Noin~ Tässä olisi sitten se ensimmäinen varsinainen luku! Ei tästä sitten sen enempää...
Osoite oli oikea. Hän oli tarkistanut sen moneen kertaan. Se rakennus nimittäin ei poikennut muista kovin paljoa, vaikka olikin korkea. Hyvin hän olisi saattanut erehtyä, sen verran harmaa kaupunki New York oli. Lavi nyökkäsi ovimiehelle ilmeettömänä, ja asteli ovista sisään, yllättävän rentona. Jännittyneisyys oli pahe, josta hänen oli kovin vaikea päästä eroon.
Sisällä oli tosi valoisaa. Kuinka monta lamppua katossa saattoi olla? Katsotaanpas, viisikymmentä, viisikymmentäkaksi… Hänen laskutoimituksensa keskeytyi askeleiden kopinaan. Käytävällä häntä vastaan tuli ehkä vajaa kolmekymppinen mies. Tyylikäs puku, hiukset laitettu. Ihme, kun ei meikkiä naamassa. Kengissä oli korkoa enemmän kuin kolme senttiä. Voi Luoja, kuinka toinen oli lyhyt.
"Sinä olet se uusi, joka palkattiin malliksi?" mies varmisti, pää kallellaan ja vino hymy naamalla.
"Olen", Lavi vastasi.
"Paperit?"
Kysymys ei ollut odottamaton. Papereita kysyttiin nykyään kaikkialla, kun ihmisen identiteetin varastaminen oli tehty kovin helpoksi. Hän ojensi miehelle povitaskusta henkilöllisyystodistuksen. Väärennetyn, totta kai. Sukunimi oli vaihdettu, samoin kansallisuus ja syntymäaika (päivämäärä ja kuukausi vain, ikänsä hän sai pitää). Etunimensä hän oli pitänyt samana, muuten olisi mennyt liian monimutkaiseksi.
Aikansa papereita syynättyään mies antoi ne hänelle takaisin, ja tutkaili puolestaan nyt ulkokuorta entistä tarkemmin. Ihme kun ei jollain skannauslaitteella käynyt läpi.
"Aika hyvältä näyttää tässä vaiheessa. Minä olen Jackson, oikein hauska tavata", mies vihdoin sanoi, ja väläytti vähän leveämmän hymyn. Se toi Lavin mieleen Pepsodent -mainoksen. Jackson viittasi hänet mukaansa, joten ei auttanut kuin seurata. Kaiuttimista kuului jokin kappale, jonka hän muisti joskus kuulleensa. Erikoista, usein muualla tehtyä ei kuullut Israelissa. Heillä kaikkialla soivat useimmiten vain oman musiikkiteollisuuden tuotteet.
Jos valoja oli aulassa ollut paljon, täällä ne sokaisivat. Niitä oli vähemmän, mutta kamalan kirkkaita ne olivat. Salamavalo räpsyi vähän väliä. Ei siinä mitään, kyllä niihin tottui. Lavi vilkuili ympärille. Alfredia ei ainakaan vielä näkynyt missään. Joko tämä oli muualla tai tuli myöhemmin tänne. Ehkä vaihtamassa vaatteita kuvauksia varten, niin kuin hän hetki sitten. Toivon mukaan kuitenkin ilmestyisi pian. Jackson repäisi hänet pian huoneesta muualle.
"Sinut pitää saada kuntoon näin aluksi", hän selitti. Lavi kohotti vähän kulmiaan. Toivon mukaan hän ei saisi naamaansa aivan täyteen meikkiä…
Siinä huoneessa oli myös hyvä valaistus. Ja useampi peili. Tarvikkeita oli mieletön määrä. Hän ei ollut ikinä osannut kuvitella, että maskeeraajat tarvitsisivat niitä niin paljon. Jackson istutti hänet yhden peilin eteen, ja vaihtoi pari sanaa yhden työntekijän kanssa. Varmaan kertoi, mitä piti tehdä. Ei hän tiennyt. Ne puhuivat niin törkeän hiljaa. Lopulta Jackson katosi siitä paikaltaan jonnekin, ja hän jäi käytännössä katsoen kahden sen työntekijän kanssa.
"Vai sellaista. Sitä ollaan siirrytty toisiin töihin, Hershey?" ääni sai hänet jähmettymään paikoilleen. Se oli hyvin tuttu. Ja tämän äänen omistaja vieläpä tiesi hänen nimensä. Ja oli puhunut hänelle arabiaa. Hän vilkaisi peiliin. Hänen omien kasvojensa lisäksi sieltä tuijottivat takaisin toiset, joiden hymy oli jokseenkin mielenvikainen.
"Samaa voi sanoa sinustakin, Nazemi. Kotirotta tuli vihdoin kolosta pois", hän vastasi, myös arabiaksi. Karim Nazemi kohotti piirroshahmomaisesti vasenta kulmaansa. Hän oli jonkin verran Lavia lyhyempi, ja kovin nuorelta vaikuttava, ulkonäöltä veikaten alle kaksikymppinen. Kovin laiha myös. Edestä liian pitkät (ja takaa paljon lyhyemmät) hiukset hän oli näköjään vaihteeksi selvittänyt siitä kamalasta sotkusta. Tai sitten päälaelta löytyvä huivi piti ne ojennuksessa. Otsan arpea ei näkynyt hyvin. Meikillä peitetty.
"Voi, mutta en minä lisätienestien toivossa tätä työtä tee. Mutta kerrohan, oliko kovinkin hauskaa asentaa pommi pikkuveljeni puhelimeen?" hän oli madaltanut ääntään viimeisen virkkeen kohdalla huomattavasti. Tietenkin, koska tilassa oli muitakin, jotka tosin tuskin ymmärtäisivät arabiaa. Musiikki oli myös hyvä apu tähän.
"Voi kyllä oli, erittäin hauskaa", Lavi vastasi ivallisena.
Hän muisti sen tapauksen oikein hyvin. Eihän siitä ollut kuin muutama kuukausi. He olivat molemmat olleet melkein paikalla silloin, kun Karimin pikkuveli Rajan oli kohdannut loppunsa. Ei ollut mikään helpoin tehtävä saada tämän puhelinta käsiinsä, joten Lavi oli ollut tulokseen erittäin tyytyväinen. Karim taas ei ollut. Mikä ei yllättänyt ketään.
"Vai niin… mutta, mitä sinä täällä teet?" viimeksi mainittu kysyi, ja tuijotti häntä tuimasti peilin kautta. Lavi tuhahti.
"That's not in your business. Mutta älä huoli, en minä sinua jahtaa. Vaikka ajatus sinun räjäyttämisestäsi onkin erittäin houkutteleva", hän vastasi. Iranilainen naurahti.
"Harmi. Sittenhän minä vahdin sinua turhaan", hän totesi, "vaikka voisinhan minä kostaa."
Tulihan se sieltä. Myönnetään, Lavi oli odottanut tuota lausetta koko keskustelun ajan. Se taas johtui yksinomaan hänen vainoharhaisuudestaan. Sille ei voinut mitään. Se oli ja pysyi, vaikka kaikki muu hänestä katoaisikin. Pakko oli olla varuillaan, kun kerran agentin töissä oli.
"No niin, jos palattaisiin esittämään. Lopeta se mutristelu, muuten minä saatan tehdä virheen tässä, eikä siitä tykkää kukaan, jos sievässä naamassasi on väärää sävyä", Karim kehotti. Israelilainen huokaisi, mutta rentoutti kuitenkin kasvonsa. Ei auttanut kuin luottaa siihen, ettei toinen vetäisi asetta esiin.
Loppujen lopuksi hän tosiaan selvisi hengissä siitä kiduttavan pitkästä ajasta, jonka hän joutui Karimin kanssa viettämään. Onneksi mokoma tosiaan ei tehnyt mitään virhettä, eikä yrittänyt tappaa häntä. Silti, Lavi koki sen hetken hyvin autuaaksi, kun Jackson tuli kiskomaan hänet takaisin siihen kuvaushuoneeseen. Nyt siellä tuntui olevan tuplasti enemmän porukkaa kuin aikaisemmin. Ja pian hänen silmiinsä osui eräs henkilö. Juuri se, ketä varten hän oli tänne tullut.
"Alfred!" Jackson kiekaisi hänen vierestään. No, se tuli pienenä yllätyksenä. Mainitun korvan huudahdus ainakin tavoitti, sillä tämä kääntyi ympäri ja harppoi kaksikon luokse.
"Huomentapäivää", hän tervehti ja hymyili leveästi.
"Huomenta vain sinullekin. Tässä on uusi kollegasi, Lavi Taylor."
Hitto, kuinka hän inhosikaan sitä typerää sukunimeä. Kuka idiootti sen oli hänelle keksinyt? Se oli naisen etunimi! No joo, ja sen Twilight – näyttelijän, Taylor Lautnerin. Lavi jätti kuitenkin mielessään kiroamisen vähemmälle, kun huomasi Alfredin kiinnittävän huomionsa kokonaan häneen.
"No terve! Minä olen Alfred Jones, tosin sinä varmaan tiesit jo", amerikkalainen sanoi ja ojensi kätensä. Lavin oli kyllä pakko myöntää, että toinen oli luonnossa aivan yhtä komea kuin siinä mainoksessa, jonka oli nähnyt. Eikä niitä hampaitakaan ollut kukaan käsitellyt.
"Näin sattuu olemaan…" hän mumisi vastaukseksi ja tarttui toisen käteen. Pienellä yrityksellä hän sai jopa väännettyä naamalleen jonkin etäisesti hymyä muistuttavan. Ärsyttävää tosin oli se, että toinen oli häntä pidempi. Alfred ei näyttänyt hirveästi välittävän hänen pienestä myrtyneisyydestään. Ehkä tottunut siihen, ehkä syy oli aivan toinen. Tai sitten tämä oli ääliö, mikä ei ollut lainkaan mahdotonta.
"Hoi, teitä kaipaillaan tuolla noin", Jackson nykäisi kumpaakin hihasta ja osoitti kuvauspaikkaa kohti. Heitä molempia? Lavi kurtisti vähän kulmiaan. Hän työskentelisi yhdessä kohteensa kanssa? Toisaalta ei se ehkä huono asia ollut, päinvastoin. Se oli hyvä keino päästä lähelle. Alfred virnisti leveästi.
"Menkäämme!"
Lavi oli aina luullut, että inhoaisi huomion keskipisteenä olemista. No ei hän siitä hirveästi pitänyt. Mutta, vähitellen hän kuitenkin huomasi rentoutuvansa aina kuva kuvalta siinä salamavalojen ristitulessa. No joo, aluksi hän oli ollut aivan kauhuissaan, kun oli kuullut joutuvansa tähän työhön. Mutta kyllä se siitä väistyi. Sentään hänen ei ainakaan tällä kertaa tarvinnut hymyillä.
Alfred hänen vieressään näytti olevan kuin kotonaan. Tällä kertaa tämä ei hymyillyt, mutta uskomattoman seksikkään ilmeen tämä oli naamalleen vetänyt. Se oli juuri sellainen, joka aiheutti nenäverenvuotoa. Lavi ei voinut olla miettimättä, millaiselta toisen kasvot näyttäisivät, kun tämä olisi kuollut. Olisivatko ne kauhistuneet? Ilmeettömät? Jotain muuta? Mietintä katkesi siihen, kun joku huomautti hänelle jotain. Tuli kiire korjata ilme äkkiä normaaliksi. Alfred vilkaisi häntä.
"Don't worry, they'll edit the pictures."
Että näin, olkaapas hyvät. Eräs vieras hahmo on jälleen astunut keskuuteemme. Karim edustaa siis Irania, hänet omistaa Ven/Vilma N. Iranissa ei muuten oikeastaan puhuta kauheammin arabiaa, mutta kyllä Karim nyt sitä osaa tietenkin. Ja näin typeränä faktana, "Iranin valtio on kieltänyt takatukan".
Tuosta alussa mainitusta musiikkiasiasta sen verran, että Israelissa oikeasti tehdään tosi paljon musiikkia, eikä siellä muiden maiden artisteja kauheasti kuule. Siellä itse ollessani ainoa kappale, jonka tunnistin, oli Spice Girlsin Wannabe, joka kuului jossain kaupassa.
Eipä minulla sen kummempaa, yritän pitää kohtuullisen nopean päivitystahdin.
Liibooboo: Kiitos paljon~ Alfredin kohtalo on toistaiseksi auki, mitä vain voi käydä...ehehe...
Swissy-chan: Kiitos~ OC-hahmoja nyt ei ainakaan puolella esiinny kauheasti, mutta tuolla foorumilla, jossa aikaani vietän, niitä kyllä löytyy :D Mutta, minäpä niitä olen päättänyt vähän tännekin tuoda.