen lailla pistäviä Valkyrie-hävittäjiä. Toinen Valkyrie-laivueista oli ulkona. Tämän lisäksi miehistönkuljetusaluksia, huoltokoneita, kuljetuslaivoja ja sukkuloita pyöri laivaston suurempien alusten ympärillä jatkuvasti kuhisevana virtana. Charin taistelusta oli kulunut vasta vähän aikaa, ja kiivaat korjaustoimet olivat käynnissä joka puolella.
Valkyrie-laivueesta oli irronnut heti Hyperionin saapuessa kaksi hävittäjää, jotka saavuttivat heidän sukkulansa nyt ja asettuivat sen kummallekin puolelle välittömästi saattomuodostelmaan. Teräväkulmaiset ja ilmasodankäynnissä tappavan tehokkaat Valkyriet olivat herättäneet ansaittua kauhua jopa zergien joukoissa Koprulu-sektoriin saapuessaan. Niiden käyttö saattajina kertoi sekä saapuvan vieraan korkeasta asemasta että Gerardin omasta arvovallasta. Jim pudisti päätään virnistäen: Durand oli etevä, se hänen oli myönnettävä. Tervetuloa, tässä laivastoni tehokkaimmat tappokoneet puolustuskyvyttömän sukkulanne suojaksi. Amiraali osasi saada vieraansa tuntemaan olonsa yhtä aikaa tervetulleeksi ja uhatuksi, jos tarve niin vaati.
"Onneksi me olemme samalla puolella, sir", pilotti mutisi kuin Raynorin ajatukset lukeneena. Hän antoi Valkyrioille kuittauksen ja siirsi kurssin huolellisesti kohti Kefeuksen perän läntisiä ilmalukkoja, joille heidän oli käsketty aluksensa viedä.
"Sanopa muuta", Raynor totesi. Hän vajosi takaisin penkille. Kului muutamia hetkiä. Raynor liikahteli levottomasti ja vaihtoi asentoa useaan otteeseen. Sukkulamatka Kefeukselle vei pidempään kuin hän oli olettanut.
"Kuinka kauan?" hän kysyi lopulta hillitsemättä kärsimättömyyttään.
"Viisitoista minuuttia, sir", kuljettaja vastasi. Hän vilkaisi kysyvästi Raynoriin. Kapteeni nyökäytti ja kirosi sisällään. Hän tulisi paikalle miltei kaksikymmentä minuuttia myöhässä. Hän piti kuivakkaan huumorintajuisesta ja oikeudentuntoisesta amiraali Durandista vilpittömästi, mutta miehellä oli raivostuttava tapa pitää kiinni protokollasta ja pikkutarkkuuksista mitä käsittämättömimmissä paikoissa. Raynor tunsi aina amiraalin tavatessaan epämääräistä häpeää kuin olisi saanut äänettömän nuhteen olomuodostaan. Siinä missä Durand näytti tulleen suoraan voitonpäivän paraatista moitteettomine univormuineen, kellontarkkuudella toimivine alaisineen ja huolellisine käytöstapoineen, Raynor tunsi itsensä aina nukkavieruksi ilmaantuessaan neuvotteluihin poikkeuksetta myöhässä, nuhraantuneessa maastopuvussaan, sänkisenä, lemuten krapulalle ja väsymykselle. Ja silti Durand kohteli häntä aina yhtä tinkimättömän rehellisesti ja toverillisesti kuin ei olisi vieraansa ulkomuotoa huomannutkaan. Silloin tällöin amiraalin kasvoilla viivähtävä ironinen virnistyksen alku oli ainoa vihje siitä, että Durand piti jotain heidän satunnaisissa kohtaamisissaan huvittumisen arvoisena. Raynor oli tullut siihen lopputulokseen, että mies yritti tehdä hänet salaa hulluksi jollakin tavalla.
Pilotti oli nojautunut eteenpäin ja naputti sormillaan haalarinsa polvea paksujen kuulokkeidensa sisuksissa soivan kappaleen tahtiin. Kaksi oranssia valoa vilkahti tuon tuosta ohjauslaitteiden säätimissä ja koneilma sihisi hiljaa katossa kiertäessään. Ääni kuulosti luonnottoman kovalta.
Raynor tiedosti äkkiä hyvin voimakkaasti, että hän oli ensimmäistä kertaa useampaan päivään täysin jouten. Kukaan ei tivannut häneltä mielipidettä, arviota, vastauksia tai todennäköisyyksiä. Kukaan ei kaivannut häntä johtamaan ryhmää tai pyytänyt hänen apuaan. Paperityöt, laskelmat ja tähtikartat eivät odottaneet häntä aamuyöllä Hyperionin komentohytissä, eikä pakottava tarve turruttaa ulkomaailmaa ollut sävähtänyt hänen lävitseen yli viikkoon. Se tulisi vielä, se tuli aina. Tämä oli sellainen myrskyn keskeltä yllättäen ilmaantuva tyven, joita hän sai kokea enää harvoin elämässään. Kukaan ei tarvinnut häntä.
Nämä olivat vaarallisia hetkiä. Kun hän ei ollut ylikuormittanut mieltään ajatustyöllä, taistelutilanteen vaatimilla alkukantaisilla vaistoilla ja välähdyksillä tai viinalla, hän palasi takaisin. Aina takaisin. Olisiko hän voinut tehdä jotakin? Olisiko hän voinut pelastaa Sarahin?
Laumasodan aikaan hän oli todennut katkerasti Fenixille, että kaikki oli hänen syytään. Protossi oli nojautunut tuulta vasten ja vilkaissut häneen kysyvästi. He makasivat maakuopassa Aiurin tuhkanharmaan taivaan alla ja Jim piti tarkkuuskiikareita tottuneesti silmillään etsien merkkejä zergien partioista.
"Miten se kaikki alkoi?" Fenix lopulta kysyi hiljaa.
"Mikä kaikki?" Raynor kysyi. Fenix ei sanonut mitään. Protossin läsnäolossa oli silti jotakin rauhoittavaa.
"Pitkä vai lyhyt versio?" Raynor kysyi lopulta alistuneesti.
"Minulla on kaikki aika universumissa", Fenix vastasi verkkaisesti.
"Oletko kuullut siitä, miten terraanit alun perin tulivat Koprulu-sektoriin?" Raynor kysyi.
"En. Olen kuullut, että temppeliherra Tassadar kohtasi teidät ensimmäistä kertaa Chau Saran ja Mar Saran planeetoilla, mutta tiedän että olitte läsnä jo aiemmin."
Raynor sammutti kiikarit hetkeksi virtaa säästääkseen. Hän nojautui puoli-istuvaan asentoon polviensa varaan.
"Terraanien kotimaailmassa, maapallolla, valtaa pitää tällä hetkellä UED, United Earth Directorate. Heidät te jo tunnettekin. Heidän edeltäjänsä United Powers League, eli UPL, oli itse asiassa taho, joka lähetti terraanit ensimmäistä kertaa riesoiksenne. En tiedä heistä juuri muuta kuin olen isoisältäni kuullut."
Raynor venytteli jalkojaan ja tarjoutui vaihtamaan paikkaa hyytävälle, savunkatkuiselle tuulelle itsensä altistavan Fenixin kanssa. Protossi kieltäytyi.
"Jatka vain."
"UPL loi valtaanpääsynsä myötä nopeasti koko maapallon kattavan poliisivaltiomaisen järjestelmän, jossa valtavirrasta poikkeamisesta tuli rikos. Koprulu-sektoriin suuntautuva matka ei ollut lähtijöille vapaaehtoinen. Aluksiin pakotetuista miehistä ja naisista suurin osa olikin rikollisia, toisinajattelijoita, vääräuskoisia tai muuten vain haitalliseksi ainekseksi katsottua väkeä. Heidän mukaansa lähti tiedemiehiä sekä armeijan sotilaita valvomaan vanki- ja työleirejä."
"Asutitte planeetat rikollisilla?" Fenix kysyi kiinnostuneena.
"Niin. Se oli eräänlainen tutkimusretki, koe. Se onnistui. Olen miettinyt joskus, oliko se koskaan UPL:n tarkoitus", Raynor totesi. Hän puhalteli sormiinsa pitääkseen ne lämpimänä ja näytti mietteliäältä. "Alukset pääsivät kuitenkin Sara-järjestelmään. Osa teki pakkolaskun. Ihmisiä kuoli. Selviytyjät tekivät minkä voivat. Aluksista purkautuneet siirtolaiset ja heidän valvojikseen nimitetyt armeijan tahot alkoivat perustaa siirtokuntia. Maanviljelyä, kaivostoimintaa, pieniä konepajoja. Asutus laajeni hitaasti. Leireistä tuli pieniä kyliä, sitten kaupunkeja."
Raynorin yhteysradio kohahti. Korpraali Matthews ilmoitti partion päässeen asemiin. Raynor antoi kuitin ja työnsi radion takaisin vyölleen. He olivat tovin hiljaa. Fenix vaihtoi lopulta asentoa vilkaisten terraaniin, ja Raynor tulkitsi sen pyynnöksi jatkaa.
"Isoisäni oli kahdenkymmenenkuuden, kun aloitti työn Shilohin louhoksilla. Hän oli ollut maapallolla vapauspuolueen jäsen ja hänet oli valittu vain vuosi ennen karkotusta parlamenttiin." Fenix kallisti päätään kuten oli nähnyt terraanien tekevän silloin, kun jokin hämmensi heitä.
"Eräänlainen neuvosto. Kuten teidän vanhimpanne", Raynor selitti. Fenix näytti tyytyväiseltä selitykseen.
"Siirtokunnat kasvoivat ja väkiluku lisääntyi. Pian perustettiin Konfederaatio. Sen piti olla puhtaan hallinnollinen elin, joka auttaisi meitä koordinoimaan siirtokuntien välistä toimintaa, hallintoa ja lainsäädäntöä. Oli naiivia uskoa, että siinä tosiaan kävisi niin. Pian Konfederaatiolla oli jo armeija ja oma kansalaiskaarti. Minäkin olen alkujani Konfederaation sotilas", Jim hymähti. Kaikki tapahtunut tuntui olevan valovuosien päässä, eikä hän tunnistanut enää itsessään sitä Jim Raynoria, joka tuolloin oli tehnyt parhaansa siirtolaisia suojellakseen ja Konfederaation ja omatuntonsa ristipaineista selvitäkseen.
"Mitä sitten tapahtui?" Fenix kysyi.
"Te tapahduitte", Raynor sanoi. Fenix ei pyytänyt anteeksi, eikä Raynor sitä odottanutkaan. Hän vilkaisi protossiin väsyneesti.
"Olin 29 vuotta silloin. Olin menettänyt Konfederaation koulutusleirillä poikani Johnin ja pian hänen jälkeensä vaimoni Lydian. Minä …" Raynor haki hetken sanoja. "Minä olin kiireinen mies siihen aikaan."
"Ymmärrän."
"Kun protossien hyökkäys Chau Saralle tuli, olin naapuriplaneetalla Mar Saralla. Toimin Konfederaation lainvalvojana ja sotilaana. Chau Sara tuhoutui alle päivässä lähes elinkelvottomaksi. Hitto, te tosiaan piditte huolta siitä, ettei siihen loukkuun jäänyt eloon mitään tai ketään", Raynor sanoi ja naurahti. Katkeruus oli hävinnyt hänen äänestään vuosien myötä, mutta tapahtumien ajattelu teki hänet edelleen surulliseksi. Niin paljon turhaa elämän haaskaamista, tukahdutettua ylpeyttä.
"Ei myöskään zergeja. Ne olivat kansoittaneet koko planeetan siirtolaistenne sitä huomaamatta. Emme olleet kiinnostuneita teistä", Fenix sanoi.
"Tiedän. Zergeja oli kuitenkin myös Mar Saralla. Opimme sen melko nopeasti."
Raynor nyökytteli itsekseen ja käynnisti taas kiikarit. He kumpikin tiesivät, mistä mies puhui: zergien täysimittainen hyökkäys Mar Saralla terraaneja ja samalla Konfederaation siirtokuntia vastaan oli käynnistynyt välittömästi protossien käännettyä huomionsa Sara-järjestelmään. Tuntui siltä, kuin zergeja olisi yllättäen ollut kaikkialla. Ihmiset olivat paenneet vierasta ja vihamielistä hyökkääjää paniikin vallassa.
"Mitä sinä silloin teit?"
"Tottelin käskyjäni. Vein siirtolaiset turvaan erämaahan ja yritin pitää väkeni turvassa."
"Kuulin, että pian sen jälkeen jätit Konfederaation", Fenix sanoi hiljaisuuden uhatessa taas venyä. Raynor nyökkäsi. Miehen katseeseen syttyi vihainen liekki.
"Yritin pelastaa ryhmää ansaan jääneitä siviilejä kaivostukikohdasta. Hitto, he olivat minun väkeäni. Aseettomia ja puolustuskyvyttömiä, jumissa siinä paskaloukossa. Konfederaatio ei suostunut lähettämään heille mitään apua, joten minä menin. Siinä yhteydessä tuhosin zergien valtaaman komentokeskuksen, jossa suoritettiin jonkinlaisia kokeita ihmisillä. Konfederaatio pidätti minut sen jälkeen. Minua kutsuttiin ongelmatekijäksi ja syytettiin Konfederaation omaisuuden tuhoamisesta."
Raynor pyyhkäisi vihaisesti kädellään ilman halki. "Se komentokeskus oli täynnä... emme silloin tienneet zergien tartunnasta ja sen syistä, mutta paikka oli täynnä zergeja ja ihmisiä, jotka oli tartutettu ja muutettu. Se oli irvokasta. Muistan erään naisen, jonka tartunta oli jo puoliksi muuttanut. Hänellä oli jonkinlaiset kynnet olkapäissään ja hän pyysi.. pyysi...", Jimin ääni hukkui. "Annoin polttaa koko roskan. Ja sen jälkeen jouduin tekemään siitä tiliä paskantärkeille upseereille."
"En ihmettele, että päätit liittyä Korhalin poikiin sen jälkeen", Fenix myönsi. Raynor vilkaisi häneen ja rypisti otsaansa.
"Seuraava virheeni. Olin kuullut heistä jo aiemmin, vaikka Konfederaatio tietenkin kielsi heidän olemassaolonsa. Korhalin pojat, kapinalliset, Konfederaation vastustajat. He vaikuttivat ihmeeltä pelastaessaan minut ja mieheni Konfederaation vankienkuljetusalukselta. Olin niin pettynyt Konfederaatioon ja koko järjestelmään, että liityin välittömästi, empimättä. Mengsk oli sen lisäksi karismaattinen ja tehokas johtaja, on vieläkin. Minä uskoin häneen. Myöhemmin tunne vahvistui, kun sain todisteita siitä, että Konfederaatio oli tiennyt kaiken aikaa zergeista."
"Todellako?" Fenix kysyi yllättyneenä. "Luulin, että kohtasitte zergit ensimmäistä kertaa Mar Saralla."
"Ei", Raynor murahti ja pudisti päätään. "Konfederaatio oli vanginnut muutamia, ilmeisesti etuajassa horroksesta heränneitä yksilöitä jo vuosia ennen hyökkäystä. Niillä oltiin tehty erilaisia kokeita Mar Saralla. Näin laboratoriot omin silmin." Mies puhalsi ilmaa sisältään puuskahtaen ja huokaisi harmissaan ikään kuin ei olisi halunnut ajatella tapahtunutta. "Poltin senkin paikan."
"Sen jälkeenkö jätitte Mar Saran?"
"Niin. Olimme jo aiemmin puhuneet siirtymisestä Antiga Primelle, joka oli tuolloin vielä yksi Konfederaation hallitsemista rajamaailmoista. Mar Saran kiertoradalle ilmestyvät protossien planeetantuhoajat antoivat suunnitelmalle eräänlaisen lentävän lähdön." Raynor irvisti olkapäitään kohauttaen toverilleen, mutta Fenix tuijotti häneen kiinteästi yhtä aikaa uteliaan ja hämmentyneen näköisenä. Raynor huokasi. Hänen pitäisi puhua Fenixille ironiasta ja sarkasmista ensi tilassa.
"Mitä Antiga Primella tapahtui?" Fenix kysyi lopulta, kun ei osannut tulkita kapeaa hymynhäivettä Raynorin kasvoilla.
"Planeetta oli kaaoksen partaalla. Antigalla sijaitsivat Konfederaation raskaimmat työleirit, jossa rangaistusvankien jälkeläiset tekivät kaivos- ja louhintatöitä. Heitä kohdeltiin kuin orjia, ja koko planeetta oli tasapainotellut kapinan partaalla jo pitkään. Korhalin poikien väliintulo riitti keikauttamaan tilanteen siirtolaisten eduksi. Meitä kutsuttiin sankareiksi kun ajoimme Konfederaation sotilaat koloistaan ja pois planeetalta. Ei tietenkään kestänyt kauaa, että maaperästä alkoi kaivautua esille horroksesta heränneitä zergeja. Ne paskiaiset tuntuivat seuraavan meitä kaikkialle."
"Missä vaiheessa löysitte psi-säteilijät? Johtuiko se niistä?" Fenix kysyi.
"Ne olivat jo Mengskin hallussa. Olimme löytäneet ne Mar Saralta samasta tukikohdasta, jossa Konfederaatio oli tehnyt kokeitaan zergeilla. Tiesimme, että niistä lähti sykäyksinä jonkinkaltaista psionista energiaa, mutta vasta Antiga Primella Mengsk ymmärsi kapistuksien todellisen arvon. Psi-säteilijät tuntuivat vetävän aktivoituna perässään zergejä minne tahansa valtavissa määrin. Mengsk päätti minun ja Kerriganin varoituksista huolimatta käyttää säteilijöitä aseena Konfederaatiota vastaan. Kokeilimme niitä kahdesti Antiga Primella Konfederaation tukikohdissa. Veimme vain säteilijät paikalleen, aktivoimme ne ja piakkoin paikalle ilmestyvä zergien vihainen aalto teki puolustajista selvää meidän puolestamme. Minusta koko homma haiskahti, ja Sarah epäröi aina vain enemmän säteilijöitä kerta toisensa jälkeen aktivoidessaan."
"Sinä ja Kerrigan siis...?" Fenix ei saanut tilaisuutta lopettaa lausetta, kun Raynor jo nyökkäsi myöntävän äännähdyksen päästäen. Hän huokasi hitaasti muistoon uponneena. Miehen kovat piirteet pehmenivät ja huulet avautuivat kevyesti raolleen.
"Siinä tytössä oli ristiriitoja enemmän kuin ehdin ratkoa. Hän sai kaiken ympärillään hehkumaan ja elämään ja kantoi silti sisällään niin paljon surua. Hän toimi silloin Mengskin kakkosnaisena. Sarah oli uskomaton." Raynorin huulilla kävi lyhyesti aito ja miehen suupielten juonteet silottava virnistys - aivan kuin hän olisi elänyt uudelleen jonkin hetken kaukaisista tapahtumista ja suonut katkeransuloiselle muistolle edelleen hymyn.
"On vieläkin", Fenix huomautti happamesti katsellen ympärillään alas Aiurin pinnalle satavaa tuhkaa. Raynor vilkaisi häneen säpsähtäen, ja Fenix painoi päänsä terraanin murheellisen ilmeen huomattuaan.
"Olen pahoillani. Minä olen nähnyt vain yhden puolen Kerriganista."
"Sinun olisi pitänyt tavata hänet ennen tartuntaa. Hän oli.. hän", Raynor levitti kätensä surumielisesti hymyillen ja sanoja hetken aikaa hakien. "Sarah oli ainutlaatuinen."
"Tassadar mainitsi hänen olleen sinnikäs tapaus", Fenix myönsi.
"Niin. Tassadar oli teistä ainoa, joka näki hänet ennen tartuntaa. He kohtasivat New Gettysburgissa, Tarsoniksella."
Fenix oli kuullut Tarsoniksen taistelusta ja New Gettysburgin tapahtumista kymmeniä kertoja. Hän antoi hienotunteisesti Raynorille hetken aikaa koota itseään. Terraani katseli pitkään kaukaisuuteen pysyen selin Fenixiin. Kun hän lopulta pyörähti ympäri, Fenix näki miehen silmistä heijastuvan raivon ja pettymyksen väkevyyden. Niitä ympäröivät lukemattomien valvottujen öiden mukanaan kantama väsymys ja tummanpuhuvat surun häivähdykset.
"Mengsk päätti, että käyttäisimme psi-säteilijöitä vielä kerran. Hyökkäisimme suoraan Tarsonikselle, Konfederaation kotimaailmaan. Sen piti olla helppo, kirurgisen tarkka isku. Konfederaation taival olisi ohitse ja Korhalin pojat voisivat aloittaa inhimillisemmän, uuden kolonisaatiohallinnon. Minä ja Kerrigan vastustimme – emme varsinaisesti ideaa, mutta sen toteuttamistapaa. Psi-säteilijät olivat epävarmuustekijä, sillä ne toisivat mukanaan hallitsemattomat määrät zergeja. Ne tekisivät Konfederaation puolustuksesta hetkessä selvää, mutta pysäyttäisikö niitä kohta enää mikään? Samalla aloin epäillä, että teidän laivastonne tulisi puuttumaan tilanteeseen. Tassadar oli tuntunut aina myötämieliseltä terraaneja kohtaana ja oli tarjonnut meille aiemmin jopa apua zergeja vastaan, mutten uskonut että hän jättäisi puuttumatta tilanteeseen."
"Tassadar uskoi, että protossien tuli suojella teitä. Hän uskoi terraanien olevan vastaus jonkinlaiseen suurempaan mysteeriin. Mutta hänellä oli kiistattomat käskynsä eliminoida jokainen zerg sektorissa", Fenix myönsi.
"Hän kertoi siitä minulle myöhemmin", Raynor totesi ja nyökkäsi. He olivat hetken hiljaa.
"Sinua ja Sarahia ei kuunneltu?" Fenix kysyi alkuperäiseen tarinaan palaten.
"Ei todella. Yritin puhua Sarahia ympäri, mutta hän luotti Mengskiin ja halusi tehdä velvollisuutensa. Lähdin mukaan Tarsonikselle enemmän Sarahin kuin Mengskin tai Korhalin poikien takia. Silti... silti en pystynyt pelastamaan häntä." Raynor rykäisi kahdesti, kunnes jatkoi. "Kerriganin tehtäväksi jäi virittää psi-säteilijät Konfederaation puolustuslinjan taktisiin pisteisiin ja antaa zergeille työrauha. Homma hajosi käsiin siinä vaiheessa, kun Tassadar tuli joukkoineen alas planeetalle ja avasi tulen zergeja vastaan. Mengsk pelkäsi, että zergit eivät saisi työtään loppuun ja suunnitelma epäonnistuisi, joten hän antoi Kerriganille käskyn hyökätä protossien kimppuun. Sarah teki niin."
"Oli lähellä, ettei Tassadar päässyt läpi", Fenix muisteli. Raynor äännähti myöntävästi.
"Niin oli. Sarah kuitenkin piti pintansa, ja zergit saivat työnsä valmiiksi. Ne eivät jättäneet henkiin ketään – Konfederaation sotilaat, virkamiehet, johtoporras ja jopa siviilit pääsivät kaikki hengestään tai tartutettiin ja muutettiin. Konfederaation pääkaupunki, ase- ja elintarvikevarastot sekä hallintorakennukset olivat raunioina. Mengsk oli riemuissaan. Tehtävä oli onnistunut. Konfederaatio oli lyöty. Mengsk antoi Sarahille käskyn sammuttaa psi-säteilijät."
"Silloinko se tapahtui?"
"Niin. Zergit hyökkäsivät Sarahin ja hänen joukkojensa kimppuun lähes välittömästi. Oletin Mengskin lähettävän apuvoimia tai edes noutoryhmän, mutta hän antoi joukoille komennon vetäytyä. Kuuntelin miltei puolen tunnin ajan Sarahin radioviestejä, joissa hän odotti apujoukkoja saapuvaksi. Ketään ei ollut tulossa. Kukaan ei vastannut. Mengskilla ei ollut aikomustakaan mennä avuksi. Hän hylkäsi kakkosnaisensa. Hän jätti Sarahin yksin."
"Yrititkö sinä auttaa?"
"Tein kaikkeni. Ainakin uskon tehneeni. Otin pienen ryhmän, kaappasin yhden laivaston kuljetusaluksista ja yritin paikallistaa Kerrigania planeetan pinnalta. Hän yritti lähettää minulle psionisia sykäyksiä ohjatakseen minua. Löysin lähes sata hänen alaistaan raunioista ja vein heidät turvaan, mutten koskaan kyennyt pelastamaan Kerrigania. Oli liian myöhäistä. Luulin Sarahin kuolleen, kun hänen radionsa sammui ja myös psioniset tuntemukset lakkasivat."
"Se olisi ollut armollisempaa hänelle", Fenix totesi vaisusti.
"Niin olisi", Raynor myönsi empimättä. "Zergit veivät hänet mennessään ja hän tuli takaisin muutamia kuukausia myöhemmin muuttuneena. En tuntenut sitä.. olentoa enää laisinkaan. Hän kutsui itseään terien kuningattareksi. Minä…"
Raynor vaikeni äänensä hukkuessa, kirosi ja käänsi jälleen selkänsä. Mies veti suunsa tiukaksi viivaksi muistellessaan omaa pettymystään ja raivoaan. Hän oli luottanut Konfederaatioon, ja tullut palkituksi ensin perheensä kuolemalla ja sittemmin lainrikkojaksi ja petturiksi leimautumalla. Hän oli luottanut Korhalin poikiin ja Arcturus Mengskiin ja joutunut luopumaan ainoasta naisesta, josta oli koskaan Lydian kuoleman jälkeen todella välittänyt.
Hän kohotti kiikarit silmilleen vapisevin käsin ja jäi katselemaan horisonttiin. Fenix ei kysynyt mitään, vaan antoi Raynorille tilaa. Hän ei tarvinnut psionisia kykyjään aistiakseen terraanista huokuvaa tunteiden ristiaaltoa. Raynor oli rakastanut Sarahia. Protossi tunsi sisällään epämääräistä surua – samanlaista vellovaa ja katkeraa kaipuuta, joka oli vallannut hänet Tassadarin kuoleman yhteydessä. Hän vihasi Kerrigania jokaisella tiedostavan mielensä osalla ja tunsi myös suonissaan jokaisen protossin raivon, halun kostaa Aiurin tuho, sota ja julmuus. Hän olisi halunnut luottaa tähän tuntemukseen sokeasti. Raynor oli kuitenkin näyttänyt entisen terraaniaaveen toisen puolen. Mies oli antanut kylmälle ja verenjanoiselle tarinalle alun, jossa petos, vääryys, velvollisuudentunto ja uskollisuus kulkivat käsikkäin epätasaisessa yhteistyössä. Se pakotti kaikessa järjettömyydessään harkitsemaan. Elämän piiri, Fenix huokasi, mahdottomuuksien ja epärationaalisuuksien toistuvia syklejä.
Sarah Kerrigan oli ollut uhri, pelinappula entisten sotaherrojen laudalla. Hän oli joskus ollut vastakohta sille petolliselle, pahantahtoiselle ja eläimelliselle olennolle, joka nykyisin johti zergejä. Fenix vilkaisi Raynorin jäykistyneeseen niskaan. Hän näki terraanin epätoivoisen kieltämisen ja piilotetun häpeän läpi hetken ajan kirkkaasti. Kiistämisen, kylmän logiikan ja raivokkaan epäuskon laskoksiin oli kätketty ja salattu häivähdys - pilkahdus tunteesta, joka oli edelleen läsnä muuttumattomana, värisevänä, haavoittuvana. Fenix värähti. Tämä oli lohduttomin asia, jonka hän oli koko nuoren elämänsä aikana joutunut kohtaamaan. Kaikkein surullisinta ja samalla epäoikeudenmukaisinta tarinassa oli sen viimeisin luku; vaikka Sarah Kerriganista oli tullut hirviö - irvikuva siitä naisesta, jonka Raynor oli äsken maalaillut hänen silmiensä eteen pehmein ja lämpimin vedoin – Raynor rakasti tätä edelleen.
Repivästi, lohduttomasti, järjettömästi.
"Sir?"
Raynor säpsähti. Pilotti virnisti hänelle peililasiensa takaa.
"Minähän sanoin, että kyyti on unettavan tasaista, sir. Olemme perillä."
Raynor vilkaisi sukkulan ikkunasta häkeltyneenä todeten, että kaikennielevä tähtien sekoittama mustuus oli vaihtunut harmaaseen metallipintaan. Fosforivärillä hehkuva "Ilmalukko W4" – teksti vahvisti pilotin sanat. Raynor hymyili miehelle ja nyökkäsi. Lihakset tuntuivat jäykiltä hänen ponnistaessaan pystyyn.
"Parasta pistää hulinaksi sitten."
