Anteeeeksi! Joo puhuin viikosta, mutta se ei oikein onnistunu =w= Mutta tässä uusi luku! Kertokaa mitä mieltä olette ^^
En omista lorua, se on "painajainen elm streellä" uudemmasta versiosta : 3
varoitus: sisältää kiroilua ja lievää väkivaltaa
Kuntoni ei ole maailman paras. Juoksin ensimmäisen kilometrin, mutta jo sen jälkeen aloin hengästyä. Pysähdyin ja nojauduin vieressä olevan talon seinää vasten. Hengitin raskaasti. Rintakehään sattui, aivan kuin kuntojuoksun jälkeen. Tuijotin kädessäni olevia hansikkaita.
"Luulin sinua ensin pojaksi."
Irvistin. Olin kyllä kuullut, että näytän tytöltä. Mutta se mies sanoi niin rennosti. Luuliko hän oikeasti? Mutta äänestäni kuuli, etten ollut tyttö. Ärsyttävä ihminen. Potkaisin maassa olevaa kiveä. Kivi lensi komeasti jalkakäytävän yli, autotien puoleen väliin. Hengitin hetken syvään. No niin kaikki on taas hyvin. Hymyilin ja jatkoin kävelyä kotiin.
Kahvilalta kotiin oli viisi kilometriä. Asun aika keskustassa. Muutin pois vanhempien luota lukion jälkeen. Ensin asuin erään ystäväni luona, koska minulla ei ollut rahaa. Viime vuonna muutin vihdoin omaan asuntoon. En pidä siitä että asun yksin, mutta on se parempaa kuin kotona asuminen.
"Raivis? Raivis? Mitä luulet tekeväsi?" äiti huusi kantaessani matkalaukkua eteiseen.
"Lähden…" kuiskasin, koska en uskaltanut huutaa. Kuulin kuinka joku liittyi seuraamme.
"Mihin luulet meneväsi?" isäni kysyi hyvin vihaisesti.
"Minä lähden." vastasin nyt hiukan lujemmin. Laitoin nopeasti kenkäni jalkaan ja astuin ovelle. Juuri kun olin sulkemassani sen, kuulin jotain.
"Onneksi hän lähti…"
Se oli vain ollut oman luokan helvetti asua siellä.
Minulla kesti vielä 20 minuuttia päästä kotiin. Asuin vanhassa talossa. Sisään pääsi sisäpihan kautta. Se oli unelma-talo, mutta itse asunto oli pieni. Toinen huono puoli oli että asuin viidennessä kerroksessa, eikä talossa ollut hissejä. Oli tuska kävellä joka kerta portaat ylös, varsinkin tuollaisen pika juoksun jälkeen.
Kun viimein pääsin tasanteelle, makasin hetken maassa. Samassa kerroksessa oli kolme muuta huoneistoa, mutta kaksi niistä oli tällä hetkellä tyhjillään. Olisi hauskaa, jos minulla olisi naapureita, tai sitten ei. En tiedä paljon meteliä tuotan itse, enkä tiedä paljon kestäisin sitä. Nousin hitaasti ylös ja konttasin ovelle.
"Missä avain on?" mutisin ja aloin kaivella laukkuani. Aloin yhtäkkiä nauraa. Ehkä olikin hyvä, ettei minulla ollut naapureita.
"Avaimet ne tykkää leikkiä piilosta, mutta mua ei vittu kiinnostas!" Feliks oli huutanut kerran, kun olimme menossa heille.
Nauroin vielä hetken, ennen kuin sain otettua itseäni niskasta kiinni ja oven auki. Laskin laukun alas ja takin sen viereen. Kengät jaksoin laittaa paikoilleen. Asunnossa oli olkkari/makuuhuone, kylpyhuone sekä keittiö. Olohuone oli erotettu väliseinällä makuuhuoneesta. Astelin hitaasti keittiöön. Se oli siisti, niin kuin koko asunto. Siivosin aina kun en keksinyt muuta tekemistä tai en saanut unta. Taas yksi syy miksi minulla ei pitäisi olla naapureita. Kukapa ei rakastaisi naapuria, joka imuroi keskellä yötä. Mieleni ei tehnyt yhtään ruokaa, joten join kaksi lasillista maitoa. Yritän kasvaa pituutta, joten juon paljon maitoa. Lopulta raahasin itseni suihkuun.
Suihku tuntui taivaalliselta. En muuten juuri ollut mikään suurkuluttaja, paitsi silloin kun olin suihkussa. Kuumaa vettä taitaa mennä useamman ihmisen edestä. Se rentouttaa. Tuntea kuinka kuuma vesi valuu alas pitkin vartaloa. Rakastan myös saippuan tuoksua, kuinka se tuntuu olevan joka puolella, ihanan hedelmäinen ja trooppinen tuoksu.
Minulla katoaa ajantaju suihkussa. Kaikki rahani tuntuvat menevän aina vesilaskuun. Sen takia haluaisin kylpyammeen. Voisin loikoilla siellä kaikki aikani, eikä vettä kuluisi. Mutta sitä en tule saamaan enne kuin muutan pois. Silloin muistin. Minähän muutan pois vuodeksi. Mitä tekisin asunnolle? Paljonko maksaisi pitää tätä kokoajan vuokralla? Voisinhan vuokrata asunnon ystävälle. Silloin voisin jättää kaikki huonekalut paikoilleen. Päässä alkoi pyöriä sen verran, että oli pakko sulkea hana ja poistua suihkusta. Ilma tuntui kylmältä. Kiedoin itseni ison pyyhkeen sisään. Ilma muuttui kylmemmäksi astuessani ulos kylpyhuoneesta. Astelin hitaasi makuuhuoneeseen. Vaikka asuin yksin, omistin silti parisängyn. Inhosin tunnetta olla yksin, mutta en silti halua nukkua ahtaassa pienessä sängyssä. Sen takia minulla on Steve. Steve on minun mittainen harmaa tyyny, jollen olen piirtänyt kaksi mustaa soikiota silmiksi. Sen ympärillä "kaulalla" on vaaleanpunainen rusetti. Feliks sanoi sen sopivan. Minusta se teki tyynystä vieläkin pelottavamman.
Saatunani yö paidan päälleni, kömmin lakanoiden väliin. Aijoin ensin ajatella mitä teen asunnon suhteen, mutta nukahdin saatuani pään tyynyyn.
Yöllä satoi rankasti. Heräsin keskellä yötä. Vilkuilin ympärilleni. Se ei ollut huoneeni. Huone oli iso ja koristeellinen. Sellainen joita näkee vanhoissa kartanoissa. Ylläni minulla oli valkoinen vanha naisten yöasu. Yhtäkkiä oven takaa kului askeleita. Samalla tuttu loru alkoi soimaan.
One two he's coming for you…
Tunsin kuinka sydämeni syke kiihtyi. Hän oli löytänyt minut. Rukoilin, että hän olisi mennyt ohi.
Three four better lock your door…
Askeleet pysähtyivät oveni kohdalle. Painuin peiton alle. Tunsin kuinka koko kehoni tärisi pelosta.
Five, six, grab your Crucifix…
Joku avasi oven. Askeleet olivat raskaat ja pahaenteiset. Tiesin mitä oli tulossa.
Seven, eight, conna stay up late…
Tunsin kuinka sänky kallistui, kun joku istuutui sille. Pelkäsin, sillä tiesin kuka tulija oli. Käperryin kerälle toivoen että hän ei löytäisi minua. Tunsin kuinka hän kumartui ylleni. "Löysin sinut Raivis…"
Nine, ten, never sleep again…
Huusin. Huusin niin lujaa kuin pystyin. Lopulta rauhoituin sen verran että pystyin näkemään missä olin. Olin omassa makuuhuoneessani, omassa sängyssä. Hengitin hetken raskaasti ja katselin ympärilleni. Ulkona satoi oikeasti. En pystynyt rauhoittumaan, joten pistin valot päälle ja purskahdin itkuun. Itkin hysteerisesti ja äänekkäästi.
Minulta kesti puoli tuntia rauhoittua ja löytää puhelimeni. Valitsin tutun numeron. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta.
"Nuorten apukeskus, kuinka voin auttaa?" naisen ääni sanoi. Hän kuulosti niin tylsistyneeltä, että ellen tietäisi siellä olevan oikea ihminen, luulisi puhuvan robotille.
"Hei, täällä Raivis Galante." sanoin hiljaa. Itku oli palaamassa takaisin. Pidättelin kyyneleitä hammasta purren. Kuulin kuinka nainen näppäili jotain tietokoneelle.
"Teidät yhdistetään Markukselle." nainen vastasi hiukan rohkaisevammin. Nyökkäsin, vaikka tiesin, ettei nainen nähnyt sitä. Odotin vain kuulevani sen yhden äänen.
"Markus puhelimessa." mies ääni sanoi puhelimeen. Sitten kuului makea haukutus. "Miten voin auttaa?"
"Minä täällä…" vastasin tottuneesti. "Näin taas samaa unta." sain sanotuksi, ennen kuin purskahdin itkuun.
"Shyyys…" Markus rauhoitteli. "Ei mitään hätää, Raivis. Kerro koko uni alusta."
"Olin huoneessa…"
Koko puhelu kesti kaksi tuntia. Se maksaisi ihan hirveästi, ellei perheeni joutuisi maksamaan niitä. Vaikka olen jo aikuinen, ainakin laillisesti, soitan edelleen sinne. Oikeus määräsi minulle sen oikeuden ja olen tainnut ottaa kaiken ilon irti siitä. Soitan joskus jopa viisi kertaa viikossa, mutta nykyään harvemmin. Yleensä selviän itsekseni. Alan siivota tai lukea. Herään jopa kahdesti yöllä, yleensä vain kerran.
Kello oli neljä aamulla, kun lopetin puhelun. Minulla ei ollut huomen aamulla luentoja, joten päätin yrittää nukahtaa uudestaan. Makasin sängyssä ja tuijotin kattoa. Ulkona satoi edelleen. Aloin ajatella. Elämääni, millainen se oli. Sitten aloin miettiä kuolemaa. Miten kuolisin? Mitä sen jälkeen tapahtuisi? Hitaasti silmäni täyttyivät kyynelistä. Ne valuivat lämpiminä alas.
Tiesin, etten tulisi saamaan unta enää sinä yönä. Joten nousin hitaasti ylös. Laitoin valot päälle. Silmäilin huonetta. Ei mitään siivottavaa. Kävelin keittiöön. Jokainen lattian narahdus kuulosti äänekkäältä. Päätin alkaa valmistaa kaakaota. Olen makean heikko. Alkaessani nostella astioita, en kestänyt enää hiljaisuutta ja pieniä ääniä. Laitoin keittiön radion päälle. Sieltä alkoi soida rauhoittavaa klassista musiikkia. En kuunnellut paljoa nykymusiikkia, joitakin satunnaisia biisejä, mutta enemmikseen klassista. Se saattoi johtua siitä, että soitin vain klassista musiikkia.
Aloin keittää maitoa. En pitänyt veden mausta ja minusta se pilasi kaakaon. Tuijotin kattilaa. Olin keittänyt niin monesti etten enää pelännyt maidon kiehuvan yli. Kun se alkoi höyrytä, tiesin sen olevan valmista. Nostin kattilan liedeltä ja kaadoin mukiin osan. Sitten lisäsin kaakaon ja sokerin. Kuten sanoin olen makean heikko. Istahdin hyvin pienen keittiöpöytäni ääreen.
Rahoittava musiikki taustalla ja kaakaon makea tuoksu, alkoivat saada minua rauhoittumaan. Otin ison kulauksen kaakaota.
"Kuumaa…" sähähdin itsekseni. Oli tylsää, kun ei ollut kämpistä. Mietin olisiko minulla, sitten kun menen Venäjälle. Jos se olisi joku pitkä, komea ja vahva mies. Haaveilin ja hymyilin itsekseni. Otin toisen kulauksen. Kaakao ei tuntunut enää niin kuumalta. Laskin mukin pöydälle ja nojauduin sitten itse pöytää vasten. Suljin silmät hetkeksi. Radiossa soi jokin hidas ja rauhallinen kappale. En tunnistanut sitä. Hitaasti tuntematon kappale tuuditti minut uneen.
Astelin Auringonkukkapellolla. Taivas oli sininen, vain muutama pilvi ajelehti siellä. Oli lämmintä. Päälläni oli valkoinen kauluspaita ja housut.
"Raivis!" joku huusi jostain. Vaikka en tiennyt kuka se oli, iloitsin kuullessani hänen äänen. Käännyin ympäri ja lähdin juoksemaan ääntä kohti. "Raivis!" joku huusi uudestaan lähempää.
"Tässä!" Huudahdin ja törmäsin johonkuhun, joka halasi minua tiukasti. Minun oli hyvä olla. Hän silitti päätäni.
"Tervetuloa kotiin..." hän sanoi. Nostin päätäni ja katsoin toista silmiin. Liilat silmät tuijottivat minua takaisin rakastavasti. "Minä rakastan sinua..." Mies sanoi. Silmät olivat tutut. Silloin tunnistin miehen.
Säpsähdin hereille. Istuin edelleen keittiö pöydän ääressä. Kaakao ei enää höyrynnyt. Auringon valo paistoi ikkunoista sisään. Oli ja varhainen aamu. Tujotin eteeni ja mietin äskeistä unta. Tunsin poskieni lämpenevän samalla kun ajattelin. Siis se sama mies... Auringonkukkapellolla... Sanoi rakastavani minua...
"MITÄ VITTUA!"