- Miksi emme ajattele, mitä saatamme olla tekemässä toisille? Loukkaamme toisiamme piittaamatta. Katumatta. Anteeksipyynnöt jäävät vain kuiskauksiksi pimeään…
Kuiskaukset pimeässä
Huolimatta valheistasi,
Olen jo kaukana. Huolimatta etäisyydestä välillämme, en saa rauhaa. Jokin nakertaa minua sisältä. Sydämeni on raskas. Jokin on pielessä, mutten osaa sanoa mikä. Tervehdin sitä ainoaa ystävää, joka minut vielä näkee, eikä välittänyt kenen kanssa olin. Unohdin hänet ja hän antoi anteeksi.
Hän avasi oven minulle, hymyillen. Hänellä on aina ollut hymy kasvoillaan nähdessään minut. Toisin kuin sinulla. Hän vain katsoo minua ja ottaa laukkuni. Ei sano sanaakaan, antaa minun astua sisälle, pois sateesta. Miksi aina sataa, kun olen surullinen ja yksinäinen? Huolissani. Miksi? Ja miksi minä olen huolissani?
Pian istun takan äärellä, lämmitän käsiäni. Hän istuu viereeni ja odottaa, että sanoisin jotain. Mitä voin sanoa?
"Jätin hänet."
Odottiko hän tuota? Ei. Suljen silmäni ja huokaisen, käsi pienellä kummulla. Tuntuu että olisin sekaisin.
"Miksi? Luulin, että kaikki oli hyvin."
"Hän tuntui palanneen entiseen. Kylmyyteen. Minulle riitti."
"Mariah… Et taida tietää mitä juuri teit."
En ymmärrä. Katson häntä enkä ymmärrä, mitä hän tarkoittaa.
"Kerroitko Talalle?"
"Näytin…" Katson alas ja vedän peiton tiukemmin ympärilleni. En halua sitä. Mutten tiedä mitä tehdä. Olen hukassa.
"Hän ei ole kunnossa. Tiedät mitä hänelle on tehty. Mariah, hän on puoliksi kyborgi. Hän ei hallitse itseään täysin. Luuletko, että hän haluaa olla sellainen? Kukaan ei halua. Mitä et itse hallitse, sitä pelkäät."
"Ray, en ymmärrä vieläkään."
"Hän haluaa olla normaali. Monet haukkuvat häntä, koska hän ei ole enää täysin ihminen. Kertoiko hän koskaan, mitä muuta hän toivoi?"
"Ei. En muista. Emmekä me juuri puhuneet."
"Vastaus on ollut sinulla jo jonkin aikaa. Ja viet häneltä hänen unelmansa."
Rakkautesi on minun otettavanani.
Kalpenen. Muistan, kun ojensit kätesi kohti…
"Lapsi. Hän halusi perheen."
Nyt ymmärrän, miksi sinä et kestänyt lähtöäni. Nyt ymmärrän, ja pelkään. Tala, älä tee mitään tyhmää…
Rakkauteni vain odottaa,
Jotta voi muuttaa kyyneleesi ruusuiksi.
Muistini on hämärä. Joku huusi nimeäni oveni takana, sai oven väkisin auki. En saanut selvää. Kädet käänsivät kasvoni toisaalle, en nähnyt mitään. Olin jo miltei poissa. Joku silitti hiuksiani, tunsin senkin vain vaivoin. Kylmää ja pimeää. Mariah…
Huolimatta valheistasi,
Rakkautesi on minun otettavanani.
Mitä minä olen tehnyt? Mitä minä hölmö menin tekemään? Tunnen hänen kätensä ympärilläni, itken hänen olkaansa vasten. Mitä antaisinkaan, että saisin olla taas sylissäsi. Miksi hajotin kaiken? Tala…
Hän nousee ja vastaa puhelimeen. Hän tulee pian takaisin, kalpeana ja haudanvakavana. Tärisen. Pelkään, mitä hänellä on kerrottavana sinusta.
"Mariah… Tala yritti… Bryan löysi hänet, koska oli jo huolestunut. Hän oli nähnyt sinun tulevan takaisin ja sitten lähtevän…"
Tala, ei!
Rakkauteni vain odottaa,
Jotta voi muuttaa kyyneleesi ruusuiksi.
Mariah… Tapoit minut sisältä, miksi kuoreni elää yhä? Ei ole enää mitään syytä jäädä… Minä… rakastan sinua…
Olen se, joka sinua pitelee.
Tuijotan vain syliini. Syytän itseäni. En muutakaan voin. Tekoni oli kuin olisin iskenyt veitsen rintaasi. Vääntänyt terää vaikka olit jo kuolemankielissä. Kun suljen silmäni, voin miltei nähdä sinut. Olet kalpeampi kuin ennen, ihosi on miltei harmaa. Hädin tuskin hengität. Olet kuin kuollut. Ja kaikki minun tyhmyyteni takia.
Olen se, jonka luo voit juosta.
Odotin paluutasi, ja kun tulit, tapoit minut. En tiedä uskonko sinun enää palaavan. En pääse enää minnekään. Olen vanki omassa ruumiissani. Odotan yhä.
Rakkauteni on palava, tuhoava tuli.
Voin vain istua ja itkeä. En uskalla palata ja kohdata sinua. Tai pahempaa: heitä. Minä valehtelin. Rakastan sinua yhä. Tunteet ovat vaikeita muuttaa, vaikeita peittää. Ray istuu viereeni, antaa höyryävän teemukin käsiini. Se lämmittää, mutta minulla on yhä kylmä. Sydämeni on tulessa, liekki hiipuu, mutta se ei sammu.
Ei, et tule koskaan olemaan yksin.
Kun pimeys saapuu, valaisen yön tähdillä.
Kuule kuiskaukseni pimeässä.
Yritän avata silmäni, mutten pysty. Olen liian väsynyt. Väsynyt elämään.
"Tala, kuuletko minua? Pysyttele täällä. Kaikki järjestyy kyllä."
Ei järjesty. Mikään ei voi enää järjestyä. Mariah, tule takaisin. Älä tee tätä minulle. Tuntuu, kuin tähdet pyörisivät ympärilläni, minua huimaa. Joku koskettaa minua, mutta käsi on kylmä. Se jäätää jo kylmää ihoani.
"Tala, mitä sinä hullu menit tekemään?"
Bryan, anna minun kuolla…
Ei, et tule koskaan olemaan yksin.
Kun pimeys saapuu, tiedät, etten ole ikinä kaukana.
Kuule kuiskaukset pimeässä.
Kuiskaukset pimeässä.
Rayn mielestä minun pitäisi mennä takaisin eikä piilotella. Miten selitän? Olen eksyksissä eikä apua ole. En halua tehdä tätä. Mutta minun on pakko. Olen väsynyt ja pian jo nukun, uneksin sinusta ja onnellisista päivistä, jotka ovat kaukana ja saavuttamattomissa.
Tunnet olosi yksinäiseksi ja ryysyiseksi.
Istun hänen kanssaan koneessa, matkalla luoksesi. Moni hymyilee meille, mutta käännän katseeni pois. Nieleskelen kyyneleitäni. Itkin unissanikin ja yhä haluaisin vain itkeä ja kirota ajattelemattomuuttani.
"Vedä syvään henkeä ja rauhoitu. Yritä rentoutua tai vaikka nukkua."
Hän luulee että pystyn rentoutumaan? En. En ennen kuin kaikki on taas hyvin.
Makaat siinä rikki ja alasti.
Kun suljen silmäni, näen sinut taas. Makasit sängylläsi veitsi rinnassasi. Et liikahdakaan, vaikka vuodat verta. Silmäsi ovat kiinni, et välitä vaikka veri valuu pitkin paljasta rintaasi, tahraten vaalean ihosi ja petivaatteesi. Näen, ettet jaksa välittää, halusit tätä itsellesi. Ja minä annoin luvan. Minä käskin sinun kuolla.
Rakkauteni vain odottaa,
Että saa pukea sinut punaisiin ruusuihin.
Mariah…
En jaksa enää tätä. Avaan vihdoin silmäni, olen yksin. Enkä aio jäädä tähän maailmaan yksin. En välitä, vaikka rintaani sattuu, kun nousen istumaan. Kiskon kaikki itsessäni kiinni olleet letkut ja teipit irti. En ymmärrä, millä voimilla teen tämän kaiken. Haluan vain pois.
Kompuroin kerros kerrokselta ylemmäs, kunnes pääsen katolle. Ulkona sataa lunta, ironista. Miltei voisin kuvitella, että suojelijani yrittää lohduttaa minua. Katson hopeista hyrrää, jota puristan kädessäni. Se yrittää lämmittää minua, mutta kuulun kylmyyteen. Mariah todisti sen. Heitän hyrrän kauas pois, se kilahtaa katuun ja taksi osuu siihen. Susi ulvahtaa sairaalan takana, petoni on vapaa.
Kohta olen minäkin.
Olen se, joka sinut löytää.
Etsin sinua huoneestasi, et ole siellä. Mihin oikein menit? Me etsimme sinua joka paikasta, kunnes ulkoa kuulen suden ulvontaa. Eikä se susi ole mikä tahansa susi. Ennen tuo ääni oli painajaisissani, nyt se on vain unelmissani. Tala, missä sinä olet? Älä tee tätä minulle. Olen niin pahoillani. Niin syvästi pahoillani. En tiennyt mitä olin tekemässä. Rakastan sinua.
Olen se, joka sinua ohjaa.
Miksi sydämeni ei lakkaa lyömästä? Miksi minusta tuntuu, kuin että olisit täällä? Mariah…Rakkauteni on palava, tuhoava tuli.
Miksi hylkäsin minkä opin? Mitä sain siitä hyvästä, että rakastin? En mitään. Kun olen poissa, kaikki on hyvin. Kaikki on taas hyvin ja sinä voit aloittaa alusta. Olen hyödytön, säälittävä. En mitään muuta.
Ei, et tule koskaan olemaan yksin.
Kun pimeys saapuu, valaisen yön tähdillä.
Kuule kuiskaukseni pimeässä.
Käännyn ja katson ulos. Olet ulkona. Mutta missä? Katolla? Tala, älä vain…
Yritän pysyä rauhallisena, kun hissi vie meitä ylöspäin. Se on ahdas ja minä pelkään. Kun viimein pääsen ulos, uskallan hengähtää syvään.
Ei, et tule koskaan olemaan yksin.
Kun pimeys saapuu, tiedät, etten ole ikinä kaukana.
Kuule kuiskaukset pimeässä.
Kylmyys ja pimeys… pyyhkivät kaiken pois…
Ei, et tule koskaan olemaan yksin.
Kun pimeys tulee, valaisen yön tähdillä.
Kuule kuiskaukseni pimeässä.
Ulkona on kylmä ja pimeää. Pelkään mitä löydän, vai löydänkö mitään. Tala, missä sinä oikein olet? Älä tee tätä. Älä jätä minua. Tein virheen, myönnän sen.
Näen sinut. Makaat reunan lähellä, hädin tuskin uskallan lähestyä. Kyyneleet sumentavat näköni ja pyyhin silmiäni.
Laskeudun viereesi, nostan pääsi syliini. Haavasi on vuotanut, et reagoi mihinkään. Olet kuin kuollut. Mutta yhä elossa. Ravistan sinua hellästi. Tunnetko minut vielä?
Ei, et tule koskaan olemaan yksin.
Kun pimeys tulee, tiedät, etten ole ikinä kaukana.
Kuule kuiskaukset pimeässä.
Ray ja Bryan seisovat yhä ovella, he vain katselevat meitä. Tala, sinulla on yhä ystäviä, kuten minullakin. Vaikka luulimme, ettei kukaan enää välitä. Olimme kumpikin väärässä.
Kuiskaukset pimeässä.
"Tala… Olen niin pahoillani… En tiennyt… En tiennyt, mitä halusit. En tiennyt että halusit perheen. Olen pahoillani."
Kuiskaukset pimeässä.
"Tala, avaa silmäsi. Pyydän. Katso minua. Sano jotain… Mitä tahansa… Tala…"
Kuiskaukset pimeässä.
"Anna anteeksi Tala. Rakastan sinua…"