*insert some nervous laughing here* Long time no see.. Kiitos Anonyymin palautteen ja tiedon että ficciä vielä luetaan, sain innostusta kirjoittaa tätä. Kiitos myös ideoista, ne on mahtavia. Tässä luvussa edetään jo aika paljon. Ja kaiken lisäksi voin sanoa että tulen ehkä kirjoittamaan nopeammin kun sain oman koneen. Mutta yritän kirjoittaa sen verran kuin kerkeän, on tämä ysin loppu kuitenkin niin kiireistä aikaa..
Aamulla Tinolla ei ollut hyvät odotukset kouluun menosta ja bussi-pysäkillä hän vielä empi hieman. Eduard rohkaisi Tinoa kertomalla uuden luokan olevan todella mukava ja rauhallinen. Mutta Ivan vain naurahti
"Da, hyvin rauhallinen totta tosissaan. Luokassamme on vain yksi tyttö eikä hänkään kovin neitimäinen ole.. Eli todella rauhalliseksi sanominen on täydellinen vitsi.."
"Ai, millainen se tyttö oikein on?" Tino kysyi vilkuillen vuorotellen serkkujaan.
"Noh, voit itse kysyä" virolainen nosti lasejaan ja osoitti Tinon selän taakse. Kun Tino kääntyi ympäri, hän näki bruneten tytön tulevan pysäkkiä kohti. Tytöllä oli pitkät saappaat ja farkut, avonaisen takin alta paljastui t-paita ja huppari. Hän asteli reippaasti poikien luo.
"Huomenta, kukas tuo on?" tyttö kysyi ja vinkkasi Tinoon päin.
"Ai, Eliza, Tässä on Tino, mehän kerroimme että hän siirtyy meidän kouluumme, kun hän nyt asuu meillä..Tino, Eliza on meidän luokalla ja jos muistan oikein, hän on myös kuvaamataidon valinnaisen kurssilla.." Eduard sanoi ja tönäisi Tinoa hellästi kylkeen kyynärpäällään.
"Eduard Von Bok, yritätkö sinä kenties vihjailla jotain?" Eliza kysyi ja pian jatkoi, "sitä paitsi, vastahan me tapasimme."
"Ja Tinollahan on jo oma kulta, et kai sinä nyt luule että hän rupeaa pelimieheksi.."Ivan sanoi ja kietaisi kätensä lyhyen pojan ympärille.
"Hetkinen.." Tino sanoi hermostuneena ja jatkoi, "en tietääkseni ole kenenkään kanssa yhdessä ja mukava tavata Eliza." Tino ojensi kättään ja samalla venäläinen tiukensi hieman otettaan, mikä sai suomalaisen vielä hermostuneemmaksi.
"Hei Tino, mukava tutustua." Tyttö sanoi hymyillen.
Bussi saapui pian ja Tino nousi bussiin uuden ystävänsä Elizan ja serkkujensa kanssa. He saivat juuri ja juuri istumapaikat täpötäydestä bussista, joka oli täynnä nuorempia oppilaita, jotka kiroilivat älyttömästi ja se alkoi pian ärsyttää Tinoa.
"Eiväthän nuo ole meidän koulussa? Ihan älyttömän ärsyttäviä..."
"Ikävä kyllä taitavat olla.. No jaah, ei niistä paljoa tarvitse kärsiä.. Ne ovat idiootteja seitsemäsluokkalaisia." Eliza sanoi
"Ai kuka vittu on seitsemäs luokkalainen? Vittu älä saatana ala mulle aukoo päätä senkin vitun lesbo" Pojat alkoivat inttää vastaan.
"Turvat tukkoon." Ivan sanoi ja läimäytti poikia takaraivoon. Se sai pojat melkein itkemään ja venäläinen vain hymyili.
Koulupäivää oli kulunut jo jonkun aikaa ja seuraavana luki lukujärjestyksessä, että oli liikunnan vuoro. Tinolle oli onneksi informoitu asiasta ja hän oli ottanut mukaansa liikuntavarusteet. Pukuhuoneessa hän sai vasta tietää lajin, ja siitä hän ilahtui. Sähly. Oikeastaan, Tino ilahtui vain sen takia, koska hän oli aikoinaan harrastanut kyseistä lajia ja kuulunut joukkueeseen. Hän oli lopettanut jokunen vuosi sitten, kun hänen jalkansa oli murtunut onnettomuudessa ja se vei hänen intonsa pois pelaamisesta.
"Muistathan sä sit Tino pelin säännöt?" Eduard kysyi suoraan sanoen vittuillakseen serkulleen. Vastaukseksi hän sai hyvin happaman ilmeen.
"Noniin pojat. Saliin siitä, tai jok'ikinen saa jälki-istuntoa" Liikunnan opettaja huusi ovelta ja katsoi miten rivakasti oppilaat nousivat penkeiltä ja suuntasivat kohti liikuntasalia. Pidettiin nopea nimen huuto ja seuraavaksi nuoret kävivät varastosta maalit ja mailat. Ja he saivat nopeasti pelin pystyyn.
Tino aloitti ensimmäisenä ja häntä vastapäätä seisoi häntä reilusti pidempi blondi, joka hänen mielestään hiustyyliltä muistutti Harry Potter -elokuvien Draco Malfoyta.
Tino nielaisi ja keskitti katseensa palloon. Kun opettaja antoi luvan aloittaa, poika syöksyi pallon kimppuun ja syötti sen kanssapelaajilleen, ainakin niille, jotka keskittyivät peliin. Hänen joukkueessaan oli eräs, jota ei näet pelaaminen voinut vähempää kiinnostaa. He siis tavallaan pelasivat alivoimalla.
Tino teki muutaman maalin, kunnes hänet käskettiin maalivahdiksi. Silloin oli vastajoukkueen vuoro ja he hyökkäsivät suurella voimalla Tinoa kohti. Hän ei ollut tottunut olemaan maalissa, joten hän oli aivan surkea. Siinä oli hetken aika jolloin toinen joukkue sai tasoitettua tilanteen. Tino kirosi aina mielessään hieman, kun pallo lauottiin hänen ohitseen maaliin. Mutta kuitenkin hän muisti että kyseessä ei ollut kilpailu.
Jonkin ajan päästä Tino palasi kentälle ja lähti taas kirimään etumatkaa. Hän sai tehtyä vain muutaman maalin, sillä toisessa joukkueessa oli myös vaihdettu paikkoja. Opettaja puhalsi pelin poikki tilanteeseen 6-4.
"Noniin, menkääs suihkuun, mutta Tino, tulisitko vähäksi aikaa juttelemaan kanssani" opettaja viittoi hänet huoneeseensa.
"Oletko kenties harrastanut aiemmin sählyä tai jotain muuta samanlaista lajia, kuten lätkää tai jääpalloa?" mies kysyi kun hän istui tuoliinsa.
"Tuota..." Tino aloitti hieroen niskaansa ja jatkoi, "pelasin ennen sählyä, mutta lopetin sen muutama vuosi sitten erään onnettomuuden vuoksi."
Opettaja hieroi niskaansa ja katsahti papereihin. "Tiedätkös Tino Väinämöinen. Meidän koulumme sähly-joukkueessa olisi vapaa paikka hyökkääjälle, ja olisit täydellinen siihen. Tarvitsemme vain sinun ja sinun vanhempiesi suostumuksen."
"No.. Minä harkitsen asiaa.." Tino sanoi ja lähti pukuhuoneeseen vaihtamaan vaatteitaan.
Tino tutkiskeli mietteissään bussikarttaa ja -aikatauluja, etsien paikkaa jossa hänen olisi parasta jäädä pois, sillä tänään olisi hänen ensimmäinen terapia käyntinsä. Se jos mikä jännitti häntä. Viimein hän löysi pysäkin josta olisi lyhin matka terapeutille.
Jonkin ajan päästä bussi tuli ja Tino astui kyytiin mitään sanomatta. Samalla bussilla kulkivat myös osa hänen uusista ystävistään. Tino kuitenkin meni istumaan yksin ja odotti omaa pysäkkiään. Kun hän astui ulos linjurista, hän näki edessään komean kerrostalon ja lähti kohti terapeutin vastaanottoa. Hän toivoi ettei kukaan nähnyt häntä, sillä hän ei halunnut hullun mainetta heti ensimmäisellä viikolla uudessa koulussaan.
Hän työnsi rappukäytävän oven auki ja nousi portaat toiseen kerrokseen. Kahdessa ovessa luki Fernandez, terapeutin sukunimi, mutta Tino mietti hetken kumpaa koputtaisi, kai nyt jompikumpi ovi olisi oikea. Ensimmäisestä ovesta hän ei saanut vastausta, joten hän koputti toiseen ja pian oven avasi tummahko, ruskeahiuksinen nuorukainen.
"Hola, taidat olla Tino? Käy peremmälle, haluaisitko jotain, teetä, kahvia, mehua?"
"Öh.. Ei kiitos." Tino tutkaili miestä ja mietti, millaisten ihmisten kanssa hänen setänsä kaveerasi. Mieshän oli hänen setäänsä ainakin puolet nuorempi.
"Olen Antonio, setäsi varmaan kertoi sen"
Tino pudisti päätään.
"Ai.. Noh, istu vain alas. Aloitit siis uudessa koulussa tänään?"
"Kyllä"
"Oliko sinulla mukava päivä, saitko uusia ystäviä?"
Tino kohautti olkiaan. Kyllä hän tuli juttuun uusien luokkatovereidensa kanssa mutta ei tiennyt joko heitä pystyi aivan ystäviksi sanomaan.
"Noh, olet hieno nuori, kyllä sinä ystäviä saat.. Onkos sinulla tyttöystävää? Poikaysävää?"
Tino tuijotti Antoniota. "Ei ole." Millainen kysymys nyt tuokin oli. Hän ei viitsinyt kertoa hänelle että oli hieman ihastunut erääseen.
Tunti kului nopeasti ja pian Tino seisoi taas bussipysäkillä. Antonio oli neuvonut mikä bussi hänen kannattaisi ottaa jotta pääsisi kotiin. Ei tuo terapia ollut sittenkään niin huono idea, vaikka Tino yhä oli sitä mieltä että hänen ei terapiassa tarvitsisi käydä. Hän oli silti luvannut käydä seuraavalla viikolla juttelemassa. Bussi tuli ja Tino hyppäsi sen kyytiin ja oli pian kotona.
Hihii, Sain kuin sainkin luvun kirjoitettua, ja aika nopeasti, mutta sitten en taas tiedä että tuliko tästä sittenkään niin hyvä. Noh, palaute puhuu puolestaan. Kiitos. Ainiin, ja otin mallia noihin pikku poikiin ihan oman koulun seiskaluokkalaisista pojista...