A/N: Pahoittelen pitkiä lukujen ilmestymis välejä, mutta lukion tahtoo viedä todella suuren osan ajastani, enkä sen takia jouda oikein kirjottelemaan. Tämäkin luku on kirjoitettu yöllä, joten kirjoitus virheitä saattaa siis esiintyä rutkasti, mutta koettakaa kestää XD :) Tässä luvussa hieman lisää angstia ja verta :P
Luku 1.
Valon säteet hiipivät hiljaa verhojen välistä huoneeseen. Ne osuvat ensimmäisenä silmiini. Ynähdän hiljaa, käännän kylkeä ja vedän peittoa enemmän päälleni. En tahtoisin herätä, mutta tiedän että on pakko. Kuuntelen hetken hiljaa. Ainoa ääni minkä kuulen on Kiwin hieman rohiseva kuorsaus. Vedän peiton pois päältäni ja nousen istumaan. Hieron vielä unenpöpperöisiä silmiäni ja katsahdan sitten huoneen toisella puolella olevaan sänkyyn. Vuode on kauniisti pedattu. Ulrich on siis jo mennyt.
Päästän syvän huokauksen ja alan pukeutua. Vedän violetit leveälahkeiset housuni hitaasti jalkaani ja ujutan samaa sävyä olevan paidan ylleni. Toimin hiljaa sillä en tahdo heräättä Kiwiä. Otan reppuni siitä mihin sen eilen jätinkin – läksyni ovat tietenkin tekemättä, kuten usein muulloinkin.
Juoksen pitkin käytävää ja vilkaisen kelloa. Varttia vaille kahdeksan? Sätin itseäni sisäisesti. Tunnit alkavat vasta yhdeksän aikaan. Heräsin liian aikaisin.
"On tässä kyllä hyväkin puoli. Ehdin kerrankin syödä." Hymähdän hiljaa ja kasvoilleni nousee pieni virne. Joka katoaa kuitenkin varsin nopeasti, kun kuulen portaista askelten ääniä. Tähyilen ympärilleni ja yritän löytää piilopaikkaa – en jaksa kuunnella ketään näin aikaisin aamusta.
"Siivouskomero!" Huudahdan puoliäänen ja juoksen ovea kohti. Koetan ripaa ja toivon että se ei olisi lukossa. Ovi narahtaa hieman kankeasti auki ja minä pujahdan sisään. Komerossa on tunkkaista. Lattia on täynnä ämpäreitä ja seinää vasten nojaa rispaantuneita moppeja. Hyllyillä on puoliksi käytettyjä puhdistusainepulloja, joista osa on kaatunut ja niiden sisältö on valunut lattialle. Lattia on täynnä erivärisiä tahmaisia läikkiä.
Kuulen kuinka sydämeni rytmi kiihtyy askelten tullessa lähemmäs. Vaikka komeron seinät ovat paksut kuulen silti selvästi askeleet ja kimittävän äänen joka sättii ja valittaa.
"Sissi..." Totean kuiskaten itselleni. Askeleet etääntyvät ja sitten niitä ei enää kuulu. Tyttö on selvästi pysähtynyt. Kuuluu rajua pauketta, kun Sissi alkaa hakata ovea nyrkillään.
"Ulrich, kulta! Oletko siellä?" Hän huutaa.
Tyttö ei kuitenkaan saa vastausta sillä huoneessa ei ole ketään. Hän kiroaa hiljaa ja palaa takaisin. Askeleet etääntyvät jälleen ja siirtyvät portaisiin.
Räpyttelen hitaasti silmiäni. En ole ennen kuullut Sissin kiroilevan. Hymähdän ja raotan ovea.
'No, aina oppii jotain uutta...' Tuhahdan ja lähden juoksemaan portaita alas. Minulla on jo suden nälkä.
Ruokasali on lähes kokonaan tyhjä. Harva on jaksanut herätä tähän aikaan. Huomaan kuitenkin tutun porukan ruokalan perällä. Ulrich, Jeremy, Aelita ja Yumi istuskelevat takaseinän vieressä olevassa pöydässä. Kauhon tarjottimeni täyteen aamiaista ja menen heidän luokseen.
"Wou! Nyt on tapahtunut ihme! Odd on herännyt ennen yhdeksää." Ulrich vitsailee, kun istun hänen viereensä. Suon hänelle tekaistun virnistyksen ja tökkään häntä kylkeen.
"Ruuan haju leijaili niin houkuttelevasti ilmassa." Tokaisen ja naurahdan. Kaikki muut hymyilevät, mutta Ulrichin ilme on muuttunut äkkiä vakavaksi. Hän nojaa toisella kädellään pöytään ja tuijottaa minua, kuin etsien jotain. Käännän katseeni äkkiä pois ja alan lapata ruokaa suuhuni.
"Odd... Saat vielä mahanpuruja jos hotkit tuota menoa." Jeremy huomauttaa ja kohentaa silmälasiensa asentoa.
"Ei se haittaa. Saanpahan olla pois tunneilta, jos saan vatsani kipeäksi..." Mumisen suu täynnä ruokaa niin ettei kukaan saa selvää mitä höpisen.
Hotkin ruokani nopeasti ja kun kaikki ovat syöneet suuntaamme oppitunneille.
Päivä sujuu suhteellisen hyvin, mutta pahaolo tavoittaa minut viimeisten oppituntien aikana. Minusta alkaa tuntua jotenkin tyhjältä, yksinäiseltä. Ajatukseni harhailevat aamuiseen. Siihen kuinka Ulrich tuijotti minua, kuin etsien jotain. Minusta tuntui, kuin hän olisi nähnyt lävitseni. Nähnyt että hymyni on vain tekaistu. Valhe.
Opettaja antaa luvan lähteä. Nousen tuolilta ja heilautan repun olalleni. Koulupäivä on vihdoin päättynyt ja nyt voin hieman rauhoittua. En voi kuitenkaan sysätä syrjään sitä inhottavaa tunnetta, joka kytee sisälläni.
Harhailen pitkin käytäviä, oikeastaan tekemättä yhtän mitään olen vain ja yritän selvitellä ajatuksiani. Loppujen lopuksi päädyn alakerran aulan vessoille. Nojaan pesualtaaseen ja katselen itseäni peilistä. Mustat silmäni ovat utuiset – mitään sanomattomat. Kellertävät hiukseni sojottavat pystössä ja niiden keskelle on värjätty pieni violetti läikkä. Katselen hetken käsiäni ja painan ne sitten peilin kylmää pintaa vasten. Suljen silmäni.
Minulle tulee vastustamaton halu tuntea kipua. Tahdon tuntea, että olen vielä elossa. Täällä. Että olen todellinen ja oikeasti olemassa. Haluan tämän tyhjän turtuneisuuden tunteen pois. Alan kaivaa reppuani. Otan esiin kynäpenaalin ja sieltä harpin. Koetan harpin päätä sormellani. Se on todella terävä. Istahdan vessanpöntön päälle ja katselen vielä hetken käsiäni. Sitten painan hitaasti harpin pään käteni lihaan ja vedän viillon. Se sattuu aivan helvetisti, mutta tuntuu samalla mielettömän hyvältä. Teen vielä muutaman viillon. Tunnen olevani elossa.
Nakkaan harpin pesualtaaseen, kohotan käteni ja katselen niitä. Niin typerä en ihan vielä sentään ole, että olisin viiltänyt ranteeni. Tein viiltoja vain selkäpuolelle, en kämmenpuolelle. Jäljet eivät ole kovin syviä, mutta niistä tihkuu suhteellisen paljon verta. Käteni sotkeutuvat lähes kokonaan vereen ja sitä tippuu myös lattialle ja vaatteilleni.
Paukahdus!
Hätkähdän. Joku koputti juuri suurella voimalla vessan oveen.
"Odd! Tiedän että olet siellä. Näin kun menit sinne. Oletko kunnossa? Olet ollut siellä nimittäin jo aina kauvon." Kuuluu Ulrichin ääni oven toiselta puolelta. Voin kuulla hänen äänestään pientä huolta.
"O-olen ihan kunnossa..." Takeltelen vastaukseksi, mutta sätin sen jälkeen itseäni. Ääneni oli täynnä hätää ja pelkoa.
"En nyt ihan usko sinua." Ulrich tokaisee.
"Tulen sisään. Ovi ei näytä olevan lukossa."
'Helvetin helvetti!' Kiroa mielessäni ja yritän piilottaa harpin, sekä käteni, oven narahdellessa hitaasti auki.
A/N: Uusi luku tulee taas sitten, kun joudan kirjoittamaan... Ja kommentit ovat tietenkin aina tervetulleita! :)
