Joku toinen yrittää Suomen maalle. Se ei ole oikein, eikä oikeutettua. Yleensä Suomi saa olla yksin niin paljon kuin haluaa, vaan ei nyt. Lännen veneillä kulkevat miehet ovat astumassa Suomen rannoille. He puhuvat Jumalasta, yksinvaltiaasta, joka on parempi kuin Suomen kurjat jumaluudet. Heillä ei ole mitään hyvää mielessään. Yrittävät ottaa jotain, mikä ei kuulu heille, mutta eivät saa. Suomi aikoo puolustautua. Eihän hän aio aivan helpolla luovuttaa.
Hän rakentaa puolustuksensa korkealle, mäkien ja harjujen rinteille. Hän tekee nuolet ja aikoo ampua vihollisen.
Vieraat miehet saapuvat mereltä päin. Heillä on arvokkaat miekkansa ja kaikuvat sotahuutonsa. Suomella on jyrkät, kiviset rinteet ja tahto puolustaa omaa maataan, lapsiaan.
Lopulta nuolet loppuvat, ja Suomen on pakko perääntyä. Hän juoksee pois, kohti itää. Ennen lähtöään hän näkee pitkän, vakavan miehen, joka astuu varmasti kukkulan huipulle. Jäätävän siniset silmät kohtaavat Suomen katseen, ja Suomi tuntee toisen kaltaisensa läsnäolon.
Minä voitan, sanoo miehen katse.
Et vielä, Suomi henkäisee.