HEI! Sori jos on kestänyt! Tää on tosi lyhyt, mutta halusin lopettaa tämän luvun tähän kohtaan ;)) Luku on aika erillainen. Halusin antaa toistakin näkökulmaa ja niin XD ja kun vuorosana on näin se on venäjää jos se on näin se on venäjää puhelimen toisestapäästä XDD mukan viel? hyvä!

Mutta nauttikaa! HUOM! sovitaan että eletään vuotta 2007 ei sillä oikeastaan mitään väliä ole XD

varoitus: Yaoita ja kiroilua

Tino tuijotti lappua. Ei, ei ei ei… Tino sisäinen ääni huusi pään sisällä. Kyyneleet tulvivat Tinon silmistä poskille. Mitä? Milloin? Miten? Kysymyksiä oli, mutta vastauksia hyvin vähän.

Tino tiesi vain, että Ivan oli käynyt ennen, kuin Berwald oli saapunut kotiin. Mutta miksi? Mistä hän tiesi että asuin täällä? Hyvä jos tiesi missä ennen asuin. Mitä pitää tehdä? Ajatukset huusivat Tinon mielessä. Ulkopuolelta kuuluva meteli yltyi. Tappelu… Tino viskaisi paperin palan jonnekin pöydän taakse. Yhtäkkiä Tinoa oksetti ja huimasi yhtä aikaa. Tino otti tukea pöydästä, mutta se ei auttanut. Huone pyöri silmissä. Yhtäkkiä kaikki pimeni.

"Hei!" ylipirteä naisääni sanoi kassan takaa, kun asiakas astui kahvilaan. Vaaleahiuksinen pitkä mies antoi naiselle nopeasti tekaistun hymyn. Sitten hän istuutui nurkkapöytään. Vaikka oli vielä lämmin elokuun loppu, miehellä oli päällä kaulahuivi.

Ei mennyt kuin muutama minuutti, kun nainen oli miehen pöydän luona pyytämässä tilausta.

"Mitä teille saisi olla?" nainen kysyi. Innokkuus paistoi liiankin helposti läpi. Mies hymyili kolkosti.

"I don't speek finnish." Ivan vastasi. Hän osasi kyllä suomea, muttei puhunut sitä mielellään.

"Oh, i'm sorry, sir." nainen hätkähti, mutta korjasi pian hymyn takaisin kasvoilleen. "Would you like to order something?"

"Yes. Normal black coffee, please." Mies vastasi ja hymyili naiselle. Nainen nyökkäsi taas innokkaasti ja meni hakemaan kahvia. Varmaankin harjoittelija. Ivan kaivoi laukusta esiin muutaman kansion ja laski ne pöydälle.

"Here you go, sir!" Nainen sanoi ja laski kupin kahvia pöydälle. Ivan nyökkäsi naiselle ja käänsi sitten katseensa takaisin kansioihin. Nainen tuhahti vihaisesti miehen välinpitämättömyydestä.

Ivan silmäili kahvia, jonka oli juuri tilannut, ruskea, kitkerää litkua, ilman alkoholia. Mitä rahan tuhlausta. Mutta hän ei voinut olla hymyilemättä Tinon ilmeelle, tämän nähdessä hänet. Vaikka katseet olivat kohdanneet vain hetkeksi, se oli riittänyt. Ihme, kun Tino ei pyörtynyt. Ivan otti huikan kahvista. Yhtä kamalaa, kuin aiemminkin. Ivania harmitti, ettei voinut nähdä Tino ilmettä, kun hän löytää avaimen.

Eihän se ollut Ivanin alkuperäinen suunnitelma, mutta se oli parempi. Oli ollut tuurista kiinni, että Tinolla oli ollut avain taskussa aamulla. Ivan halusi vain koskettaa Tinoa. Hänen kätensä oli eksynyt myös taskuun ja…

Tadaa! Ei ollut vaikeaa arvata, mikä avain oli kyseessä. Ivan tiesi miltä Tinon normaali avain nippu näytti. Tämä oli niin pelkistetty ja tylsä, mutta se näytti juuri niin kuin "kotiavaimen" pitääkin. Tino ei ollut ihmispaljoudessa tunnistanut häntä. No ei hänellä ollut ollut päällään normaaleja vaatteitaan. Tino taas oli näyttänyt juuri samalta, kuin aiemmin, yhtä kaunis kuin ennenkin. Muisto kirpaisi Ivania.

Ivan selaili pientä kansiota edessään.

Kansiossa oli erilaisia papereita ja kuvia. Suurin osa Tinosta. Kuvia, jotka joku hämäräpäinen ukko oli ottanut, kun Tino oli kävellyt kaupungilla. Joukossa oli myös kuvia hänen äidistä ja siskosta, syntymä- ja lääkäritodistuksia, jokaiselta sairaala reissulta ennen ja heidän suhteensa aikana. Ivan ei ollut ylpeä siitä mitä teki suutuspäissään. Mutta aina hän oli pyytänyt anteeksi. Joukossa oli myös kaikki koulu todistukset, terveystarkastuslaput, sekä jopa koulu kuraattorin kirjoittamat paperit.

Ivan ei ollut meinannut uskoa, miten helppoa niiden hankkiminen oli. Luulisi ettei suomessa olisi sellaista porukkaa, mutta heitähän oli. Oli tarvinnut vain ottaa yhteyttä muutamaan tuttuun ja siinä se. Niin, ja tarvittiinhan rahaa, mutta sitä Ivanilla oli. Sanotaan ettei rahalla saa kaikkea. Ivan uskoi että se oli totta, mutta sillä voi saada tilaisuuden saada kaikkea.

Uusi kansio. Siinä oli paljon vähemmän papereita, mutta ne kiinnostivat Ivania enemmän. Vain yksi paperi jossa oli perustiedot ja yksi valokuva, sekin oli vanha. Ruotsista papereiden saanti oli vaikeampaa.

Berwald Oxenstierna

Syntynyt Ruotsissa 6. kesäkuuta. 1989

Vanhemmat: Elossa Sisko: Kuollut (8v.)

"Koki lapsena järkytyksen, kun sisko kuoli. Ei vakavia traumoja tai muuta huomioitavaa." – psykologin lausunto.

Ivan irvisti. Tämän Tino valitsi. Tämän takia Tino jätti hänet. HÄNEN! RUOTSALAISEN HOMON TAKIA! Raivo alkoi kiehua Ivanin sisällä. Hän halusi vain mennä sen ruotsalaisen luokse ja tappaa hänet, mutta Ivanilla oli parempi suunnitelma. Hän pistäisi Tinon kärsimään. Pelottava hymy levisin Ivanin kasvoille. Hän pistäisi Tinon tuntemaan yhtä paljon tuskaa, kun hän tunsi Tinon jättäessä hänet.

Niin… Pelkällä puhelin soitolla. Ei selityksiä, ei mitään. Ei antanut aikaa selittää tai anoa anteeksi antoa. Ivan olisi vaikka pussannut Tinon kengän pohjaa, jos olisi saanut sillä aikaa puhua. Tino vain… Ivanin kädet puristuivat nyrkkiin. Yhtäkkiä puhelin alkoi soimaan Ivanin taskussa. Kuka? Ivan otti puhelimen esiin ja vilkaisi näyttöä. Se oli hänen pikkusiskonsa. Ivania puistatti, mutta hän silti rohkeasti painoi vihreää nappia. Syteen tai saveen…

"Haloo?" Ivan vastasi ei niin kuin hänen kokoisen miehen pitäisi.

"Isoveli, minä rakastan sinua. Mennään naimisiin." nuoren tytön, mutta pelottavan sellaisen ääni sanoi puhelimesta, mikä nostatti jopa Ivanin kaltaisen miehen niskakarvat pystyyn.

"Be-bella oliko sinulla jotain muutakin asiaa? Ivan kysyi ääni hieman väristen, vaikka hän puhui vain puhelimeen.

"Älä vaihda aihetta rakas isoveli. Minä-" Ivan katkaisi puhelun niille sijoille. Hänen pikkusiskonsa Bella oli vähän yli-innokas kävelemään alttarille hänen kanssa. Ivania se ei oikein lämmennyt ehdotukselle. Ja koska asia oli siskolleen pakko mielle, Ivan piti mielellään pientä "turvaväliä" siskoonsa. Tälläkin hetkellä sitä oli rapiat 500 kilometriä. Ivanille se ei kumminkaan tuntunut riittävän.

Puhelin soi uudestaan. Nyt Ivan epäröi oikeasti vastata. Mutta yleensä kun Bella oli näin sitkeä, hänellä oli jotain oikeaakin asiaa.

"Ha-haloo?" Ivan kysyi epämiehekkäästi. Toisesta päästä kuului eräänlaista murinaa. Kylmät väreet kulkivat alas venäläisen selkää pitkin.

"Käskit soittamaan, jos hän soittaa!" Bella tiuskaisi vihaisena puhelimeen.

"Ai… Niin käskin. Kerro?" Ivan kysyi yhtäkkiä vakavalla äänellä.

"Hän sanoi että poika on tuotu nyt sairaalaan. Mitä se meinaa isoveli? Kuka se poika on? Petätkö minua?" Bella ärähti puhelimeen, mutta Ivan ei kuunnellut, ainakaan henkisesti. Hänen aivonsa kävivät vasta syötettyä tietoa läpi. Siihen ei mennyt kauaa. "Mille sinä naurat, isoveli?"

Tino oli sairaalassa. Mahtoi olla järkytys… Mutta Tino tämähän on vasta alkua.

Siinä se oli! Anteeksi luvun lyhyys! Aion päivittää nopeasti lisää. Se luku on taas sitten normaali tai pidempi ;)) Mutta kommentoikaa! KOommentit on kivoi!

KIITOS KAIKILLE KOMMENTOIJILLE!

vastaukset kommentteihin:

Pakkaskuningatar: Kiva tykkäät! Ja kiva jos pidit myös rakastuminen leirillä! :))

Colorful Black: Kiitos! ^^

UtaChan: Kiitos! ja kommentti on kommentti!

Zonnebloem: Hyvä! Toivottavasti paranit jo! ^^

bittersweet123: Kiitos!

Symbol of forever: :DD Ivan is back!

KIITOS VIELÄ KAIKILLE! NÄHDÄÄN TAAS!