Hei vain :)
Kauheeta kun on tullut paljon kommentteja :D Kiitos aivan hirveästi! Tulee niin hyvä mieli kun tietää ettei täällä kirjoittele ihan vaan omaksi ilokseen. Kauheat paineet nyt tuli, kun on kehuttu kirjoittamisen tyylistä! Toivottavasti ette pety jatkossakaan :'D
Jep Jep! Mutta nyt tosiaan uuden luvun pariin :)
.
.
10 vuotta myöhemmin.
Tino istui mökkinsä kuistilla ja perkasi herneitä isoon paljuun. Hän hyräili ja kuistin katoksessa asustavat linnut visersivät iloisena hänen mukanaan. Tino kauhaisi vieressään olevasta pussista vähän siemeniä ja laski ne vierelleen pitkälle kuistia reunustavalle penkille. Linnut tulivat pian hänen vierelleen ja alkoivat syödä siemeniä. Tino katseli niitä lempeästi ja jatkoi herneiden perkaamista. Kun linnut olivat syöneet, ne jäivät istuskelemaan penkille ja toinen hyppäsi jopa miehen olkapäälle katsomaan tämän touhuja. Sillä nuori mieshän Tino jo oli. Kokonaiset kaksikymmentäkolme vuotta. Hänen vaaleat hiuksensa olivat kasvaneet melkein olkapäiden tasalle ja hän oli kasvanut pituutta. Lapsen pyöreys oli kadonnut hänen kasvoiltaan ja ne loistivat kauniina ja lempeinä. Hän oli aina ollut hieman siro mieheksi.
Ilta-aurinko kajasti tiheän puuston välistä ja loi oranssin hehkun kuistille. Mökki oli tehty hirrestä ja se oli oikeastaan aika iso vain yhdelle miehelle, mutta se oli yhtäkaikki rakas paikka. Mökki oli rakennettu pienelle harjanteelle puiden suojaan, keskelle metsää. Sen takana virtasi pieni joki, joka oli täynnä kalaa ja lähellä oli lähde jossa pulppusi juotavaksi kelpaavaa vettä. Pieni polku johti länteen päin, pois mökin luota. Se vei aina metsän reunassa olevaan pieneen kylään.
Tino sai perattua herneet ja nousi varovasti ylös penkiltä, ettei lintu hänen olallaan pelästyisi. Lintu kuitenkin nousi lentoon ja asettui katoksen hirsipaalulle livertämään. Tino nosti paljun ylös ja kantoi sen sisälle mökkiin. Ovi avautui isoon huoneeseen jossa oli takka ja keittiönurkka. Takan ääressä oli iso taljoin päällystetty sohva ja joka puolella näytti olevan kummallisia esineitä. Kirjahyllyt pursuivat kirjoja ja lipastojen päällä oli muun muassa eläinten kalloja ja luita. Hellan lähellä seisoi jykevä tamminen pöytä ja sen ääressä kaksi penkkiä.
Tino laski hernepaljun keittiön lattialle ja kääntyi mennäkseen ylös parvelle. Mökissä oli kolme kerrosta, jonne johtivat tikapuut. Ensimmäinen parvi oli pehmustettu lämpimillä turkeilla ja seinän vieressä oli pari arkkua. Tino kiipesi tikapuut ylös ensimmäiselle parvelle ja meinasi kompastua yhteen turkiksista mennessään ylemmälle tasolle johtavien tikkaiden luokse. Ensimmäiseltä parvelta johti toiset tikapuut toiselle parvelle. Tino käytti sitä lähinnä ullakkona. Siellä oli paljon eriskummallisia tavaroita ja arkkuja jotka olivat pullollaan tavaraa. Päästyään ylös ullakolle, Tino avasi yhden arkuista ja siirteli sen sisällä olevia tyhjiä pulloja ja purkkeja. Löydettyään oikean kokoisen purkin, hän laskeutui takaisin alimmaiseen kerrokseen.
Purkki oli tarpeeksi iso puolelle herneistä. Tino tiputti purkin pohjalle kellertävää lientä pienestä pullosta ja lappoi sitten puolet paljun herneistä purkkiin. Hän kaatoi kauhalla vettä purkkiin ja napautti sitten etusormellaan purkin reunaa. Purkin sisältö sihisi ja jäätyi sitten kokonaan. Tino sinetöi purkin ja asetti sen pöydälle. Hän veti sivuun karhuntaljamaton ja sen alta paljastui lattialuukku. Sen alta paljastuivat lyhyet maaportaat, jotka veivät pieneen kellariin. Tino laskeutui hernepurkin kanssa maan alle ja asetti sen yhdelle hyllyistä. Aivan perällä, hyllyjen takana oli matala ovi. Tino tiesi sen takana olevan käytävän vievän monen kilometrin päähän ja nousevan sitten maanpinnalle. Se olisi hätätapauksia varten.
Vielä ei hän ollut koskaan joutunut käyttämään ovea.
Tino nousi ylös ja piilotti luukun taas karhuntaljan alle ja vilkaisi seinällä olevaa kelloa. Kaorun pitäisi tulla pian käymään.
Tino avasi ulko-oven, ja lämmin kesätuuli puhalsi sisään. Kuistinkaton rajassa asustavat linnut lennähtivät sisään mökkiin ja istuivat katossa risteilevien parrun päälle. Tino nauroi niiden kosiskelulle. Linnut olivat muuttaneet asumaan mökkiin pian hänen jälkeensä ja ne pitivät hänelle seuraa. Tino meni ulos kuistille ja istahti portaille. Hän alkoi taas humista tuttua laulua. Se oli oikeastaan palvontalaulu, joka kertoi kauniin naisnoidan pyynnöstä hengille pelastaa naisen kuolinvuoteella oleva sisar. Henget heltyivät kauniin ja viattoman naisen pyynnöstä ja antoivat hänelle kyvyn pelastaa sisar. Tarinan mukaan tuo naisnoita oli ensimmäinen verenseisauttajan taidon oppinut. Sisar parantui ja meni naimisiin hyvän ja lempeän miehen kanssa. Naisnoita rakastui sisarensa miehen ystävään ja he asuivat nelistään yhdessä.
Ivan oli kertonut hänelle tuon tarinan ja opettanut hänet laulamaan sen palvontalaulun. Tino oli laulanut laulun niin moneen kertaan, että se soljui hänen huuliltaan lähes luonnostaan.
Kymmenen vuotta.
Ivan ei ollut tullut.
"Ei! Hän tulee vielä… Hän lupasi…", Tino ajatteli ja tunsi taas kipeän kaipuun ja surun tunkeutuvan sydämeensä. Mutta ehkä se ei ollut ihmekään.
Tino oli saapunut metsän keskellä olevaan mökkiin vasta neljä vuotta sitten. Kuusi vuotta hän oli yrittänyt löytää rauhaisaa kylää, jossa odottaa Ivania, mutta missään ei ollut ollut onnea. Hän oli asunut vain pieniä ajan jaksoja kylissä, kunnes hänet oli joko ajettu pois tai kohteliaasti käsketty kadota. Hänet oli pari kertaa ilmiannettu inkvisitiolle ja melkein kuollut heidän saarrettua hänen kotinsa.
Tämä kylä oli erilainen. Hän oli saapunut kylään pahasti haavoittuneena ja voimattomana. Nuori ruskeahiuksinen tyttö oli löytänyt hänet kylän liepeiltä ja hälyttänyt apua. Tino oli herännyt aivan uudessa paikassa ja hätääntyneenä juossut ulos kylän leipurin talosta. Hän oli paennut aina metsään saakka kunnes oli rauhoittunut tarpeeksi ajattelemaan selkeästi. Tino piilotteli metsän suojassa pari päivää ja koko tuon ajan kyläläiset etsivät häntä. Lopulta Tino uskaltautui piilostaan ja huolestunut leipuri vei tämän takaisin taloonsa hoitaakseen hänet takaisin kuntoon.
Tervehtyessään kunnolla Tino kertoi varovaisesti syntyperänsä ja vaikka kyläläiset yllättyivätkin, he eivät ajaneet häntä pois. Leipuri jopa tarjosi vierashuonetta talostaan. Se kaikki tuntui kuitenkin liialta. Kuusi vuotta pakosalla oli saanut Tinon pelokkaaksi ja hän pyysi vain että saisi asua metsässä. Kylän puunhakkaaja muisti silloin, että metsässä oli entisen erakon mökki. Erakko oli kuollut vuosi sitten ja yksinäisessä paikassa sijaitseva mökki oli tyhjillään.
Tino hymyili itsekseen. Mökki oli ollut huonossa kunnossa, mutta muuten aivan täydellinen.
"Tino!"
Tino hätkähti pelästyneenä yhtäkkistä ääntä, mutta rentoutui sitten nähdessään 18 vuotiaan Kaorun juoksevan polkua kylästä mökille päin. Tino hymyili ja heilautti kättään. Kaoru oli pitkä hontelo poika, jonka päätä peitti korpin musta tukkapehko. Hän kuului kauppiasperheeseen joka asui kylässä ja myi muualta tullutta tavaraa. Kaoru oli yksi niistä harvoista joihin Tino todella luotti, ja tämä oli myös yksi niistä harvoista rohkeista, jotka uskalsivat tulla niin syvälle metsään. Kyläläiset pelkäsivät hieman tuota synkkää metsän keskiosaa. Kaoru oli usein hiljainen, mutta jutteli mieluusti Tinon kanssa.
Kaoru tuli loput askeleet ja istuutui Tinon viereen portaille.
"Leipuri käski tuoda sinulle tämän", hän sanoi ja ojensi miehelle korin.
Tino kurkisti liinan alle ja huokaisi ihastuneena korissa olevalle taatelikakulle.
"Voi että. Hän on aina niin kiltti. Jos vain hänen poikansa lopettaisi sen ahdistelemisen…", Tino huokaisi ja Kaoru naurahti.
"Francis on mikä on. Hän vain pelleilee."
"Totta", Tino hymyili ja nousi, " Tule sisään. Teen meille teetä."
Kaoru nousi hänen perässään ja asteli sisään mökkiin. Kaoru oli eksynyt metsään ollessaan neljätoista ja päätynyt lopulta Tinon mökille. Poika oli nähnyt kaikki Tinon henkiesineet ja sen jälkeen häntä oli ollut hankala saada palaamaan kotiin. Lopulta Tino oli luvannut, että tämä saisi tulla käymään, kunhan hänen perheensä tietäisi missä tämä olisi. Tino oli saattanut Kaorun metsän reunaan ja pojan perhe oli kiittänyt häntä sydämellisesti.
Nyt Kaoru tuli melkein päivittäin käymään illansuussa. Joskus hän toi mukanaan siskonsa Mein ja veljensä Kikun ja Yaon. Kiku ja Yao olivat molemmat hieman Tinoa vanhempia ja tulivat usein vain Mein kanssa katsoakseen tytön perään. Oli kuitenkin mukavaa, että he eivät katsoneet Tinoa ilkeästi vaikka heidän pikkuveljensä viettikin runsaasti aikaa noidan mökissä.
"Arthur lähetti myös terveisiä", Kaoru sanoi varovaisesti istuessaan pöydän ääreen. Tino vilkaisi olkansa yli poikaa ja kääntyi sitten ottamaan kaapista teenlehtiä.
"Niinkö… pyytääkö hän yhä minua tulemaan messuun?"
Arthur oli kylän pappi. Tuo titteli pelotti ja vihastutti Tinoa aina, mutta… Arthur oli erikoinen pappi. Tino halusi inhota miestä, mutta ei hän voinut. Arthur oli kiltti. Muuta hänestä ei voinut sanoa. Hän toki pyysi Tinoa osallistumaan messuun, mutta muuten hän kohteli Tinoa kuin ketä tahansa 'tavallista'. Arthur oli jopa kerran pyytänyt, että Tino kiroaisi Franciksen. Leipurinpoika oli hieman turhankin innokas olemaan papin seurassa. Tino leikkasi kakun lautaselle ja ojensi sen Kaorun eteen.
"Ei… kyllähän sinä tiedät, ettei hän ajattele sinusta pahaa…", Kaoru sanoi ja ojensi kätensä ottaakseen kuivakakkua.
"Tiedän… Ei vain ole helppoa unohtaa…", Tino sanoi ja antoi lauseen jäädä.
Teekannu kiehui ja Tino nosti sen pöydälle ja kaatoi kahteen kuppiin teetä. Kaoru tutki kuppiaan innokkaasti ja katsoi sitten odottavasti Tinoon. Tino näki tämän ilmeestä, mitä poika ajatteli.
"Ei, Kaoru. Tämä on vain teetä. Siinä ei ole mitään taianomaista", hän sanoi ja siemaisi kupistaan mustaa teetä. Kaoru näytti hapanta naamaa ja alkoi sitten juoda omaa teetänsä.
Linnut olivat vieläkin kattoparrulla istumassa ja Tino murusti hieman kuivakakkua pöydän toiseen päähän. Linnut eivät tulleet lähelle ketään muuta kuin Tinoa ja hän tiesi sen johtuvan siitä että hän oli noita. Noidilla oli aina ollut erityinen suhde luontoon ja eläimiin. Tino ojensi sormensa ja vihelsi pienen soinnun. Toinen linnuista lennähti istumaan sormelle ja visersi saman soinnun. Toinen linnuista meni murusten luokse ja pian herra lintukin lensi aterialle. Kaoru katseli lintuja ja Tino siemaisi taas teetään.
"Mitenkäs kylässä pärjäillään?" hän kysyi kiinnostuneena. Neljän vuoden aikana Tino oli oppinut luottamaan kyläläisiin ja vieraili siellä silloin tällöin. Kaoru irrotti katseensa linnuista ja haukkasi kakkua.
"Mitäs siellä. Samaa vanhaa. Tosin…", Kaoru katsoi huolestuneena Tinoa, "Kylässä kävi sotilaita eilen."
Tino jähmettyi. Sotilaat eivät koskaan tienneet hyvää. Viimeksi Tino oli melkein… no… niin. Tino ei mielellään muistellut sitä kohtaamista. Ilmeisesti jos joku oli noita, hänelle sai tehdä mitä tahansa…
"Mitä he tekivät kylässä?" Tino kysyi tavoitellen huoletonta sävyä.
"Kyselivät juoruja ja uutisia. He sanoivat etsivänsä vaarallisia ihmisiä."
"Hmph", Tino puuskahti katkerasti, "Ihme että kesti näinkin kauan, että kylään tuli sotilaita. Kävivätkö he Arthurin luona? Olivatko he inkvisition lähettämiä?"
"Kyllä he kävivät, mutta Arthur sanoi, että täällä eikä missään kylän lähistöllä ole vaarallisia ihmisiä", Kaoru hymyili pienesti ja kulautti sitten teensä loppuun, "Anteeksi, mutta minun on jo mentävä. Lupasin etten ole kauan."
"Ymmärränhän minä", Tino sanoi ja hymyili vienosti.
Kaoru nousi ja meni ovelle Tino perässään. Tino nappasi oven vieressä olevasta lipaston lokerikosta pienen värikkään talismaanin. Se oli oikein kaunis ja taidokkaasti tehty unisieppari.
"Kaoru"
Poika pysähtyi ja kääntyi Tinoa kohti. Mies otti Kaorun käden ja laski unisiepparin tämän kämmenelle.
"Siskollesi. Sanoit viimeksi että häntä vaivaa edelleen painajaiset siitä, kun hän melkein kuoli pudotessaan sinne rotkoon. Tämä auttaa häntä nukkumaan levollisesti."
Kaoru puristi unisiepparia kädessään ja halasi Tinoa kiitollisena. Kaoru laskeutui harjanteeseen tehtyjä kiviaskelmia ja Tino seisoskeli kuistilla ja veti harteillaan olevaa shaalia paremmin ylleen. Kaoru kuitenkin pysähtyi ollessaan melkein jo alhaalla. Hän läimäisi itseään otsaan ja kääntyi Tinon suuntaan.
"Melkein unohdin. Mathias kertoi, että joku hänen perheensä tutun poika muuttaa kylään asumaan. Kukaan ei oikein tiedä mitä se mies on miehiään, mutta kannattaa olla varovainen ihan vain varmuuden vuoksi. Hän tulee kylään lähipäivinä."
Sitten Kaoru lähti reipasta hölkkää polkua pitkin kylään.
Tino katseli hänen menoaan kunnes pojan musta pää katosi puiden lomaan.
"Jaa että uusi kyläläinen…", Tino mietti ääneen.
Lintupariskunta lensi ulos mökistä ja lauloi iloisesti. Tino palasi sisälle mökkiin sulkien oven perässään, ja laittoi kuivakakun ja teepannun pois. Hän tiskasi astiat ja nousi ylös ensimmäiselle parvelle. Hän vaihtoi vaaleaan yöpaitaan ja käpertyi turkisten alle. Hän oli kovin väsynyt. Taas yksi päivä oli mennyt eikä Ivan ollut palannut. Missähän hän oli? Oli kulunut yli kymmenen vuotta siitä kun he olivat eronneet. Olikohan hänen isoveljensä vielä samannäköinen? Kaipasikohan Ivan häntä niin paljon kuin Tino Ivania?
Miksi hän ei ole tullut?
Entä jos…
"Älä ajattele mitään sellaista! Ivan on tosi viisas ja juonikas. Häntä ei voisi kukaan saada kiinni!"
Silti Tinoa kalvoi ajatus Ivanista inkvisition kynsissä. Tino kaivoi turkisten alta kuluneen kirjan, jonka hän oli ostanut eräältä kauppiaalta vuosia sitten. Se oli satukirja jossa oli vain onnellisia loppuja. Sadut koostuivat lähinnä tarinoista perheestä. Tino kuvitteli usein itsensä ja Ivanin noihin satuihin.
Kirjassa oli myös yksi satu joka ei ollut perheistä, mutta Tino piti siitä silti. Yleensä hän sivuutti tuon kaltaiset sadut, koska ne eivät olleet hänelle tärkeitä.
Mutta tuo satu kahdesta pojasta myrsky-yönä vankina luolassa oli jotenkin erityinen.
Tino kuvitteli itsensä toiseksi noista pojista, mutta toinen poika pysyi kasvottomana.
.
.
.
Tässä tarinassa ei ole kyllä järjen tolkkuakaan. Unisiepparit on jotain intiaanien perua ja nyt minä valjastin sen noitien käyttöön :I Älkää tosiaan antako näiden epäkohtien häiritä. Sekoitan tähän ihan mitä lystään ja mikä liittyy jollain muotoa taikuuteen tai animismin kaltaiseen touhuiluun. Ja jos joku ihmettelee tuota Arthur Francis –juttua niin tässä ficissä miesXmies suhteet on normaalia ja lapsia kasvaa puolukoista xD No en nyt tiedä, mutta mies parit eivät ole siis maan kaatava asia. Joten sellaista onko tämä nyt sopivaa –keskutelua ei tule esiintymään :)
Kommentoikaa taas mitä tykkäätte ja kertokaa nyt hyvä luoja sentään teinkö Kaorusta ihan OC:n o_O