Pari viikkoa myöhemmin
Sunna
"No niin, riittää tältä illalta", Akileos sanoi ja taputti minua olkapäälle. Laskin kokeilemani kiväärin kädestäni ja heitin sen kärryihin muiden seuraksi. Yksi pitkän päivän ilta oli päättynyt jälleen kerran aseiden testaamiseen. Lopetimme kuitenkin hiukan tavallista aikaisemmin, sillä huomenna oli 'tärkeä' päivä. Herra Osaman syntymäpäiväjuhlat, joihin saapuisi koko ylhäisön kuohukerma useamman sadan kilometrin säteellä. Kuulemma jokunen Taivaslohikäärmekin olisi ilmaantumassa paikalle, olihan Osama sentään jotain kaukaista sukua heille. En tiennyt asiasta tarkemmin, mutta sen tiesin, että suurta kaupunkipalatsia vahtimassa olisi ainakin triplamäärä vartijoita. Heidät kaikki kuitenkin keskitettäisiin tiettyihin osiin linnaa ja olin melko varma, ettei suureen puutarhaan palatsin taakse heitä jäisi montaakaan. Kävellessämme Akileoksen kanssa kohti asepajaa tunsin kämmenieni hikoavan odotuksen tuomasta jännityksestä. Tämä voisi olla tilaisuuteni. Tilaisuuteni vapauteen. Oli kuitenkin yksi asia, joka minun piti sitä varten tehdä ja tunsin sen pistona sydämessäni. Vilkaisin vierelläni kulkevaa mursuviiksistä miestä.
Sori Akileos, kaiken sen jälkeen mitä olet meidän hyväksemme tehnyt.
Työnsin pajan ovet auki ja Akileos veti aseita pursuavan kärryn sisään. Ryhdyimme tavalliseen tapaan laittelemaan tavaroita paikoilleen yhä kuumana höyryävän suuren ahjon lämpimässä hehkussa. Olin laittavinani suurta metsästyskivääriä seinälle roikkumaan, kun pudotin sen ja kirkaisin kuuluvasti.
"Mitä nyt?!" Akileos säikähti yhtäkkistä reaktiotani. Osoitin täristen kohti pimeää pöydän alustaa.
"Tuolla... liikahti jokin", kuiskasin hiljaa ja väänsin naamalleni niin pelokkaan ilmeen kuin suinkin mahdollista.
"Annahan kun minä katson", Akileos sanoi ja työntyi ohitseni. Heti, kun hän oli kääntänyt minulle selkänsä ja könysi lattianrajassa löytääkseen 'jonkin', syöksähdin äänettömästi asekärryille tietäen täsmälleen mitä hain. Kaikki oli ohi vajaassa viidessätoista sekunnissa ja Akileoksen noustessa ylös näytin hänelle jälleen surkean pelokasta naamaa.
"En ainakaan löytänyt mitään. Ehkä se oli vain rotta, ne voivat välillä olla tosi pelottavan näköisiä", vanha pääaseseppä sanoi olkapäitään kohauttaen.
"Niin, rotta se saattoikin olla", valehtelin silmät kirkkaina.
Hemmetti, minä mitään rottia pelkää! Mitä nyt joskus silloin, kun keskellä yötä kissankokoinen rontti vilistää naaman poikki.
Akileos jatkoi aseiden purkamista kärryistä, eikä näyttänyt huomanneen mitään ihmeellistä. Syyllisyys poltteli sisimmässäni, mutten antanut sille periksi. Akileos selviäisi kyllä. Itsestäni en ollut läheskään yhtä varma. Ovelta kuului ääniä ja näin vartijoiden tulevan hakemaan minua yöksi parkkiin.
"Kiitos taas avusta Sunna", Akileos kuiskasi ennen kuin tummanpuhuvat haarniskoidut miehet tulivat kuuloetäisyydelle.
"Kiitos itsellesi", sihahdin nopeasti takaisin. Akileos kohotti kulmaansa, muttei kysynyt mitään.
"No niin, ala tulla rääpäle", toinen vartijoista murahti ja tarttui olkapäähäni puristaen sitä kivuliaasti. He tyrkkivät minua kovakouraisesti edellään ja pajan ovet kolahtivat kiinni takanani. Peli oli alkanut. Huomenna olisi ainutkertainen tilaisuus paeta. Tunsin tunikani alla painavan pistoolin, jonka olin pöllinyt Akileoksen asekärrystä. Tiesin hänen joutuvan hankaluuksiin, kunhan joku huomaisi sen puuttuvan.
Sori Akileos, mutta minun oli pakko. Se on nyt joko tai.
Seuraavana päivänä
Kidd
"Emmekö me voisi mennä yhtään vielä hitaammin?" kysyin sarkastisesti naputellen kynsiäni reelinkiin.
"Suokaa anteeksi kapteeni, mutta koko satama on tupaten täynnä laivoja. Emme voi vain ryysiä läpi", Heat selitti leppoisasti pyöritellen ruoria harmahtavissa käsissään. Puuskahdin raivoissani.
"Me olemme piraatteja. Teemme mitä haluamme", murisin mutta suureksi ärtymyksekseni minun oli pakko myöntää zombimiehen olevan oikeassa. Tämän saaren satama oli tukossa pahemmin kuin laivan vessa ruokamyrkytyksen jälkeen. Ja kaiken lisäksi reilusti yli puolet parkissa olevista aluksista seilasivat merivoimien tai Maailmanhallituksen lippujen alla. Pääni hinta oli noussut viime viikolla jälleen parilla kymmenellä millillä, mutten silti halunnut ottaa yhteen isojen kihojen kanssa. Vielä.
"Killer!" karjuin kakkosmiestäni paikalle. Blondi ilmestyi pian vierelleni ja saatoin kuvitella hänen kysyvän ilmeensä kypärän alla.
"Mitä nyt?"
"Kerro minulle, miksi hemmetissä täällä on meneillään kermaperseiden kokoontumisajot?"
"Tällä saarella asuu joku Osama-niminen aatelismies. Jotain sukua Taivaslohikäärmeille. Viettää syntymäpäiväjuhliaan tänä iltana ja on ilmeisesti kutsunut melkoisen määrän porukkaa pippaloihin."
"Mistä sinä tuon tiedät?" en voinut olla murahtamatta, vaikka tiesin parhaimman soturini viettävän kaiken vapaa-aikansa kirjojen parissa.
"Luin lehdestä pari päivää sitten."
"Mahtavaa", murahdin ja nostin jalkani reelingille. Virne levisi naamalleni.
"Ehkäpä tämä ei sittenkään ole hukkareissu. Juhlatunnelmissa ihmiset ovat huolimattomampia ja helposti manipuloitavia", sanoin virneeni kasvaessa vielä isommaksi, "ja mikä ettei, takana on pitkä matka. Merivoimien läsnä ollessa meidänkin täytyy pitää hiukan matalampaa profiilia, mutta pari päivää huoletonta juhlintaa jonkun paskiaisen kustannuksella kuulostaa aina hyvältä. Mitä sanot Killer?"
"Hyvä suunnitelma. Seuraavan lokin saaminen kestää kolme päivää."
"Kolme? Hah, sittenhän meillä on aikaa yllin kyllin. MIEHET, KAIKKI TÄNNE JA HETI!"
Koko seitsenhenkisen miehistöni kaivauduttua esiin koloistaan, pistin käteni puuskaan ja virnistin.
"Tällä saarella on juhlat meneillään. Loki on valmis kolmen päivän kuluttua, joten saatte sen aikaa viihdyttää itseänne miten parhaaksi näette. Muistakaa kuitenkin, että täällä suorastaan kuhisee merivoimia ja koska en ihan vielä halua ottaa yhteen isojen pomojen kanssa, älkää hommatko itseänne liian isoihin hankaluuksiin, onko selvä?"
"Asia selvä, kapteeni", vastaus kuului epävireisessä kuorossa. Virnistin.
Tästähän taitaa todellakin tulla hyvä reissu...
Sunna
Päivä oli jo kääntymässä illaksi ja kaikki mahtavan kaupunkipalatsin asukkaat tekivät viimeisiä valmisteluja Osaman juhlia varten. Palvelijat työskentelivät niska limassa saadakseen kaiken valmiiksi ajoissa. Jopa me, yleensä vain likaisia töitä tekevät orjat, olimme päässeet keittiöön apulaisiksi, toisin sanoen tiskaamaan ja kuuramaan paistinrasvasta liukkaita lattioita kokkien ohimennen potkittavana. Häärin muiden mukana ja esitin niin tavallista kuin suinkin. Mutta tänä iltana se tapahtuisi. Tilaisuus karata. Vartijat vahtisivat vain vieraiden turvallisuutta ja kovassa valmisteluhälinässä kukaan ei kerkiäisi kaivata minua hetkeen. Ei kunnes olisi jo liian myöhäistä. Toistaiseksi kuitenkin kuurasin kattiloita puhtaaksi vain jotta kokit voisivat sotkea ne uudestaan valmistaessaan mitä makoisampia herkkuja ylensyöneille aatelisille.
"Ensimmäiset vieraat saapuvat!" yksi hovimestareista kailotti suuren keittiön ovelta. Henkilökunnan kierrokset lisääntyivät. Aamulla, tai pikemminkin varhain aamuyöllä ylös noustessani olin pukenut ylleni kaiken maallisen omaisuuteni; ainokaisen pukukokonaisuuteni eli harmaan tunikan ja kuluneet, mustat, polveen yltävät housut. Akileokselta varastamani pistoolin paino tuntui housunkauluksessani piilossa tunikan repaleisen helman alla ja rauhoitti ylikierroksilla käyviä ajatuksiani.
Aivan pian, ajattelin likaisen tiskiveden loiskuessa naamalleni, aivan pian..
Lopulta enemmän tai vähemmän kaikki vieraat olivat saapuneet ja heille tarjoiltiin ensimmäisiä alkupaloja, joita oli yhteensä kolme kappaletta. Sen lisäksi oli kahdenkymmenenviiden eri syömisen pääruoka, sitten viidentoista erilaisen makeanleivonnaisen jälkiruoka ja vielä senkin jälkeen pikkusuolaisia ja -makeita. Livahdin ulos keittiöstä samaan aikaan tarjoilijoiden kanssa, jotka kantoivat lautasillaan täytettyjä, rasvaa tirskuvia kokonaisia kananpoikia. Olin nälkäinen, mutta silti näky ellotti minua. Hiippailin huomaamattomasti yleisen palveluskunnan sekasorrossa, kun kaikki kiirehtivät sinne tänne kukin asioillaan. Yritin näyttää siltä, että minulla oli selkeä ja täysin luvallinen päämäärä.
Pahimman ruuhkan kohdalla livahdin pienemmälle niin sanotulle 'salakäytävälle', joita oli piiloteltu sinne tänne seiniin helpottamaan palvelijoiden liikkumista suuressa linnassa. Tämä kyseinen käytävä vei herrasväen, Osaman, hänen perheensä ja tärkeimpien vieraittensa makuuhuoneitten läheisyyteen. Sitä käyttivät useimmiten vain kaikkein korkea-arvoisimmat palvelijat, eivät minun kaltaiseni orjat. Olin kuitenkin vuosien varrella urkkinut tiedonrippeitä sieltä täältä ja mielessäni oli melko selkeä kuva linnan pohjapiirroksesta. Edessäpäin häämöttävä valorantu kertoi salakäytävän päättyneen. Avasin seinän tapetteihin piilotetun luukun varovasti ja kurkistin hienostuneeseen käytävään. Se oli tyhjä. Musiikki kaikui linnan juhlasalista ja palvelijoiden hälinä taaempaa. Kompuroin ulos salakäytävästä ja lähdin hiipimään pitkin hallikäytävää tavoitteenani löytää lähin puutarhaan vievä ikkuna tai parveke. Samassa näin nurkan takaa seinään heijastuvan varjon.
Voi hel..!
Syöksähdin lähimmästä ovesta sisään ja etsin katseellani piilopaikkaa. Kerkisin juuri ja juuri luikahtaa suunnattoman suuren sängyn alle, kun ovi aukesi ja vartija kurkisti sisään. Pidätin henkeäni ja mietin kaikkia niitä tapoja, joilla minua voitaisiin rangaista. Yksikään niistä ei ollut erityisen mukava. Tuskallisen pitkän ikuisuuden jälkeen ovi sulkeutui ja vartija lähti. Puuskahdin helpotuksesta ja ryömin pois sängyn alta. Silmieni tottuessa huoneen hämärään, tajusin olevani itse herra Osaman kuningaskokoisessa makuuhuoneessa.
Upottava kokolattiamatto, suuri tulisija, sen ympärillä ylellinen sohvaryhmä kahvipöytineen, suuri kirjoituspöytä, katossänky, pukeutumispöytä, jättimäinen vaatekaappi ja monta metriä lattiasta kattoon olevia kirjahyllyjä. Katselin tätä kaikkea hetken aikaa suu auki ennen kuin sain itseni liikkeelle. Avasin suurelle parvekkeelle johtavat lasiovet ja olin jo puolimatkassa ulkona, kun käännyin kannoillani ja palasin pukeutumispöydän luokse. Otin käteeni huulipunan ja punasin huuleni. Painoin huulteni kuvan keskelle kiiltävää peiliä ja suttasin epämääräisin kirjaimin nimeni sen alle. Todella tyhmää ja todella riskialtista, mutta ehdottomasti sen arvoista. Viimeinen irvistys ja herjaus Osamalle, isän, äidin ja kaikkien muidenkin puolesta. Sitten pyrähdin juoksuun ja pienillä vaikeuksilla laskeuduin parvekkeelta alas puutarhaan. Vedin viileää yöilmaa sisuksiini ja saatoin jo melkein haistaa vapauden tuoksun.
Noiden muurien takana. Siellä odottaa elämä. Jos nyt jään kiinni, minut tapetaan ihan varmasti.
Kuljin varjoissa ja välttelin puistovahteja, joita liikkui siellä täällä suuressa puutarhassa. Kaikki oli jo lähes täydellistä, mutta olin unohtanut yhden asian. Koirat.
Yksi puistovahtien hirviömäisistä hornanhurtista kohotti kuononsa ja nuuski ilmaa. Jähmetyin aloilleni. Toinenkin koira alkoi haistella, sitten kolmas ja neljäs. Ja sitten ne kaikki alkoivat haukkua. Eikä se ollut mitään pientä räksytystä, vaan kuuluvaa ja kumeaa haukkua, melkein kuin karjuntaa. Puistovahdit alkoivat osoitella lampuillaan suuntaani ja hurtat laskettiin irti. Pinkaisin sellaiseen juoksuun, etten ollut ikinä edes kuvitellut kykeneväni liikkumaan niin nopeasti. Puiden ja pensaiden oksat sivaltelivat naamaani, käsiäni ja jalkojani, mutten jaksanut piitata naarmuista. Enemmänkin minua huolestuttivat yhä lähempänä louskuvat koirien leuat, jotka kykenivät helposti murskaamaan vaikka sääriluuni.
Minneminneminneminneminneminne..?! Tuonne!
Muurissa kasvoi murattiköynnös kuin tilauksesta. Tarrasin sen oksastoon ja aloin riuhtoa itseäni ylös. Yksi koirista kuitenkin sai tunikanhelmastani kiinni ja rupesi raastamaan minua takaisin alas. Puistovahdit lähestyivät. Yritin riuhtoa kangasta irti koiran leuoista siinä kuitenkaan onnistumatta. Paniikissa tungin käteni housujen kaulukseen ja vedin pistoolin esiin.
"Päästätkös irti helvetin rakki!" karjaisin ja etusormeni koukistui. Kuului korvia huumaava laukaus. Koira päästi irti ja vaipui kuolonkouristuksissaan maahan, minä kiipesin taas yhä ylemmäs. Puistovahdit karjuivat minulle, mutten enää välittänyt. Heilautin itseni muurin yli ja putosin useamman metrin matkan alas suoraan mutalammikkoon. Rämmin ylös ja säntäsin metsän siimekseen paetakseni sen läpi kaupunkiin.
Ei voi olla..?! Se onnistui, se hemmetti soikoon onnistui!
Tiesin pakomatkani olevan vasta alussaan, mutta siitä huolimatta en voinut estää hihkaisua karkaamasta suupielestäni.
Vapaa, vapaa, vapaa, VAPAA!