Kirjoittajan kommentti: Kiitos SomeSnowInShell, ensimmäisestä kommentistasi! Laitan aina anonyymeinä tulleiden ihmisten vastaukset tähän alkuun, joten älkää ujoskelto ihmiset! Kaikki kommentit luetaan. (Ja niihin pyritään vastaamaan.) Risut ja ruusut ovat edelleen toivottavia. Sananen tästä luvusta; olen tottunut kutsumaan Sohmia ihan Sohmiksi. Joten olen saksinut kaikki ihmeelliset suomenkieliset pidennykset. Esim. alkuperäisessä versiossa sen pitäisi olla Sōma, mikä on suomennettu Sooma. Englanninkielessä se on taas Sohma. Suomeksi käännös kuulostaa ihan kohtuulliselta, mutta olen silti päättänyt pitäytyä ns. englanninkielisessä versiossa japaninkielisen ollessa jonkin verran vaikea (?) ymmärtää...Toivon ettei tämä häiritse kauheasti.

~*~Halauksen voima~*~

~II~

Katsoin hermostuneena ympäri opettajanhuonetta. En ollut koskaan ennen joutunut puhuteltavaksi, mutta koskaan ennen kukaan idiootti ei ollut aukonut päätään kuten hän! Mulkaisin Harua, joka kuivasi hiuksiaan pyyhkeeseen jonka se "kaunispoika" oli antanut.

Tuijotin ilmeisesti liian kauan, kun hän käänsi katseensa minuun. Katse joka nyt oli luotu minuun, oli enemmän ja vähemmän kuin puusta pudonneen henkilön. Mihin se kaikki raivo oli kadonnut? Ne silmät, mitkä olivat olleet täynnä vihaa…

Nolona käänsin katseeni pois, miettien että pitäisikö pyytää anteeksi. Olinhan lyönyt häntä.

"Hei, sori siitä aikaisemmasta…" hän sanoi, äänellä mikä oli lähes väritön. Aivan kuin hän olisi aivan toinen henkilö. En viitsinyt katsoa häneen, tuntien miten raivo edelleen kuohui sisälläni, mutta myös nolous ja harmi. Minua todella harmitti Harun asenne. 'Sori'. Miten helppo sana se olikaan ja miten kevyesti hän oli sen sanonut. Hän ei edes tarkoittanut sitä, joten olisi voinut pitää suunsa kiinni!

"Kuule", Haru sanoi yllättäen, aivan läheltä, mikä pelästytti minut. Katsoin nyt hieman ärtyneesti häneen. "Sori."

"Lakkaa sanomasta 'sori'", napautin, mikä jätti Harun katsomaan minua hämmentyneenä. Tunsin miten puna alkoi nousta poskilleni.

"Koska, 'sori' on vain…No, se on vähän kuin sanoisi että 'kiva' tai vastaavaa. Siinä ei ole mitään tunnetta. Sen voi sanoa ilman että edes tarkoittaa anteeksi. Ja tavallaan se sattuu enemmän kuin se, että et sanoisi mitään", selitin nopeasti, tuntien itseni minuutti minuutilta tyhmemmäksi. Vaikkei tyhmiä ihmisiä olekaan, muistutin itseäni, kun Haru vain tuijotti minua. Lopulta, kuulin miten ovi avautui ja opettaja astui sisälle. Haru istui viereiseen tuoliin, nyt kääntäen katseensa opettajaan. Vedin vaistomaisesti hartiani kyyryyn, katsoen opettajaa anteeksi pyytäen.

"Noniin…Sohma-kun, tämä ei ole ensimmäinen kertasi kun riehut. Ikävä kyllä minun piti soittaa taas vanhemmillesi…" opettaja sanoi huokaisten. Joten…Haru Sohma. Oliko hän joku häirikkö?

"Mitä taas tulee sinuun Laine-kun", opettaja aloitti. Värähdin tahtomattani. Tuntui hassulta, kun oma nimi lausuttiin loppuliitteellä ja vielä japanilaisittain, vaikkei opettaja osannutkaan painottaa sitä oikein. "pääset varoituksella, koska olet uusi täällä ja jotenkin minusta tuntuu että nuori Sohma-kun provosoi…"

Tässä vaiheessa opettaja mulkoili Harua, kuin haluten viilata sitä seikkaa että lakkaisi tekemästä tälleistä. Lopulta, opettaja huokaisten kehotti meitä menemään. Nyökäytin päätäni, kiittäen opettajaa kun seurasin Harua ulos. Huoneen ulkona seisoivat oranssihiuksinen poika, "kaunispoika", poika joka pukeutui tytöksi ja ruskeahiuksinen tyttö, jotka olin nähnyt aikaisemmin. Tulivat varmaan hakemaan kaveriaan.

Päätin, että oli aika lähteä, kun tunsin yllättäen miten käsi tarttui käsivarteeni. Yllättyneenä käännyin, huomatakseni vain Harun, joka katsoi minua rusehtavan harmahtavilla silmillään. Nostin hämmentyneenä kulmakarvaani.

"Anteeksi", hän sanoi, päästäen nyt irti minusta. Tuijotin hämilläni häntä. Mitä tuohonkin voisi sanoa?

"Saat", mumisin lopulta, huomaten miten hänen ystävänsä tuijottivat minua. Tunsin miten puna alkoi taas nousta poskilleni kun jatkoin: "Ja olen myös pahoillani."

"Hmm…Saat", hän vain sanoi rauhallisesti, edelleen katsoen minua. Kohta alkaisin friikkaamaan! Minua aina hermostutti, kun ihmiset tuijottivat minua ja varsinkin nyt. Hermostuneena nyökkäsin päätäni lyhyesti, kääntyen nopeasti koroillani. Herran tähden! Lakatkaa katsomasta!

Kävelin nopeasti nurkan taakse, haluten vajota maan alle. Huokaisten, otin paperin palan repustani, katsoen mihin minun pitäisi mennä. Välituntia oli enää pari minuuttia, joten kohta tulisi kiire. Huokaisten, aloin uudestaan katsoa luokkia, lopulta löytäen oikean. Luultavasti. Aika varmasti.

Huokaisten, astuin luokkaan, tuntien itseni aivan ääliöksi. Enhän minä edes tiennyt mihin istua! Joten, idiootti kun olin, jäin seisomaan oven viereen, katsellen luokkaa ja toivoen että päivä voisi jo loppua. Juuri silloin luokkaan astuivat ruskeahiuksinen tyttö, oranssihiuksinen poika ja "kaunispoika". Joskus minusta tuntui että Jumala oli epäreilu, kuten nyt. Ja minun tuuriani kun oli, totta kai trio huomasi minut!

"Oh!" tyttö sanoi, mikä sai pojat kääntämään katseensa minuun. Halusin kadota, kun heidän silmänsä nauliutuivat minuun.

"Olen pahoillani Harun vuoksi", 'kaunispoika' sanoi, hymyillen anteeksipyytävästi. Kuitenkin, pystyin heti huomaamaan, että hänen hymynsä ei ollut aito.

Oranssihiuksinen poika sen sijaan sanoi: "Ensi kerralla kun Haru pimahtaa, ei kantsi ainakaan lyödä."

Päästin vinon hymyn.

"Mitä sitten olisi pitänyt tehdä?" kysyin hiljaa, mikä aiheutti sen, että pojan silmät muuttuivat viiruiksi.

"Haastatko riitaa?" hän sähisi, tytön sanoessa nyt: "Ky-Kyo-kun!"

"Riitaan tarvitaan kaksi", huomautin, tietäen tasan tarkkaan että Kyo oli räjähtävää tyyppiä. Sen näki päältäpäin.

"Osuvasti sanottu", toinen poika huomautti, kumartaen nyt hieman. "Nimeni on Sohma Yuki ja tuo tuossa on typerä serkkuni Sohma Kyo ja hänen vieressään on Honda Tohru."

Päästin pienen hymyn huulilleni, ja avasin jo suuni, kertoakseni kuka oikein olen kun yllättäen luokkaan rynnisti tummahiuksinen poika huutaen: "Yun-yun! Nyt on hätätilanne!"

Yuki näytti kuin myrkyn nielleeltä, kun poika juoksi hänen viereensä, puhuen nopeasti. En saanut puolestakaan selvää mitä hän sanoi.

"Yun-yun?" kysyin vain hämilläni.

Olin luullut että japanissa on jotenkin epäkorrektia käyttää lempinimiä, jollei olla todella, todella läheisiä…Mutta Yukin ilme oli ristiriidassa tämän näkökulman kanssa.

"Oih! Voit istua minun vieressäni!" Tohru sanoi yllättäen.

"Täh?" sanoin hämilläni kun Kyo muljautti silmiään minulle. Hillitsin haluani näyttää kieltäni kun opettaja yllättäen astui luokkaan, huomaten minut.

"Ah! Laine-kun, tule tänne, niin voit esittäytyä luokalle!" opettaja sanoi tekopirteästi.

Päästin irvistyksen tahtomattani, kun Tohru katsoi minua kummastuneena. Kyo, sen sijaan, näytti jo tajunneen mikä minä oikein olin. Joo, tervemenoa sosiaaliset kaveri-suhteet. Yuki sen sijaan, kääntyi nyt minuun päin, hänen silmänsä suurina hämmästyksestä.

"Sinä olet siis se vaihto-oppilas!" hän henkäisi, kun poika hänen vieressään nyökytteli.

"Sanoinhan että on hätätilanne! Ope vähän raivos kun sai kuulla et ihan ekana päivänä vaihto-oppilas joutuu puhutteluun ja eikä me muka oltu neuvottu ja sit-…" poika pölötti kun Yuki nosti yllättäen kätensä sanoen jäisesti: "Kakeru, tunti alkaa pian."

"Täh? Ai, joo! Nähdään vaihtari!" Kakeru sanoi iloisesti, livahtaen nopeasti ulos luokasta.

Jotenkin minusta tuntuu että tästä tulee yksi muistamisen arvoinen elämys elämässäni…hyvä vai paha? Juuri nyt toivoin etten olisi koskaan tullut Japaniin…