Luku kaksi
Heti kun en enää ollut Bellan juovuttavassa läheisyydessä, tajusin tehneeni jotakin uskomattoman typerää.
Kuinka olin voinut antaa yhdelle pikku ihmistytölle niin paljon valtaa ylitseni? Mikä ihmeen voima hänellä oli, joka sai kaikki luonnolliset vaistoni sekaisin? Hänen verensä – tuoksuva, ihana, varmasti herkullinen verensä – olisi yksin pitänyt saada kaikki muut ajatukset haihtumaan päästäni, ja silti jokin muu hänessä kutsui minua.
Hänen ihmisyytensä ehkä? Lämpö, joka tuntui niin hyvältä ihollani? Se olisi korvattavissa. Ihmistyttöjä oli paljon. Miksei siis kukaan heistä ollut ennen viehättänyt minua tällä lailla? Ehkä se johtuikin Bellan ajatuksista – tai siis niiden puutteesta. Hän vaikutti vilpittömältä, älykkäältä, erilaiselta kuin toiset – mutta minulla ei ollut mitään keinoa tietää sitä varmasti, koska en pystynyt kuulemaan hänen ajatuksiaan. Hän saattoi olla oikeasti samanlainen kuin kaikki muutkin. Silti hiljaisuus oli virkistävää. Jos se, että olin nauttinut hänestä, johtui hänen ajatustensa hiljaisuudesta, se tekisi asiasta niin paljon vaikeamman.
En voisi päästää Bellaa liian lähelle. Olihan hän varmasti jo huomannut että minussa oli jotakin outoa. Ei tavallisilla ihmisillä ollut mustia silmiä ja kylmää, kovaa ihoa. Vaikka hän ei juuri sillä hetkellä välittänyt siitä, oli typerää toivoa ettei hän olisi huomannut noita asioita. Jos hän puhuisi asiasta – jos Volturit kuulisivat... minusta tulisi vielä kuolleempi kuin jo olin.
Pysäköin omalle paikalleni asuntoni ulkopuolelle juuri kun itäinen taivas alkoi vaaleta tulevan päivän merkiksi. Tulisi Washingtonissa harvinainen aurinkoinen päivä, ja minun olisi vietettävä se sisällä.
Asuntoni tuntui ärsyttävän tyhjältä, kun livahdin sisälle. Naurettavaa. Vietin yhden yön jonkun ihmisen kanssa ja aloin... yksinäiseksi? Järjetöntä. Ravistin tunteen mielestäni ja menin suihkuun. Haistoin tytön yhä ihollani, ja se sai ajatukseni harhailemaan. Minun pitäisi pitää pääni selvänä. Heitin matkalla vaatteet pyykkikoriin ja astuin suihkukoppiin. Käänsin veden niin kuumalle kuin se meni.
Minun pitäisi selvästikin päättää mitä tekisin Bellan suhteen. Voisin tietysti vain kävellä tieheni ja pysyä poissa. Se olisi viisainta. Minä poistuisin hänen elämästään ja jättäisin hänet ihmettelemään mitä tapahtui. Ruumiini vain oli ajatusta vastaan – kurkkuani poltti himo vereen, jota en koskaan saisi maistaa, ja toisia osia pakotti kaipaus siihen nautintoon, jonka olin löytänyt vain hänen kanssaan.
En siis lähtisi. Mitä tarkoitusta varten sitten etsisin hänet käsiini? Voisin ottaa riskin ja juoda hänestä, ja toivoa löytäväni seksuaalista tyydytystä jostakin muualta... tai voisin kokeilla ensin, ja ehkä voisinkin saada kaiken mitä halusin. Hymyilin itsekseni vaahdottaessani itseäni. Tietenkin. Miksen voisi saada molempia? Mitä minä oikein väittelin itsekseni?
Menisin tänä iltana etsimään jonkun toisen tytön ja kokeilisin hänellä. Jos se olisi yhtä nautinnollista, voisin vihdoin hemmotella itseäni Bellan tuoksuvalla, makealla verellä. Jos taas ei... ainakin saisin juoda jostakusta tänä yönä, ja sitten hurmaisin tieni Bellan elämään uusintakierrosta varten.
Tuntui huonolta idealta mennä koulun alueelle, missä saattaisin törmätä Bellaan, joten lähdin läheiseen Seattlen kaupunkiin sen sijaan. Odotin pikkutunneille asti, jolloin nuoret naiset olivat tulossa baareista ja klubeilta – helppoja kohteita, mutta en etsinytkään tänään haastetta.
Kuljeskelin Pioneer Square Parkin ympäristössä, missä oli useita yökerhoja. Jyskyttävä musiikki ja juopuneiden kovaääniset ajatukset olivat melkein liikaa minulle, mutta keskityin hajuaistiini ja etsin jotakin hyvänmakuista. Parhaimmillanikin olin valikoiva ruokani suhteen. Melkein kahdeksankymmenenkahdeksan vuoden jälkeen minulle ei kelvannut mikä tahansa.
Kesti tunnin pari ennenkuin ihmisiä alkoi valua ulos klubeista, ja vielä kauemmin, että mitään houkuttelevaa tuli vastaan. Odottelin varjoissa, tarkkailin ohikulkijoita ja odotin tuoksua, joka saisi minut kiinnostumaan.
Ensimmäinen edes lievästi kiinnostava oli pitkäsäärinen blondi, mutta hänen ajatuksensa olivat niin sietämättömän typerät että ohitin hänet. Sitten kuitenkin löysin täydellisen ehdokkaan, pitkän ruskeatukkaisen naisen, jonka kiharat valuivat selkää pitkin ja punainen mekko myötäili vartalon kaaria paljastaen täyteläiset rinnat ja lanteet. Kyllä vain, hän olisi oikein sopiva.
Astuin vähän eteenpäin, niin että valo osui minuun, ja tavoitin hänen katseensa. Väläytin hänelle varovaisen hymyn. Tyttö punastui, mutta kääntyi kävelemään minua kohti.
Siis ihan tosi... katsooko hän minuun? Voi luoja, hän on upea.
Hänen mielensä ääni ei ollut kovin paha. Pystyisin varmaankin jättämään sen huomiotta. Tyttö ehti luokseni ja hymyili kainosti.
"Hei", hän sanoi, "olen Andrea."
"Edward", vastasin niin miellyttävästi kuin kykenin. Olin jo kyllästynyt häneen ja koko viettelyyn. "Mitä sinä teet täällä yksin?"
Tyttö kohautti harteitaan. "Etsin seuraa." Etsin jotakuta sinunkaltaistasi. "Entä sinä?"
"Sitä samaa."
Hän tuli lähemmäs. "Ehkä voisimme auttaa toisiamme."
Halusin jo lopettaa flirttailun, josta jäi paha maku suuhun, ja vedin tytön kujalle jonka läheisyydessä olin vaaninut. Hän ei vastustellut. Itse asiassa hän painautui minua vasten ja musersi suunsa huulilleni. Veren ja alkoholin tuoksut iskivät minuun, mutta Bellan veren jälkeen se ei tuntunut miltään. Käännyin ja painoin hänet tiiliseinää vasten. Hän voihki.
Voi taivas, hän on hyvä tässä.
Käteni vaelsivat etsien tyydytystä. Hän oli kyllä pehmeä ja lämmin, mutta jotakin puuttui... hän ei tuntunut käsissäni siltä kuin olisi pitänyt.
Toivottavasti se mitä sanotaan isoista käsistä on totta.
Tämäpä vasta ärsyttävää. Ehkä hänen ajatuksensa lakkaisivat kun naisin häntä. Murisin ja nostin hänen hamettaan.
Paska, mitkä alushousut minulla onkaan? Ai niin, ne mustat. Täydellistä. Ehkä saan tästä enemmänkin kuin yhden illan... jos vain saisin hänet viemään minut kotiinsa...
Pahus. En saanut itseäni edes kovaksi, kun hänen ajatuksensa pyörivät päässäni. Turhautuneena päätin että oli aika lopettaa tämä. Kuljetin huuleni hänen kaulalleen.
Toivottavasti hän ei jätä jälkiä.
Avasin suuni purrakseni, ja annoin kaulavaltimon tuoksun huuhtoa ylitseni. Myrkky valui hampaistani kun painoin ne ihoa vasten...
Bellan kasvot välähtivät mieleeni, ei sellaisina kuin ne muistin, vaan elottomaan kauhuun jähmettyneinä.
Hyppäsin kauhistuneena pois tytön luota.
"Mikäs sinua vaivaa?" hän kysyi loukkaantuneena.
Pudistin päätäni. "En tiedä", sanoin, käännyin ja kävelin pois. Hän huusi jotakin perääni, mutta en kuunnellut.
Ensimmäinen kokeilu siis epäonnistui. Ehkä seuraavat onnistuisivat paremmin, mutta epäilin sitä. Tytön mieli oli keskimääräistä siedettävämpi, mutta silti häiritsevä. Ehkä tarvitsin sittenkin Bellaa.
Eniten minua häiritsi näky, jonka olin nähnyt yrittäessäni juoda. Vai pitäisikö sanoa, että minua häiritsi se että näky oli minusta häiritsevä – siinä määrin häiritsevä, että olin lopettanut, vaikka olin täysin valmis juomaan. Minkään ei olisi pitänyt pystyä pysäyttämään minua siinä vaiheessa.
Ehkä se oli vain sattumaa. Minun pitäisi vain kokeilla uudelleen. Ehkä minun pitäisi pitää seksi ja ravinto erillään välttääkseni ongelmia.
Ilta oli vielä nuori. Etsin toisen yökerhon ja haistelin ilmaa. Siellä oli jotakin houkuttelevaa, mutta tällä kertaa se oli mies – ei läheskään niin hauskaa, mutta saisin vatsani täyteen, ja se oli nyt tärkeintä. Voisin huolehtia muista tarpeistani kun olisin saanut janoni sammutettua.
Nuori mies – ulkonäöstä päätellen tuskin kahtakymmentäyhtä – kompasteli kohdalleni, ja kiskaisin hänet pimeälle kujalle samaan tapaan kuin ensimmäisenkin uhrini. En yleensä kuitenkaan ollut miesten kanssa kasvokkain, koska se oli vähän hämmentävää, ja pidinkin miehen selin itseeni raahatessani hänet varjoihin. Pidin käteni tiukasti hänen suullaan, ettei hän kirkuisi, ja nojauduin hänen niskaansa.
Uudelleen sama näky välähti silmieni eteen. Olin pelännyt sitä, mutta en oikeastaan odottanut, ja se oli taas yhtä hätkähdyttävä. Näky oli vähän erilainen tällä kertaa: näin että Bella oli selvästi saanut surmansa minun kädestäni, näin syvän viillon hänen kurkussaan ja veri muodosti hätkähdyttävän vastakohdan valkoiselle iholle.
Näky sai kurkkuni tuleen, ja sen yksin olisi pitänyt tehdä lopettamisesta mahdotonta, ja silti jokin outo vaisto sai minut vapauttamaan nuorukaisen. Itsesäilytysvaisto lähetti minut juosten tieheni ennenkuin melkein-uhrini saisi minut silmiinsä.
Pakenin katoille. Jokin oli hirvittävän väärin – ja olin melkein sietämättömän janoinen. Ehkä minun pitäisi päästä eroon ongelman ytimestä – eroon Bellasta. Jokin oleellinen osa minussa kuitenkin vastusti sitä ajatusta, etenkin kun olin tänä iltana epäonnistunut. Hänen verensä olisi taatusti tyydyttävää, parasta mitä olin ikinä maistanut... mutta sitten en saisi häntä koskaan enää. Verta sain mistä hyvänsä, tai niin olin luullut, mutta seksuaalinen tyydytys oli eri asia.
En muistanut kokeneeni ikinä näin ristiriitaisia tunteita minkään suhteen. Himoni eivät koskaan olleet hämmentäviä... luultavasti koska niitä oli ollutkin vain yksi. Tähän asti.
Minun täytyisi päättää ja äkkiä.
Epäonnistuneesta juomiskokeilustani oli monta pitkää päivää, ja janoni alkoi olla kalvava. Tajusin häälyväni Bellan asuntolan pääoven vaiheilla vähän auringonlaskun jälkeen. Opiskelijoita oli harvassa – suurin osa oli perjantai-iltaisin juhlimassa viikonloppua. Toivoin ettei Bella olisi yksi heistä.
Lopulta jätin pimeän piiloni ja kävelin lukitsemattomista ovista sisään asuntolaan. Nousin portaat ylös ja etsin huoneen jossa Bella oli sanonut asuvansa. Kuuntelin ulkopuolelta, enkä kuullut sisältä ajatuksia, vain tasaisen sydämensykkeen ja hiljaista hengitystä. Hyvä, hän oli siis yksin.
Astuin eteenpäin ja koputin hiljaa. Kuulin sisältä yllättynyttä kahinaa ja tömähdyksen, kun kirja putosi lattialle. Hymähdin ja kuuntelin kuinka tyttö nosti sen, kiirehti ovelle ja hapuili lukkoa. Lopulta ovi lensi auki ja hänen ihanat, punehtuneet kasvonsa tulivat näkyviin.
Tuoksu iski kuin tiiliskivi, sai kurkkuni liekehtimään, ja mietin taas pitäisikö vain ottaa hänet nyt heti; en ollut vielä päätynyt mihinkään ratkaisuun, ja olin hirvittävän janoinen. Tästä voisi tulla mitä vain.
Bellan silmät levisivät yllätyksestä. "Edward. Hei."
Hymyilin hänen hämmennykselleen. "Tulinko pahaan aikaan?"
"Et." Hän punastui taas, kiduttaja kun oli. "Et, tule vain sisään."
Seurasin häntä pieneen huoneeseen ja huomasin hänen vaatevalintansa: verkkarit ja t-paita. Hänellä ei selvästikään ollut suunnitelmia illaksi. Huone oli karu. Bella istahti sängylle jolla oli yksinkertainen sininen päiväpeitto, ja muutenkin hänen puolensa huoneesta oli paljon tyhjempi kuin toinen. Hänen huonetoverinsa tavarat olivat paljon naisellisempia ja niissä oli kotoisa tuoksu – mutta mikään ei pystynyt peittämään Bellan ainutlaatuista tuoksua huoneessa.
"Et odottanut näkeväsi minua enää, vai?" kysyin ja istahdin kirjoituspöydän ääreen. Hän oli selvästi ollut tekemässä koulutehtäviä.
Bella punastui ja katsoi lattiaan. "En niin."
"Kuvittelitko että käytin sinua vain hyväkseni?" Arvelin niin, eikä hän ollut oikeastaan väärässäkään.
Bella kohautti harteitaan vaivautuneena. Paljaat varpaat kaivautuivat mattoon ja päästivät sen taas. "En tiennyt mitä ajatella. Kaikki tapahtui niin nopeasti, ja sitten en nähnyt sinua enää... En olisi ihmetellyt jos et olisi halunnut nähdä minua enää."
Kurtistin kulmiani. En tajunnut mitä hän tarkoitti. "Mitä sinä sillä tarkoitat?"
Bella vilkaisi minuun epäluuloisena. "No, katso nyt minua. En ole mitenkään erityinen. Ja sinä olet selvästikin hyvin... kokenut. En voi kuvitella miksi haluaisit tavata minut uudestaan."
Hän siis kuvitteli olevansa tavallinen. Jospa hän vain tietäisi kuinka väärässä oli. "Eikö riitä että viihdyn seurassasi? Sitäpaitsi en minä ole niinkään kokenut, ihan totta."
"Etkö? Näytit ainakin tietävän mitä olet tekemässä", hän syytti. Nauroin kiukkuisille silmille.
"Niin sinäkin. Se ei näytä olevan mikään kovin hyvä osoitin sitten."
Bella katsoi poispäin vaivautuneena. "Mikä sinut tänne toi?"
Melkein nauroin taas hänen kysymykselleen. "Tulin tapaamaan sinua. Paitsi tietysti jos sinulla on kiireitä. Olisin soittanut ensin, mutta et selvästi luottanut minuun riittävästi antaaksesi puhelinnumerosi."
"Ai. Ei, kun minulla ei ole puhelinta." Hän oli nolon näköinen. "Ei minulla ole varaa kännykkään tai yliopiston lankapuhelinlinjaan. Angela antaa minun välillä lainata omaansa jotta voin kysyä isän kuulumisia, niin että pärjään ihan hyvin ilmankin."
"Vai niin." Hän halusi pärjätä omillaan, ja oli niin itsepäisen itsenäinen että joutuisi vielä hankaluuksiin sen takia. "Et vastannut toiseen kysymykseen. Oletko liian kiireinen tänään tavataksesi minua?"
Bella hymyili varovasti. "Ei minulla ole mitään. Oliko sinulla jotain suunnitelmia?"
Hymyilin niin hurmaavasti kuin suinkin pystyin. "Halusin vain viettää aikaa kanssasi."
Taas hän punastui. Se oli helvetillistä kidutusta kun olin näin janoinen. "Me voimme hengailla täällä jos haluat. Kämppikseni on viikonlopun poikaystävänsä luona."
"Se olisi mukavaa."
Seurasi hetken vaivautunut hiljaisuus. Toivoin taas että kuulisin hänen ajatuksensa, mutta toisaalta hänen hiljainen mielensä oli osoittautunut ensimmäisellä kerralla varsin hyödylliseksi.
"Mitä olit tekemässä kun tulin?" keksin viimein.
"Algebraa", hän irvisti. "En ole kovin hyvä matikassa – minun täytyy tehdä töitä enemmän kuin haluaisin. Toivoin että olisin päässyt läpi ylemmän tasokurssin geometriasta – sitten en olisi tarvinnut ollenkaan arvosanaa – mutta olen siinä vielä huonompi kuin algebrassa."
"Voisin auttaa sinua siinä, jos haluat", tarjosin. Algebra oli naurettavan helppoa, ja saisin siitä tekosyyn nähdä häntä usein. Käyttäydyin kuin mikäkin teinipoika – mutta motiivini olivat kaikkea muuta kuin puhtaat.
"Tartun luultavasti tarjoukseesi, mutta en tänään. Pääni räjähtää kohta tuon ja yhden runoanalyysin kanssa. Tarvitsen tauon. Tulit juuri sopivaan aikaan."
"Hauska olla avuksi", sanoin. "Mitä sitten teet yleensä vapaa-ajallasi?"
Hän mietti hetken vastaustaan. "En oikeastaan paljon mitään. Ennen luin, mutta nyt minulla on hädin tuskin aikaa lukea koulujuttuja, saati sitten huvin vuoksi."
"Työ vie sinulta aika paljon aikaa vai?"
"Vei, oikeastaan", hän sanoi murheellisesti. "Sain potkut eilen. Selvästikin kömpelöistä ihmisistä tulee huonoja tarjoilijoita."
"Olen pahoillani", sanoin ja teeskentelin murheellista ilmettä. "Kuulostaa aika rankalta viikolta."
Bella kohautti harteitaan ja katsoi minua ujosti ripsiensä lomasta tavalla joka sai jotakin värähtämään sisimmässäni. "Se alkoi ihan hyvin."
En tarvinnut muuta vahvistusta. Hän oli kuin olikin nauttinut siitä. Tuolloin olin ollut melko varma, mutta hän oli ollut niin hiljainen jälkeenpäin, että olin alkanut epäillä. "Ethän sinä kadu sitä?" varmistin.
"En", Bella pudisti päätään. "En olisi tehnytkään sitä jos olisin arvellut katuvani sitä jälkeenpäin."
Se oli yllättävää. Olin huomannut, että katumus kulki yleensä käsikädessä yhden yön juttujen kanssa, ja sellaisena Bella oli selvästi pitänyt tätäkin. "Arvelit minun käyttäneen sinua hyväkseni, mutta et sittenkään katunut sitä?"
Hän punastui oikein toden teolla, ja käpertyi pieneksi palloksi sängylle puolustautuvasti polvet rintaa vasten. "Minusta ei ole koskaan tuntunut samanlaiselta kuin sinun kanssasi. Tuntuu siltä kuin... kuin minun pitäisi ottaa kaikki irti joka hetkestä jonka olen kanssasi. Minusta tuntuu kuin saattaisit kadota millä hetkellä hyvänsä. Sitäpaitsi... halusin sinua. En ole koskaan halunnut ketään sillä tavalla."
Bella katsoi poispäin nolon näköisenä. Hänen sanansa kiehtoivat minua, vetivät minua hänen puoleensa. Hän oli tuntenut niin suurta vetoa minuun, tuntemattomaan, että oli antautunut minulle,vaikka oli arvellut ettei koskaan enää näkisi minua. Se oli... hämmästyttävää. Oliko minun tuntemani veto häneen jotakin samankaltaista kuin hänen kuvailemansa? Oliko se mitä ikinä meidän välillämme olikaan todella jotakin niin inhimillistä?
Päädyin kuin itsestään hänen vierelleen sängylle, ja tunsin hänen ruumiistaan säteilevän lämmön kuin tulenliekin. Käteni kurottui koskettamaan hänen ihoaan, kupertui lämpimälle poskelle, joka punastui kosketuksestani. Hän vilkaisi minuun ja kostutti kielellä kuivia huuliaan. Himo syöksähti lävitseni, ja ihmettelin, mikä hänessä oli niin erilaista kuin muissa naisissa, että kiihotuin hänen joka liikkeestään.
"En pysty hillitsemään itseäni kuin olen kanssasi", Bella kuiskasi. "Se pelottaa minua."
"Tiedän tunteen", sanoin. Raaka rehellisyys Bellan silmissä kiehtoi minua. Hänen mielensä oli minulle arvoitus, ja kuitenkaan hän ei salannut mitään. Hän oli ihmiseksi kovin kummallinen. Ja hän kutsui minua, puoliavoimet huulet viittoivat minua lähemmäs, raskasluomiset silmät saivat minut kuvittelemaan hänet alasti alleni.
Pelkän vaiston varassa kumarruin eteenpäin suutelemaan häntä. Hänen huulensa liikkuivat kokeilevasti suutani vasten, pehmeinä ja pyytävinä, ja rakastin sitä tunnetta.
Juuri samoin kuin edelliselläkin kerralla tuntemukset kasaantuivat ja moninkertaistuivat, kun Bella painoi vartalonsa minua vasten ja kietoi sormensa hiuksiini. Hetkessä olin painanut hänet selälleen sängylle ja sovittanut itseni hänen syliinsä. Lipaisin kielellä hänen huuliaan, ja hän voihkaisi ja taivutti selkäänsä. Se teki sen; minun oli saatava hänet heti.
Nousin hiukan riisuakseni paitani, ja Bella esitti vastalauseensa. Katsoin häntä epäuskoisena – oliko hän tosissaan? Halusiko hän tosiaan lopettaa tähän?
"Minä olisin halunnut tehdä sen", hän sanoi, veti minua hartioista takaisin ja painoi huulensa kurkulleni. Hänen rohkeutensa yllätti – mistä se oli ilmaantunut?
"Seuraavalla kerralla", lupasin, ja nyhdin hänen housujaan alaspäin.
"Seuraava kerta on siis luvassa?" hän huohotti ja potki housut jalastaan heti kun ne olivat polvissa asti.
"En pysty pysyttelemään poissa." Tiesin sen olevan totta. Nyt kun tiesin, että Bella oli ainoa, joka sai aikaan tämän tunteen, olin kovaa vauhtia tulossa riippuvaiseksi siitä.
"En haluakaan sinun pysyvän poissa." Hän katseli minua suurin silmin, kaipaavasti, pyytävästi, ja outo... omistushalu pyyhkäisi lävitseni. Hän oli minun, tämä pikkuinen ihmistyttö, ja arvelin hänenkin tietävän sen.
"En mene minnekään." Minne muka menisin? Mitä muuta minulla oli kuin tämä tyttö sitomassa minua minnekään?
Bellan huulet löysivät omilleni, painuivat kiihkeästi suulleni, ja hänen kätensä piirsi kuumia polkuja selkääni. Pujotin sormet hänen paitansa alle pehmeälle iholle. Bella hengitti kiivaasti kun kämmeneni painuivat hänen rinnoilleen, ja nännit kohosivat kylmässä otteessani. Hänen selkänsä taipui ja hän huohotti ja painoi lantiotaan erektiooni. Valtavan voimakas himon aalto pyyhkäisi minua, ja tajusin kiskovani paitaa ja alushousuja häneltä kuin hengenhädässä. Hänen sormensa räpelsivät farkkujani auki – liian hitaasti – ja heti kun hän oli saanut ne auki, kiskoin ne yltäni ja olin hänen päällään.
Bella voihkaisi kun työnnyin häneen. Hänen vartalonsa otti minut vastaan liukkaana ja valmiina ja tuskallisen kuumana. Kamppailin murinaa vastaan, ja liikuin hänessä niin hitaasti kuin pystyin, mikä ei ollut kovin hitaasti, mutta en uskonut satuttavani häntä. Ainakin hän vaikutti nauttivan. Hänen voihkaisunsa kuulostivat melkein kissanpennulta, ja olin hyvää vauhtia menossa laidan yli. En kestäisi lainkaan kauan.
Bella oli jos mahdollista vieläkin innokkaampi kuin minä. Lantio kohoili minua vasten yllättävällä voimalla, ja rytmikäs läiske säesti hänen valitustaan. Bellan silmät räpyttelivät kiinni ja hän puri alahuultaan. Hehkuvin poskin ja hiukset levällään hän oli kuin seksin ruumiillistuma. Tätä varten hänet oli luotu, eikä hän edes tiennyt sitä itse.
Olin melkein huipulla, olin lähestymässä murtumispistettäni, ja hänen liikkeensä tekivät minut hulluksi. Kun hän aneli lisää, olin hukassa. Puskin häneen niin lujasti kuin suinkin uskalsin, ja tulin valtavalla voimalla, samalla kun hän supisteli ympärilläni saavutettuaan oman huippunsa.
Minulla oli juuri sen verran mielenmalttia, etten rysähtänyt Bellan päälle, vaan kierähdin hänen kanssaan niin että hän makasi päälläni kapealla sängyllä.
Bellan pulssi hakkasi kiivaasti, mutta työnsin sen mielestäni ja keskityin sen sijaan hänen vartaloonsa. En vieläkään ollut saanut katsoa häntä kunnolla, vaan olin aina ollut liian kiinni hetken kiihkossa. Hän oli pelkkää kermanvaaleaa ihoa ja pehmeyttä ja houkuttelevia muotoja. Huomasin punaiset jäljet lantiolla, kohdassa josta olin pitänyt liian lujasti kiinni. Siihen tulisi varmaan mustelmat, mutta Bella ei ollut kieltänyt minua. En aikonut huolehtia niistä.
"Jäätkö tänne?" hän kysyi hiljaa, unisesti.
"Jään", vastasin, ja Bella painautui kylkeeni ja sulki silmänsä. Kieltäytyminen olisikin ollut töykeää.
Jatkuu...
Kirjoittajan huomautus:
Onpa paljon kysymyksiä heti yhden luvun jälkeen.
Juonta koskeviin kysymyksiin (miksei Bellan mielestä Edwardissa ole mitään outoa, missä Cullenit ovat jne.) sanoisin: luottakaa minuun, kaikkiin tulee vastaus ajallaan. Tämähän on Edwardin näkökulmasta kerrottu tarina, niin että vaikka hän ei ajattele jotakin vielä, ei se tarkoita etteikö se voisi tulla myöhemmin vastaan. Ja kyllä vain, henkilöt vaikuttavat erilaisilta kuin kirjassa, mutta säästäkää tuomionne tarinan loppuun. Minulla on syyni useimpiin asioihin. Lopulta ette ehkä ole samaa mieltä, mutta antakaa minulle mahdollisuus.
Huojentaakseni mieltänne sanon, että tarinassa ei tule olemaan vauvoja. Pidin Aamunkoista, mutta pikku Renesmee ei oikein sopisi siihen tarinaan, jonka haluan kertoa. Ja kyllä vain, he eivät käyttäneet ehkäisyä, mutta se ei ole ongelma, kohta näette.
Muista kysymyksistä -
Aiotko kirjoittaa Bellan version tästä? En aio, ainakaan tällä hetkellä. Otin taiteellisen vapauden pitää tämän kokonaan Edwardin mielessä. Tämä on hänen matkansa, ja haluan teidän kokevan sen sellaisena kuin hän sen näkee.
Mitä Bonne foi tarkoittaa? Se tulee eksistentialistisesta filosofiasta, josta Bella ja Edward puhuivat. "Bonne foi" on tila, jossa ihminen ottaa vastuun omasta elämästään ja teoistaan. Toivottavasti huomaatte miten Edward käsittelee asiaa.
Kääntäjän huomautus: Vau, joku on lukenut tätäkin tarinaa. Kiitos!