A/N: Whuu-vitun-huu kuukausi netissä ja neljä osumaa. Tee työtä jolla on tarkoitus ja sitä rataa. Jos luet, niin kommentoi, jookopiis?

Suuret kiitokset Selenelle kuvasta. Meitsillä ei oikein ole kuvankäsittelijän persoonallisuutta...

Peeäs, Ukrainassa on ihan oikeasti samantyyppinen saunakulttuuri kuin Suomessa.


Luvattu pakettiauto oli sovitulla paikalla. Avain autoon Helenillä oli jo valmiina.

"Tällä paskallako me oikeasti ajamme?" Kate mankui. "Tulee mieleen se yksi vanha biisi, kaksi vanhaa autonrämää."

Henry, joka oli juuri laskenut omat matkatavaransa maahan, alkoi soittaa kyseistä kappaletta ilmakitaralla ja nauroi. Helen kertoi rauhallisesti, että auto oli paremmassa kunnossa kuin miltä se näytti. Tällaisiin tehtäviin oli tarkoituksella valittu huonon näköisiä pakettiautoja. Olivat vähemmän houkuttelevia varkaille.

Sillä välin kun muut pakkasivat tavaroita autoon, Helen nosti kuljettajan jalkatilan mattoa ja poimi sen alta muovitaskun. Tasku sisälsi nipun papereita: paikallisten kontaktien yhteystietoja ja karttoja, joihin tehdyt merkinnän koskivat alueen epänormaaleja, sekä tietysti listan autoon pakatuista varusteista. Näistä viimeisintä Helen silmäili läpi tyytyväisesti nyökkäillen.

Pakettiauton takatilassa varusteet oli naamioitu muuttokuormaksi, mikä ei kovin kaukana todellisuudesta ollutkaan. Esimerkiksi laatikoihin lasia, SÄRKYVÄÄ! oli pakattu erilaisia lasisia instrumentteja kuten laboratoriotyövälineitä. Useisiin laatikoihin elektroniikkaa, KÄSITTELE VAROEN!, oli pakattu tarvittavat elektroniset laboratoriotyövälineet, tietokoneiden osia ja säteilymittareita. Ainoastaan aseiksi luokiteltavat esineet oli pakattu salanimelle, siivoustarvikkeet.

"Tarkastakaan, että siivoustarvikelaatikossa on kaikki tarpeellinen", Helen kehotti. "Minä ajan, ja lisäkseni eteen mahtuu kaksi matkustajaa. Muut valitettavasti joutuvat jäämään tänne taakse."

"Älkää luulko, että minä matkustan takana", Nikola sanoi painokkaasti. Koska oli helpointa antaa hänen pitää päänsä, kukaan ei vastustellut. Toinen matkustamoon pääsevä oli Kate, sillä kun hän oli varustanut itsensä sopivilla siivoustarvikkeilla, hänestä saattaisi olla hyötyä edessä. Matkapahoinvointitaipumuksel la oli myös osuutta asiaan.

Kun kriittisimpien tarvikkeiden oli havaittu olevan kunnossa, Will ja Henry kiipesivät pakettiauton takatilaan. Auto käynnistyi ensimmäisellä yrityksellä ja matka pääsi alkamaan.

Määränpäänä oli Slavuvitsh, melko tarkasti 200 kilometrin päässä Boryspilin kentältä sijaitseva noin 25 000 asukkaan kaupunki. Helenin puheista Will tiesi, että vuonna1986 kaupunki oli päätetty rakentaa pahoin saastuneen Pripjatin tilalle, uudeksi asuinpaikaksi Tseronobylin työntekijöille.

Matkaa Slavuvitshistä Tsernobylin laitokselle oli vain noin 50 kilometriä, mutta kaupungin sijoittelussa oli (Willin suureksi helpotukseksi) otettu huomioon säteily, jolle asukkaat altistuisivat. Helen oli kertonut lukuja, mutta erilaiset yksiköt olivat hämmentäneet Williä siinä määrin, että loppujen lopuksi hänen mieleensä oli jäänyt lähinnä blablabla, blah, balah, mutta toisaalta blabla, jos verrataan blaah.

Will luotti Heleniin, joten hän ei ollut huolissaan. Ei ainakaan kovin huolissaan. Sitä paitsi Nikolakin oli suostunut lähtemään mukaan – olkoonkin, että Kolumbia oli hieman laskenut Willin uskoa Nikolan itsesuojeluvaiston uudelleenheräämiseen sitten vampirismin, mutta hän ei mielellään ajatellut asiaa liian pitkälle. Liian ajattelun oli havaittu voivan johtaa epämiellyttäviin johtopäätöksiin.

"Kaksisataa kilometriä tässä kopissa", Henry sanoi lähes masentuneena. "Pokeria?"

"Kaksin?" Will kysyi ja pudisti päätään. "Yritän katsoa maisemia. Minäkään en ole koskaan aikaisemmin käynyt täällä... Hurjaa ajatella, miten lähellä katastrofialuetta me olemme."

Henry, jolle matka ei ollut ensimmäinen laatuaan, tyytyi kohauttamaan olkiaan. Will avasi auton takaovien ikkunoihin vedetyt verhot ja katsoi ulos. Maisemissa ei ollut kehumista. Maasto oli tasaista siihen pisteeseen että se oli ikävystyttävää, ja lukuisat myöhäissyksyn pellot olivat kurja näky sateenharmaassa päivässä.

Will ei ollut koskaan nähnyt mitään yhtä neuvostoliittomaista kuin tämä maisema oli. Jopa teiden viivoitinsuora piirto henki vanhaa neuvostohenkeä.

Zalissyassa Helen kääntyi Bohdanivkaan, Ukrainan maaseudun mittapuulla hieman tavallista suurempaan taajamaan johtavalle tielle. Will tosin ei osannut lukea kyrillisillä kirjaimilla kirjoitettua katukylttiä, eikä siksi tiennyt sijaintiaan edes kaupungin tarkkuudella, mutta osasi arvata, että oli ruokatauon aika.

Auto pysähtyi ja Henry nosti katseensa Kindelstään. Hän näytti aidon hämmästyneeltä. "Olemmeko me jo täällä?" hän kysyi. "Bohdanivkassa?"

Oli Willin vuoro kohauttaa olkiaan. "Ei aavistustakaan, mutta minä toivotan melkein minkä tahansa tauon tervetulleeksi. Jos nämä maisemat eivät kohta ala vaihtua, minä popsin onnellisuuspillereitä."

"Kirjoita sitten itsellesi resepti etukäteen. Kun ajamme Lemeshin ohi, ikkunasta saattaa näkyä muutama hieno rakennus, mutta siinä se sitten on. Paitsi loppumatkasta on enemmän metsää ja yhdessä vaiheessa ylitämme joen."

"Onhan pokeritarjous vielä voimassa?" Will varmisti avatessaan oven.

Henryn virne riitti vastaukseksi ja molemmat hyppäsivät ulos autosta.

Helen, Kate ja Nikola purkautuivat auton sivuovista ja verryttelivät lihaksiaan pienen ravintolan pihalla. Helen kertoi, että ravintolan omistaja oli hänen entisen kontaktinsa pojan perhe, joka tiesi epänormaaleista ja auttoi mahdollisuuksiensa mukaan. Kuitenkin Helenin kontaktin tapaturmaisen kuoleman ja lasten syntymän jälkeen perhe oli vetäytynyt aktiivisesta toiminnasta ja asettunut Bohdanivkaan pitämään ravintolaa. Perheen isä ja lapset puhuivat auttavaa englantia, mutta lapset tietysti olisivat tietenkin koulussa tähän aikaan päivästä. Vanhin oli jo muuttanut pois kotoakin.

Kun Helen astui pieneen mutta miellyttävään ravintolaan, tiskin takana istuvan viiksekkään, päälaelta kaljuuntuneen miehen hieman väsynyt ilme kirkastui.

"Helen! Henry!" hän huudahti ja nousi tiskin takaa. Ensin hän kätteli Heleniä, joka hymyili vanhalle ystävälleen.

"Dániel Alexivich, on hyvä nähdä sinua", Helen sanoi.

Dániel nyökkäsi. "Niin sinuakin, Helen, niin sinuakin. Näytät aivan samalta kuin ennenkin!"

Seuraavaksi Dániel halasi Henryä. "Edellisestä kerrasta on aikaa!" hän sanoi, ja oli Henryn vuoro nyökätä. "Entä nuoret herrat ja neiti?"

Nikola oli sanomaisillaan jotakin epäilemättä epämiellyttävää, mutta Helen oli nopeampi: "Tässä ovat Will Zimmerman, Nikola ja Kate Freelander, ja toisin päin, Dániel Alexivich Tymoshchuk."

Dániel kätteli vuoroin Williä ja Katea, mutta Nikola ei tarttunut ojennettuun käteen.

"Will Zimmerman ja Kate Freelander, hauska tavata", Dániel sanoi toistaen nimet miten parhaiten taisi. Sitten hän pudisti päätään hymyillen. "Teillä amerikkalaisilla on niin vaikeat nimet!"

Will ja Kate vaihtoivat hämmentyneen katseen. Will oli tottunut tavaamaan sukunimeään hotellivirkailijoille, mutta tähän päivään asti hän ei ollut uskonut nimensä tuottavan ongelmia kenellekään, jonka nimi oli yhtä pitkä ja vaikeasti lausuttava kuin Dániel Alexivich Tymoshchukin.

"Istukaa alas, istukaa alas, tuon teille heti ruokalistan", Dániel tohkeili. "Työasioissako taas liikkeellä, Helen?"

Helen nyökkäsi. "Niissä hyvinkin. Kuinka vaimosi voi, Dániel? Kuulin, että hänen terveytensä oli huono."

"Kateryna voi nyt hyvin. Hänet leikattiin kolme kuukautta sitten. Raha on vähän huono, mutta me pärjäämme ja Danylo auttaa jos tarvitsemme apua."

Helen vastasi hymyyn ja istuutui alas. "Jos tarvitsette apua, kääntykää vain meidän puoleemme. Perheenne apu Sanctuarylle on ollut korvaamaton."

Dániel kiitteli vuolaasti, haki ruokalistat ja jätti tulijat miettimään, mitä he haluaisivat syödä.

Kate arkaili ja tilasi pizzaa, Henry päätyi borshkeittoon ja Helen tilasi itselleen varenikeja ja vastahakoiselle Nikolalle kasvissosekeittoa. Will, joka ei osannut päättää, päätyi myös varenikeihin.

Nikola, joka oli huomattavasti kiinnostuneempi viinilistasta, nosti katseensa ylös juuri, kun tarjouksia hakemaan tullut Dániel oli lähdössä.

"Beszél a magyar?" hän kysyi, mutta Dániel pudisti päätään.

"Ymmärrän hieman, mutta en juuri puhu. Isäni muutti tänne Unkarista. Mistä arvasitte, sir?"

"Etunimestäsi ja viinilistastasi. Paljon unkarilaista molemmissa. Tuo vielä Béres Tokaji Sárgamuskotály, 2008", Nikola vastasi, selvästi huomattavasti paremmalla tuulella kuin vielä hetkeä aikaisemmin.

"Kasvissosekeiton kanssa, sir?" Dániel kysyi selvästi hieman hämmästyneenä.

"Miksi ei?"

"Varmistin vain, että ymmärsin oikein. Tuon toki, sir."

"Tuo myös viisi lasia, Dániel", Helen paikkasi hymyillen.

Heti kun Dániel oli kuulomatkan ulkopuolella, Helen muistutti Nikolaa alkeellisten käytöstapojen ja hyvän ensivaikutelman merkityksestä.

Sanat kaikuivat kuuroille korville, mutta aikaisempi keskustelu avasi Katelle luontevan mahdollisuuden esittää näennäisviattoman kysymyksen: "Niin, sinähän olet syntyperältäsi unkarilainen?"

"Ei ole salaisuus, että vanhempani olivat serbejä ja että synnyin Itävalta-Unkarissa, joka, kuten tietäisit jos lainkaan tuntisit Euroopan historiaa, hajosi ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Unkari ja Tsekkoslovakia perustettiin, Tsekki ja Slovakia irtautuivat toisistaan myöhemmin, mutta huomattava osa entisen Itävalta-Unkarin alueesta muodosti Jugoslavian, ensin monarkistisen ja sitten sosialistisen, ja lopuksi Jugoslavian liittotasavallan, joka hajosi hiljattain. Yksi uusista valtioista on Kroatia, jonka alueella synnyinkotini sijaitsee."

"Huh, itäisen Euroopan historia on sekasotku", Kate sanoi. Hän nosti sormen huulilleen ja katsoi ylös miettiväistä teeskennellen. "Sinulla täytyy olla läjäpäin vanhoja passeja."

"Et uskokaan."

"Heh, siinä mahtaa olla selittämistä passintarkastuksissa! 'Herra on ikäisekseen hyvin säilynyt'! Millainen passikuva sinulla on?"

Nikola, jonka kärsivällisyys tämän asian tiimoilta oli loppunut jo Tsekkoslovakian hajoamisen paikkeilla, ojensi passinsa Katelle hieman ärtyneenä. "Katso itse. Lähtikö se vanha kommunisti hakemaan minun viiniäni Tokajista asti?"

Kate tosiaan oli käärme, ja viekkaampi käärme kuin miltä näytti. Will näki, kuinka hänen silmänsä liikkuivat vasemmalta oikealle, kun hän luki Teslan passiin kirjoitettuja tietoja ja epäilemättä painoi numeroita muistiinsa.

"Minun kuvani on kamalampi", Kate sanoi. Hän ojensi passin takaisin Nikolalle, joka otti sen vastaan edes huomaamatta, että oli juuri hävinnyt erän.

Will yskähti piilottaakseen hieman liian leveän hymyn. Hänen onnekseen Dániel toi lähes saman tien pöytään viinin, johon Nikolan huomio kiinnittyi, ja kun ruoka tuli pöytään, koko passiasia painui unohduksiin.

Kaikki nauttivat varsin maukkaasta ateriasta, jonka aikana Helen ja Dániel vaihtoivat uutisia eri maailmankolkista ja kuulumisia Dánielin perheestä sekä paikallisten epänormaalien tilanteesta. Dániel kieltäytyi ottamasta maksua ystäviltään, mutta Will näki, kuinka Helen pujotti paikallisen mittapuun mukaan suuren setelin lautasensa alle heti, kun Dánielin silmä vältti.


Perillä Slavuvitshissa Will koki positiivisen yllätyksen. Arkkitehtuuri oli epätavallisen modernia ja länsimaista. Harmaasta päivästä ja syksyn lehdettömistä puista huolimatta kaupunki onnistui luomaan siistin ja miellyttävän vaikutelman. Erityisen silmäänpistävää oli lasten suuri määrä katukuvassa. Ympärilleen katsoessaan Will kyllä näki pikkukaupungin, jollaisessa mielellään kasvattaisi omia lapsiaan, mutta osa hänen aivoistaan ei kyennyt unohtamaan faktaa noin viisikymmentä kilometriä Tsernobylin ydinvoimalasta.

Myös talo, jonka Helen oli onnistunut vuokraamaan, oli miellyttävä. Oranssiin taipuvalla punaisella ja keltaisella maalatun puutalon pihalla kasvoi mäntyjä ja pieniä puita, joiden Will arveli olevan omenapuita, muttei ollut varma. Mäntyjen välissä oli pieni lasitettu kasvihuone ja sen vierellä pieniä pensaita, tähän aikaan vuodesta tietenkin lehdettöminä.

Vaikka Will ei ollut nähnyt talosta kuin ulkokuoren ja eteisen, johon kaikki parhaillaan kantoivat laatikoita pakettiautosta, hän piti paikasta. Talon omistajilla, joiden kalusteet odottivat isäntäväen paluuta ulkomaankomennukselta, oli selvästi ensiluokkaisen käytännöllinen ja hieman kansainvälinen maku. Pienessä ulkoeteisessä oli kenkäteline ja pieni naulakko, suuremmassa eteiskäytävässä taas hyllyin varustettu syvennys hatuille ja hansikkaille. Puhelinpöytä oli näin matkapuhelinten aikaan tyhjä.

Ensitöikseen Will rullasi pois raidallisen räsymaton, jonka peitti eteisen lautalattiaa. Sitä ei sopinut sotkea kuraisilla kengillä.

"Minä varaan huoneen ensimmäisenä!" Kate vaati innokkaasti ja rysäytti kantamansa elektroniikkalaatikon keskelle eteisen lattiaa. Henry voihkaisi hiljaa, Nikola vain hymyili vinosti. Lautasellinen ruokaa oli tehnyt hänestä huomattavasti siedettävämpää seuraa, tai ehkä suurempana vaikuttajana oli viini.

"Valitan, Kate", Helen sanoi ja laski kantamansa laatikon lattialle. "Kaikille ei jää omaa makuuhuonetta. Me kaksi joudumme jakamaan, samoin Henry ja Will."

Asianomaiset purnasivat, mutta Helen teki siitä lopun nostamalla kätensä päättäväisesti eteensä.

"Yläkerrassa on ullakkotilojen lisäksi kolme huonetta", hän selitti. "Yksi suuri, joka on kai ajateltu perheen vanhempien makuuhuoneeksi, ja kaksi pienempää lapsille. Toinen niistä menee Nikolalle, ellei kukaan välttämättä halua jakaa hänen kanssaan. Minä ja Kate otamme toisen pienistä huoneista. Will ja Henry saavat suuren, koska täällä ei ole muuta paikkaa hänen tietokoneilleen, enkä välitä pystyttää niitä olohuoneen nurkkaan."

Jokainen päätti nopeasti, että jako voisi olla huonompikin. Silti Willin oli yritettävä.

"Entä alakerta?"

Helen pudisti päätään. "Mikäli haluat nukkua sohvalla tai kylpyhuoneessa, niin en minä sinua kiellä, mutta alakerta on periaatteessa täynnä. Meillä on eteisen, olohuoneen ja keittiön lisäksi kylpyhuone ja sauna, jotka vievät paljon tilaa. Lisäksi on kodinhoitohuone ja yksi työhuone, johon pystytämme laboratorion valmiiksi."

"Minä ehdotan", Nikola sanoi painokkaasti, "että muutamme myös kodinhoitohuoneen laboratorioksi. Kate saa leikkiä kotia jossain muualla."

"Hei!" Kate huudahti, mutta ei jatkanut, kun näki Helenin pudistavan päätään uudelleen.

"Ei, ellei se ole ehdottoman tarpeellista. Ensinnäkin haluan pitää rakennuksen mahdollisimman vähän epäilyttävänä siltä varalta, että esimerkiksi naapurimme kutsuvat itsensä kylään. Lisäksi, kuten ehkä huomaat, meillä ei ole mukanamme taloudenhoitajaa. Tällä komennuksella jokainen vastaa omista pyykeistään. Siivous-, tiski-, ja ruoanlaittovuorot voimme sopia vähän myöhemmin. On siis parasta pitää tilat kunnossa."

"Luota vanhoihin kommunisteihin, vanhoilla kommunisteilla ei ole pesuloita", Nikola mutisi, mutta päätti hyväksyä asian ainakin toistaiseksi, ja niin muutto pääsi jatkumaan.

Viiteen pekkaan laatikoiden siirtäminen autosta eteiseen ei ollut suurikaan urakka. Heti kun viimeinen laatikko kosketti maata, Kate säntäsi yläkertaan varaamaan huonetta itselleen ja Helenille.

"Nuoruuden tarmoa!" Helen sanoi nauraen. "Nikola, jos vain pärjäät jäljelle jäävän huoneen kanssa niin älä temppuile, koska jos temppuilet turhaan, niin siirrän sinut lauteille nukkumaan. Will ja Henry, katsokaa, että talo on jonkinlaisessa kunnossa ja pystyttäkää koneet. Kaikki tämä matkustaminen on vienyt jo liiaksi aikaa, haluan meidän olevan täydessä valmiudessa heti huomenna. Minä menen ostamaan ruokaa ja muita tarvikkeita. Mikäli jotain puuttuu, niin soittakaa."

Nikola seurasi Katea yläkertaan, mutta huomattavasti vähemmällä nuoruuden tarmolla. Will ja Henry puolestaan aloittivat talon tarkastamisen.

Eteisestä katsoen ensimmäinen ovi johti melko vaatimattomiin mutta ehjiin ja toimiviin wc-tiloihin, toinen oikealta kylpyhuoneeseen, joka vaikutti hiljattain remontoidulta. Lattia oli päällystetty valkoisilla, hieman siniseen taipuvilla laatoilla. Suihkukaappi oli tilava ja selvästi uusi.

"Luojan kiitos täällä on siivottu hyvin", Henry sanoi tyytyväisenä huomatessaan suihkukaapin lähes hohtavan puhtauttaan. Will nyökkäsi ja vilkaisi saunaa. Lauteet olivat vaaleaa puuta, löylykiulu- ja kauha olivat keskimmäisellä lauteella väärin päin käännettyinä. Sähkökiukaassa oli huimat kaksi säädintä, joiden merkinnöistä Will ei ymmärtänyt mitään.

Kolmannen oven oikealta kohdalla olivat portaat yläkertaan. Niiden vastapäätä pääsi suoraan kohtuullisen tilavaan olohuoneeseen, joka mukaili talon tyyliä. Lattia oli maalattua puuta, lasinen sohvapöytä seisoi neljän tukevan puisen jalan varassa ja sohvakalusto oli beigeä, jo hieman kulunutta kangasta. Sohvapöydän alla oli kori täynnä vanhoja ukrainankielisiä viikkolehtiä. Tv oli vanha kuvaputkilaite.

"Yh, tuo pitäisi viedä museoon", Henry sanoi nenäänsä nyrpistäen.

"Älä huoli, kaikki ohjelma on joka tapauksessa ukrainaksi... tai ei ainakaan englanniksi. Ja tuskin meillä on aikaa tuijottaa tuota laatikkoa kuitenkaan."

Henry ynähti myöntyvästi, hapuili käsiinsä kaukosäätimen ja totesi tv:n toimivaksi. Will ei kuitenkaan halunnut antaa hänen etsiä mahdollisesti näkyviä ei-ukrainankielisiä kanavia, joten matka jatkui nopeasti sisään keittiönperällä olevasta, kodinhoitohuoneeseen johtavasta ovesta.

Kuten moni muukin asia talossa, myös kodinhoitohuone yllätti Willin positiivisesti. Pesukoneen paikalla oli uusi pesutorni, jonka ohjauspaneelista löytyi enemmän nappuloita kuin MIR:n avaruusasemasta. Kuivauskaappia ei ollut, mutta huoneen läpi oli vedetty useita leveitä pyykkinaruja.

Ikkunan edessä oli pitkä pöytä ja sen vieressä runsaasti tilaa tyhjää tilaa liinavaatteille. Yksi kaapeista oli omistettu siivouskaapiksi, josta jo valmiina löytyivät kodin yleisimmät siivouskemikaalit, saavit, rätit ja mopit. Pölynimurissa ei ollut pussia, mutta kun Willin ja Henryn yhdistetyt ponnistelut eivät riittäneet sen mallin selvittämiseen, he päättivät pärjätä muutaman päivän ilman.

"Hienoin kodinhoitohuone, jonka olen koskaan nähnyt", Henry sanoi. "Näiden tyyppien täytyy olla rikkaita, Ukrainan mittapuulla."

Will, joka ei tiennyt paljonkaan Ukrainan mittapuusta, kohautti olkiaan. "Helenhän sanoi, että täällä on korkeampi elintaso kuin muualla maassa", hän vastasi ja kokeili kodinhoitohuoneesta ulos vievää ovea.

"Oho, tämä on auki", hän sanoi ja vilkaisi nopeasti pientä betonilaatoin päällystettyä oleskelutilaa. Näin syksyisin siellä ei juuri tehnyt mieli oleskella, mikä vuoksi puutarhakalusteet oli korjattu pois, mutta piha oli epäilemättä miellyttävä kesäisin.

"Pitäisiköhän meidän soittaa Helenille?"

Will pohti hetken, mutta päätyi kieltävään tulokseen: "Äh, miksi kukaan jättäisi kodinhoitohuoneen oven auki pahat mielessä? Eiköhän se ole vain unohtunut, kuitataan asia kunhan hän palaa."

Henry myöntyi, Will lukitsi oven ja kierros jatkui työhuoneeseen. Se oli huomattavasti kodinhoitohuonetta karumpi: ikkunaton, ja ainoat kalusteet olivat työpöytä ja työtuoli. Aiottuun tarkoitukseensa huone siis sopi erinomaisen hyvin. Will alkoi ymmärtää, miksi Helen oli valinnut tämän talon vaikka makuuhuoneiden määrä jätti toivomisen varaa.

Työhuoneen jälkeen kaksikko palasi kodinhoitohuoneen kautta keittiöön. Se oli huomattavasti kodinhoitohuonetta vanhanaikaisempi sekä sisustukseltaan että kalustukseltaan. Lattia oli ruskeaa kuvioitua muovimattoa, ruokapöytä ja sen ympärillä olevat penkit lakattua, jo hieman naarmuuntunutta puuta. Mikroaaltouunin ja sähköhella lisäksi keittiössä oli vanha puuhella, Willin ja Henryn arvioiden mukaan täysin toimintakuntoinen.

"Hyvä tietää siltä varalta, että meiltä menee sähköt", Henry sanoi hieman latteasti. "Voimme kaikki kerääntyä tämän ympärille hytisemään."

"Älä ole pessimisti", Will sanoi sähköhellan nappuloita väännellen. "Tämä on kunnossa, samoin jääkaappi ja pakastin."

"Yläkertaan?" Henry ehdotti, eikä Will väittänyt vastaan. Ystävänsä tavoin hänkin halusi nähdä huoneen, jossa viettäisi huomattavan osan lähitulevaisuudestaan.

Portaat olivat puuta ja narisivat hieman askelten alla. Välitasanteella Will pysähtyi, sillä näki ensimmäisen asian, josta ei talossa todellakaan pitänyt: oikeista pienin nuppineuloin seivästetyistä perhosista tehdyn taulun. Kunkin yläpuolelle oli kirjoitettu perhosen nimi ukrainaksi, alapuolelle lajin tieteellinen nimi. Kuivat kuolleet hyönteiset lepäsivät mausoleumissaan paksun lasin alla. Niitä katsoessaan Will tunsi välitöntä halua hävittää taulun.

"Hieno, vai mitä", Nikolan hämmästyttävän hyväntuulinen kommentti pakotti Willin palaamaan maan pinnalle. "Ullakolla asuu lepakko, älkää häiritkö sitä."

"Tuo tyyppi on iloinen kun rastas", Henry valitti, kun Nikola oli turvallisesti kuulomatkan ulkopuolella. "Se on hermostuttavaa"

"Mene ja tiedä, ehkä hän tuntee jotain sielunsukulaisuutta siihen ullakolla olevaan elukkaan", Will sanoi kiinnostumatta asiasta sen enempää. Mennyt matka painoi hänen jäsenissään, ja hän halusi asettua taloksi mahdollisimman pian.

"Muut saavat tarkastaa omat huoneensa, vilkaistaan me ullakko ja omamme. Mutta ollaan varovaisia siltä varalta, että joku lepakko on tosiaan jättänyt Teslan tapulin ja liihotellut ullakolle. Täällä päin on paljon rabiesta."

Kielikuva kohotti pienen hymyn Henryn huulille, mutta ullakon oven hän avasi silti erittäin varovasti. Kun hän ei löytänyt raivotautista hirviölepakkoa päästään, hän uskaltautui astumaan sisään ja vilkaisemaan tilaa.

Ullakko oli tyhjä lukuun ottamatta pahvilaatikoita, muutamaa peitettyä huonekalua ja mainittua eläintä, joka torkkui omalla seinällään, hälinää hieman kavahtaen mutta harmittomana. Koska kaikki näytti olevan kunnossa, Will ja Henry päättivät jättää lepakon rauhaan ja siirtyä omaan huoneeseensa, jossa heitä odotti pieni mutta harmittava havainto.

"Yksi sänky", Henry sanoi.

"Ja korkeintaan 60 senttiä leveä", Will täydensi. "Missä helvetissä sinä nukut?"

"Kysymys kuuluu", Henry sanoi painokkaasti, "että missä sinä nukut, koska minä nukun täällä."

"Minä sanoin ensin?" Will ehdotti hieman ponnettomasti. "Äh, hyvä on, minä otan toistaiseksi sohvan. Se oli ihan mukavan näköinen, mutta pistä mieleesi, että tämä järjestely ei ole pysyvä."

Henryn piittaamattomasta vastauksesta Will tiesi, että nukkuisi sohvalla, kunnes saisi oman patjan.

"Tuodaan tavarat ylös saman tien", hän ehdotti. "Jos meidän on tosiaan oltava huomenna valmiina, niin meillä menee koko loppupäivä tässä. Minä tahdon aikaisin nukkumaan. Kaadun sänkyyn, no sohvalle, ja nukun kuin tukki koko yön. Matkustusväsymyksen ainoa hyvä puoli. Kun on niin väsynyt, että voisi nukahtaa milloin väin, pääsee helposti kiinni uuteen vuorokausirytmiin!"


Kun Will vihdoin pääsi nukkumaan, hän tosiaan kaatui sohvalle vakaana aikomuksenaan nukkua siihen asti, että muiden liikkeet talossa pakottaisivat hänet hereille seuraavana aamuna. Mutta kun hän heräsi keittiöstä kuuluviin ääniin, olohuoneen verhojen raosta näkyvä maisema oli yhä öinen ja Will tunsi nukkuneensa korkeintaan kolme tuntia. Pikainen vilkaisu kelloon osoitti syynä olevan sen, että kello oli vain vähän yli kaksi yöllä, ja että Will tosiaan oli nukkunut noin kolme tuntia.

Kodinhoitohuoneen auki ollut ovi palasi Willin mieleen, joten hän tukahdutti halunsa sännätä keittiöön ja huutaa jotain siihen suuntaan kuin kuka helvetin idiootti möykkää täällä tähän aikaan tai anna kun minä hakkaan kattilankansia yhteen, koko talo ei ehkä vielä herännyt. Sen sijaan hän nousi mahdollisimman äänettömästi jaloilleen ja hiipi eteiseen kiroten mielessään, koska ei ollut edes muistanut mainita kodinhoitohuoneen ovesta muille.

"Olisi pitänyt arvata", Will lipsautti spontaanisti huomatessaan, että kolistelija oli täysissä pukeissa oleva Nikola, jolla oli kädessään puolitäysi lautasellinen kylmää porkkanasosekeittoa.

"Hmm? Jos kuljeksit ympäri taloa keskellä yötä, William, laita edes jotain päällesi", hän sanoi, avasi mikroaaltouunin luukun ja laittoi illallisensa tähteet lämpenemään.

Will varmisti, että hänellä oli sentään kalsarit jalassaan. Tulos oli positiivinen.

"Anteeksi jos häiritsen esteettistä silmääsi, mutta mitä helvettiä sinä teet täällä tähän aikaan?" hän kysyi hieman tuohtuneena.

"Syön tietenkin."

"Tietenkin", Will toisti ontosti. "Kahden aikaan yöllä, kun meidän täytyy herätä huomenna aikaisin. Eikö sinun pitäisi olla nukkumassa?"

"Nukun kun nukuttaa, syön kun on nälkä", Nikola sanoi huomattavasti kipakammin kuin Will oli odottanut. "Ja nyt minulta meni ruokahalu, kiitos sinun."

Will tuijotti hetken yläkertaan marssivan Nikolan perään, mutta kun mikroaaltouuni alkoi piipata, hän kiirehti painamaan stop-näppäintä. Hetken hän harkitsi syövänsä ruoan yöpalaksi, mutta haalea porkkanasosekeitto osoittautui niin ällöttäväksi, että hän ei kyennyt laittamaan sitä suuhunsa.