Emma löytää itsensä makaamasta peltoaukealla reppuineen ja ensiapupakkauksineen. Hänen ympärillään on hämärä ympäristö, jossa kaikki vaikuttaa kuihtuneen. Hän nousee seisomaan ja katselee paremmin ympärilleen. Taivas on niin pilvien peitossa, että hän ei pysty edes päättelemään, mikä vuorokaudenaika on, eikä ole mitään keinoa, joka kertoisi kuinka kauan hän oli tajuttomana. Emman on vain pakko löytää se mies.
Hänestä tuntuu, että hänen olisi mentävä hänen vasemmalla puolellaan olevan puun suuntaan. Kilometrin kävelyn jälkeen hän saapuu hylätyn näköiseen kylään. Emman mielestä miehen on oltava lähistöllä. Hän tuntee sen. Hetken päästä etsintä päättyy kolmen talon keskittymän kulmalle. Se on sama paikka, jonka hän näki unissaan hetki sitten. Kuitenkaan miehestä ei ole jäljellä kuin enää alle puolet. Hänellä ei ole päätä, toista jalkaa eikä kättä ja haihtuminen meni jo melkein puolessa välissä tämän rintakehää. Verta, sisäelimiä tai muita sen kaltaisia ei näy.
"Ooksä kunnossa? Mä toin ensiapupaketinkin mut... Mulla tais kestää liian kauan..." Miehen oikea käsi ottaa kiinni Emman oikeasta ja asettaa sen rintakehänsä jäämiä vasten. Tyttö tuntee kätensä alla aidon nahkan. "Mä... en tuu selviimään... Mä oon tieni päässä nyt. Mut mä synnyn uudelleen sun hellissä käsissä." Emmasta tuntuu oudolta ajatella, että mies pystyy liikkumaan ja puhumaan ilman päätä puhumattakaan puuttuvasta puolesta kehosta. "Mitä sä selität? Hei tyyppi! Älä mee vielä!" Hiutalemainen haihtuminen on jo levinnyt hänen kyynärpäähänsä saakka, jättäen vain ranteen ja käden jäljelle, joka pitää kiinni tiukasti Emman kädestä kiinni. "Kiitos että sä tulit, Emma..." Näiden sanojen saattelemana miehen viimeinen sormenpää haihtuu ilmaan.
Hiutaleet ilmassa, jotka tulivat miehestä, keskittyvät yhteen kohtaan ja muodostavat strutsin munan kokoisen violetin munan. Emma ottaa munan syliinsä painaen sen rintaansa vasten ja alkaa itkemään. Munan kuoresta tunkeutuu läpi ase ja punainen huivi. Hän tutkii lyhytpiippuista tuplapiippuisen haulikon kaltaista asetta. Sen metalliin on kaiverrettu nimi: Berenjena. Emma tapailee sitä suussaan: "Be-ren-ziina..." Hän laittaa aseen vyöhönsä, kietoo huivin kaulaansa ja asettelee munan turvallisesti reppuunsa ensiapupakkauksen päälle ennen kuin lähtee matkaan.
Emma saapui seuraavalle alueelle muutama tunti sitten. Hän ei itse osaa hahmottaa kuinka kauan hän on kävellyt, mutta onneksi ei ole kovin kuuma, sillä hän on suolla. Siellä ei vaikuta asuvan ketään, sillä edes yksi kärpänen ei ole tullut vastaan. Emma miettii hiljaisuutta. On melkein jopa liian hiljaista. Joku tuijottaa häntä.
Emma jatkaa kävelemistä suoraan, kuin ei olisi huomannut mitään. Hän kuulee takanaan pientä lotinaa, joka vastaa jonkinlaisia askelia. Tyttö asettaa kätensä aseelle. Hetken päästä dinosauruksen kaltainen otus hyppää esiin karjuen ja yrittää hyökätä. Emma väistää ja ottaa aseen vyöltä. Hän huomaa otuksen olevan munan perässä. Sulkapeitteinen dinosaurus hyppää Emman ylitse ja yrittää napata munan hampaillaan. Hän kääntyy nopeasti ympäri ja yrittää tähdätä Berenjenalla, mutta se on liian nopea tähdättäväksi. Lopulta Emma vain painaa liipaisinta. Klik. Tuo yksi luoti lävistää otuksen joka alkaa välittömästi haihtumaan.
Valo laskeutuu taivaalta Emman vasempaan ranteeseen. Se muuntautuu älykellon muotoiseksi esineeksi, jossa on kolme pitkulaista nappulaa ja on väritykseltään musta ja violetti. Näyttö laajenee hologrammin tavoin ja näyttää kuvan otuksesta tietojen kera:
Diatrymon
Muinaislintu digimon
Valmiustaso
Tyyppi: Rokote
Hyökkäykset: Syöksyisku, Raivokarjunta, Painelaukaus
"Digimon?" Emma pohtii ääneen. Diatrymonin hiutaleet kerääntyvät munaksi, joka lentää pois. Hän ajattelee munaa, laittaa Berenjenan takaisin vyölleen ja lähtee kävelemään suuntaan, johon digimonin muna lensi.
Hetken päästä Emma saapuu tuuliseen kylään, jossa on vanhanaikaisia mutatalon näköisiä rakennuksia. Etäällä hän näkee vanhan pariskunnan luudan ja kummallisen sauvan kera, luuttuamassa rappusia ja haravoimassa kasvimaata. Hän päättää kysyä neuvoa ja kävelee heidän luokseen pitäen ympäristöä silmällä.
Talon oikean puolen kasvimaalle saavuttua Emmaa tervehditään välittömästi. "Voi, terve, terve!" vanha nainen huutelee, kiirehtien luoksesi. Hän on lyhyt ja hänen harmaantuneet hiuksensa ovat nutturalla sekä hänen vihreän mekkonsa päällä roikkuu vaaleanpunainen kaulakoru, jonka keskimmäisessä helmessä on valkoinen kukka. "Moi, mä vaan aattelin-" Nainen puhuu Emman päälle: "Tervetuloa kyläämme! Minä olen Babamon ja tuo tuolla on Jijimon. Mikäs sinun nimesi on?" Tyttö kohauttaa olkapäitään. "No mun nimi on Emma ja mä olen ihmistyttö. Mä taidan tarvita apua." "Apua?" Emma kuulee vanhan miehen, jota kutsutaan Jijimoniksi, kysyvän ennen kuin kiirehtii myös tapaamaan häntä. "Miten voisimme auttaa kaltaistasi nuorukaista?" Jijimon kysyy. Hänellä on niin iso harmaantunut parta, ettei sitä meinaa erottaa hänen hiuksistaan. Hänen kasvojaan ei näy lähes ollenkaan. Hänen päällään on kulunut nuttu, eikä hänen ylisuurissa jaloissaan ole kenkiä. Hänen sauvansa pää muistuttaa enemmänkin kissan tassua. "No.. Mä en ees tiiä mistä mä alottaisin.." Emma huokaisee. "Kuules, mitäs jos menisimme sisälle ja joisimme kupit teetä", Babamon toteaa. Tyttö nyökkää ja seuraa pariskuntaa sisälle. Mitä kauheaa voisi vielä sattua?
Teen aromit rauhoittavat Emmaa. Sen lämpö, kirpeys ja makeus kietoutuvat yhteen upeasti, kuten hänen mummonsa tee parhaina päivinään. Hän vetää syvään henkeä ja alkaa kertomaan pariskunnalle tapahtumia. "Ensin mä aloin näkemään unia jostain miehestä. Ensin se pelasti mut, sitten se juoksi henkensä edestä ja sen jälkeen se oli kuolemassa ja pyysi apua. Mä aloin saamaan kummallisia viestejä mun puhelimeen mihin en voinut ees vastata ja selvisin moottoripyöräonnettomuudesta naarmuitta, aloin kuulemaan ääniä mun pään sisällä, taju lähti kun menin poikien pukkariin ja sitten mä huomasin et mä oon jossain hevon kuusessa, nään et se mies tekee kuolemaa ja mahollisesti vielä koittaa iskeä mua. Sitten se meni muuttumaan täksi typeräksi munaksi jota mun vaistoni käskee mun suojella tän huivin ja tän... jutun kanssa.." Emma yrittää selittää mahdollisimman lyhyesti. "Minkä kanssa?" pariskunta kysyy yhteen ääneen. Tyttö vetää Berenjenan vyöltään ja näyttää sitä varovasti heille. "Sen nimi taitaa olla Berenjena."
He tutkivat asetta hetken. "Olisikohan se..?" Babamon kysyy Jijimonilta. "Kyllä, sen on oltava..." Jijimon vastaa. "Olis kiva jos kertoisitte mullekkin" Emma tokaisee ja jatkaa: "Se on vähän niinku yks niistä syistä miks mä tulin kysyy teiltä." Pariskunta katselee toisiaan hetken ja nyökkää. "Sinun on oltava se Legendojen Sankari, josta kansantarumme kertoo."
