Word count (chapter): n. 3190

--

Rose heräsi etäisesti vaahtomuovia muistuttavalta alustalta hikisenä ja jäykkäniskaisena. Aurinko oli jo korkealla taivaalla ja paistoi uskomattoman kuumasti, ja tyttö arveli vain oksiston muodostaman tiheän varjon estäneen häntä polttamasta nahkaansa pahasti. Edellisen päivän tapahtumat palautuivat hetkessä mieleen, eikä Rose voinut olla miettimättä mihin Tohtori oli mennyt. Kenties hän kaipasi hieman yksityisyyttä? Aivan mahdollista ottaen huomioon sen, että hän mitä todennäköisimmin oli edelleen Aatamin asussa.

Sanontatapa toi Rosen mieleen Raamatun luomiskertomuksen, ja hän pyöritteli sitä mielessään laiskasti. Hän ei varsinaisesti uskonut kertomukseen, pitkin aikaa ja avaruutta matkustamisella kun tuppasi olemaan uskoa vähentävä vaikutus useimpiin ihmisiin, mutta hän ei antanut tämän pikkuseikan pilata hyvää tarinaa.

Olikohan Paratiisi ollut tällainen? Vehmas ja turvallinen, ja ikävystyttävyyteen asti molempia? Rose ei kaivannut sen kaltaista paratiisia, ei, vaikka kieltämättä elämä sellaisessa olisi ollut mukavaa ja äärimmäisen helppoa. Ei työtä, vain laiskoja päiviä päivästä toiseen, ja viikosta seuraavaan ja vuodesta tulevaan

Hän tulisi hulluksi sellaisessa paikassa.

Mikäli tämä paikka oli Paratiisi, Roselle ja Tohtorille kai sitten jäisivät Aatamin ja Eevan osat. Rose ei voinut hillitä naurunpyrskähdystä, kun ajatus hänestä itsestään ja Tohtorista moisissa rooleissa pälkähti hänen päähänsä. Aatami, tieteellisiin kertomuksiinsa eksyvä ajassa matkaava avaruuden muukalainen. Eeva, edellistä 880 vuotta tai niillä main nuorempi ihmistyttö, joka kyllä varmasti olisi poiminut omenan hyvän ja pahan tiedon puusta heti, kun olisi sellaisen olemassaolosta kuullut. Kukahan tässä tarinassa olisi saanut käärmeen osan?

Viimein Rose nousi ylös, peseytyi kylmässä purossa ja söi edellisen päivän tähteitä aamiaiseksi. Hän kuljeskeli pitkin huonetta yrittäen epätoivoisesti keksiä tekemistä, mutta koska hän ja Tohtori olivat huoneen ainoat eläinkuntaan kuuluvat yksilöt, metsäjäljitelmä tarjosi vähänlaisesti viihdykettä. Eksoottiset kukat ja kasvit olivat kauniita katsella, mutta niihinkin kyllästyi nopeasti.

Kallioilla kiipeillessään Rose lähes kirjaimellisesi törmäsi Tohtoriin, joka oli asettunut mukavasti kallionsyvennykseen ottamaan aurinkoa. Kuullessaan lähestyvät askelet Tohtori tyytyi avaamaan toisen silmänsä ja katsomaan tulijaa. "Rose", hän tervehti lyhyesti.

"Mitä sinä täällä teet?" Rose kysyi, mutta tajuttuaan kuulostavansa töykeältä hän jatkoi puhettaan saman tien. "Kalliolla siis. Aurinko on aika pistävä, varo, ettet polta selkääsi."

"Äh, se on vain UV-säteilyä", Tohtori vastasi laiskasti, "minä olen nyt lomalla. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, ja mikäli en ole aivan väärässä, saamme pian niskaamme viilentävän iltapäiväisen sadekuuron. Muutaman päivän päästä pääsemme varmaankin tutkittaviksi… Varo muuten sinä ihoasi, Rose, nenäsi näyttää vähän punoittavan."

Tohtori sulki silmänsä ja painoi päänsä takaisin graniittiin, tai mitä kiveä heidän huoneensa kallio sitten ikinä olikaan. Rose päätti ottaa neuvosta vaarin ja poistua kalliolta, palanut nenä nimitäin ei houkutellut häntä lainkaan. Tyttö asettui puron varren varjoihin ja uitti varpaitaan kylmässä vedessä, ja pian trooppinen sadekuuro viilensi kuin viilensikin ilman hetkellisesti.

Rose asettui nojaamaan erästä puronvarren kiveä vasten ja nautti raikastavasta sateesta, joka tosin tuli pilvettömältä taivaalta. Kesti tovin ennen kuin tyttö muisti päällään olevan katon ja käsitti, että sade ei ollut todellista sadetta sen enempää kuin huoneeseen rakennettu metsäjäljitelmä oli oikea metsä. "Sade" oli mitä ilmeisimmin peräisin kattoon rakennetuista hienonhienoista putkista koostuvasta sadetusjärjestelmästä, joka oli rakennettu simuloimaan todellisen sademetsän ilmastoa. Maamerivuokot olivat tehneet hyvää työtä, se oli myönnettävä.

Sateen virkistävä vaikutus oli mitä todellisin, ja kirkkaalta taivaalta paistava aurinko sai pienenpienet pisarat taittamaan valoa kuin miljoonat pienet prismat. Rose tunsi istuvansa keskellä sateenkaarta, sillä mihin hyvänsä hän katsoi, sateenkaaren värit leikkivät hänen näkökenttänsä laidoilla.

Sadekuuro loppui aikanaan, ja Rose kulutti lopun päivän kuljeskelemalla ympäri huonetta ja kiipeilemällä sen puihin. Niiden oksilta hän löysi kauniita ja kiehtovia epifyyttejä, joiden tutkiminen huvitti häntä siinä määrin, että päivä muodostui siedettäväksi. Syötävät juuret ja hedelmät sekä edellisestä illasta jääneet synteettisen lihan tähteet pitivät hänet kutakuinkin kylläisenä päivän, mutta illalla hänen elimistönsä suorastaan huusi tukevampaa ruokaa.

Rose ei aikonut syödä kypsentämättömänä synteettistäkään lihaa, jota joku oli hänen huomaamattaan tuonut huoneeseen lisää, eikä hän ei kyennyt tekemään tulta ilman kipinää iskevää soonista ruuvimeisseliä. Koska Rose ei halunnut häiritä Tohtoria, joka mitä ilmeisimmin makasi yhä edelleen kalliolla kutakuinkin yhtä kiinnostuneena maailmanmenosta kuin kuollut särki, tytön ei auttanut muu kuin mennä maate nälkäisenä. Hän alkoi jälleen tuntea olonsa kurjaksi.

Seuraavat kolme päivää eivät olleet Rosen sen astisen elämän kurjimmat päivät, mutta hyvin lähellä niitä. Hän oli samaan aikaan ikävystynyt, hämmentynyt ja vihainen. Vaikka Tohtori oli väittänyt lomailevansa, Rose oli varma siitä, että he olisivat jo kaukana koko laitoksesta, mikäli tilanne olisi ollut vaarallinen. Tietysti Tohtori ei olisi siinä tapauksessa lomaillut, mutta kyse oli siitä, että mikäli tätä ei huvittanut, heidän ei olisi ollut mikään pakko pysytellä huoneessa.

Rose uitti varpaitaan puron kylmässä vedessä ja kiipeili puissa hieman lisää. Hän katsoi, kuinka epifyyttikasvien nuput aukesivat ja kuinka kukat kuihtuivat oltuaan auki vain muutaman tunnin. Joka päivä samaan aikaan samanlainen sade kasteli huoneen, ja joka päivä laakealle kivelle tuotiin samanlainen annos ruokaa, josta tosin ensimmäisen päivän jälkeen oli jätetty pois lehdet, osa juurista ja pyöreät vihreät hedelmät.

Joka aamuksi joku, epäilemättä Tohtori, oli paistanut synteettisen lihan nuotiolla, joten Rose ei sentään nähnyt nälkää. Mies tuntui muuttuneen yöeläjäksi kertaheitolla, ja oli vaikea päättää, pitäisikö siitä olla huolissaan vai ei. Koko kolmen päivän aikana Rose ei nähnyt Tohtoria kertaakaan muualla kuin kalliolla. Mies makasi lähes tarkalleen samassa asennossa aina, kun hän kävi katsomassa tätä.

Tosin herätessään toisen päivän aamuna Rose melkein uskoi nähneensä Tohtorin vieressään vaahtomuovivuoteella kuluneena yönä. Tohtori oli maannut selällään, kädet niskan takana, ja tuijottanut tähtiin, ja kun hän oli tuntenut Rosen katseen, hän oli vain vilkaissut tyttöä ja jatkanut tähtien tuijottamista kasvoillaan omituinen ilme.

Rose päätteli nähneensä unta.

Kolmannen päivän iltana Rose lupasi itselleen, että mikäli tilanne ei muuttuisi seuraavaan aamuun mennessä, hän katkaisisi huoneen suurimmasta puusta tukevan oksan, kiipeäisi sen kanssa kalliolle ja huitoisi Tohtoria kepillä kunnes tämä veisi molemmat pois oudosta vankilasta ja kaikki palaisi ennalleen.

Suunnitelmaa ei kuitenkaan tarvinnut testata käytännössä, sillä neljännen päivän aamuna laakealle kivelle oli tuotu hedelmien lisäksi vaatteita. Vaatteet olivat mutaiset ja ryppyiset, mutta yhtä kaikki ne olivat vaatteet, ja yksi viimeisimmistä Rosea sillä hetkellä kiinnostavista asioista oli muoti.

Hän pukeutui mutaiseen, ryppyiseen t-paitaansa ja vielä mutaisempiin ja ryppyisempiin pellavahousuihinsa, jotka hän oli valinnut nimenomaan sademetsän ilmastoa silmällä pitäen. Sukat ja kengät hän kuitenkin jätti kivelle. Tohtorin vaatteet Rose vei kalliolle ja palasi sen jälkeen purolle toivoen, että mies liittyisi hänen seuraansa.

Kun Rose näki Tohtorin kiipeävän alas kalliolta, hän ei osannut päättää halusiko enemmän halata vai kumauttaa tätä. Mikä oli tämä ristiriita, joka johdatteli Rosen ajatukset Mickeyyn? Tarkemmin sanoen niihin epävarmoihin päiviin juuri ennen Mickeytä, kun molemmat olivat leikkineet tahoillaan kissaa ja hiirtä, kierrellen ja kaarrellen toisiaan, olkoonkin, että Mickey oli tuolloin ollut liian paksukalloinen selvitäkseen kummoisesta kiertelystä ja kaartelusta.

Rose ei halannut eikä kumauttanut Tohtoria, vaan päätyi kompromissiin, jossa tervehti matkakumppaniaan pienellä, hyvin jäykäksi muodostuneella nyökkäyksellä. Tohtori vastasi nyökkäykseen toistamalla eleen ja istuutui sitten puron rantaan.

Hän heitti jalkansa veteen välittämättä kääriä lahkeitaan, ja Rose katseli sanaakaan sanomatta kuinka puron hiljainen virta liikutti hiekanväristä kangasta edestakaisin juuri Tohtorin varpaiden yläpuolella. Näkymässä oli jotakin hyvin hypnoottista, ja Rose tunsi sekuntien venyvän tuntien mittaisiksi samaan aikaan kun vuodet lyhenivät sekunneiksi.

Tohtori kurkotti eteenpäin, ja pian vesi puron kylmä vesi virtasi myös hänen sormiensa lomitse. Hänellä oli kauniit kädet ja kapeat, viehättävät kynnet. Veden pinnassa näkyi pieniä pyörteitä. Tohtori vei kätensä yhteen ja muodosti niistä pienen kupin.

Seuraava asia, jonka Rose tiedosti, oli puron kylmä vesi hänen kasvoillaan ja käsivarsillaan. Välittömästi sen jälkeen hän tiedosti Tohtorin itsetietoisen, hieman kiusoittelevan virneen.

Nuoresta iästään huolimatta Rose oli kokenut jotakin vastaavaa niin monta kertaa, että hän tiesi hyvin, mitä se tarkoitti. Oli taas aika leikkiä kissaa ja hiirtä.

--

Rosen ikävien päivien kuluessa jo tutuksi tulleen kolmikon jäsenet – hiilipohjaisten olentojen biologian asuantuntija, hiilipohjaisten eläinten ja kasvien tutkimusyksikön johtaja ja silmämääräisestä arvioinnista vastaava – olivat seuranneet tiiviisti tilanteen kehittymistä pienessä huoneessa. Heillä oli ollut varsin vähän katsottavaa, mutta se ei ollut lannistanut heitä, sillä uudet tutkimuskohteet olivat usein hieman hämmentyneitä matkasta ja siksi tavallista arempia.

Tästä huolimatta kolme ensimmäistä päivää olivat olleet puuduttavia, ja paikoin hieman huolestuttaviakin. Uros oli mannut päivät paikoillaan ja aktivoitunut vasta naaraan mentyä nukkumaan. Naaras taas oli tutkinut ympäristöään aktiivisesti päivisin, mutta vaikuttanut levottomalta ja käynyt välillä tarkastamassa urosta. Kuitenkaan mitään erityisen hälyttävää ei ollut tapahtunut, joten kolmikko oli tyytynyt tarkkailemaan.

Kolmannen päivän lopulla maamerivuokot olivat päättäneet palauttaa kuiturakenteet tutkimuskohteilleen, ja silloin asiat olivat muuttuneet huomattavasti kiinnostavammiksi. Naaras ja uros olivat lyöttäytyneet yhteen, syöneet yhdessä ja ylipäätään osoittaneet kiinnostusta toistensa seuraan.

Ehkä kuiturakenteilla on jotakin tekemistä tämän lajin lisääntymisen kanssa? biologian asiantuntija ehdotti. Olemmehan kohdanneet monia lajeja, joiden yksilöt tekevät mitä omituisimpia asioita houkutellakseen potentiaalisia pariutumiskumppaneita. Ehkäpä tämä laji on valinnut nuo omituiset kuiturakenteet.

Tutkimusyksikön johtaja ja silmämääräisestä arvioinnista vastaava viestittivät hyväksyvät vastauksensa biologian asiantuntijalle. Ajatus ei ollut hullumpi.

Tulisiko meidän lykätä kokeita? yksikönjohtaja kysyi. Olisi äärimmäisen kiinnostavaa todistaa tämän lajin pariutumismenoja, ja pelkään kokeiden häiritsevän niitä. Toisaalta perustietomme lajista ovat hyvin puutteelliset.

Kolmikon ympäristössä vallitsi hetken mitä mietteliäin ilmapiiri, mutta lopulta biologian asiantuntija rikkoi sen. Luulen, että meidän tulisi suorittaa kokeita uroksella alkuperäisen suunnitelman mukaan, hän viestitti.

Saamamme tieto pariutumisesta ei ole paljonkaan arvoinen, mikäli emme tiedä perusasioita tästä lajista, joten arvioisin, että meidän kannattaa pelata varman päälle. Lisäksi voi olla, ettei kokeiden suorittamisesta ole haittaa. Jatkamme suunnitelman mukaan, mikäli te, rakkaat kollegani, ette vastusta ajatusta.

Hyväksyvät sähkömagneettiset viestit täyttivät ilman. Juuri tämän viestin muut olivat halunneet ottaa vastaan.

--

Rosen kannalta katsoen neljäs vankina vietetty päivä ei ollut lainkaan hullumpi. Kun hän ja Tohtori olivat saaneet siveelliset vaatteet ylleen, asiat olivat parantuneet merkittävästi. Puron tapahtumien jälkeen he olivat syöneet ja nauraneet yhdessä, ja molemmat olivat käyttäytyneet normaalisti – tai ainakin normaalimmin kuin edeltäneinä päivinä, sillä täysin normaaleiksi asiat eivät olleet palanneet.

Jännite, jonka Tohtori oli havainnut huomattavasti aikaisemmin kuin Rose, oli kehittynyt niin pitkälle, että myös tyttö tiedosti sen olemassaolon. Vaikka muuttunut tilanne oli hieman hämmentävä, Rose ei voinut väittää, että muutos olisi ollut täysin ei-toivottu. Oikeastaan hän nautti pienestä sähköisestä flirtistä, jota neljänteen vankeuspäivään mahtui paljon.

Illalla hän ja Tohtori käpertyivät vaahtomuovimaisen materiaalin päälle, ja miehen läsnäolo tarjosi Roselle turvaa, jollaista hän ei ollut aikaisemmin edes osannut kuvitella. Hän oli kokonaisvaltaisen onnellinen ja myönsi lopultakin itselleen, että toivoi Tohtorista muutakin kuin pelkkää matkaseuraa.

Mutta mitä Tohtori halusi? Rose ei osannut sanoa. Hetkittäin mies tuntui olevan mukana Rosen pelissä, mutta toisinaan hän pakeni niin kauas kuin suinkin mahdollista. Esimerkiksi silloin, kun Rose yritti suudella häntä illan taipuessa yöksi, lähes ruosteenpunaisen kuun kivutessa kohti lakipistettään. Silloin tyttö tajusi rakastuneensa matkakumppaniinsa intohimoisesti.

Viidennen päivän aamuna Rose heräsi vaahtomuovimaisen materiaalin päältä yksin. Se ei varsinaisesti yllättänyt häntä, Tohtori kun nukkui harvoin pitkään. Kuitenkin, kun Rose ei löytänyt kumppaniaan koko huoneesta, hän alkoi huolestua vakavasti. "Eettisesti valveutuneita", hän kuiskasi itselleen, "eettisesti valveutuneita."

Viides vankeuspäivä kului epämääräisen huolen ja turhautumisen vallassa, eikä edes iltapäivän sadekuuro saanut Rosea tuntemaan oloaan merkittävästi paremmaksi. Hän toivoi, että huoneessa olisi ollut edes muurahaisia, joiden puuhia hän olisi voinut seurata. Sitten, ajateltuaan hieman tarkemmin, hän päätyi toiseen päätelmään. Maassa nukkuminen samassa huoneessa muurahaisten kanssa ei kuulostanut varsinaisesti hauskalta.

Illalla, kun aurinko teki hiljalleen tilaa ruosteenpunaiselle kuulle, Tohtori palautettiin huoneeseen. Mies oli hiljainen ja väsyneen oloinen, eikä Rose voinut olla miettimättä, millaisia kokeita hänelle oli tehty. Tyttö ei kuitenkaan halunnut kysyä asiasta, sillä hän oli melko varma siitä, ettei halunnut kuulla vastausta, olivat kokeiden tekijät sitten miten eettisesti valveutuneita hyvänsä.

Illallinen syötiin hiljaisuuden vallitessa. Välittömästi sen jälkeen Rose meni maate, toivoen ja arvellen Tohtorin seuraavan hänen esimerkkiään, sillä mies oli syönyt hyvin vähän ja näytti edelleen erittäin uupuneelta. Häntä ei kuitenkaan kuulunut vuoteen irvikuvalle, vaikka Rose valvoi pitkään odottaen häntä.

Rose kyllästyi odottamaan. Odottaminen ei ollut koskaan ollut hänen vahvuuksiaan, eikä hän aikonut ryhtyä harjoittamaan kärsivällisyyttään juuri nyt. Aikansa kierreltyään Rose löysi Tohtorin puron rannalta, jossa mies makasi kyljellään uittaen sormiaan kylmässä vedessä ja katseli kuinka vesi pyörteili niiden ympärillä.

"Tohtori?" tyttö kuiskasi. "Tule nukkumaan."

Puhuteltu nosti katseensa tulijaan, ja Rose tunsi sydämensä pakahtuvan.

"Ajattelin antaa sinun nukkua rauhassa", Tohtori vastasi, "minä voin nukkua tässä. Että saat tarpeeksi tilaa. Sitä paitsi sinusta on varmasti kiusallista nukkua samassa vuoteessa kanssani."

Rose ei voinut olla nauramatta ääneen. Tohtori oli omalla tavallaan nerokas, mutta hän ei ymmärtänyt romantiikasta senkään vertaa kuin Mickey oli ymmärtänyt. Rose ja Tohtori olivat kahden kesken sademetsässä, tähtitaivaan ja sen kahden kuun alla, sound trackin ollessa puron hiljainen solina. Tietenkin Tohtori huolehti siitä, että läheisyys saattaisi saada Rosen tuntemaan kiusaantuneisuutta! Ehkä täydellinen tilannesokeus oli jonkinlainen kaikille miehille yhteinen, universaali ominaisuus?

"Ei se mitään", Rose vastasi pehmeällä äänellä, "Sinä tarvitset lepoa. Nukuimmehan me kaksistaan eilenkin… Lupaan, että en yritä suudella sinua tai tehdä mitään muutakaan tyhmää."

Tohtori naurahti ja nousi maasta. Hän seurasi Rosea lähes lammasmaisesti, ja vuoteen irvikuvalle päästyään hän heitti kädet niskansa taakse ja loi katseensa tähtiin. "Hyvää yötä, Rose", hän kuiskasi katse edelleen tiukasti tähtitaivaassa ja sen kahdessa kuussa.

Rose mutisi oman hyvänyöntoivotuksensa ja nukahti lähes saman tien.

Kuudes vankeuspäivä oli käytännössä viidennen toisinto, vaikkakaan Rose ei tuntenut yhtä suurta huolta Tohtorista kuin edeltävänä päivänä. Tohtori oli silloin palannut – epäilemättä hän palaisi myös kuudentena päivänä?

Illalla mies palasi, näyttäen aivan yhtä väsyneeltä kuin edeltävänä iltana.

Kuten kuudennen päivän päiväsaika, myös sen ilta oli kuin toisinto viidennen päivän illasta, poislukien lähinnä pseudoromanttisen kohtauksen puronvarrella. Tällä kertaa Tohtori saapui omasta aloitteestaan nukkumaan vaahtomuovimaiselle alustalle.

Seuraavat kahdeksan päivää Rose tunsi olevansa juuttunut jonkinlaiseen Päiväni murmelina

-tyyppiseen tapahtumaketjuun. Jokainen päivä oli toisinto edellisestä, ja ainoastaan Rosen oma toiminta toi niihin pienintäkään muutosta. Hänen oli esimerkiksi mahdollista pestä vaatteensa vapaavalintaiseen ajankohtaan, ja hän saattoi tarkastella sademetsää ylläpitävien maamerivuokkojen toimintaa, joka tosin oli kuin kellopiiriin kytkettyä.

Rose uskoi tulevansa hulluksi. Turhautuminen, kiukku ja huoli kiehuivat hänen sisällään kuin painekattilassa, eikä hän tiennyt kuinka voisi päästä näistä tunteista eroon. Toisessa päässä tunneskaalaa rakkaus ja intohimo Tohtoria kohtaan kasvoivat samaa tahtia huolen, kiukun ja turhautumisen kanssa, mutta palatessaan maamerivuokkojen kokeista Tohtori vaikutti olevan aina niin uupunut, että Rose ei yksinkertaisesti kyennyt pakottamaan itseään puuttumaan asiaan – mihinkään niistä kaikista asioista, jotka olisivat tarvinneet puuttumista, eikä Rose edes halunnut laatia niistä mielessään listaa, sillä tuo lista olisi ollut hälytyttävän pitkä.

Neljännentoista vankeuspäivän aikana Rose tunsi jonkin liukuvan epäkuntoon aivoissaan. Hän oli niin turhautunut, vihainen, huolissaan ja rakastunut samaan aikaan, että ei vain enää kestänyt. Illallisella, kun Tohtori oli palautettu huoneeseen, sanat hiipivät kuin huomaamatta tytön huulille: "Mitä kokeita ne tekevät sinulle?"

Tohtori pudotti syömänsä hedelmän maahan ilmeisen hämmästyneenä. "Enkö minä ole kertonut?" hän kysyi kuulostaen aidosti hämmästyneeltä. "Joskus he skannaavat minua, mutta yleensä minun on suoriuduttava kaikenlaisista älykkyys-, havainnointi- ja oppimistesteistä… Tiedäthän, pudoteltava erimuotoisia palasia laatikkoon sopivien reikien kautta, etsittävä ruokaa sokkeloista ja sen sellaista, vähän kuin hiirien teidän laboratorioissanne."

Rose mykistyi sanattomaksi. Hetken hän arveli Tohtorin valehtelevan, mutta koska mies ei ollut koskaan aikaisemmin valehdellut hänelle, hän hylkäsi ajatuksen. Mikä sitten rasitti Tohtoria niin kovin?

"Mutta… Miksi sinä olet aina niin väsynyt kun tulet takaisin? Näytät siltä kuin olisit taistellut kokonaista dalekprikaatia vastaan!" Rose piti pienen tauon ennen kuin koki tarpeelliseksi tarkentaa lausuntoaan. "Oikeastaan näytät huonommalta kuin dalekprikaatin jälkeen. Olin varma että ne vähintäänkin kiduttavat sinua!"

Tohtori poimi ruokansa maasta ja nyppi pois siihen tarttuneita roskia ennen kuin vastasi Roselle. "No… Minun on näyteltävä tyhmää, jotta ne pitäisivät meitä suhteellisen kehittymättömänä lajina eivätkä yrittäisi keksiä kommunikointikeinoa. Onko sinulla aavistustakaan siitä, kuinka väsyttävää se on?"

Tohtori kuulosti lähes valittavalta. "Lisäksi ne yrittävät rohkaista minua palkinnoilla, joista kuvittelevat minun pitävän. Ruoalla ja jonkinlaisilla leikkikaluilla. Et uskoisi millaista se on! Olen pureskellut niin useaa pahanmakuista juurta, että olen seonnut laskuissa. Ja usko minua, Rose, en sekoa laskuissa helposti! Ja leikkikalut, joita ne tarjoavat minulle, ne eivät viihdyttäisi edes nyrkinkokoista graniittipalaa."

Ellei Rose olisi juuri kuluttanut edeltäviä päiviä huolehtien Tohtorin kohtaloa, hän olisi arvostanut tilanteeseen liittyvää huumorimomenttia huomattavasti enemmän. Rosen tuntema huoli oli kuitenkin ikään kuin vaikuttanut negatiivisesti hänen huumorintajuunsa, ja vaikka toisissa olosuhteissa hän olisi nauranut makeasti tapahtuneelle, tällä kertaa hän suuttui.

Rose paiskasi puoliksi syömänsä omenaa muistuttavan hedelmän maahan ja nousi seisomaan. "Tarkoitatko, että silloin kun sinä olet leikkinyt erimuotoisilla palikoilla ja syönyt, minä olen huolehtinut itseäni sairaaksi?" hän huusi. "Tulet takaisin väsyneenä ja sanomatta sanaakaan, ja minä mietin täällä yksikseni kyllästyneenä kaikki päivät mitä kamaluuksia ne sinulle tekevät! Onko sinulla päässä vikaa?"

Tohtori tuijotti Rosea hämmästyneenä. "Minä… Anteeksi, en minä arvannut, en tiennyt… En todellakaan tiennyt…"

Tohtorin anteeksipyynnöt kaikuivat kuuroille korville. Rose poistui paikalta niin arvokkaasti kuin mahdollista ja meni nukkumaan, jättäen miehen yksin nuotion ääreen.

Seuraavan yön Tohtori vietti puron rannassa, pääasiassa katsellen kuinka tähdet ja planeetan kaksi kuuta kuvastuivat puron alati liikkuvasta pinnasta. Hän ei piitannut siitä, että maan kosteus kasteli hänen vaatteensa läpimäriksi, eikä siitä, että maa hänen allaan oli kovaa ja kivistä. Asiat olivat liukumassa juuri siihen suuntaan, jota hän oli pelännyt ja johon hän ei halunnut niiden liukuvan.

--

Tulkaa katsomaan, biologian asiantuntija viestitti kiihkeästi kahdelle muulle maamerivuokolle. Muutos rutiinissa.

Tutkimusyksikönjohtaja ja silmämääräisestä arvioinnista vastaava jättivät pelaamansa strategiapelin rauhaan ja kiirehtivät monitorien luo niin nopeasti kuin suinkin kulkualustoiltaan pääsivät. He ehtivät paikalle juuri sopivasti nähdäkseen, kuinka Rose suoritti ylvään paikalta poistumisen.

Mitä tapahtui? Tulisiko meidän olla huolissamme? yksikönjohtaja kysyi.

Viime päivät olivat olleet niin helppoja! Kokeet olivat sujuneet hyvin eikä vastaan ollut tullut minkäänlaista draamaa, ja nyt sitten aivan tavallisena iltana tapahtui jotakin selittämätöntä.

Biologian asiantuntija piti pienen tauon ennen vastaustaan. Vaikea sanoa. Naaras osoitti selvästi aggressiota, mutta poistui paikalta ennen kuin tilanne muuttui fyysiseksi. Uros taas oli rauhallinen koko ajan.

Biologian asiantuntija piti toisen miettimistauon ennen kuin jatkoi. En usko että meidän on oltava erityisen huolissamme. Mikäli joudumme todistamaan tappelua, uroksella on puolellaan massaetu, ja uskon sen olevan naarasta voimakkaampi… Koska se vaikuttaa naarasta rauhallisemmalta, on kaikki asianhaarat huomioon ottaen varsin todennäköistä, että tilanne rauhoittuu sen näytettyä naaraalle kuka määrää. Jos siihen tilanteeseen ylipäätään joudutaan… Minä pitäisin mahdollisena tai jopa todennäköisenä sitä, että tämäkin on osa lajin pariutumismenoja. Minusta meidän ei tule puuttua asioihin, mikäli ne eivät muutu erityisen huonoiksi. Ollaan kuitenkin varuillamme.

Loppuyö sujui ikävystyttävissä merkeissä. Monitorit näyttivät tunnista toiseen kuinka uudet yksilöt lepäsivät kummatkin omilla tahoillaan, joskin biologian asiantuntija epäili itsekseen, ettei kumpikaan saanut erityisen paljon lepoa – monet hiilipohjaiset elämänmuodot olivat osoittaneet kärsivänsä stressistä kovasti, ja ne reagoivat siihen muun muassa muuttuneilla lepotottumuksilla.

Biologian asiantuntija suoritti ankaraa eettistä pohdintaa. Tulisiko heidän antaa tutkimuskohteiden levätä seuraava päivä, vai voisivatko he riittävän turvallisesti suorittaa kokeita ja skannauksia? Oli erittäin houkuttelevaa tutkia kuinka stressi vaikutti tämän lajin elintoimintoihin ja suoriutumiskykyyn, mutta liika stressin aiheuttaminen oli epäeettistä, ja toisaalta se saattaisi haitata mahdollisesti meneillään olevaa pariutumista.

Biologian asiantuntija päätti jatkaa kokeita. Mikään ei viitannut siihen, että tapahtunut olisi millään tasolla vahingoittanut kumpaakaan, ja oli aivan mahdollista, että lyhytaikainen ero rauhoittaisi tilannetta – ja mikäli he olisivat onnekkaita, se parantaisi mahdollisuuksia lisääntymisen onnistumiseen myös tämän lajin kohdalla.

Ikävä kyllä seuraavan päivän testit osoittautuivat pettymykseksi. Skannaus kyllä löysi tiettyjä stressin merkkejä uroksesta, mutta se ei osoittanut kiinnostusta sille tarjottuja tehtäviä tai herkkupaloja kohtaan.

Biologian asiantuntija oli palauttamaisillaan uroksen häkkiinsä kun hänen mieleensä tuli tarjota sille laitetta, josta se oli aikaisemmin pitänyt. Laite koostui useista metallilangalla roikkumaan ripustetusta pallosta, jotka liikkuivat edestakaisin tietyn säännönmukaisuuden mukaan, ja suoraan sanoen biologian asiantuntija oli ollut hyvin hämmästynyt havaitessaan esineen kiehtovan tutkimuskohdetta.

Tavallisesti hiilipohjaiset eläimet eivät olleet osoittaneet minkäänlaista kiinnostusta tällaisia esineitä kohtaan, ja nytkin kiinnostus oli löytynyt sattumalta erään tutkimusryhmän jäsenen tuotua toimistoonsa meneviä tavaroista tutkimushuoneeseen. Useimmat eläimet olisivat joko yrittäneet syödä tällaista esinettä tai olleet täysin piittaamatta siitä, mutta tämä yksilö oli kuluttanut pitkän ajan tuijottamalla kuinka laitteen pallot liikkuivat edestakaisin.

Tälläkin kerralla tutkimuskohteen reaktio esineeseen oli odottamaton, sillä se ei suostunut irrottamaan otettaan siitä, toisin kuin kaikista aikaisemmista sille tarjotuista viihdykkeistä. Haluttua, kokeisiin houkuttelevaa vaikutusta se ei kuitenkaan saanut aikaan, mutta biologian asiantuntija päätti antaa uroksen viedä laitteen häkkiinsä.

Voi olla että se haluaa antaa tuon naaraalle, biologian asiantuntija selitti tutkimusryhmälleen. Monilla aikaisemmin kohtaamillamme lajeilla uros yrittää ostaa naaraan mielenkiinnon mitä omituisimmilla, usein hyödyttömillä esineillä, ja kuten me kaikki tiedämme, eilisen tapahtumat viittaavat siihen, että jotakin on tekeillä.