A/N: Juhlia Bellan näkökulmasta. Näette myös mitä mieltä Bella on Edwardista :)
Me ei omisteta mitään muuta kuin itsetehdyt Team Edward t-paidat.
BELLA
- Alice ja Bella, onpa ihanaa nähdä teitä! rouva Cullen, Alicen äiti, hymyili meille kävellessämme Alicen vanhempien luokse. Minun yllätyksekseni hän halasi meitä molempia.
- Niin teitäkin rouva Cullen, hymyilin takaisin. Alice meni halaamaan isäänsä ja jätti minut kahden äitinsä kanssa. Siis, eihän hän kaukana ollut, mutta minua hermostutti.
Jostain syystä Alicen vanhemmat olivat pelottavia. He olivat niin kauniita ja täydellisiä minuun verrattuna, etten tuntenut olevani tarpeeksi hyvä puhumaan heille. Esme Cullenilla on punertavat olkapäihin yltävät hiukset ja siniset silmät. Hän on todella kaunis. Carlisle Cullenilla taas on vaaleat hiukset ja samanlaiset kirkkaanvihreät silmät kuin Alicella. Koko perheen rinnalla minä näytän harmaalta hiirulaiselta.
- Kuinka monta kertaa minun täytyy pyytää, että kutsuisit minua Esmeksi? Rouva Cullen kuulostaa ihan Carlislen äidiltä, rouva Cullen, tai siis Esme, nauroi ja minäkin naurahdin hieman.
Alicen isä, herra Cullen, halasi minua myös ja nyökkäsin tevehdykseni hänelle. Alice ja hänen isänsä puhuivat jotain uudesta asunnostamme. Asunnosta, jossa olin Alicen alivuokralaisena. En millään olisi uskaltanut muuttaa New Yorkissa yksin asumaan ja minusta tuntuu, ettei Alicekaan olisi. Joten järjestely oli täydellinen. Se, että asuimme yhdessä kaupungin hienoimmista asuinrakennuksista oli vain mukava lisä. En kuunnellut lainkaan Alicea, koska olin niin uppoutunut omiin ajatuksiini, mutta jokin herätti mielenkiintoni.
- Oletteko nähneet velikultaani? Alice kysyi vanhemmiltaan yhtäkkiä. Mitä? Eihän Alicella ollut veljeä. Vai oliko? Olin tuntenut Alicen yli viisi vuotta enkä koskaan ollut kuullut mitään mistään veljestä. Alice kuitenkin oli nähnyt oman veljeni ainakin tuhat kertaa. Alice otti kiinni kädestäni ja lähti taluttamaan minua salin toiselle puolelle.
- Alice. Mikset koskaan kertonut minulle, että sinulla on veli? kysyin ystävältäni.
- Mitä? Varmasti olen maininnut hänet joskus, Alice vain sanoi huolettomasti.
- Et varmasti ole koskaan maininnut häntä. Luulin aina, että olet ainoa lapsi, sanoin hänelle. Pysähdyimme, kun pääsimme melkein salin toiseen päähän.
- Onpa outoa. No, nytpä tiedät. Hei, veliseni! Alice huusi ja hieman etempänä oleva mies kääntyi ympäri. Vau! Hän oli kaunein koskaan näkemäni mies. Ei miehet yleensä mielestäni ole kauniita, mutta tämä mies oli. Hänellä oli punertava sotku hiuksia päänsä päällä ja hänen silmänsä olivat kirkkaan vihreät, aivan kuten Alicellakin. Ja hän oli komea. Hän näytti smokissaan siltä, kuin hän olisi astunut ulos suoraan yhdestä Alicen muotilehdistä. Jäin seisomaan hieman kauemmas, kun Alice juoksi eteenpäin veljensä luokse.
- Alice, mies sanoi ja halasi ystävääni. Hänen äänensä oli musiikkia korvilleni. Voisin kuunnella hänen puhettaan ikuisesti enkä varmasti kyllästyisi vaikka hän puhuisi pelkistä matemaattisista laskuista, joita muuten vihasin.
- Edward, tässä on paras ystäväni Bella. Bella, tässä on isoveljeni Edward, Alice esitteli meidät toisillemme. Se katkaisi ajatukseni hetkeksi. Edward. Olipa kaunis nimi. Ja sopi täydellisesti edessäni seisovalle täydelliselle miehelle.
- Mukava viimein tavata. Olen kuullut niin paljon sinusta, Edward hymyili minulle vinosti. Oih! Se hymy sai jalkani veteliksi. Hän ojensi kätensä kätelläkseen minua.
- Niinkö? Minä en ole kuullut mitään sinusta, sanoin ja katsoin Alicea niin syyttävästi kuin vain osasin. Alice vain hymyili. Hän tiesi, etten voisi millään olla pitkään hänelle vihainen.
Aloin astua lähemmäs Edwardia, mutta kompastuin korkoihini ja aloin kaatua eteenpäin. Suljin silmäni, ettei minun tarvitsisi katsoa ystävääni ja hänen täydellistä veljeään. Alice saisi kyllä kuulla kunniansa, kun pakotti minut näihin kirottuihin korkokenkiin. Yhtäkkiä en enää kaatunutkaan vaan tunsin kaksi vahvaa käsivartta ympärilläni. Avasin silmäni ja huomasin katsovani täydellisiin vihreisiin silmiin. Tunsin punastuvani pahemmin kuin koskaan ennen.
- Oletko kunnossa? Edward kysyi minulta. Nyökkäsin vastaukseksi katsoen edelleen häntä silmiin. Pelkäsin hänen juoksevan karkuun, kun päästäisin irti hänestä. Yhtäkkiä kuului klik! ja tunsin jotain metallista rannettani vasten. Katsoimme Edwardin kanssa molemmat alas yhtä aikaa ja huomasin kauhukseni, että Alice oli lukinnut meidät yhteen käsiraudoilla.
- ALICE! huusimme molemmat yhtä aikaa. Vetäydyin pois Edwardin käsivarsien tuesta. Liikuin niin kauas kuin pystyin. Miten Alice saattoi tehdä tämän meille?
- Hyvää illanjatkoa, kuulin Alicen sanovan ja huomasin hänen kävelevän pois.
Aloin panikoida. En voisi viettää koko iltaa tämän täydellisen miehen kanssa. Hän oli ihana ja minä vain tavallinen tallaaja. Vain tylsännäköinen Bella, jota kukaan ei lukiossa pyytänyt tanssiaisiin. Lukutoukka, jonka mieluisin ajanviettotapa oli istua ikkunalaudalla ja lukea rakkausromaaneja. Hän ei ikimaailmassa kiinnostuisi minusta.
- Bella, haluaisitko tanssia kanssani? kuulin Edwardin kysyvän varovasti hetken kuluttua. Katsoin häntä yllättyneenä. Hän hymyili.
- Miksi? kysyin. Se vain karkasivat suustani.
- Koska tunnen Alicen ja hän ei avaa käsirautoja ennen kuin juhlat loppuvat. Voimme kai samalla nauttia olostamme, Edward hymyili. Hänen vino hymynsä sai jalkani taas tutisemaan. Onneksi hän ohjasi minut tanssilattialle ja veti lähelleen, niin pystyin ottamaan tukea hänestä. Edward laittoi vapaan kätensä vyötärölleni ja laitoin omani hänen olkapäälleen. Käsiraudoissa olevan kätensä Edward painoi kiinni omaani ja nosti väliimme. Edwardin sormet kietoutuivat omieni ympärille. Hänellä oli tosi pitkät sormet.
- On mukavaa vihdoinkin nähdä sinut. Aloin jo uskoa, että olet Alicen mielikuvituksen tuotetta, kun en koskaan ollut nähnyt sinua, Edward sanoi tanssiessamme. Katsoin hänen silmiinsä. Hän hymyili ja hymy välittyi silmiin asti.
- Ei Alice kuvittelisi minua. Olen aivan liian tylsä siihen, sanoin ja katselin ympärilleni etsien Alicea silmilläni. Suunnittelin jo, miten kostaisin hänelle. Voisin vaikka uittaa hänen lempikenkänsä, jotka olivat satiiniset mustat ballerinat, ihan vahingossa vaahtokylvyssä.
- Enpä usko. Minusta sinä olet aika kiehtova, Edward sanoi ja ajatukseni kostosta kaikkosivat.
- Mitä ihmettä Alice on oikein kertonut sinulle? hymyilin. Edwardille oli helppo puhua. Hän ei pelottanut minua niin kuin Alicen, ja Edwardin, vanhemmat.
- Vain, että olet kaunis kirjailija, joka työskentelee aivan liikaa. Se meillä on yhteistä, Edward hymyili.
- Ehkä työskentelen liikaa. Mutta minulla on vapaat työajat, joten työskentelen silloin, kun inspiraatio iskee. Ja enpä nyt tiedä siitä kauniista. Sanoisin, että olen keskiverto, sanoin totuudenmukaisesti katsoen hänen silmiinsä.
- Minusta sinä olet häikäisevä, Edward kuiskasi hetken kuluttua korvaani. Punastuin ja käänsin katseeni pois. Huomasin Rosalien istuvan edelleen pöydässämme, mutta hän ei enää istunut siellä yksin. Isoveljeni Emmett istui siellä hänen kanssaan.
- Voi ei, huokaisin.
- Mitä nyt? Teinkö jotain väärää? Edward kysyi yllättyneenä.
- Ei, sinä olet ihana. Veljeni Emmett yrittää iskeä parasta ystävääni. Hän on kamala naistenmies, sanoin punastuen. Olin vahingossa päästänyt lipsahtamaan, että Edward oli mielestäni ihana. Osoitin pöytämme suuntaan, että Edwardkin näkisi heidät.
- Onko Emmett veljesi? Edward sanoi yllättyneenä.
- Kyllä vain. Mistä tunnet hänet? kysyin.
- Emmett ja minä kävimme yhdessä yliopistoa. Hän on paras ystäväni. No, ainakin toinen niistä, Edward kertoi.
- Sinäkö olet Eddie? kysyin yllättyneenä. Emmett puhui aina kaveristaan Eddiestä, mutten koskaan ollut nähnyt tätä kuuluisaa Eddietä.
- Minähän se. Vihaan sitä lempinimeä, hän huokaisi.
- Minustakin Edward kuulostaa paremmalta, hymyilin. Tanssimme vielä pari kappaletta. Päätin antaa Emmettin istua Rosalien kanssa, koska Rosalie osaisi kyllä pitää puolensa. Rosalien kanssa ei leikitä. Hän on yksi kova mimmi.
- Sanoit, että olet kirjailija. Olenko kenties lukenut mitään kirjoistasi? Edward kysyi hetken kuluttua.
- En usko. Kirjoitan enemmänkin rakkausromaaneja kuin mitään mitä sinä lukisit, naurahdin.
- Millaisia kirjoja sitten luulet minun lukevan? Edward nauroi.
- En tiedä. Rikosmysteereitä ehkä, hymyilin.
- Pakko myöntää, että mysteerit ovat hyviä. Mutta osaan minä muutakin lukea. Kerro nyt, hän hymyili rohkaisevasti.
- No, kirjoistani on julkaistu vasta yksi. Sen nimi on Kuiskaus Menneisyydestä. Et varmasti ole koskaan kuullutkaan siitä, sanoin.
- Sinäkö olet Isabella Dwyer? Edward kysyi käyttäen nimeäni, jolla kirjat julkaistiin. En halunnut käyttää omaa nimeäni, koska en halunnut julkisuutta. Halusin vain kirjoittaa.
- Miten sinä sen pystyit tietämään? kysyin yllättyneenä.
- Olen lukenut kirjasi. Ja se on todella hyvä. Sinun on pakko antaa minulle nimikirjoitus kirjaani, hän hymyili ja minä punastuin.
- Eiköhän tuo onnistu, sanoin hiljaa.
- Mutta Emmettin sukunimihän on Swan. Oletko naimisissa? hän kysyi yhtäkkiä.
- En todellakaan. Se on vain peitenimi, jota käytän. Oikeasti olen Isabella Swan. Äitini uuden miehen nimi on Dwyer, joten käytän sitä kirjoittaessani, kerroin Edwardille.
- Haluaisitko juoda jotain? Minulla on jano, Edward kysyi.
- Kyllä kiitos, hymyilin ja kävelimme baaritiskille. Edwardin sormet olivat edelleen omieni ympärillä.
- Kaksi Gin and tonicia, Edward tilasi ja katsoi minua kysyvästi. Nyökkäsin hyväksyntäni ja kun juomat tulivat, Edward maksoi. En ehtinyt edes ajatella laukkuni avaamista, kun hän oli jo maksanut.
- Kiitos, sanoin ja Edward vastasi hymyllään. Joimme juomamme puhumatta, jonka jälkeen kävelimme istumaan yhteen tyhjistä pöydistä. Meidän täytyi vetää tuolit lähelle toisiaan, että pystyimme istumaan omilla tuoleilla.
- Mitä teet työksesi? kysyin Edwardilta.
- Olen lastenlääkäri, Edward hymyili.
- Vanhempasi ovat varmaan ylpeitä, sanoin.
- Kyllä. Isäni olisi kyllä halunnut, että minusta olisi tullut kirurgi. Mutta aljon mieluummin työskentelen lasten kanssa vaikka se onkin välillä aika rankkaa, Edward sanoi. Katsoin häntä kunnolla ensimmäistä kertaa. Hänen hymyilevien silminsä takana näin, että hänellä oli ollut rankkaa. Kuin hän ei olisi nukkunut moneen vuoteen.
- Isät ovat sellaisia, nauroin. Oma isäni oli ylpeä, kun valmistuin. Mutta emme olleet niin läheisiä kuin Cullenit, koska olimme Emmettin kanssa asuneet koko lapsuutemme äitimme luona. Vanhempamme olivat eronneet, kun Emmett oli neljä- ja minä kaksivuotias. Vietimme isämme luona yleensä kesäloman, mutta vierailut loppuivat, kun tulin teini-ikään.
- En näe Alicea missään. Taidan soittaa hänelle, että tulisi avaamaan kahleemme. Tämä on ollut mukavaa, mutta kello alkaa olla jo paljon enkä ole nukkunut koko viikolla kuin pari tuntia, Edward sanoi anteeksipyytelevästi.
- Soita vaan. Minustakin olisi mukava mennä jo kotiin. Vihaan juhlia, sanoin. Huomasin Edwardin nauravan minulle. Edward nosti puhelimen korvalleen ja minä katselin muita ihmisiä sillä aikaa.
- Alice ei vastaa. Olisikohan hän mennyt kotiin? Edward sanoi hetken kuluttua.
- Ehkä. Voimmehan me mennä katsomaan, sanoin hymyillen. Nousimme ylös ja kävelimme ulko-ovelle. Edward antoi kortin parkkipojalle ja pian eteemme ajoi Aston Martin, joka näytti ökykalliilta.
- Edward. Miten meinasit, että pääsemme autoon? kysyin hetken kuluttua. Emme millään voisi mennä eri ovista sisään, koska kätemme olivat kiinni toisissaan.
- Tule tänne, Edward sanoi ja ohjasi minut kuskin puolelle. Parkkipoika oli mennyt hakemaan jonkun muun autoa. Edward istui autoon.
- Entäs nyt? kysyin.
- Kiipeä syliini, Edward sanoi. Meinasin väittää vastaan, mutta ei ollut oikein muutakaan vaihtoehtoa päästä sisälle autoon. Otin korkokengät jalastani ja heitin ne takapenkille. Nostin hamettani hieman ylöspäin ja nostin toisen jalkani Edwardin yli, niin että polveni oli penkkiä vasten. Sitten tein saman toisella jalalla. Nyt olin polvillani penkillä Edward allani.
- Entä nyt? kysyin Edwardilta. Hän oli sulkenut oven perässäni. Jouduin kyyristämään selkääni, koska autossa ei ollut oikein tilaa. Rintani, jotka meinasivat pullahtaa ulos korsetista, olivat juuri Edwardin kasvojen kohdalla. Mutta Edward oli herrasmies ja katsoi minua silmiin.
- Sinun täytyy päästä jotenkin omalle penkille. Vaikka se olisikin mukavaa, emme mitenkään voi ajaa näin, Edward nauroi.
- Jos istun syliisi, voitko kääntyä hieman, että pääsen kiipeämään penkille? kysyin Edwardilta. Hän nyökkäsi ja laskeuduin istumaan hänen syliinsä. Edwardin toinen käsi kietoutui vyötärölleni, että hän sai käännyttyä. Kun hän kääntyi ja otti kätensä pois vyötäröltäni, peruutin pelkääjänpaikalle.
Edward kääntyi oikein ja starttasi auton. Laitoin oman käteni Edwardin käden päälle, koska hän joutui vaihtamaan vaihteita ajaessaan. Huomasin, että hameeni oli noussut huomattavasti korkeammalle kuin olisi ollut tarkoitus. Yritin vaivihkaa hivuttaa sitä alaspäin. Se oli aika vaikeaa, koska pystyin käyttämään vain yhtä kättä.
- Tajuat kai, että joudumme tekemään tuon kaiken uudestaan, kun pääsemme perille? nauroin. Edward nauroi kanssani.
- Ei se minua haittaa, hän sanoi iskien minulle silmää. Punastuin uudelleen.
A/N: Tykkäsittekö Edwardista yhtä paljon kuin me?
