A/N: Eli niin kuin kaikki varmaan muistavatkin, Joe ja Susie joutuivat todistajansuojeluohjelmaan. Eli heistä tuli Matthew ja Natalie Smith, viisi kuukautta vanhan Henryn vanhemmat.
En omista mitään muuta kuin omat hullut ajatukseni.
Seuraavana aamuna heräsin yksityislentokoneen sängystä. Olin nukkunut ihmeen hyvin vaikka olin joutunut jättämään vanhan elämäni taakseni. Puin edellisen päivän vaatteet päälleni, haroin hiuksiani sormillani ja laitoin kurkkupastillin suuhuni. Sitten kävelin lentokoneen penkkiosastolle. Matthew istui siellä eilisen päivän vaatteet päällään näyttäen siltä kuin ei olisi nukkunut silmäystäkään.
- Huomenta unikeko, hän hymyili minulle. Hymyilin takaisin vaisusti. Henry nukkui taas kopassaan.
- Kuinka kauan nukuin? kysyin ja istuin Matthewiä vastapäätä.
- Melkein kymmenen tuntia, hän haukotteli. Olinpa nukkunut kauan. Tai pikemminkin, minne asti me oikein lennämme?
- Oletko sinä nukkunut ollenkaan? kysyin häneltä ja otin pöydältä croissantin, josta aloin repiä suuhuni paloja.
- En oikeastaan. Olen vähän torkkunut sillä välin kun Henry on nukkunut. Ja se ei ole kovin paljon. Luulen, että hänellä on koliikkia, Matthew haukotteli taas.
- Kuinka sinä tiedät mikä on koliikki? kysyin hämmästyneenä.
- En minä nyt ihan tyhmä ole vaikka saatan siltä näyttääkin, Matthew nauroi ja minuakin hymyilytti.
- Mene vain nukkumaan. Minä voin huolehtia Henrystä, sanoin hänelle kun kurkotin appelsiinimehutölkkiä pöydältä. Matthew kurkotti sitä yhtä aikaa ja sormemme hipaisivat toisiaan. Kosketus tuntui ihanalta. Voi kun hän taas pitelisi kädestäni, kuulin itseni ajattelevan. Olin lentokoneessa tuntemattoman miehen kanssa menossa tuntemattomaan paikkaan ja ajattelin hänen koskettamistaan. Pitäisiköhön tästä jo huolestua? Matthew otti purkin käteensä ja ojensi sen minulle, kun vedin sormeni pois sen luota.
- Kiitos, mutta olemme ihan kohta perillä, joten taidan nukkua vasta myöhemmin. Olen tottunut valvomiseen, joten kyllä tämä tästä, Matthew haukotteli uudestaan.
- Hyvä on , minä vaan hymyilin ja söin aamiaiseni loppuun.
Olimme saaneet lentokoneessa vihkisormuksemme ja muut tärkeät tavarat, kuten lopakot ja puhelimet. Puhelimilla ei kuitenkaan saanut missään tapauksessa soittaa kenellekään jonka "entisessä elämässään" tunsi. Kihlasormukseni oli kaunis. Se oli hopeinen ja siinä oli pieni vaaleanpunainen jalokivi. Vihkisormus taas oli pelkkä hopeinen rengas. En ehkä itse olisi valinnut sellaisia, mutta pidin niistä silti. Ne kuvastivat hyvin uutta minua. Matthewlla oli vain yksi simppeli hopeasormus. Kummankin sormuksiin oli kaiverrettu "Natalie ja Matthew 07.07.07". Käsilaukukseni olin saanut valkoisen aika suuren laukun, jossa oli pitkä kantohihna. Meille oli molemmille annettu luottokortit, jonka laskun ilmeisesti maksoi joku muu kuin me. Kaikki muutkin laskumme maksettiin valmiiksi. Meille kerrottiin, että postilaatikkoomme kannettaisiin laskuja, mutta ne olisivat vaan paperiroskaa. Voisimme heittää ne pois avattuamme ne. Lentäjä ilmoitti meidän laskeutuvan ja Matthew tarkisti, että Henryn koppa oli kunnolla kiinni. Sitten hän sulki yllätyksekseni minunkin vyöni ja omansa.
Kun pääsimme ulos lentokoneesta, Henry heräsi. Nostin hänet syliini ja hän hymyili. Matthew kietoi kätensä ja otti Henryn kopan toiseen käteensä.
- Missä me oikein olemme? kysyin ääneen, kun katselin maisemaa ympärilläni. Ilma oli aika kylmä ja ympärillämme näkyi pelkkää lentokenttää ja kaukaisuudessa puita.
- En yhtään tiedä, Matthew vastasi. Kävelimme meitä odottavaan taksiin. Laitoin Henryn koppaan ja Matthew kiinnitti sen takapenkille. Kiipesin istumaan kopan viereen ja Matthew meni etupenkille. Ajettuamme vähän matkaa alkoi näkyä asutusta.
- Oi Henry, täällä on lunta! minä hihkaisin kuin pikkulapsi. Kuulin Matthewn nauravan. En ollut koskaan ennen nähnyt lunta kuin kuvissa. Lunta oli vain vähän. Talvi oli vasta alussa.
- Olemme perillä, taksikuski sanoi ja pysähtyi kaksikerroksisen omakotitalon eteen. Talo oli kaunis. Siihen kuului iso piha ja kahden auton autotalli. Astuin ulos ja kiersin auton toiselle puolelle ottamaan Hneryn kopan. Matthew otti takakontista kolme matkalaukkua. Olimme selvästikin alipukeutuneita tähän ilmastoon, koska minua alkoi paleltaa heti, kun seisoin auton vieressä hetken. Matthew maksoi taksikuskille ja kävelimme ovelle. Laukussani oli avaimet, joten laskin kopan, jossa huutava Henry oli maahan siksi aikaa, että kaivoin avaimet ja avasin oven. Laitoin avaimet takaisin laukkuuni, nostin kopan ylös ja kävelin sisään. Matthew tuli perässäni ja sulki oven. Otin Henryn kopasta ja kiedoin kopassa olleen peiton hänen ympärilleen. Huuto loppui heti, kun hänelle tuli lämmin. Suutelin Henryn otsaa ja kävelin alakerran läpi hyssytellen häntä. Talon alakerrassa oli pieni kylpyhuone, keittiön ja ruokailuhuoneen sekä olohuoneen yhdistelmä, kodinhoitohuone ja eteinen.
- Muuttoauton pitäisi tulla tänään, Matthew sanoi, kun tulin takaisin olohuoneeseen.
- Toivottavasti se tulee, koska meillä ei ole yhtään huonekalua. Katsoisitko olisiko matkalaukussa meille paksumpia vaatteita? pyysin Matthewlta, kun menin kylpyhuoneeseen vaihtamaan Henryn vaippaa. Senkin asian Matthew oli osannut tehdä, koska vaippa oli melkein kuiva. Kun tulin takaisin, olohuoneen lattialle oli levitetty kaksi asukokonaisuutta –toinen Matthewlle ja toinen Henrylle.
- Ajattelin, että haluat ehkä valita vaatteesi itse, Matthew sanoi ja otti Henryn sylistäni. Huomasin pikkuisen pinkkiä hänen poskillaan. Kävelin matkalaukkuni luokse ja avasin sen. Päällimmäisenä oli silkkisiä alusvaatteita. Ei ihmekään, että Matthew oli punastellut. Kaivelin matkalaukustani pinkin toppaliivin, turkoosin poolokauluksisen neuleen, valkoiset pillifarkut ja pinkit sukat sekä beiget UGG-saappaat. Natalien vaatteisiin ei tainnut kuulua yhtään mustaa, kun taas Susien vaatteisiin ei oikein muuta ollut kuulunutkaan. Kävelin kylpyhuoneeseen vaihtamaan vaatteeni ja kun tulin takaisin, pojatkin olivat valmiita.
- Oletpas sinä hienona, hymyilin Henrylle, joka oli Matthewn sylissä. Henryllä oli limenvihreät vakosamettihousut, joissa oli vuori ja valkoinen kevyttoppatakki sekä keltainen tupsupipo. Ilmeisesti koko perhe pukeutuisi värikkäästi.
- Ja katso näitä kenkiä! En edes tiennyt, että Converseja tehdään myös lapsille, Matthew naurahti. Kengät olivat keltaiset ja vuorelliset.
- Aika hienot, hymyilin Henrylle ja pussasin hänen nenäänsä. Matthewlla oli päällään löysät vaaleat farkut ja valkoinen kevyttoppatakki sekä samanlaiset keltaiset ja vuorelliset Coverset kuin Henryllä.
- Mennäänkö? Matthew sanoi ja kävelimme ovelle yhdessä. Heitin laukkuni vielä olkani yli ja astuimme ulos. Lukitsin oven ja lähdimme kävelemään pihatietä pitkin kävelytielle.
- Meillä ei ole vielä lastenvaunuja, huokaisin kävellessämme katua eteenpäin.
- Ei se mitään. Kyllä minä jaksan kantaa Henryä. Hänhän painaa saman verran kuin voipaketti, Matthew nauroi ja minun oli pakko nauraa mukana. Hänen naurunsa oli kuin musiikkia korvilleni. Otin kiinni Matthewn käsivarresta ja kuljimme tasaista tahtia kävelytietä eteenpäin. Yhdestä pihasta alkoi lähestyä ystävällisen näköinen nainen.
- Mistä me olemme muuttaneet? kuiskasin äkkiä Matthewn korvaan.
- Texasista, hän kuiskasi takaisin ja suuteli poskeani nopeasti. Poskeni tuntui siltä kuin se olisi tulessa.
- Hei, te taidatte olla se uusi perhe, joka muutti tien päähän? vaaleahiuksinen nainen kysyi iloisesti. Hänellä oli päällään pitkä aamutakki. Hän taisi olla vain hakemassa lehteä tai viemässä roskia.
- Ilmielävänä. Matthew Smith, Matthew esitteli itsensä uudelle naapurillemme.
- Voi, minä olen Nancy Campbell, nainen esitteli itsensä ja kätteli Matthewta. Olisi tehnyt mieli lyödä naista, kun hän räpsytteli tekoripsiään niin kovaa, että ne melkein irtosivat. Hän kuitenkin puhui jonkun toisen aviomiehelle.
- Ja tässä on kaunis vaimoni Natalie ja poikamme Henry, Matthew esitteli meidätkin ja nainen kätteli minua. Hänen pitkät tekokyntensä tekivät melkein haavan käteeni.
- Mukava tavata, hymyilin ystävällisesti. En halunnut olla töykeä ensimmäiselle naapurille, joka tuli tervehtimään meitä.
- Mistä päin muutitte? Nancy kysyi minulta.
- Texasista, hymyilin. En ollut edes koskaan käynyt Texasissa, mutta eihän sitä kukaan tiennyt.
- Niinkö kaukaa? Nancy kysyi yllättyneenä.
- Aloimme miettiä muuttoa jo, kun Nat odotti Henryä. Voin työni puolesta asua missä haluan ja Natalie rakastaa lunta, joten mikäs olisikaan ollut sen parempi paikka kuin tämä? Matthew selitti.
- Hän on kyllä kuin nukke. Niin kaunis. Ja ihan sinun näköisesi, Nancy sanoi Matthewlle katsellessaan Henryä.
- Minusta hän on enemmän äitinsä näköinen, Matthew hymyili ja suuteli otsaani. Suljin silmäni, kun tunsin hänen pehmeät huulensa ihoani vasten.
- Teidän täytyy tulla syömään meille ensi viikolla, Nancy rupatteli, mutta kun avasin silmäni, huomioni vei suuri rekka ja kaksi uutta Toyota Prius-hybridiautoa.
- Kulta, muuttoauto tuli, lirkutin Matthewlle ja hänen päänsä kääntyi saman tien ja silmät katsoivat suutani kuin tarkistaen, että sana "kulta" oli oikeasti tullut suustani ulos.
- Kiitos kutsusta, Nancy. Palataan asiaan, kun olemme saaneet muuttokuorman purettua, Matthew hymyili ystävällisesti Nancylle.
- Ehtiihän tuota, Nancy huikkasi peräämme kun lähdimme kävelemään takaisin taloamme kohti.
Muuttomiehet kantoivat jo tavaroita sisään. Heillä oli ilmeisesti oma avain, koska olin lukinnut oven lähtiessäni. Autot olivat jo autotallissa.
- Ihanat! hihkaisin, kun näin limenvihreät lastenvaunut, jotka odottivat kuistilla.
- Aika räikeät, Matthew tokaisi.
- Mikäpä täällä ei olisi? kysyin ja Matthew nauroi. Otin Henryn Matthewlta ja menin etsimään hänelle ruokaa. Nyt kun meillä oli mikro, voisin jopa lämmittää ruokaa hänelle. Laitoin ruokapurkin mikroon ja keinutin Henryä sylissäni. Huomasin Matthewn riisuneen takkinsa ja menneen auttamaan muuttomiehiä kantamisessa. Hänellä oli päällään valkoinen t-paita, joka paljasti hänen hauiksensa. Vau! Ei ollut muita sanoja kuvailemaan niitä. Olisin voinut jäädä vaikka koko päiväksi tuijottamaan häntä, mutta heräsin transsistani, kun mikron merkkiääni kuului. Otin ruoan mikrosta ja aloin syöttää Henryä. Hän oli vasta kuukausi aiemmin alkanut syödä kiinteää ruokaa, mutta hän söi sitä silti aikamoisella vauhdilla. Kun Henry oli syönyt, röyhtäytin hänet, siivosin sotkumme ja kävelin katsomaan yläkertaa Henry sylissäni. Yläkerrassa oli kolme makuuhuonetta. Yhteen oli kannettu iso parisänky ja muuta sekalaista makuuhuonetavaraa, yksi oli täynnä työhuoneen tavaroita ja yhdessä oli lastenhuoneen tavaroita. Yläkerrassa oli myös iso kylpyhuone ja suuri vaatehuone. Matthew oli lastenhuoneessa kokoamassa pinnasänkyä. Kävelin sisään huoneeseen ja laskin Henryn keinuun, joka oli jo kasattuna oven luona.
- Katsos Henryseni, kun isi rakentaa sinulle sängyn. Olet sitten iso poika tänä yönä ja nukut koko yön siinä, Matthew jutteli Henrylle joka katseli keinusta ympärilleen.
- Voisimmekohan maalata seinät? Nämä valkoiset seinät ja valkoiset kalusteet eivät oikein sovi imagoomme, sanoin ja kuulin Matthewn naurahtavan.
- Olet oikeassa. Ajetaan rautakauppaan heti huomenna, Matthew lupasi ja jatkoi sängyn kasaamista.
- Näitkö sinä ne autot? Hybridit. Minulla ei ole edes koskaan ollut autoa ja nyt molemmilla on oma, hehkutin Matthewlle kun avasin ensimmäisen pahvilaatikon. Siellä oli Henryn vaatteita, joten aloin purkaa laatikkoa valkoisen lipaston laatikoihin.
- Olihan ne aika siistit, Matthew sanoi mietiskellen. Luulen, että hänellä oli ikävä entistä elämäänsä. Minulla ei oikeastaan ollut. Eilen minä olin ihan tavallinen tallaaja ja nyt minulla oli periaatteessa kaikki mitä olin koskaan halunnut. Jatkoimme työtämme hiljaisuudessa. Sain purettua kaikki lastenhuoneen laatikot sillä aikaa, kun Matthew kokosi pinnasänkyä ja hoitopöytää.
- Tiedäthän, että kaikki täytyy taas siirtää, kun alamme maalata seiniä? Matthew naurahti, kun hän katsahti ympärilleen. Olin juuri laittamassa lakanoita pinnasänkyyn.
- Tottakai. Mutta on huomattavasti helpompaa laittaa tavarat takaisin, kun niille on jo oma paikka, hymyilin. Matthew nosti Henryn, joka oli nukahtanut kiikkuunsa, sänkyyn nukkumaan ja siirryimme järjestelemään makuuhuonetta. Makuuhuoneeseen ei tullut muuta kuin iso lipasto, suuri parisänky ja penkki sen jalkapäätyyn sekä kaksi yöpöytää. Löysin myös yhdestä laatikosta kaksi pöytälamppua, jotka sijoitin yöpöydille.
- Minun vaatteeni mahtuvat lipaston laatikoihin, joten voit laittaa omat vaatteesi vaatehuoneeseen, Matthew hymyili minulle.
- Kiitos kulta, sanoin suloisesti ja suutelin hänen poskeaan. Ilme hänen kasvoillaan olisi ollut kuvaamisen arvoinen.
- Ole hyvä, hän sanoi hiljaa ja lähti hakemaan vaatelaatikkoa vaatehuoneesta. Kävelin alakertaan ja huomasin, että muuttomiehet olivat saaneet työnsä loppuun ja lähteneet. Yritin etsiä laatikkoa, jossa olisi ollut koriste-esineitä, mutta löysinkin laatikon, jonka päällä luki "valokuvia". Avasin sen varovasti ja aloin nostella kehystettyjä kuvia laatikosta olohuoneen lattialle. Kuvia oli muokattu niin, että taustalle oli lisätty aina jotain millä ne saatiin näyttämään aidommilta. Löysin hääkuvan, jonka laitoin takanreunukselle. Nostin sen viereen Henrystä kuvan, joka oli otettu, kun hän oli ollut parin kuukauden ikäinen. Makuuhuoneeseen valitsin valokuvan, jossa Matthew seisoi takanani kädet vyötäröni ympärillä ja me molemmat katselimme hymyillen sylissäni nukkuvaa Henryä. Kävelin valokuvakehys kädessäni makuuhuoneeseen, jossa Matthew oli juuri laittamassa kasaan pahvilaatikkoa. Asetin valokuvan lipaston päälle ja ihailin sitä. Näytimme kuvassa oikealta perheeltä.
- Tuo on hyvä kuva, Matthew sanoi ja haki uuden laatikon. Nyökkäsin itsekseni.
- Käyn katsomassa Henryä ja menen sitten laittamaan keittiötä, sanoin Matthewlle ja hän vain nyökkäsi takaisin. Kävelin Henryn pinnasängyn luo ja kurkistin sisään. Hän nukkui rauhallisesti. Kytkin itkuhälyttimen päälle ja otin vastaanottimen mukaani. Sitten kävelin keittiöön. Tilasin uudella puhelimellani pizzan ja aloin purkaa astialaatikoita. Ehdin huuhtoa, kuivata ja laittaa kaappiin kolme laatikollista astioita ennen kuin ovikello soi. Nappasin lompakkoni laukustani ja kävelin ovelle. Maksoin pizzat ja kannoin ne keittiön tasolle. Sitten kävelin yläkertaan pyytämään Matthewta syömään. Hän oli nukahtanut selälleen sängylle. Päätin kuitenkin yrittää herättää hänet syömään, jonka jälkeen hän voisi jatkaa unia. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Päätin olla ilkeä ja kiusata häntä hieman. Menin makaamaan hänen päällensä mahallani.
- Kulta, tule syömään, lauloin hänen korvaansa. Sain vastaukseksi vain murahduksen. Suukottelin hänen poskeaan ja lopulta hänen huuliaan. Matthewn kädet kietoutuivat ympärilleni ja hänen huulensa alkoivat liikkua omieni mukana. Tunsin jo hänen kielensä koskettavan huuliani, kun vetäydyin poispäin.
- Saat lupani herättää minut aina tuolla tavalla, Matthew hymyili ja minä läimäytin hänen käsivarttaan.
- Tule syömään, sanoin ja nousin ylös. Matthewn kädet valahtivat sivuille heti, kun aloin liikkua.
- Minulla onkin karmiva nälkä, Matthew sanoi ja nousi vierelleni. Kävelimme yhdessä alakertaan ja söimme hiljaisuudessa. Kun olimme syöneet, itkuhälyttimestä alkoi kuulua itkua.
- Minä voin mennä, Matthew hymyili ja nousi ylös. Minä kävelin keittiöön ja lämmitin pullollisen äidinmaidonkorviketta valmiiksi. Kuulin Matthewn tulevan alas ja kävelevän kylpyhuoneeseen vaihtamaan vaippaa Henrylle. Istuin violetille sohvalle, jonka muovi oli jo poistettu, odottamaan heitä. Matthew tuli huoneeseen, istui viereeni ja ojensi Henryn syliini. Laitoin pullon janoisen Henryn suuhun.
- Voisin tottua tähän näkymään, Matthew sanoi katsellen minua ja Henryä.
- Parempi olisi, koska me olemme aika lailla jumissa täällä, vastasin.
A/N: Risuja? Ruusuja? :)