Middleham 2. lokakuuta 1483

Kuningas Richard katseli valkoisten pilvien hallitsemalle taivaalle, jonka korkeuksissa lentävä haukka näkyi mustana siluettina. Samassa se äkkäsi saaliin ja lähti syöksyyn.

Muuttohaukka Jezebel oli hänen ehdoton suosikkinsa, eikä se koskaan päästänyt saalistaan karkuun.

Kuninkaana hänen olisi kuulunut metsästää tunturihaukalla mutta Jezebel oli todistanut hänelle arvollisuutensa useammin kuin kerran niin Richard ei halunnut vaihtaa sitä.

Jezebel oli saanut kynsiinsä, kyyhkyn ja hyvin koulutettuna se jätti saaliinsa ja lensi takaisin isäntänsä ojennetulle käsivarrelle.

Eräs metsästys seurueen jäsenistä kiiruhti, ottamaan leivon, ennen kuin joku muu ehtisi napata sen.

Palkaksi Richard ojensi Jezebellille palan lihaa ja se nappasi nopeasti makupalan terävään nokkaansa.

"Hyvin tehty kaunokaiseni", Richard sanoi pehmeästi ja hymyili.

Syötyään Jezebel katseli odottavasti isäntäänsä terävillä mustilla silmillään, odottaen uutta lähtökäskyä.

Richard heilautti käsivarttaan ja Jezebel kohosi uudelleen siivilleen, yhdessä sir Francis Lovelin aavikkohaukan kanssa.

"Hyvä päivä metsästykselle", Francis totesi ja ohjasi hevosensa lähemmäksi Richardia.

He olivat olleet parhaita ystäviä lapsuudestaan lähtien ja aina kun Richardilla oli tilaisuus viettää aikaansa ystävänsä kanssa niin hän ei hukannut sitä.

Nämä kaksi miestä olivat täydelliset vastakohdat toisistaan. Sir Francis oli vaalea ja harteikas kun taas Richard oli tumma ja heiveröisempi.

"Niin on", Richard vastasi hajamielisesti, seuratessaan silmillään Jezebelin tummaa hahmoa.

Viileä tuuli puhalsi autioilla nummilla ja maailman aika tuntui pysähtyneen. Juuri tästä Richard piti, vain ääretöntä nummimaisemaa ja rikkomaton rauha, joka oli mukavaa vastapainoa Lontoon hälinälle.

Suurkaupungit eivät innostaneet häntä lainkaan ja Richard johti maataan mieluummin juuri sieltä missä hän tunsi olevan eniten kotonaan, Yorkshiresta.

Samassa Francis jätti hetkeksi haukkansa ja hänen katseensa terävöityi jonnekin muualle.

"Dickon, mikä tuo on?", hän kysyi ja osoitti kaukana taivaan rannassa näkyvää tummaa pistettä.

Richard katsoi Francisin osoittamaan suuntaan ja näki myös tuon saman tumman hahmon, joka kasvoi hetki hetkeltä suuremmaksi.

"Ehkä jokin toinen haukka", hän tuumi mutta olento oli liian iso ollakseen haukka.

Lentävä olento ei muuttanut suuntaansa ja Francis veti varsijousensa nopeasti käsiinsä selästään.

"Odota", Richard esti häntä ja laski kätensä varsijousen päälle.

Hän oli utelias näkemään tuon olennon paremmin sillä se saattaisi pian säikähtää heitä ja lentää pois mutta niin ei käynytkään.

Samassa se lensi esiin pilviharson takaa ja Richard haukkoi henkeään ihmetyksestä.

Taivaalle oli ilmestynyt valtava kotka, jonka sulat olivat yötäkin mustemmat ja sen silmät paloivat kuin kekäleet.

Francis ei suostunut enää odottelemaan vaan tähtäsi tuota paholaisen lintua.

Kotka kuitenkin nappasi nopeasti hänen nuolensa nokkaansa ja puri sen kahtia.

Sitten se lähti hurjaan syöksyyn, ojentaen käyräkyntiset jalkansa suoraan kohti Richardia.

"FRANCIS, TAPA SE! TAPA SE!", Richard huusi hevosten alkaessa hirnua kauhusta.

Francis teki parhaansa pitääkseen oriinsa hallinnassaan mutta kotkasta säteilevä pelko sai hevoset melkein suunniltaan. Hänen oli vaikeata tähdätä liikkuvan hevosen selästä mutta yksikään hänen nuolistaan ei tuntunut lävistävän tuon kotkan höyhenpukua. Sen sulat olivat kuin metallia, eikä se näyttänyt ollenkaan pelkäävän ihmistä.

Richard veti esiin vyöllään roikkuvan lyhyen pistomiekan, hän ei aikonut antautua taistelutta.

Hänen hevosensa ei kuitenkaan aikonut jäädä vaan lähti äkkiä hurjaan laukkaan.

Äkillisen liikkeen seurauksena Richard menetti tasapainonsa ja miekka putosi hänen kädestään.

Hevosen vauhti oli niin kova että hän melkein putosi satulasta.

Kotka kuitenkin lähestyi pelottavan nopeasti ja samassa se sai Richardin kynsiinsä.

Kotkan voimakas ote salpasi hänen henkensä ja ilma puristui nopeasti ulos hänen keuhkoistaan.

"DICKON! DICKON!", Richard kuuli Francisin huutavan kun kotka raastoi hänet pois satulasta.

Richard olisi halunnut vastata Francisille mutta kotkan rautainen ote melkein mursi hänen sisuskalunsa.

Samassa hän huomasi nousevansa ilmaan vangitsijansa mukana ja maan pinta katosi nopeasti pilvien alle. Taivaan kylmät tuulet purivat terävinä hänen vaatteidensa läpi ja Richard tunsi jäätyvänsä elävältä.

Jollain ihmeen tavalla kotka tajusi tämän ja se laskeutui hieman alemmas, jottei sen kallisarvoisella saaliilla olisi hätäpäivää, Richardin ei ollut vielä aika kohdata tuhoaan.

Hänen kuuluisi ensin päästä saarelle.