A/N: Olen pahoillani pitkästä välistä julkaisujen välissä, mutta tässä nyt tämä toinen luku. :)
Kun yritetään ymmärtää suhdettani James Potteriin, ensimmäinen tärkeä asia on, että meillä ei koskaan ole ollut hyvää suhdetta. Se alkoi ensimmäisenä vuotenamme Tylypahkassa; ehkä jopa ensimmäisenä päivänä.
Kyllä. Todellakin ensimmäisenä päivänä. Olin istunut vaunuosastoon poikien kanssa, jotka olisivat pian suosituin poikakaksikko Tylypahkassa, matkalla kouluun ensimmäistä kertaa. Olin poissa tolaltani siitä, että Petunia oli vihainen minulle, koska menin Tylypahkaan. Silti jopa tuskani ja kyynelteni läpi pystyin näkemään, että mustahiuksinen laiha poika oli itserakas ja halusi pitää hauskaa.
Severus oli ilmestynyt paikalle ja suurin kilpailu, mitä olen ikinä nähnyt, oli syntynyt. Potter ja Musta pahoinpitelivät parasta ystävääni. Ja tupatovereita tai ei, minun tuli vihata heitä. Ja vihasinkin. Olisin vihannut vaikka he eivät olisikaan alkaneet sotkeutumaan Severuksen asioihin tuona päivänä.
Potter ja Musta lajiteltiin Rohkelikkoon, tapasivat muut huonetoverinsa ja historiaa oli tehty: James Potter, Sirius Musta, Remus Lupin ja Peter Piskuilan ovat olleet erottamattomia siitä asti. Oikeasti he ovat kuin kuppikunta tyttöjä. Remus on mukava ja oikeastaan yksi ystävistäni. Vastakohtaisesti Musta on melkein yhtä paha kuin Potter, kun taas Peter seuraa muita kahta kuin he olisivat jumalia. Potter ja hänen kaverinsa olivat (ja vähän niin kuin ovat edelleen) cooliuden ruumiillistumia koulussa. He ovat kaikki hyviä koulussa, Potter on Rohkelikon tähtijahtaaja, ja Musta on yksi komeimmista (jos ei komein) jätkistä koulussa. Kun nuo kaikki ominaisuudet yhdistää, syntyy ylimielinen poikajoukko.
Minulta ei mennyt kauaa aikaa huomata, että Potter oli yksitoistavuotias poika, joka rakastaa leveilemistä ja ongelmien aiheuttamista. Olin ollut pelokas pieni tyttö tässä oudossa maailmassa, joka toivoi ja rukoili, että ei nolaisi itseään tai olisi se lapsi, josta kukaan ei pidä. Heti, kun aloitimme opiskelun, Potter oli vastenmielinen ääliö, joka luuli, että valo loisti ulos hänen joka nurkastaan, kun taas minä – ollaanpa rehellisiä – olin kirjaviisas tyttö, joka paljon mieluummin teki loitsun oikein luokassa, kuin kokeili, mitä tapahtuisi, jos sanoja "hieman" muuttaisi.
Jätin dorkauteni toisena vuotenani, pärjäsin edelleen hyvin koulussa, mutta hyväksyin myös hauskanpidon. Kolmanteen vuoteen mennessä Potterista ja hänen kavereistaan tuli ehdottoman sietämättömiä, aina tekemässä kepposia, kiusaamassa ja esiintymässä. Eikä unohdeta sitä,
että heidän lempikohteensa nolostuttamiseen ja pilkan pitämiseen oli minun paras ystäväni. Se on tärkeää muistaa.
Kun olimme viisitoista, Potter näytti huomanneen, että olin ainoa tyttö koulussa, joka asetti hänet itseään alempaan arvoon, eikä langennut polvilleen kunnioittaen nähdessään hänet. Niin alkoivat treffeille-pyytämis –kepposet.
Hän pyysi minua jatkuvasti ulos ärsyttävillä ja typerillä tavoilla. Seuraava oli aina edellistä kertaa pahempi. Vannon, että se oli kuin hänellä olisi ollut lista, joka oli otsikoitu "Tapoja Pyytää Lily Evans Ulos, Jotta Hän Voi Vihata Minua Enemmän." Ne todella olivat niin pahoja.
Tuskin 10 minuuttia Pimeyden voimilta suojautumisen V.I.P. kokeen jälkeen kaikki muuttui. Potter ja Musta alkoivat kiusaamaan Severusta –kuten tavallista – ja yrittäessäni puolustaa häntä, hän kutsui minua kuraveriseksi. Sen päivän jälkeen olin loppu. Olin loppu Severuksen suhteen, olin loppu Potterin suhteen , ja loppu tämän typerien ystävien suhteen. Jopa Remus, kenestä oikeastaan pidin valvojaoppilassiteemme kautta, ei ollut enää osa elämääni Välikohtauksen jälkeen. Se päätös ei oikeastaan pitänyt kovin hyvin, sillä aloimme taas puhumaan ja olemaan ystäviä kaksi viikkoa kuudennen lukuvuotemme alkamisen jälkeen. Potter ja Kalkaros taas olivat aivan eri tarina. Severus kerjäsi ja rukoili, mutta se oli ohi. Kaikki, mitä meillä oli ollut, oli poissa. Tiesin, että se oli tulossa, todella tiesin. Mutta en vain halunnut sen olevan.
Potter ei näyttänyt tajunneen, etten halunnut olla missään tekemisissä hänen kanssaan välikohtauksen jälkeen. Hän yritti puhua minulle seuraavana päivänä, kun vihdoin tulin ulos makuusalistani; kun olin varmistanut, ettei silmäni enää näyttäneet turvonneilta ja punaisilta. Olin tullut ulos vain tulevan Muodonmuutosten V.I.P. kokeen takia (Miten sain U:n siitä kokeesta, olosuhteet huomioon ottaen, en tule ikinä sitä tietämään.) James tuli luokseni oleskeluhuoneessa, naurettava virnistys kasvoillaan ja käsi pörröttämässä hiuksiaan.
"Kuule Evans", sanoi Potter, "Se, mitä Ruikuli teki, oli todellakin hänen menetyksensä. Mutta jos ikinä tarvitsisit jotakuta piristämään sinua –"
On hieman noloa sanoa, että keskeytin hänet sanomalla, "Painu helvettiin, Potter." Hänen suunsa loksahti auki, ja minä marssin hänen ohitseen Suureen saliin lounaalle ennen koetta. Hän ei puhunut minulle loppu lukuvuoteen, joka koostui vain muutamasta päivästä.
Kuudes vuosi ei ollut turhan kamala. Hän aloitti vuoden samalla tavalla kuin edellisenkin, pyytämällä minua ulos, mihin vastasin tylysti "Ei." Aiemmin huusin ja haukuin häntä kaikin mahdollisin röyhkein tavoin, rukoillen, että hän vihdoin ymmärtäisi, etten halua tapailla/pussailla häntä.
Aikanaan tajusin, että olemalla suora ja voimakas, saisin hänet lopettamaan paremmin kuin huutamalla ja viiltämällä hänen persoonallisuuttaan. Se tavallaan auttoi. Yleisesti Potter jätti minut rauhaan sinä vuonna, ainakin enemmän kuin ennen; epäilen, että Remus käski. Kiitän Merliniä Remuksesta. Potter pyysi minua kyllä ulos useita kertoja, mutta kuten sanoin olin loppu hänen suhteensa. Ei väliä, mitä hän sanoi tai teki, hän ei saanut parempaa otetta minusta. Silloinkin, kun näin hänet kiroamassa muita oppilaita (mikä tapahtui yllättävän harvoin, ja lähes aina Luihuisia) ja koko olemukseni halusi sanoa jotain, pidin kieleni ja kävelin ohi. Tai oikeastaan, jos se tapahtui koulun käytävillä, sanoin "Lopeta, Potter. Viisi pistettä Rohkelikolta. " Olin valvojaoppilas. Ja kun olin ottanut häneltä pisteitä, hän yritti pyytää minua ulos, mutta minä vain kävelin pois.
Aluksi hän vaikutti melkein siltä, kuin olisi yrittänyt kovempaa, kun kieltäydyin tappelemasta hänen kanssaan, mutta lopulta hän jätti minut rauhaan, ja lähti yrittämään muita tyttöjä. Tervemenoa.
Joten, kun Potter oli ilmestynyt rantahuvilamme ovelle, hänen vanhempansa olivat puhuneet ja nauraneet äitini ja isäni kanssa illallisella, ja olin tajunnut, että Potter yritti pelata jalkapeliä kanssani syödessäni nuudeleita (kukaan ei osu vahingossa toisen jalkoihin niin paljon!), olin vähemmän kuin tyytymätön. Ja nyt, kun äiti ja isä ja minä olemme tällä hetkellä kuistilla Potterien kanssa, sanomassa näkemiin ja sopimassa tapaamista heidän talollaan huomisaamuna yhdeltätoista, olen melko helvetin vittuuntunut.
Selvisin kyllä päivällisestä ilman huutoa ja hyökkäystä ulos huoneesta. Lähinnä äiti ja isä puhuivat herra ja rouva Potterille, kysyen kaikenlaisia kysymyksiä ja vaihtaen elämäntarinoita. Äiti kysyi silloin tällöin Potterilta jonkun kysymyksen, ja tämä vastasi. Rouva Potter myös kysyi minulta jotain, ja vastasin kohteliaasti, mutta muuten, lukuunottamatta noita harvoja kertoja, harhailin ajatuksissani koko ajan.
Nyt minun täytyy vain lähettää henkisiä vihaviestejä, jotta HÄN LOPETTAISI KESKUSTELUN, jotta Potterit voivat lähteä ja minä voin lähettää hätäpöllön Marlenelle.
Äiti halaa rouva Potteria ja. .. miksi en voi uskoa sitä! He ovat lopettaneet puhumisen! Se meni niin nopeasti! Olen voinut räpäyttää silmiäni ja missata koko episodin! Loppujen lopuksi he olivat täällä vain kaksi ja puoli tuntia.
Hyvästi rouva Potter! Hyvästi herra Potter! Toivottavasti en näe teitä kaikkia enää koskaan, vaikka olittekin molemmat hyvin miellyttäviä ihmisiä!
"Näkemiin, Lily", rouva Potter sanoo, ja nojautuu halaamaan minua. En ole yllättynyt; perheeni on myös halaileva perhe. Paitsi Petunia. Hän sanoi, ettei halua vieraiden ihmisten bakteereja itseensä.
"Näkemiin, rouva Potter", sanon.
Lähtekää. Lähtekää. Lähtekää.
"Näkemiin, herra Potter", ojennan käteni kätelläkseni vanhempaa miestä. Isä sanoo aina, että aikuista miestä tulee kätellä. Se osoittaa, että olet itsenäinen, tai jotain sellaista.
"Näkemiin, kultaseni", hän sanoo, ennen kuin yskii jälleen nenäliinaansa.
Onneksi (tai ehkä valitettavasti, kun ajattelee, että olen rannalla), hän ei ollut yskinyt lainkaan päivällisen aikana; muuten en ehkä olisi syönyt niitä kahta lautasellista pastaa.
"Näemme teidät kaikki sitten huomenna!" äiti sanoo. Potterit kääntyvät lähteäkseen. En sano mitään rohkelikkopojalle, tai hän minulle.
Viimein... Käännyn ympäri seuratakseni äitiä ja isää takaisin taloon, kun kuulen nimeäni kutsuttavan.
"Evans?" Eikä. Pyörähdän hitaasti ympäri katsomaan kuistille. Potterin vanhemmat kävelevät eteenpäin, mutta hän seisoo edelleen minun kuistini porrasaskelmalla, minun rantahuvilallani, minun kesälomallani.
Kuulen vanhempieni kävelevän sisään ja sulkevan oven.
"Voinko – Voinko minä puhua kanssasi?" Hän kuulostaa hermostuneelta. Potter ei ikinä ole hermostunut. Ristin kädet rinnalleni ja kavennan silmiäni. En todellakaan lankea siihen.
"Pliis?" Nyt hän kuulostaa katkeralta. Noin, paljon pottermaisempaa.
Mutta ei, et sinä todellakaan voi.
"Okei", sanon huolimatta siitä mitä ajattelen.
Kohotan kulmiani epäilevästi ja kävelen portaiden yläpäähän niin, että seison suoraan hänen edessään. "Mitä?"
Hän vetää sormensa hiustensa läpi. Herranjestas se on ärsyttävää. "Tajusin juuri, että koska olen täällä syyskuun ensimmäistä edeltävään viikonloppuun saakka –"
"Mitä!" Niin pitkään?
"Joo, etkö kuullut, kun äitini kertoi äidillesi?"
Anteeksi, olin liian kiireinen laskemaan sekunteja Potterittomaan aikaan.
"En", nurisen.
"No, me olemme", Potter sanoo hieman särmikkäästi, "Ja kuten äitini sanoi, olemme täällä viettämässä perheenkeskeistä laatuaikaa, mutta ajattelin, kun vanhempamme selvästi pitävät toisistaan, Merlin varjelkoon", - tuijotan häntä epäuskoisena. Mitä valitettavaa hänellä on? – "Voisimme olla ystäviä tai jotain tänä kesänä. Se tekisi meidän molempien elämästä helpompaa."
Suuni loksahtaa auki, "Voisimme olla ystäviä?" Hah! Enemmänkin, että 'Voinko kaulailla kanssasi Evans, kun kerran täällä ei ole halukkaita tylypahkalaistyttöjä lähettyvillä?'
"Ei tule tapahtumaan, Potter." Se oli ehkä ankarammin sanottu, kuin aioin, mutta mitä väliä.
"Ja miksi ei?" hän kysyy. Pysyvä pikku roisto, eikö olekin?
"Vain, koska en halunnut pussailla sinua Tylypahkassa, se ei tarkoita, että haluaisin pussailla sinua täällä!" Tunnen kiusausta läimäyttää käteni suuni päälle. Tuon ei ollut tarkoitus tulla ulos. Sen oli tarkoitus jäädä piiloon laatikkoon aivojeni sisällä, jossa lukee "Suuret Kommentit, Joita Ei Koskaan Tulla Kuulemaan". Uskokaa tai älkää, se laatikko on puhdasta kultaa.
Potter muuttuu pinkiksi. "En minä sitä halua!" hän punastuu enemmän, valehtelija, "Haluan vain olla ystäviä. Siinä kaikki, Lily. Ei muuta."
Lily? Hän ei ole kutsunut minua Lilyksi koulun alkamisen jälkeen; siis aivan alun. Hänen täytyy olla tosissaan.
"Siinäkö kaikki?"kysyn. En vieläkään usko häntä. Ja miksi minun pitäisi? Hän on ollut minulle vain törkeä.
"Siinäpä se. Vannon", hän ristii kätensä sydämensä päälle ja nostaa ne sitten ilmaan. Yritän olla tekemättä sarkastista huomautusta. "Plus", jatkaa Potter, "jos olemme mukavia toisillemme, vanhempamme eivät häiritse meitä yrittämällä saada meitä hengaamaan yhdessä. Mutta jos et, tiedät mistä minut löytää. Olen se, joka on yksin kuolemassa hitaasti ja kipeästi tylsyyteen, koska täällä ei ole mitään tekemistä", hän pyöräyttää pähkinänruskeita silmiään ja irvistää.
"Na-a-a! Tämä paikka on mahtava! Täällä on tonneittain asioita, joita voi tehdä!" Kuinka hän kehtaa loukata minun rantaani?
Potter tuijottaa minua epäuskoisesti, "Toki", hän sanoo, "Sinun vaan täytyy näyttää minulle, luulisin", hän hymyilee ja iskee silmää, ja tunnen kiusausta läimäyttää hymyn pois hänen kasvoiltaan. Se olisi tosin "epäystävällistä".
"Ensinnäkin", sanon korottaen ääntäni, "Et saa iskeä minua. Se ei ole hyväksyttävää, se on ärsyttävää, ja vastaus on aina ei. Ymmärrätkö?"
Potterin ilme valahtaa hetkeksi. Näen hänen kirskauttavan hampaitaan, ja välähdys leikkisyyttä hänen silmissään sammuu heti. Tai ehkä vain kuvittelen kaiken, koska ennen kuin ehdin edes silmiäni räpsäyttää, hän näyttää samalta, kuin ennen. "Hitto", hän kiroaa, "Nyt mitä minä teen hauskuuttamisekseni?".
"Pidätä hengitystäsi veden alla ja laske viitensataan?" ehdotan kuivasti. Armotonta, tiedän, mutta vaikka olemmekin yhtäkkiä ystäviä ilman järkevää syytä, ei tarkoita, että minun tarvitsisi olla hänelle mukava.
"Ha ha ha. Oletpas sinä fiksu", Potter sanoo, "Joten, ystäviä?" Hän ojentaa kättään. Tuijotan sitä.
"Ollakseni täysin varma, jos tämä on kepponen, ja saan selville, että se on, ja luota minuun, minä saan", - mulkoilen häntä – "sitten kiroan sinut niin pahasti, että lapsesi muistavat kauhun." Potter nielaisee. Hyvä.
"Ei, ei kepposia täällä. Olen vain yksi pirun komea sälli piristämässä kesääsi täällä." Hän sanoo, kun on saanut malttinsa takaisin. Hän hymyilee. Ylimielinen idiootti.
"Hienoa", sanon. Käännyn kävelemään askelmia ylös.
"Odota!" Pyörähdän ympäri. "Tarkoittaako tämä, että olemme ystäviä?" Potter kysyy toiveikkaasti hymyillen. Huokaisen.
"Ehkä. Luulen niin. Mietin asiaa. Kyllä. " Ei, kuulosta vain pillittävältä idiootilta, Lily. Se on aika humoristista.
En tosin tiedä, miksen vain sanonut ei. Sitä minä todella halusin sanoa.
Hänen kasvonsa leviää virneeseen. "Hienoa. Fantastista. Helkutin loistavaa. Joo, minä tästä lähdenkin. Moikka Evans. Tarkoitan Lily. Öö, Lily, ystäväni."
Minun täytyy taistella suustani ulos pyrkivää kikatusta vastaan. Jos olisin tiennyt, että hän olisi näin hämmentynyt suostuttuani olemaan hänen ystävänsä, olisin tehnyt sen aikoja sitten! Paitsi, tiedäthän, vihasin häntä palavalla intohimolla silloin, ja nyt se on vain vastenmielisyyttä, josta minun on päästävä eroon. Luulen, että se muuttui viime lukuvuoden takia, milloin hän todella jätti minut rauhaan. Luulen, että mieleni unohti, kuinka ärsyttävä hän oli. Pyydän anteeksi etukäteen Mieleni, kivusta, jonka tulen pian sinulle aiheuttamaan.
Pyöräytän kirkkaanvihreitä silmiäni. "Öitä, Potter." Hän kääntyy ympäri ja alkaa kävellä takaisin, mutta hän kompastuu johonkin, mikä näyttää olevan ei mitään. Purskahdan nauruun. Potter nousee ylös, pyyhkii hiekan polvistaan ja jatkaa kävelemistä. Hän ei käänny ympäri, mutta näen, että hänen korvansa ovat kirkkaan punaiset.
Kuka on tämä Kesäpotter, ja missä hän on ollut viimeiset kuusi vuotta? Hän on kaksikymmentä kertaa parempi kuin Koulupotter! Kesäpotter änkyttää ja hermostuu ja kompastelee, kun taas Koulupotter pilailee ihmisistä, jotka änkyttävät, ylpeilee, ettei hän ikinä hermostu ja kompastuttaa muita.
Ehkä Kesäpotter voisi olla kunnollinen ihminen...
Ei. Ei ole tapahtumassa. Tämä on kaikki pahaa juonta. Vannon, että Musta, Piskuilan ja Remus seisovat taloni ympärillä juuri nyt, odottamassa väijytyksessä uuden "mahtavan" kepposensa kanssa.
Astun eteenpäin ja nojaan kuistin kaiteen yli. En näe ketään, mutta sen mukaan mitä tiedän, he voisivat odottaa näkymättöminä kunnes käännän selkäni.
No, miten vain. Jos he tekevät mitään minulle kesälomallani, nöyryytän heitä ensimmäisenä koulupäiväni ennen kuin he ehtivät sanoa, "Älä."
Ollakseni varma, katson Potterin kävelevän pois. Kun hän pääse sitruunankeltaisen talonsa ovelle, hän hyppää ja lyö nyrkkinsä ylöspäin ilmaan. Kun hän pääsee takaisin maahaan hän alkaa tanssimaan jonkin sortin tanssia, mutta se on niin hirvittävää, etten pysty sanomaan onko sen tarkoitus olla jästitanssi vai velhotanssi.
Se on jopa hauskempaa kuin kun hän kaatui. Alan nauramaan hysteerisesti. Onneksi, Potter ei kuule minua, ja menee taloonsa sisään. Olen yksin seisomassa kuistilla, ilman ketään kenelle nauraa.
Voi jeesus.
Kävelen kuistin ympäri talon taakse katsomaan merta. Aallot törmäilevät toisiinsa, ja kuu on hopeinen tänä yönä. Minulla on hullu halu juosta veteen ja kellua pois.
Olen aina halunnut mennä naku-uinnille, outoa kyllä. Abigail ja minä melkein menimme naku-uinnille sen kesän, milloin hän oli täällä, viimeisenä iltana, mutta jänistimme, kun pääsimme rintsikoihin ja pikkuhousuihin. Hyvä juttukin, koska noin viisi minuuttia myöhemmin muutama humaltunut jätkä tuli horjuen rannalle.
En tiedä miksi naku-uinti tuntui silloin hyvältä idealta, tai edes nyt. Ehkä se on lähimpänä jotakin epäsopivaa mitä minä voin ikinä tehdä. Tai ehkä se on melkein kuin itsensä vapauttamista ja luonnossa luonnollisena olemista. Sita Abigail sanoi edelliskesänä. Hän on sellainen outo luonto- ja peace-ihminen.
Huokaisen. Huomisesta alkaen aion löytää jonkun, jonka kanssa hengailla. Jonkun, joka ei ole Potter. Minun täytyy löytää tyttökaveri, jonka kanssa voin hengailla, ainakin kunnes Marlene suostuu tulemaan kylään.
Luulen, että voisin hengailla Potterin kanssa, mutta se on ehdottomasti viimeinen vaihtoehto. Ja kun sanon viimeinen vaihtoehto, tarkoitan viimeistä siinä mielessä, että koko planeetalla tai Marsissa ei ole ketään muuta, taloni ja kaikki kaupat keskustassa on poltettu ja minulla ei ole ruokaa ja tarvitsen jonkun tulemaan kanssani etsimään elintarvikkeitta. Vain silloin pyydän Potteria hengaamaan kanssani.
Okei, hän ei ole noin paha, luulisin, varsinkaan jos hän lopettaa ulospyytämiseni. Ja nyt kun täällä ei ole ketään, ketä hän voisi kiusata, hän vaikuttaa paremmalta ihmiseltä. Mutta Potterin kanssa hengaaminen on silti viimeinen vaihtoehto.
Kävelen talooni sisälle ja kiipeän portaat yläkertaan ja valmistaudun nukkumaan ennen kuin käytännössä kömmin sänkyyni. Yhtäkkiä olen uuvuksissa. Luulen, että kun hillitsee itsensä sanomasta ilkeitä kommentteja, se vaikuttaa niin.
Kun olen peiton sisällä mukavasti tajuan, että lupasin lähettää kirjeen Marlenelle. Huokaisten nousen ylös etsimään pergamentinpalaista.
Rakas Marlene, kirjoitan,
Miten lomasi on sujunut tähän mennessä? Olet niin onnekas, kun pääsit harjoittelemaan Taikaministeriöön tänä kesänä! Täytyy olla mukavaa, kun isälläsi on tuollaisia suhteita. Totta, tiedän, ettet halua työskennellä Ministeriössä, mutta nyt tiedät varmasti, ettet halua! Muistathan kysyä äidiltäsi ja isältäsi voitko tulla käymään jossain vaiheessa. Minulla on jo kauhea ikävä sinua. Oletko tavannut yhtään söpöjä kundeja Ministeriössä? Älä tee mitään holtitonta! Et tule ikinä uskomaan mitä aion juuri kertoa sinulle, mutta kannattaisi uskoa, koska se ei ole lähelläkään hauskaa ollakseen vitsi. James Potter viettää kesäänsä yhdessä rantahuviloista täällä. Yhdessä aivan toisella puolella tiestä meiltä. Niin, ja hänen äitinsä ja minun äitini ovat maagisesti parhaat ystävät, ja me kaikki syömme lounasta yhdessä huomenna. Jos tämä jatkuu, menen rannalle veneilemään Potterien kanssa joka päivä. Mikä tarkoittaa, etää hän näkee minut uimapuvussani ja minä näen hänet omassaan. Raportoin sinulle, jos huhut, että voisit "nuolla suklaata hänen vatsalihaksistaan, koska ne ovat niin herkulliset", Kuona-Jessien mukaan ovat totta. Rakkaudella, Lily
Luen kirjeen läpi tarkastaakseni olenko unohtanut jotain, mutta mieleni on tyhjä. En ollut oikeastaa ajatellut mennä rannalla Pottereiden kanssa, tai tehdä mitään muutakaan heidän kanssaan kesän aikana, lukuunottamatta huomista lounasta.
Mutta nyt kun ajattelen sitä... Hmm, Potter ilman paitaa. Jessie menettäisi järkensä jos kertoisin hänelle nähneeni sen.
Jessica Hachess ja Potter seurustelivat hyvän ajan kuudennesta vuodesta joululoman jälkeen, mutta he erosivat kokeiden tienoilla. En tiedä miksi (kiinnitän harvoin huomiota tällaisiin asioihin), mutta tiedän että Jessica istui aina sängyllään makuusalissamme ja jatkuvasti kerskaili kuinka hyvä suutelija Potter oli kun he seurustelivat. Sen jälkeen kun he olivat eronneet, hän vain mulkoili minua. Paljon.
Olin kysynyt Remukselta miksi he olivat eronneet, mutta Remus vain mutisi jotain, että Potterin tarvitsi järjestää joitakin asioita ja sitten hän kysyi, oliko minulla mitään erikoissuunnitelmia kesäksi.
Jos olisin itserakas, mitä en ole, ja uskoisin, että Potter olisi oikeasti saattanut pitää minusta, mitä en usko, ajattelisin, että he olisivat saattaneet erota minun takiani. Mutta siinä ei ole mitään järkeä, joten en ajattele niin.
Kömmin takaisin lakanoihini ja pyöräytän tyynyni ympäri, jotta makaan mukavalla, kylmällä puolella.
En välitä, mitä Potter sanoo ystävinä olemisesta. Kaiken tietämäni mukaan se voisi olla kilo paskaa. Tai pahempaa, hän voisi olla tosissaan, ja oikeasti haluta olla ystäväni.
Kummin päin vain, hänen olisi parempi olla ajattelematta, että olemme nyt parhaita ystäviä. Ei se ole niin helppoa Potter.