Juu, osaan kirjoittaa xD Kiitos UtaChanille ja Colorful Blackille. Siellä tosiaan oli hieman virheitä. Siis, Tino tosiaan asuu KAKKOS asuntolassa, vaikka kummallista kyllä astuikin kolmosrakennuksen ovista sisään. Leikitään että bad thouch trio oli vaihtanut numerot xD Ja juu, Tino on tosiaan yhtä herkku kuin suklaa keksi, joten on luonnollista, että hän on keksitason luokkaa. Luin tämän keksi-kommentin kouluni kirjastossa ja repesin kyllä ihan täysiä. Kaikki kyyläsivät… Mutta joo. Sain tosiaan toisen luvun näin nopeasti valmiiksi, mikä on suoraan sanottuna ihme. Yleensä menee jopa viikkoja että saan kirjoitettua jotain ja vieläpä näin pitkän osan. Mutta eikös se olekin vain hyvä juttu? Älkää silti odottako näin nopeita päivityksiä jatkossa. Kakkos osan pariin siis mars -

.

.

Berwald pysähtyi huoneen 309 eteen ja osoitti sitä peukalolla.

"Tämä on sinun. Kämppiksesi voi tosin olla ulkona.", hän arveli ja koputti oveen. Ensin ei kuulunut mitään, mutta sitten ovi avautui ja heidän edessään seisoi poika jolla oli berwaldin tavoin vaaleat lyhyet hiukset ja silmälasit, mutta oli tätä huomattavasti lyhyempi. Poika katsoi kauhistuneena pitkää poikaa edessään.

"O-oletko sinä minun uusi kämppäkaverini?", hän kysyi varovaisesti Berwaldilta. Berwald pudisti päätään ja osoitti Tinoa. Tino hymyili pojalle, joka näytti rentoutuvan heti.

"Hei. Minä olen Tino."

"Hei", silmälasipäinen poika vastasi. "Minä olen Eduard. Kiva saada vihdoin kämppis.". Hän avasi oven selälleen ja kutsui Tinon peremmälle. Tino kurkisti sisään. Huone oli ihan mukava. Ei se ihan valtava ollut, mutta sentään siellä mahtui kääntymään. Se oli ilmeisesti tarkoitettu neljälle hengelle, sillä siellä oli kaksi kerrossänkyä joista toisella oli epäilemättä Eduardin läppäri. Huoneessa oli myös kaksi kirjoituspöytää ja neljä kaappia. Väritys huoneessa oli aulan tavoin tummaa puuta. Berwald jäi seisoskelemaan ovensuuhun vaivaantuneena. Eduard selvästikin pelkäsi häntä, joka ei sinänsä ollut uutta. Moni karttoi Berwaldia, koska tämä oli hieman muita pidempi, eikä puhunut paljoa.

"Tino.", hän kutsui poikaa ja Tino tulikin käytävälle takaisin.

"Anteeksi, tule toki sisään sinäkin.", Tino sanoi auliisti ja Eduard hänen takanaan vinkaisi tuskin kuuluvasti. Berwald päätti päästää aran pojan pälkähästä ja poistua paikalta.

"Sori, mutta pitää mennä.", hän sanoi Tinolle, joka näytti vähän harmistuneelta. Sitten hän muisti. "Ai niin. Alexhan pyysi sinua tulemaan iltapalalle meidän kanssa. Tuletko? Kämppäkaverisikin on tervetullut.", hän vielä lisäsi kohteliaana. Eduard näytti hämmästyneeltä, että hänetkin kutsuttiin. Varsinkin sen jälkeen kun hän oli aika läpinäkyvästi yrittänyt peitellä pelästystään.

"Käy minulle.", Tino sanoi ja kaivoi repustaan pienen muistivihkon ja kuulakärkikynän. Hän raapusti kännykkänumeronsa siihen ja ojensi pitkälle pojalle. "Tässä on numeroni. Tekstaa tai soita missä tavataan ja milloin.". Berwald otti numeron ja heilautti kättään. Hän lähti iloisesti omaa asuntolaansa kohti, joka oli kolmosasuntola. Hän tallensi Tinon numeron ja hymyili itsekseen. Tino oli tosi mukava tyyppi ja hän oli aika söpö. Berwald pysähtyi äkisti aulan puolivälissä tuohon ajatukseen. Mitä hän oikein ajatteli. Hän oli päättänyt, ettei enää koskaan ajattelisi noin kenestäkään. Ei sen jälkeen mitä tapahtui hänen kanssaan. Berwald katsoi Tinon kirjoittamaa numerolappua. Tino oli söpö ja piste. Ei enempää eikä vähempää. Niinä hyvineen Berwald astui kolmosasuntolan ovista sisään.

Huoneessa 309 Tino teki tuttavuutta huonekaverinsa kanssa, samalla purkaen laukkujaan jotka oli tuotu aiemmin huoneeseen.

"Olet siis puoliksi virolainen", Tino kysyi ja Eduard nyökkäsi.

"Synnyin Virossa, mutta äidin kuoltua, muutimme isän kotikunnille tänne Suomeen, kun olin viiden vanha", Eduard kertoi, että oli sittemmin asunut monissa maissa isänsä työn takia. Muutamia kuukausia aina eri valtioissa. Lopulta Eduard oli saanut tarpeekseen sellaisesta rauhattomasta elämästä ja muuttanut taas Suomeen isovanhempiensa luokse. Hänen isänsä piti kuitenkin säännöllisesti yhteyttä ja yritti päästä käymään mahdollisimman usein.

"Olihan se hienoa nähdä eri maita, mutta pidemmän päälle se ottaa voimille, muuttaa koko ajan ja ystävät jäävät aina taakse. Pidän joihinkin ulkomaalaisiin ystäviini yhteyttä netin kautta, mutta tavannut heitä en ole paljoa.", Eduard lopetti ja auttoi Tinoa laittamaan pussilakanan.

"Ajattelen silti, että olet ollut onnekas.", Tino sanoi heittäessään peiton ja tyynyn sänkyynsä ja heittäytyen itse päällimmäiseksi kasaan. Eduard istuutui omalle sängylleen ja katsoi nyt Tinoon.

"Entä itse. Millainen elämä sinulla on takana päin?", poika kysyi ja Tino laski katseensa tyynyyn.

"Minulla ei ole vanhempia. ", Tino tokaisi väsyneenä ja nousi taas purkamaan laukkujaan.

"Ovatko he… kuolleet?", Eduard kysyi varovaisesti. Tino vain kohautti olkapäitään ja Eduard tajusi ettei tämä halunnut puhua asiasta. Olisihan Tino hänelle voinut uskoutua. Juurihan hän oli kertonut, ettei hänenkään elämänsä ole ollut ruusuilla tanssimista. Hänellä toisaalta oli isä. Tino toi sängylleen salkun ja avatessaan sen, sieltä paljastui kannettava tietokone. Hän virnisti Eduardille, joka hymyili takaisin ymmärtäväisen oloisena.

"Me taidetaan olla molemmat tietokone nörttejä", Eduard nauroi.

"Totta kai! Minä liikun netissä nimellä: Ev1lMast3rMind8893 ja dataan yömyöhään ja elän kokiksella."

"Ja käytät pullonpohja silmälaseja ja ällöä villapaitaa.", Eduard nyökytteli.

"Helma housuissa", Tino vakuutti. He katsahtivat toisiinsa ja purskahtivat raikuvaan nauruun. He tulisivat kyllä hyvin toimeen. Kun he olivat aikansa nauraneet ja sitten voivotelleet kipeitä kylkiään, Tino tajusi kysyä.

"Oletko sinä jossain kerhossa? Kaikki tuntuvat olevan tosi vakavissaan niiden suhteen.". Eduard nyökkäsi.

"Jep, olen minä. Olen tietokonekerhossa. En tosin ole oikein mukana missään mitä muut siellä tekevät. Kaikki tuntuvat painostavan liittymään johonkin kerhoon ja valkkasin sitten tietokonekerhon, koska pidän dataamisesta.", Eduard nojasi sänkynsä kaiteeseen.

"Tule mukaan. Olisi kiva, jos siellä olisi edes yksi, jonka kanssa voi jutella.", hän ehdotti toiveikkaasti. Tino pudisti päätään pahoittelevasti.

"Sori. En aio liittyä mihinkään kerhoon juuri nyt. Tahdon korottaa arvosanojani.", Tino toisti jo kolmannen kerran sinä päivänä. Oliko se tosiaan niin ihmeellistä, että halusi keskittää aikansa opiskeluun? Mitä varten nämä ihmiset olivat lukiossa? Eduard tosin ei näyttänyt hämmästyneeltä, ainoastaan huolestuneelta.

"Sitten saat kohdata paljon painostusta. Sekä opettajilta, että oppilailta. Ja kun sinä olet aika nätti pojaksi, niin en ihmettele jos jotkut haluaisivat sinut kerhoonsa…", Eduard aloitti, mutta nähtyään Tinon epäuskoisen ilmeen hän korjasi heti. "Anteeksi! Siis, en tahtonut loukata sanomalla sinua nätiksi, mutta kun täällä on näitä erikoisia ihmisiä."

"Taidan tietää mitä tarkoitat. Satutko tuntemaan ketään Francis nimistä tyyppiä, joka liikkuu erään albiinon ja erään etelä-Euroopasta tulleen näköisen pojan kanssa?", Tino sanoi äreänä. Eduard näytti siltä että tunsi.

"Voi ei. Onko Francis jo ehtinyt suudella sinua?", hän kysyi säälivästi. Tino lehahti punaiseksi jo pelkästä ajatuksesta.

"EI! Hän ei ole suudellut minua, mutta taputteli kyllä. Mikä häntä riivaa?", Tino kysyi punaisena. Eduardilta pääsi pieni vaivaantunut tirskahdus.

"Hän on aika pervo, jos suoraan sanotaan. Suudellut varmasti jokaista koulun oppilasta ja varmaan joitakin opettajiakin. Jos hän tosiaan ei suudellut sinua, niin sinuna pitäisin varani. Hän ei mitenkään voi jättää sinua rauhaan, ennen kuin on saanut haluamansa.", Eduard varoitti virnistäen hilpeänä. Tino mulkaisi häntä ja kellahti selälleen vuoteelleen.

"Mitä pitäisi siis tehdä? Kulkea pussi päässä?", sitten poika ponkaisi ylös virnistäen hullun lailla. "Suudellut varmasti kaikkia koulun oppilaita? Mukaan lukien sinua?". Eduard punastui ja heitti Tinoa tyynyllä. Raivoisan tyynysodan jälkeen, he hengittivät raskaasti ja istuivat tyyny- ja peitto-röykkiön päällä lattialla. Eduard näytti pitävän tyynyistä sillä hänen kuusi erilaista tyynyään oli hyvä etu tyynysodassa, kun vastapuolella oli vain yksi. Tinon kännykkä yhtäkkiä helähti soimaan. Nokian tunnari täytti huoneen ja Tino kaivoi kännykkänsä esiin taskustaan ja tuijotti tuntematonta numeroa.

"Tino.", hän vastasi puhelimeen. Langan toisesta päästä ei kuulunut mitään. Ainoastaan taustalla kuului kohina, joka kuulosti Tinosta nopeasti ohi liikkuvilta autoilta.

"Haloo?", hän yritti taas ja oli juuri aikeissa katkaista epäilemättä virhepuhelun, kun joku vastasi linjan toisessa päässä.

"Löysin sinut."

Tino jähmettyi paikalleen silmät apposen auki. Eduard katsoi häntä kummissaan. Tino hengitti syvään ja sanoi sitten hyvin asiallisesti puhelimeen.

"Teillä taitaa olla väärä numero.". Sitten hän lopetti puhelun, mutta ehti vielä kuulla langan toisesta päästä naurua, joka nosti hänen niskakarvansa pystyyn. Miten ihmeessä…?

"Kuka se oli?".

Tino hätkähti ja kääntyi katsomaan Eduardia, jonka kasvoilla oli huolestunut ilme. Tino loihti kasvoilleen väkinäisen hymyn.

"Väärä numero.", hän ilmoitti ja pelästyi sitten kun puhelin pirahti uudelleen soimaan. Tuntematon numero. Tino veti syvään henkeä ja painoi vihreää luuria.

"Lopeta minulle soittaminen tai ilmoitan poliisille!", hän sitten huudahti puhelimeen. Vähän aikaa oli hiljaista ja sitten Tinon korvaan kantautui tuttu, hieman huvittunut, hieman hämmentynyt ääni.

"Tämä on kyllä ensimmäinen kerta kun soitan sinulle, mutta toivon, että et hälytä poliiseja. Rikosrekisteri ei ole kovin suosittu ominaisuus työhön haettaessa.", Berwald sanoi. Tinon teki mieli mojauttaa itseään. Oliko hänen pakko mennä nolaamaan itsensä?

"Anteeksi Berwald. Ruudulla oli tuntematon numero ja äsken minulle soitti joku vahingossa, niin luulin että hän soitti uudestaan."

"Ja sinä uhkaat heti poliisilla?", Berwald kysyi epäuskoisena. Tino toivoi, että poika vain jättäisi asian sikseen ja onneksi Berwaldilla oli asiaa, joten hän vastasi Tinon toiveeseen.

"Illallinen alkaa viiden minuutin päässä. Jos tavataan asuntoloiden edessä, niin mennään yhdessä."

"Sopii. Nähdään kohta.", ja Tino napsautti kännykänsä kiinni. Hän nousi tyynykasasta ja tonki vaatekasastaan farkut ja hupparin.

"Kai sinä tulet mukaan?", hän kysyi Eduardilta ja vaihtoi äkkiä kauluspaitansa ja liivinsä mukavampiin vaateisiin. Eduard ei suoraan sanottuna kovin odottanut tapaamista pelottavan miehen kanssa, mutta Tino olisi siellä, joten miksi ei.

"Okei.", hän myöntyi ja heitti tyynyt sängylleen. He menivät käytävään ja lukitsivat huoneensa oven, kun he kuulivat äänen.

"Eduard! Hei!"

Molemmat pojat kääntyivät katsomaan ja Tinon hämmästykseksi heitä kohti tuli tukka heiluen tyttö jolla oli vihreä tunika ja valkoiset farkut ja hiuksissa kukkakoriste.

"Elizabeta!", Eduard huudahti äkäisenä. "Montako kertaa sinulle on sanottu, että et saa tulla poikien asuntolaan?" Elizabeta vain virnisti ja taputti poikaa poskelle.

"Voi Eduard, älä ole noin kireä.", sitten tytön katse osui Tinoon. "Ohho! Onko tämä sinun uusi kämppiksesi? Komea kuin mikä.". Jes! Hän sanoi komea!, Tino ajatteli riemuissaan.

"Niin söpö!", tyttö kuitenkin jatkoi ja Tino mulkaisi tätä ärtyneenä. Elizabeta ei kuitenkaan huomannut sitä, vaan kääntyi taas Eduardin puoleen. "Roderich pyysi antamaan sinulle tämän", Elizabeta ojensi pojalle vihkon.

"Ai kiitos, tarvitsinkin nämä muistiinpanot.", hän kiitti tyttöä ja meni viemään vihkon huoneeseensa. Elizabeta ja Tino jäivät kahden. Tyttö suoristi kukkakoristettaan ja loi Tinoon tutkivan katseen.

"Mikä sinun nimesi on? Minä olen Elizabeta, niin kuin varmaan kuulitkin."

"Tino.", poika vastasi ja hymyili tytölle. Elizabeta jähmettyi hetkeksi ja sitten hänen kasvonsa alkoivat loistaa.

"Aaaaaw! Olet niin suloinen! Onko sinulla poikaystävää?". Tino hätkähti tätä kysymystä. Kuka kysyi tuollaista heti tavattuaan toisen? Paitsi jos oli kiinnostunut siitä toisesta.

"No ei ole. Ei ole kyllä tyttöystävääkään", hän hymyili ja vinkkasi silmää tytölle. Elizabeta kihersi iloisena.

"Olet suloinen, mutta et minun tyyppiäni. Voin kyllä etsiä sinulle aivan mahtavan poikaystävän ja auttaa teidät yhteen!", hän ehdotti innoissaan. Tinoa masensi hieman, ettei häntä haluttu parittaa tytölle, mutta hän ei toisaalta ollut kovin nirso kumman sukupuolen kanssa seurustelisi. Rakkaus ei katsonut sukupuolta.

"Jos nyt ei kuitenkaan.", Tino kieltäytyi ja Eduard ilmestyi juuri silloin heidän luokseen.

"Mennään. Meitä odotetaan varmaan jo.". He hyvästelivät Elizabetan joka sanoi lähtevänsä käymään Germyn juttusilla ja suunnistivat portaisiin.

"Onko Elizabeta ihastunut Germyyn?", Tino kysyi kiinnostuneena.

"Hä? Ei, minun tietääkseni. En liiemmin ole kiinnostunut, kenen kanssa serkkuni haluaa olla. Hän on hieman sekaisin. Hän on aina parittamassa ihmisiä.", Eduard huokaisi ja Tino arvasi, että myös hän oli useamman kuin kerran joutunut Elizabetan silmätikuksi.

"Hän on siis serkkusi?"

"Jep. Isän siskontytär. Hänellä on neljä isoa siskoa ja he kaikki ovat ihan samanlaisia kuin Elizabeta. Siihen tyttölaumaan et halua joutua. Jouduin kerran heidän hampaisiinsa ja minulla on vieläkin traumoja pinkeistä mekoista. Et halua kuulla sitä", poika lisäsi nähdessään Tinon ilmeen. He astuivat ulos kakkosasuntolan ovista ja vähän matkan päässä seisoi neljä poikaa. Mathias huomasi kaksikon ensin ja vilkutti heille hilpeästi.

"Tullaanhan sitä vihdoin. Me luultiin jo, että Germy oli laittanut teidät kuuraamaan vessanlattioita tai jotain."

"Sinä luulit", Alex korjasi ja nousi ylös penkiltä, jossa hän ja Isak olivat istuneet. Tino tuli heidän luokseen takanaan Eduard joka näytti hieman ujostelevan muita. Tino esitteli heidät toisilleen ja he lähtivät kuudestaan kohti ruokalaa.

Ruokala oli iso yksikerroksinen rakennus koulun yhteydessä. Se oli rakennettu tummasta tiilistä ja tummasta puusta ja siinä oli kasi isoa seinän korkuista ikkunaa. Ovet olivat auki ja sisään ja ulos lappasi opiskelijoita. Tino ja muut änkesivät ovista sisään ja astuivat linjaston luokse joka oli täynnä kaikkea mahdollista. Hedelmiä, muroja, leipiä, puuroa ja lämpimiä piirakoita. Tinolla oli hirveä nälkä kaiken muuttamisesta aiheutuneen jännityksen vuoksi ja lappoi tarjottimensa täyteen ruokaa. Berwald oli mennyt jo edeltä ja vinkkasi Tinon istumaan viereensä ison pöydän ääreen. Tino istui hänen oikealle puolelleen ja Berwald katsoi huvittuneena pojan tarjotinta.

"Onko nälkä?", hän kysyi ja Tino nyökkäsi samalla kun tunki voileipää suuhunsa. Muut tulivat paikalle ja Eduard istuutui Tinon toiselle puolelle ja heitä vastapäätä asettuivat Mathias, Alex ja Isak. Mathias oli halunnut keskelle, mutta Alex oli välttämättä halunnut veljensä viereen.

"No, näyttääkö teidän yhteiselo samassa huoneessa lupaavalta?", Mathias kysyi ja Tino ja Eduard vilkaisivat toisiaan ja virnistivät sitten iloisina.

"Nähtävästi näyttää", Alex sanoi ja varasti veljensä tarjottimelta päärynän. Isak kosti nappaamalla isoveljensä omenan.

"En ollenkaan huomannut kysyä, mutta millä luokalla olet?", Eduard kysyi Tinolta.

"2C luokalla.", Tino vastasi. Alex ja Isak jättivät ruokataistonsa kesken ja kääntyivät katsomaan Tinoa.

"Me ollaan myös sillä luokalla.", Alex sanoi ja Isak nyökytteli. "Me muuten sivumennen sanoen asutaan samassa rakennuksessa myös. Vain kerrosta alempana. Huone 204", hän lisäsi.

"Me ollaan Berwaldin kanssa 2A:lla ja kolmosasuntolassa. Minä huoneessa 311 ja Berwald huoneessa 312.", Mathias ilmoitti.

"Harmi ettei olla samalla luokalla", Eduard pahoitteli Tinolle. "Minä olen 2D:llä.". Tinostakin se oli harmi, mutta kuten koulun esitteessä sanottiin, monet tunnit olivat sellaisia jossa oli kaksi luokkaa samaan aikaan. Ehkä he olisivat siis joillakin tunneilla samaan aikaan. He söivät ruokansa jutellen niitä näitä. Tino söi yllättävän nopeasti, miettien minkä määrän hän oli ottanut ja he pääsivät lähtemään takaisin asuntoloille. Viileä iltatuuli tuntui aika kivalle, kuuman ruokalan jälkeen ja he maleksivat rauhallisesti asuntoloille.

Äkkiä Tinosta tuntui kuin joku olisi ollut hänen takanaan ja hän kääntyi nopeasti katsomaan pimeyttä oikealla puolellaan. Hän ei nähnyt ketään, mutta ei olisi ensimmäinen kerta kun hänen vaistonsa olisivat oikeassa, vaikka ensin ei vaikuttaisikaan siltä.

"Tino? Mihin sinä jäit?", Berwald kysyi läheltä. Tino kääntyi ja kohtasi Berwaldin kasvot aika lähellä omiaan. Tino astui askeleen kauemmas ja hymyili pojalle.

"Kuulin vain jotain. Ehkä kissa tai jotain."

Berwald nyökkäsi.

"Heracles päästää kissansa usein ulos illalla. Hänellä on niitä neljä… tai ainakin hän on kertonut neljästä kissasta asuntolanvalvojille. Hän on hulluna kissoihin. Samalla luokalla ja asuntolassa kuin minä", hän vielä selvensi. Tino vilkaisi vielä kerran pimeyteen ja jatkoi sitten matkaa. Hän, Eduard ja veljekset toivottivat hyvää yötä Berwaldille ja Mathiakselle ja painuivat lämpimään kakkosasuntolan eteiseen, jossa Germy tutki listaa kädessään.

"En muistanut sanoa aikaisemmin Tino, mutta asuntolassa pitää sitten olla vähintään puoli kymmeneltä illalla. Poistua saa kuudelta aamulla. Sillä välillä ei sitten ole asiaa ulos.". Tino vakuutti toimivansa sääntöjen mukaan ja he lähtivät portaisiin. Kakkoskerroksen kohdalla Alex ja Isak lähtivät omaan huoneeseensa ja Tino ja Eduard jatkoivat omaansa. Vihdoin sisällä omassa huoneessaan, Tino heittäytyi sängylleen ja avasi tietokoneensa. Hänellä oli sinne vielä asiaa ja Eduard käynnisteli omaa läppäriään omalla sängyllään. Jestas. He tosiaan olivat aikamoisia nörttejä. Mitähän Berwald sanoisi jos ilmaantuisi aamupalalle villapaita housuihin tungettuna, Tino mietti ja naurahti ajatukselle.

.

.

Noin. Siinähän se siis oli. Tässä olikin jo jotain jännää. Väärä numero on tosi jännää, kuten myös Heraclesin kissojen lukumäärä. Kiitos aivan älyttömästi kommenteista :D Piristivät kyllä kirjoittamaan lisää. Laittakaa taas mielipidettänne tännepäin :) Yritän saada kolmos osan kirjotetuksi ennen ensi torstaina alkavaa koeviikkoa. Sillä silloin pitää keskittyä kokeisiin. Eikös se olekin niin että koeviikko on hyvää kertausta uusintaan? Olen muuten kiitollinen vinkatuista kirjoitusvirheistä. En osnaa krjottnaa hvin :B