"No niin, Sherlock. Millainen suunnitelma?" Ahvenanmaa tiedusteli pienesti hymyillen. Gotlanti kaivoi kirjoituspöytänsä laatikosta esiin paperia ja kynän.

"Kerätkäämme ideoita", hän vastasi ja laski tarvikkeet lattialle. Tytöt hiljenivät ja miettivät sopivaa strategiaa, millä tuhota heidän veljiensä lämpimät välit.

"Hmmmm... soitetaan Venäjälle ja pyydetään häneltä apua", Gotlanti ehdotti hetken päästä siniset silmät kirkkaina. Ahvenanmaa katsoi häntä murhaavasti.

"Älä edes kuvittele. Minä en kaipaa sitä psykopaattia yhtään lähemmäs kotiani, kuin mitä hän jo on", hän sihahti ja ravisti päätään. Hänen ruskeatukkainen ystävänsä huokaisi pettyneesti ja kumitti äsken kirjoittamansa tekstin pois paperilta.

"Neiti on sitten hyvä ja keksii itse", hän puuskahti. Ahvenanmaa huokaisi.

"Avun pyytäminen on kyllä ihan hyvä idea, mutta ei missään nimessä Venäjältä."

"No keneltä sitten? Danmarkilta vai?"

"Hän saattaisi olla parempi vaihtoehto."


"Daaaanmaaaark!" blondi mies ei ollut kuulevinaan kahden varhaisteini-ikäisen tytön huutoa, vaan makasi yhä sohvalla ja jatkoi television töllötystään. Sieltä tuli taas joku James Bond - leffa. Kyllä, eilen alkanut maraton jatkui edelleen. Norja luki pöydän ääressä Epäilystä, jonka oli kuin ihmeen kaupalla onnistunut varastamaan takaisin tytöiltä ja Islanti pyöritteli peukaloitaan, välillä vilkuillen toiseen ja välillä kolmanteen suuntaan. Hän nosti katseensa, kun Ahvenanmaa ja Gotlanti saapuivat olohuoneeseen.

"Danmark! Maa kutsuu!" Ahvenanmaa kiekaisi tanskalaisen korvan juuressa. Tämä murahti jotain epäselvää hyvin ruotsimaisesti, mikä oli ironista, irroittamatta katsettaan ruudusta hetkeksikään. Tytöt huokaisivat tismalleen samaan aikaan ja Gotlanti veti kunnolla henkeä.

"Kuule sinä vähä-älyinen olutta kittaava ääliö! Irrota ne silmäsi telkkarista ja nosta se iso perseesi minun sohvaltani!" ruskeatukkainen tyttö kiljui täyttä kurkkua. Tanska näytti viimein säpsähtävän transsistaan ja mulkaisi tyttöjä murhaavasti. Islanti ja Norja katsahtivat toisiinsa. Tästä ei välttämättä seuraisi mitään hyvää...

"Pidä sinä kakara se turpasi kiinni! Norge, missä minun kirveeni on?"

"Jätit sen kotiin."

"No voi saatana!"

"Lopeta kiroilu, täällä on lapsia."

"Niin, sinä ainakin, Island!"

"Pää kiinni."

"Kiitos samoin!"

"Hei, nyt eksyttiin asiasta!"

Hetken päästä, kun Tanska oli rauhoittunut, voitiin viimein aloittaa keskustelu.

"No mikä nyt on niin hemmetin tärkeää, kun piti leffatuokioni keskeyttää?" Tanska tiedusteli, yhä hieman ärtyneenä. Ahvenanmaa ja Gotlanti katsoivat toisiaan merkittävästi.

"Me tarvitsemme apuasi", he vastasivat yhteen ääneen. Vanhimman pohjoismaan ilme vaihtui sekunnin miljoonasosassa hämmästyneeseen ja tämä kallisti päätään kuin lapsi, joka oli jäänyt kiinni seinätapettien repimisestä ja esitti viatonta.

"Sanokaa se uudelleen", hän pyysi. Ahvenanmaa huokaisi.

"Me tarvitsemme apuasi." Tanskan naama vääntyi leveään virneeseen.

"JEE! Kuulitko, Norge? Kerrankin joku haluaa minun apuani!" hän hehkutti. Norjalainen huokaisi ja Islanti pyöräytti silmiään. Tyypillistä Tanskaa.

"No, miten voin auttaa, damer?" tanskalainen kääntyi takaisin tyttöjen puoleen. Nämä vilkaisivat toisiaan ja Ahvenanmaa tönäisi ystäväänsä, kehottaen äänettömästi tätä aloittamaan.

"Me emme oikein pidä siitä, että nii-chan ja Finland ovat niin läheisiä keskenään. Sille pitää tehdä jotain. Ja Åland ei halunnut, että pyydämme Venäjältä apua, joten päätimme kysyä sinulta", Gotlanti selitti. Tanskan kulmat kurtistuivat ja tämä näytti miettivän.

"Hetkinen, pidättekö te minua jonain suhteenhajottajana?" hän kysyi epäilevästi. Tytöt katsoivat toisiaan, sitten Tanskaa ja nyökkäsivät. Tämä tuhahti.

"Törkeää. Mutta mitä minun pitäisi tehdä?" Gotlanti hymyili. Tanskan urputuksesta huolimatta he olivat jo taivutelleet hänet puolelleen. Tytöt kertoivat suunnitelmansa miehelle ja näyttivät unohtaneen erään tärkeän seikan. Norja ja Islanti sattuivat olemaan kuuloetäisydellä.

"Annammeko me heidän todella toteuttaa tuon?" Islanti kysyi veljeltään, kun kolmikko oli lähtenyt olohuoneesta. Norja huokaisi ja sammutti television, joka oli jäänyt Tanskalta auki.

"Siitä ei kyllä tule seuraamaan mitään hyvää, joten ehkä meidän pitäisi tehdä myös jotain."


Samaan aikaan Suomen "rakkaan" itänaapurin kotona...

"Isoveliiii! Missä sinä oleeeeet? Tule esiin, jotta voimme mennä naimisiin!" tuttu ääni ja vieläkin tutumpi huuto saivat Venäjän jäykistymään paikalleen. Hän oli juuri aikeissa lähteä työhuoneestaan, mutta koska Valko-Venäjä selvästi parveili käytävällä, päätti hän jättää sen tekemättä.

"ISOVELI! Missä helvetissä sinä olet? Esiin tällä sekunnilla!" seuraava huuto kuulosti enemmänkin kirkaisulta. Mutta sen yli suurvaltio erotti myös toiset askeleet. Taivaalle kiitos talon hyvästä akustiikasta.

"Ai...V-Valko-Venäjä. Hyvää päivää", kuului Liettuan hermostunut tervehdys.

"Kuules ruipelo. Kerro minulle heti, missä isoveli oikein on!" Valko-Venäjä töksäytti epäkohteliaasti. Venäjä pidätteli hengitystään. Jos Liettua ohjaisi hänen siskonsa tänne, hän todellakin pieksisi miehen niin, että tämä makaisi sairaalassa vähintään kolme vuosisataa.

"Ai... hän taitaa olla yläkerrassa, luulisin", Liettua vastasi hieman pelokkaan kuuloisesti. Vaaleatukkainen nainen ei edes vaivautunut kiittämään, vaan kenkien kopinasta päätellen ohitti Liettuan katsomatta tätä kahdesti.

Vähän ajan päästä Venäjä viimein uskalsi astua pois piilopaikastaan. Valko-Venäjä oli kuitenkin varmasti vielä talossa, joten turvallisinta oli lähteä pois. Vilkaistuaan nopeasti molempiin suuntiin, kuin olisi ylittämässä suojatietä, suurvaltio pinkaisi juoksuun, kohti ulko-ovea. Valitettavasti miehen askeleet olivat sen verran kovaääniset, että varmasti joka ikinen talossa oleskelija kuuli ne. Juuri kun Venäjä oli päässyt ovelle, hänen takaansa kuului tuttu "isoveli" - huuto. Kyllä, hänen pikkusiskonsahan siellä perässä juoksi.

"WÄÄÄ! Häivy!" Venäjä kiljaisi hyvin epämiehekkäästi ja juoksi kovempaa kuin olympiavoittaja, kohti Suomen taloa. Siellä hän olisi turvassa.


"Suomi? SUOMI! Apua, päästä minut sisälle!" Venäjä jyskytti ovea. Valko-Venäjä oli seurannut häntä koko matkan tänne asti, eikä ollut edes kaukana hänestä enää.

"Voi helvetti, jos se on mennyt Ruotsin luo. Miksi juuri tänään?" suurvaltio vaikeroi, kun hänen ametistisilmänsä havaitsivat jotain pihatiellä. Hän juoksi lähemmäs tarkastelemaan kohdettaan. Kyllä, aito ferrari! Venäjällä ei ollut hajuakaan, mistä Suomi oli sellaisen saanut, mutta nyt sillä ei ollut mitään väliä. Kun hän oli vieläpä kerran varastanut Suomen vara-avaimet kaikkeen mahdolliseen, löytyi häneltä myös tämän auton avain. Suurvaltio hyppäsi kyytiin ja kaasutti lainaferrarilla kohti Ruotsin kotia.