Hollanti/Alankomaat – Tim Govert
Alussa pätkä Rascal Flattsin kappaleesta Take me there.
Viikkoa myöhemmin
I wanna know everything about you
Yeah, everything about you, baby
Hän oli asunut Lindan luona viikon. Yhden, lyhyen viikon. Silti Mathiaksesta tuntui kuin he olisivat tunteneet aina... Vaikkei hän edes tuntenut Lindaa vielä kovin hyvin. Nainen oli aina niin ilmeetön ja hiljainen, ei näyttänyt mitään tunteitaan. Mathias oli useammin kuin kerran joutunut miettimään, oliko toinen kuullut hänen puhettaan lainkaan, kun ei reagoinut...
"Mathias?"
"Häh?" tanskalainen havahtui mietteistään ja tajusi luennon pitäjän seisovan hänen pöytänsä edessä.
"Kuulitko sinä, mitä minä juuri sanoin?"
"Anteeksi, en kuullut", Mathias tunnusti ja nappasi kynän käteensä.
"Tiedän, että ajatuksesi olivat varmaan mielenkiintoisempia, mutta kyllä nämä perusteetkin pitää opetella", luennoitsija hymyili ja palasi luokan eteen.
"No? Kuka?" Mathiaksen vierustoveri suhisi virnistellen. Mies tuhahti eikä vastannut.
"Kerro nyyt..."
"Turpa kiinni, Tim."
"Onko meidän pikku Mathias ihastunut?" Tim härnäsi. Hän ja Mathias olivat olleet pienempinä kavereita ja kohdanneet iloisen yllätyksen päätyessään samalle kurssille.
"En ole!"
"Sinä mietit sitä söpöä vuokraemäntääsi, eikö?"
"En! Tai ehkä mietinkin, mutta en sillä tavalla kuin sinä ajattelet!" Mahtias sihisi takaisin.
"Ai et vai? Minä ainakin ajattelisin jos asuisin sen näköisen likan kanssa..."
"Hei! Älä yritä!"
"'Hänet on varatty' vai?"
"Vaikka sitten niin. Pidät näppisi erossa hänestä!"
Tim naurahti ja Mathias haistoi tutun makeuden hänen hengityksessään. Huokaus.
"Mitä sinä olet taas vetänyt?"
"En mitään! Tai ainakaan paljoa!"
"Tim, sinun pitäisi..."
"Juujuu, kyllä minä yritän vähentää. On onnistunutkin, lievempiä vieroitusoireita kuin ennen..."
"Ja mistä tämä vähennysinnostus?" Mathias vihjaisi.
"Hei, älä viitsi! Minä vain vitsailin!"
"Mutta kosto elää... Onko sinulla joku?"
"Ei! Ei ole!"
"Tim ja Mathias, keskittykääs välillä aiheeseen. Ehtii niistä tytöistä jutella vapaa-ajallakin", luennoitsija nuhteli. Miehet hiljenivät molemmat hitusen punastuneina. Ympäriltä kuului tirskahtelua.
Lopputunnin he sentään keskittyivät opetukseen.
"Aah... Ilmaa", Mathias huokaisi heidän päästessään luennolta. "Tällaiset teoriapäivät ovat ihan tylsiä", hän nurkui.
"Jep", Tim vahvisti haukotellen. Hän kaivoi tupakka-askin ja sytkärin taskustaan ja sytytti savukkeen.
"Anna minullekin yksi", Mathias pyysi ja ojensi kätensä. Tim kohotti askin korkeuksiin.
"Eenpäs taida! Se sinun söpöläisesi ei tainnut tykätä tupakasta? Eikä tuleva perheenisä saa pilata keuhkojaan!"
"Mitä hittoa sinä höpiset?"
"Sinähän sanoit, ettet saa polttaa sisällä..."
"No joo, mutta..."
"Ja minä lyön vetoa että sinä olet viiden vuoden päästä onnellisesti naimisissa neiti vuokraemännän ja jaloissa pyörii ainakin yksi kersa", Tim virnisti ja loikki karkuun.
"Tim, rauhoitu nyt!" Mathias komensi ja yritti edelleen napata tupakka-askia.
Tim nousi koulurakennuksen portaille ja kumartui Mathiaksen ylle. Hän puhalsi sauhunsa suoraan tämän naamalle ja virnisti.
"Meidän pikku Mathiashan on iiihan punainen..."
"Enkä ole! Anna nyt se tupakka!"
"No ota sitten, jos välttämättä haluat haukut siltä söpöläiseltä..." Tim virnuili ja ojensi kuin ojensikin Mathiakselle yhden savukkeen ja sytkärinsä. Mathias vetäisi savua sisäänsä ja yritti rauhoittua itsekin.
"Lakkaa kutsumasta häntä noin", hän mutisi.
"Miksikäs häntä pitäisi sanoa?" Tim virnuili ja puhalteli edelleen päin Mathiasta.
"Vaikka ihan Lindaksi!"
"Miksei söpöläinen käy?"
"Se nyt ei vain... Ei vain käy."
"Ja sinä et siis ole yhtään tippaa ihastunut siihen sö- Lindaasi?"
"En ole!"
"Hienoa, minä taidankin sitten pyytää häntä treffeille!" Tima hihkaisi ja lähti pompahtelemaan kohti Mathiaksen ja Lindan asuntoa.
"Ääliö! Et tasan!"
"Mitä jos pyydänkin?"
"Kohtaat hyvin väkivaltaisen kuoleman."
"Sinäkö tapat minut, vai?"
"Ei. Se tyttö osaa tapella, usko tai älä."
Tim pysähtyi ja vilkaisi taakseen.
"Voii meidän pientä. Korviaan myöten rakastunut. Ihan sama vaikket itse tajua", hän voivotteli ja asetti kätensä Mathiaksen harteille lähtien raahaamaan tätä eteenpäin.
"Älä viitsi..."
"Miten olisi kunnon baarikierros perjantaina?"
"En oikein tiedä..."
"No pieni kierros sitten, ilman kännejä?"
"...okei, se kelpaa."
"Onko sillä sinun söpöläiselläsi poikaystävää?"
"Lindalla."
"Kuinka vaan!"
"Ei ole!"
"Mitä sinä sitten odotat?"
"Sinä liikut vähän liian nopeasti. Me tapasimme viikko sitten."
"Oletko koskaan kuullut rakkaudesta ensi silmäyksellä?"
"Hei, Tim, nyt rauhoitut. Ihan oikeasti. Minä lupaan miettiä, mitä voin tehdä. Mutta sinä pysyt sitten kaukana tästä!"
"Selvä, selvä..."
"Etkä juoruile koko kaupungille."
"Jos kerrot minulle, suuni on sinetöity! Jos et, vakoilen ja saatan vaikka lipsauttaa jotain..."
Mathias huokaisi syvään.
"Okei. Kerron. Jos jotain tapahtuu. Mutta siinä menee varmaan aikaa."
"Mutta sinä siis myönnät?"
"Myönnän mitä?"
"Toivottoman rakkautesi!"
"Myönnän että pidän hänestä. Toivoton rakkaus on jo liian vahva termi."
"Nooh, sitä odotellessa... Minä taidan häipyä kotiin, nähdään huomenna!"
"Nähdään..." Mathias mutisi ja jatkoi suoraan Timin kääntyessä vasemmalle. Hän veteli sauhuja sisäänsä ja käveli hidastellen. Timin puheet olivat... No, mitä nyt olivat.
Hyvä on. Hän tosiaan piti Lindasta. Muttei ollut vielä rakastunut, ei edes kunnolla ihastunut. Hänen pitäisi antaa itselleen aikaa ja miettiä, olisiko valmis sitoutumaan uudestaan... Näin pian...
Ja sitten oli tietysti vielä se, ettei Linda välttämättä pitänyt hänestä.
"Hemmetin norjalaiset", Mathias mutisi. "Ei niistä saa selvää yrittämälläkään..."
Samassa hän olikin jo kotiovellaan; matka korkeakoululle ei ollut pitkä. Mathias avasi oven muistellen, olisiko Linda jo kotona.
Asunnon ovella hän pysähtyi. Sisältä kuului puhetta. Lindan ääni kuului selvästi, kun hän kumarui lähemmäs ovea. Nainen taisi puhua puhelimessa.
"Ei, en ole. Entä sinä?"
"Juu."
"Muistatkin sitten!"
"Sano nyt."
"Ole kiltti..."
"Olet suloinen."
"Kyllä minäkin rakastan sinua. Heippa."
Mathias nielaisi ja työnsi avaimen lukkoon. Hän heilautti oven auki vähän liiankin lujaa ja näki ensimmäisenä Lindan hämmentyneet kasvot. Ilme tosin hävisi nopeasti ja tavallinen tyhjyys palasi. Nainen sujautti kännykkänsä taskuun.
"Hei", hän sanoi välinpitämättömästi.
"Hei", Mathias murahti ja tömäytti laukkunsa maahan.
"Onko sinulla nälkä?" Linda kysyi ilmeettömästi. Mathias kohautti harteitaan.
"Sain koulusta pari lounaria", nainen sanoi hiljaa, kuin epäröiden. Mathias vain ynähti jotain ja tuijotti keskittyneesti seinällä riippuvaa kalenteria.
"Mietin vain, että voisin antaa toisen sinulle. Kun en tarvitse kahta."
"Et vai?"
"En."
"Kenen kanssa sinä muuten puhuit?" Mathias kysyi tekoneutraaliin sävyyn. Linda kohotti kummastuneena kulmiaan.
"Veljeni, kenen muunkaan?"
Mathiaksen kasvot kirkastuivat kuin ihmeen kaupalla.
"Ai!" hän sanoi helpottuneena.
"Kuinka niin?"
"Ei mitenkään!" mies virnisti. "Niin, mennäänkö siis johonkin syömään?" hän jatkoi nopeasti että välttäisi mahdolliset kysymykset.
"Jos sinulla on aikaa", Linda totesi päättäen olla ihmettelemättä.
"Minulla on aina aikaa! Nyt hetikö? Mihin?"
"Vaikka heti. Mietin yhtä pikkupaikkaa parin korttelin päässä."
"Selvä!" Mathias hihkaisi. Linda nappasi takin ylleen ja he lähtivät ulos harvinaisen lempimään syyspäivään.
"Millainen päivä sinulla oli?" Mathias kysyi.
"Normaali."
"Mitä sisältyy normaaliin päivään?"
"Yksi raportti. Pari luentoa."
"Millainen raportti?"
"Ryöstöstä. Miten sinulla meni?" Linda kysyi arvellen, että saisi itse olla hiljaa jos toinen puhuisi.
"Ai, ihan hyvin. Pelkkää teoriaa, eli vähän tylsää... Mutta ei nyt mitään erityisen kamalaakaan tapahtunut. Muistatko, kun sanoin että se yksi vanha kaverini on samalla kurssilla? Juttelin hänen kanssaan hetken ja... Niin, siis, aika normaali päivä."
Linda nyökkäsi ja osoitti eteenpäin.
"Tuota paikkaa ajattelin."
"Hyvältä näyttää."
Pian he jo istuivat pöydässä ruoka-annokset edessään. Linda oli tilannut katkarapusalaatin, Mathias kanttarellikeiton. Hetken he söivät hiljaisuuden vallitessa.
"Kuinka vanha se sinun veljesi on?" Mathias kysäisi sitten.
"Kaksikymmentä."
"Eli aloittelee opintoja?"
"Tällä hetkellä hän on armeijassa, mutta sieltä päästyään kyllä."
"Mihin hän aikoo pyrkiä?"
"Lääketieteelliseen kaiketi."
"Hän taitaa olla sinulle aika läheinen?"
Linda nyökkäsi.
"Kuulostit ihan erilaiselta kun puhuit hänen kanssaan."
"Kuuntelitko sinä?" Linda kysyi kurtistaen kulmiaan.
"En, en, kuulin vain pari viimeistä lausetta kun etsin avaimia", Mathias vakuutteli. Oli se ainakin melkein totta. "Mutta jo siitä kuuli, että olit jotenkin... Rennompi."
"Paljon mahdollista."
"Ja sinä puhuit normaalisti etkä vain vastaillut kysymyksiin."
"Hän on samanlainen kuin minä. Jos en puhu vapaaehtoisesti, olemme molemmat vain hiljaa, eikä siinä ole mitään järkeä."
"Eli sinut saa puhumaan olemalla hiljaa?" Mathias naurahti. Linda kohautti harteitaan ja jatkoi syömistä. Mathias virnisti eikä sanonut enää mitään. Hiljaisuus kasvoi kasvamistaan.
"Mitä sinun vanhempasi tekevät?" Linda kysyi lopulta tyynesti. Mathias purskahti nauruun.
"Hiljaisuusteoria toimii", hän totesi virnistäen. "Mutta siis, isä on liikunnanopettaja ja äiti sairaanhoitaja. Entä sinun?"
"Isä insinööri, äiti psykiatri."
"Ahaa... Mistä sinä muuten keksit ruveta lakia lukemaan?"
"Oikeustieteitä."
"No niitä sitten."
"Se vain tuntui kiinnostavalta. Innostuin yhteiskuntaopista jo yläasteella, lukiossa entistä enemmän."
"Ai, minusta se tuntui aina suunnilleen heprealta", Mathias naurahti. "Enkä muutenkaan ollut mikään huippuoppilas. Pidin vain liikunnasta... Ja oli maantietokin joskus ihan kivaa."
Linda nyökkäsi.
"Tiedätkö, olen tuntenut sinut vasta viikon, mutta sinulle on helpompi puhua kuin joillekin jotka olen tuntenut naperosta asti", Mathias totesi yllättäen.
"Otan tuon kohteliaisuutena."
"Sellaiseksi se on tarkoitettukin", mies naurahti pehmeästi ja työnsi tyhjentyneen lautasensa syrjemmälle. Linda teki samoin, ja pian paikalla saapui tarjoilija laskun kanssa. Linda ojensi lounassetelit ja he alkoivat tehdä lähtöä.
:)