Otsikko: Romeo & Julia III, Onni on
Ikäsuositus: K-13
Tyylilajit: Draama, romantiikka, synkistely
Paritukset: Lily/Severus
Hahmot: Pysytellään nyt niissä samoissa!
Varoitukset: Potterin ego tahriintuu vielä enemmän.
Tiivistelmä: Evangelien teki Severukselle hyvin vaikean lupauksen, ikuisen onnen lupauksen. Evangelien oli myös aikeissa pitää lupauksestaan kiinni, mutta siitä tuleekin vain yhä vaikeampaa.
...
~Ihan erityisesti omistettu Viltsulle, sillä nyt tarinassa heijastuu pala omaa elämääni.
...
...
Romeo & Julia III
Onni on
Viiden vuoden aikana Tylypahkassa oli syntynyt kolmiodraamaa kahden rohkelikon ja yhden syrjityn luihusen välille. Severus oli hullun ihastunut Lilyyn ja itse asiassa Evangelien saikin kuulla Lilystä ja tämän tekemisistä päivittäin. Sama kohtalo oli Kelmeillä, joille James raportoi koko ajan Lilyn ja tämän ystävättärien puuhia. Valitettavasti Evangelien kuului myös Lilyn ystävättäriin ja Severus saikin yleensä tietää useimmat uutiset ilman kummempia vakoilusessioita tai väijytyksiä. Jamesilla asiat eivät olleet yhtä hyvin, sillä hän joutui lähettämään Kelminsä ylimääräisiksi korviksi kuuntelemaan Lilyn puheita. Evangelien kesti poikien lapsellisen käytöksen suunnilleen yhtä hyvin kuin Lilykin...
-Peetteeeer! Lily kiljui kurkku suorana, Nyt pois tai tapan sinut!
Lilyn kasvot olivat punaiset raivosta ja hänen silmissään paloi myrkyllisen vihreä tuli. Hänen käsivartensa olivat liimaantuneet kylkiin saaden hänen huutoonsa sekä olemukseensa lisää voimaa. Lily tosiaan osasi olla pelottava, siis jos tätä ei tapahtuisi päivittäin Evangelienkin olisi kauhusta kankea. Peter taisi olla ainoa joka säikähti Lilyn kimeää kiljuntaa ja hän häipyikin niin nopeasti kuin vain mahdollista. Tytöt katsoivat, kun Peter tallusti pois, ja jatkoivat sitten keskusteluaan.
-Mitä uutta Severuksesta? Lily kysyi samalla vilkuillen ympärilleen ylimääräisten korvaparien varalta.
-Niin kuin aina, Evangelien naurahti ja näytteli Severusta, Lily! Olen Severus ja hulluna sinuun, nyt minä sulan ihmeellisyydellesi!
Sitten Evangelien vajosi maahan teeskennellen sulavansa Severuksen tavoin. Lily alkoi kikattaa niin, että kaikki suuttumus hävisi hänen kasvoiltaan ja se sai Evangelieninkin paremmalle tuulelle.
Evangelien vakavoitui ja kysyi Lilyltä katsoen tätä merkitsevästi: Severus vain James?
Lilyn kasvoille levisi kummastunut ilme. Oli hetken jännittynyt hiljaisuus, kun Evangelienin vihreät silmät kohtasivat Lilyn vihreät silmät kiusallisen kysyvästi.
Lily laski katseensa ja huokaisi: -Ottaisin mielummin Severuksen, vaikka ei hän olekaan mikään suosion huippu.
-Minäkin, Evangelien lipsautti, mutta hän tajusi liian myöhään, mitä oli mennyt sanomaan, Ei kun siis minä vaan... En minä tiedä!
-Saathan sinä olla hänen ihastunut, jos tahdot, Lily sanoi.
-Mutta kun en saa! Evangelien parkaisi, Minä lupasin hänelle, että...
-Mitä sinä lupasit hänelle?
-Lupasin ikuisen onnen, Evangelien tokaisi lakonisesti, sinun kanssasi. Ei hän minusta välitä, oikeasti.
-Piristy! Lily taputti Evangelienia selkään, Eva, olet hänen paras ystävänsä.
-Niin ystävä. Minua kiusataan silti yhtä paljon kuin häntäkin, Evangelien murehti, Hänestä ei tulisi minun kanssani sen onnellisempi. Olisin nimittäin erittäin itsekäs, jos ottaisin hänet. Kuten tiedät Severus on Prinssien suvun perillinen.
-No, jos sen noin ajattelee... Lily mietti, Mehän silti puolustamme häntä, vaikka mitä tapahtuisi. Eikö niin?
-Se on varma! Evangelien ilmoitti määrätietoisesti, Annetaan hänelle aikaa. Kyllä se siitä.
-Niin, Lily henkäisi unelmoivasti.
...
...
Alkupisteessä
Oli kulunut vuosia ja kaikki olivat jo valmistuneet Tylypahkasta. Severus oli onnellinen, ja niin oli Evangelienkin, ainakin toistaiseksi. Evangelienin ihastuminen Severukseen oli hiljalleen muuttunut rakkaudeksi, joka sai Evangelienin sydämen vuotamaan verta aina, kun hän ajatteli Lilyä ja Severusta. He olivat menneet naimisiin onnellisena parina ja nyt heillä oli jo vajaan vuoden ikäinen poika nimeltä Harry. Evangelien oli sentään päässyt kummitädiksi ja se riitti hänelle, vaikka hänen sydämensä olikin pahasti arvilla. Evangelien oli kuunnellut Severuksen selostuksia Tom Valedron aikeista suojella Harryä sielunkumppaninaan ja rehtori Demledoren pakkomielteestä valtaan ja ynnä muuta sellaista, vaikka vallanpitäjien touhut eivät häntä oikeastaan kiinnostaneet. Evangelien sai viikottain Severukselta kirjeitä, joissa hän kertoi Harrysta ja siitä, kuinka Harry piti Tomista. Ne kirjeet saivat Evangelienin hetkeksi unohtamaan sen sydäntään raastavan kaipuun ja ikävän, jota hän tunsi Severusta kohtaan. Suunnitelmat Dumledorea vastaan veivät kuitenkin Severuksen, ja Dumledoren havaitessa ne Severus menetti koko perheensä. Se tuhosi Severuksen ja samoin Evangelienin, joka tunsi pettäneensä lupauksensa. Lupauksen, joka oli antanut Evangelienille vapauden.
Evangelien oli taas samassa tilanteessa kuin alussakin. Hän pakkasi pitkästä aikaa tavaroitaan lähteäkseen Tylypahkaan pikkuisen kymmenenvuotiaan hahmossa. Kaikki se kauneus oli hävinnyt siitä hetkestä, vaikka asiat olivatkin näennäisen samalla tavalla. Ilman Lilyä ja Severusta ei ollut enää mitään eikä mikään tuntunut enää miltään. Edes yksi Jamesin nerokkaista herjoista olisi nostanut Evangelienin mielialaa huomattavasti, mutta ei niitäkään nykypäivänä kuullut. Tyttö kaivoi koulupukunsa taskusta kymmeniä vuosia vanhan etsintäkuulutuksen ja taitteli sen auki. Evangelien tunnisti kuvasta itsensä, mutta alla nimen tilalla lukikin Syytön. Valitettavasti hän ei todellakaan tuntenut itseään syyttömäksi, sillä se lupaus vuosien takaa painoi kuin kivi sydämellä.
Kantaen järjetöntä lupaustaan taakkanaan Evangelien nousi oppilasmassojen ympäröimänä junaan ja valitsi sen paikan, jossa oli istunut aina Severuksen ja Lilyn kanssa. Siellä he olivat keskustelleet koko matkan jakaen keskenään elämän ilot ja surut. Sen kerran Evangelien oli tuntenut oikeasti elävänsä ja kuuluvansa yhteiskuntaan sekä maailmaan, joka sitä ympäröi. Ennen tyhjä penkkien rivistö oli nyt täyttynyt oppilaista, joiden joukkoon Evangelienin täytyi vaivoin ahtautua. Vaikka juna oli täysi ja tunnelma siellä melko yhtenäinen, Evangelien oli ainoa, joka tunsi olonsa ulkopuoliseksi. Hän sulki silmänsä ja kuvitteli tyhjän vaunun, jossa olivat vain hän ja Severus, hänen sielunkumppaninsa. Evangelien alkoi heti unelmoida heistä onnellisina ja toivoi saavansa puhua Severukselle mahdollisimman pian. Evangelien tekisi ainakin Severuksesta onnellisen ja olisi valmis antamaan kaikkensa. Hän olisi valmis tuhlaamaan elämänsä ja vapautensa onnelle. Evangelien tekisi tämän kaiken vain rakkaudesta eikä kukaan enää kyennyt sitä tunnetta kyseenalaistamaan.
Kuten aina, niin nytkin järjestettiin kestit ja oppilaat lajiteltiin tupiin. Nyt oli Evangelienin vuoro ja hän toivoi Luihusta, sillä siellä hänellä olisi vielä edes muisto Severuksesta. Evangelien meni paikalleen ja keskittyi Dumledoren puheeseen, joka aloitti synkimmän lukuvuoden Evangelienin koko elämän aikana.
-Tahdon heti ensimmäisenä toivottaa uudet oppilaamme tervetulleiksi! Tänä vuonna riveihimme on liittynyt uusi opettaja, Dumledore sanoi herättäen Evangelienin kiinnostuksen, Tässä on uusi Luihusen johtaja ja liemimestari professori Severus Kalkaros!
Severus tuli esiin suuren salin varjoista ja istui paikalleen muiden opettajien seuraan. Dumledoren puhe jatkui yhä, mutta suru oli sumentanut Evangelienin mielen niin, ettei hän enää kuunnellut. Evangelien vain tuijotti Severusta, joka yritti peittää tuskaansa ja onnistuikin siinä erittäin hyvin. Ainoastaan Evangelien tunsi sen ilman raskaassa värähtelyssä heidän välillään. Hänen oli tehtävä jotakin tälle, mitä tahansa. Tuska Severuksen tyhjissä silmissä teki tunteesta vielä vahvemman. Oppilaiden suosionosoitukset olivat kaikonneet ja kaikki Evangelienin ympärillä tahriintui hänen ja Severuksen yhteiseen pelkoon ilman nimeä. Se oli pelko siitä, että kaikki loppuisi ja olisi ohi liian aikaisin, vaikka nyt oli jo liian myöhäistä pelätä kuolemaa.
Kestien jälkeen Evangelien odotti salin tyhjenevän ja meni sitten Severuksen luokse. Kun hän tuli siihen, Severus katsoi taas tummilla silmillään pelkkää tyhjää ja oli kuin ei huomaisikaan.
-Severus? Evangelien kysyi hiljaa ja anteeksipyytävästi hieman katuva sävy äänessään.
-Professori Kalkaros, sinulle! Severus kivahti ja kiinnitti huomionsa pöydän päähän ilmestyneeseen tyttöön, Nykyään...
-No, professori Kalkaros, Evangelien puhutteli opettajaansa, Toivon niin, että voisin auttaa jotenkin.
-Kun et vaan voi, Severuksen oli mahdoton pitää kalpeat kasvonsa täysin ilmeettöminä. Evangelienin kanssa hänen tunnemuurinsa murtui ja Severus melkein puhkesi kyyneliin.
-Hän on kuollut ja Harry on viety! Severus huusi tuskanhuutonsa niin, että koko sali kaikui.
Evangelieninkin silmiin kirposivat kyyneleet: -Otan osaa.
-Ei se riitä! Severus itki käsiinsä, Sinä et riitä...
Severuksen viimeiset sanat häilyivät ilmassa sanomattomina, mutta kumpikin tiesi mitä ne tarkoittivat. Ne tarkoittivat, että ystävyys oli ohi ,ja se mitä ystävien välillä oli ollut oli nyt poissa. Evangelien laski kätensä Severuksen olkapäälle tuttuun tapaan lohduttaakseen.
-En ole Lily ja ehkä et halua edes nähdä minua enää, Evangelien sanoi lohduttavasti, mutta haluan sinun silti tietävän, että olen aina välittänyt sinusta ja...
Evangelienin lohdutuspuhe keskeytyi, kun Severus otti tämän käden omien käsiensä väliin katsoen samalla Evangelienia itkuisilla silmillään.
-Älä sano mitään, Severus pyysi ja painoi Evangelienin käden hellästi pöytää vasten, Tämä oli tässä. Jätä minut nyt yksin.
Evangelien kääntyi kannoillaan ja lähti kävelemään. Oven suuhun päästyään hän vielä vilkaisi Severusta kaihoisasti ja jatkoi siitä mitä oli ollut sanomassa ennen kuin Severus oli lähttänyt hänet pois.
-Aioin vaan sanoa, että olen aina rakastanut Teitä, professori Kalkaros, Evangelien tokaisi ja katosi tyrmiin vievään portaikkoon.
...
...
