Suomen mielestä Ruotsilla tuntui nykyään olevan aina kiire. Hän vieraili usein Englannin luona, oli tämän jonkinlainen liittolainen, ja nyt myös Venäjä halusi neuvotella jostain hänen kanssaan. Joskus Suomi toivoi, että Ruotsi kertoisi hänellekin mitä oikein on meneillään, mutta kuten aina, Ruotsia oli kovin vaikea ymmärtää. Tämän katse suorastaan pureutui keskustelukumppaniin ja pitkän ajan päästä hänen suustaan saattoi tulla muutama sananen. Toisinaan oli suorastaan pelottavaa elää jonkun kanssa, jonka ajatuksista ei ottanut mitään selvää – ja jonkun kanssa joka kutsui häntä vaimokseen! Hän ei ollut edes nainen, herranen aika!

Oven narahtaessa auki Kukkamuna juoksi iloisesti haukkuen tervehtimään tulijaa. Myös Suomi käänsi päätänsä, vaikka tiesi, ettei tulija voi olla kukaan muu kuin Ruotsi. He olivat talouden ainoat asukkaat, olivat olleet siitä lähtien kun Ruotsin suurvalta alkoi hajota kappaleiksi.

"Moi, Sve! Kuinka tämänkertainen kokous Venäjän kanssa sujui?"

"Hm, huonosti.", murahti Ruotsi. Hän saatoi näyttää hieman hätääntyneeltä, mutta hänen synnynnäinen pokerinaamansa kätki kaikki tunteet niin huolellisesti, että asianlaitaa oli vaikea arvioida. Kuten aina tuntiessaan olonsa epävarmaksi, Suomen valtasi halu puhua pulputtaa tämänkin edestä.

"Tuota... huonosti missä mielessä? Oliko ruoka pahaa? Vai eivätkö asiat selvinneet? Ja mistä te edes puhuitte? Tai no, Venäjä kai hoiti pääasiassa puhumispuolen, um? Kai te siis vain puhuitte?"

Ruotsi mulkaisi Suomea. Ilmeen piti ilmeisesti vaikuttaa huolestuneelta, mutta luultavasti kirvesmurhaajat antavat juuri tuollaisen katseen uhreilleen ennen iskua. Tietenkään sitä ei voinut tietää varmasti, eiväthän uhrit enää kyenneet kuvailemaan ilmettä sen antamisen jälkeen, pohti Suomi, kun hänen ajatuksena kääntyivät sivuraiteilleen.

"Kuningas tahtoo keskustella kanssani viimeaikaisista tapahtumista. Suomi...", Ruotsi tuntui epäröivän, "muistat kai, että jos jotain... sinua uhkaavaa tapahtuu sillä aikaa kun olen poissa, haluan että lukittaudut Sveaborgiin."

Sveaborg oli vahva linnoitus, sen huhuttiin olevan voittamaton, mutta lukittautuminen sinne kuulosti Suomesta liioitellulta. Ruotsi oli pitänyt tästä säännöstä kiinni siitä lähtien, kun linnoitus oli rakennettu Suomen suojaksi.

"Hei, en ole avuton, tiedäthän sen. Ja onhan Kukkamuna täällä puolustamassa isäntäänsä", Suomi naurahti.

Pieni, pumpulipalloa muistuttava koira suoristautui ylpeään asentoon ja haukahti.

Ruotsin mielestä tilanteessa ei kuitenkaan ollut mitään hauskaa "Se ei ollut pyyntö vaan käsky. Jos et tee niin kuin pyysin, annan sotilaille käskyn sulkea sinut sinne heti."

Suomi mutristi kulmiaan. Juuri tällaiseksi tämä viime aikoina oli mennyt. Ruotsi tuntui olevan stressaantunut ja komentelevan häntä, vaikka heidän pitäisi olla tasavertaiset kumppanit... no, ainakin Suomen mielestä. Vastaan sanominen ei tässä tilanteessa kuitenkaan auttaisi, joten oli helpompaa olla myöntyväinen.

"Hyvä on."