Luku 4: Lupaus
Noidan kaulakoru on ryhtynyt painavaksi.
Blanca kestää sen hyräilevää kutsua vain päivän. Sitten hän jo tarttuu Varriciin, Avelineen. Yläkaupungin varjoissa hän ajautuu myös kohti Fenristä, hämärää verikartanoa. Haltija on epäluuloinen, mutta ei välttele avautuvaa tehtävää. Vuorille on mentävä.
Matkan varrella Blanca juttelee niitä näitä. Tunnelma on vaisu Varricia lukuun ottamatta. Fenris on vielä tuntematon, eikä Blanca saa tarttumapintaa. Aveline on puolestaan selkeästi väsynyt ja Blanca tuntee katumusta siitä, että on raahannut tuoreen Kapteenin matkaansa. Ehkä Anders olisi ollut ratkaisu? Mutta ei, Blanca ei voi kuvitellakaan Aarnivartijan tulevan toimeen Fenriksen kanssa. Carverilla oli puolestaan menoja, eikä Blanca edes tunnustanut minne viimeisin matka suuntasi…
Polun varrella on kukkia. Fenris poikkeaa katkaisemaan muutaman.
"Nättejä." Blanca toteaa. Tottahan se on. Vuoristokasvit ovat yllättävän pirteitä, eivät välitä ohenevasta ilmasta tai sään viileydestä. Fenriksen valitsemat versot muistuttavat Fereldenistä, mutta mikään tuttu laji ei ole kyseessä.
"Syötäviä." Fenris toteaa. "Ja ne auttavat tulehduksiin."
"Ai." Blanca sanoo. "En tiennytkään, että parantaminen kiinnostaa sinua."
"Olen yksin. Tällaiset asiat tulee tietää."
Blanca kyselee kukan nimen ja muut mahdolliset hyödyt. Haittavaikutukset. Fenriksen lauseet ovat ytimekkäitä, mutta Blancalle syntyy tunne siitä, että ne eivät ole torjuvia. Miehen puheenparsi on ollut vaihtelevaa, välillä melkeinpä proosaa, välillä asteen poispäin kirouksista. Nyt heidän välillään leijuu neutraali tuttavuus.
"Voin antaa pari vinkkiä Kirkwallin lähellä olevista kasvupaikoista." Blanca sanoo. "Vaikka en suosittele yksin liikkumista. Uskoisitko, että haltijainjuurta löytyy jopa kaupungista?"
"Ehkä näytät reitin joku kerta." Fenris toteaa.
Keskustelu hiljenee ihan säänkin vuoksi. Maasto on vihreää sateesta. Varric huomauttaa uusista pilvistä, sitten pisaroista. Ensin ne tulevat yksitellen, mutta vain hetken kuluttua niin runsaasti, että polku muuttuu mudaksi ja vesinoroiksi. Heidän onnekseen Sundermountin kallio on pehmeää. Ajan saatossa syötyä. Maaston melkein jokainen mutka piilottelee sammaleen alla luolaa. Muutamalla sohaisulla Blanca löytää sellaisen ja Aveline hakkaa reitin sisään.
"Ei ikinä koskaan, ei milloinkaan enää." Varric marisee. "Katsokaa nyt, jopa katosta tulee vettä!"
"Pisaroita tulee niin vähän!" Blanca vastaa. "Ihme, jos edes osuvat sinuun."
"Vesi karaisee." Aveline sanoo. "Mutta tehdään tulta, jos vaan voimme."
Luolan sisällä ei ole paljoa poltettavaa, vain muutamia oksan palasia ja viherkasvillisuutta, mikä oli tippunut sisälle heidän mukanaan. Jonkun on mentävä ulos, mutta Blanca viivyttelee, etsii poltettavaa seurueen repuista. Fenris antaa omansa tarkistettavaksi helposti, ehkäpä siksi, että mitään polttamisen arvoista ei hänellä ole.
Varric sen sijaan…
"Sinullahan on täällä papereita." Blanca sanoo. "Ihan kuivia."
"Ei todellakaan, Hawke." Varric vastaa, tyrkkää kyynärpäällään. Blanca luopuu papereista varmuuden vuoksi, pelkää niiden repeytymistä ja arvoa. Pelastettuaan tarvikkeensa Varric jatkaa:
"Nämä ovat täysin märkiä. Kostutettu musteella. Ja verellä ja kyynelillä…"'
"Jotain kiltapapereita vai?"
Varric naureskelee. Piilottaa paperit.
"Ei ihan."
Varric lupautuu hakemaan polttopuita alkuperäisistä vastusteluistaan huolimatta. Aveline lähtee hänen mukaansa. Blanca hermoilee kaksikon lähtöä, varmistaa, että he tulisivat takaisikin. Hän antaa heille suurimman osan loitsujuomistaan ja pienen sileän riimun, jolla saisi aikaan liekkejä. Jos parivaljakko jäisi loukkoon, saisi riimusta lämmikettä.
"Olkaa varovaisia." Blanca sanoo. Saa vastaukseksi Avelinen napakan myöntymyksen ja Varricin liioittelun, herrasmiesmäisen kumarruksen.
Sitten kääpiö ja Kapteeni katoavat vesiviirujen maailmaan.
Blanca huokaisee. Häntä inhottaa se tosiasia, että hänen oma kylmä taikuutensa ei tarkoita sitä, että hän sietäisi vaihtelevia säitä kovin hyvin. Kylmä on kylmää, sade sadetta. Hypellessään saadakseen lämmön kiertämään Blanca kiroaa Luojaa, joka hänelle on väärät taiat suonut. Ja väärän maan ja väärän veren. Pohjoisessa olisi paremmat tuulet, Antiva ja viinitarhat. Niihin lämpimiin vesiin olisi ollut tuhat kertaa parempi syntyä, kuin Fereldenin pikkukylien ketjuun.
"Taidettiin löytää se ainoa asia, minkä suhteen Tevinter on parempi. Sää nimittäin." Blanca tietää olevansa hieman huolimaton sanojensa suhteen, mutta ei pidä kieltään kurissa.
"Palaminen orjatyössä ei ole tätä parempaa." Fenris toteaa.
"Yhtä paha paikka sitten?" Blanca puuskahtaa. "Olinkin liian optimistinen."
Fenris ei vastaa. Mies on siirtynyt syrjempään, kauemmas sisäänkäynnistä. Blanca miettii, miten pelastaisi raukan, olihan pohjoisen aurinko varmasti armollinen Fenriksen sanoista huolimatta. Tässä kalliossa Blanca on sen sijaan ainoa, joka voi armoa antaa.
Blanca ravistelee vettä itsestään, riehuu. Vetää kengät jaloistaan ja miettii pitäisikö sittenkin yrittää tuliloitsua, vaikka ei ole sellaista koskaan saanut aikaiseksi. Bethany oli ja isä totisesti, mutta tässä suhteessa Blanca oli ollut yhtä syrjässä kuin Carver. Yritetään. Blanca miettii lämpimiä pehmeitä ajatuksia. Sormiin ei syty kipinääkään, mutta siinä on sentään se hyvä puoli, että Fenris ei pääsisi säikähtämään ja Blanca saa itsensä iloisemmalle tuulelle. Pian hän jättää ajatukset sikseen, väistää itsekin tuulenpuuskaa syvemmälle.
"Ihan mielipuolinen juttu." Blanca intoilee, muistelee mennyttä. "Lohikäärme! Tämä Flemeth on tosiaan taitava."
"Niin." Fenris sanoo. "Ja vaarallinen."
"Pah." Blanca lausuu. "Miksi edes tulet mukaan? En minä sinulle tahdo tuottaa vaivaa-"
"Lupasin." Fenris vastaa, tuijottaa värähtämättä. Tosiaan. Tässä on mies, jonka sanaan voi luottaa. Blanca on törmännyt samanlaisiin ennenkin, pitää tästä lajista erityisen paljon. Hän ei välitä varmuudesta, jolla Fenris tavaa moraaliaan, mutta haltijan vannomiset ovat rautaa lujempaapa. Hyvä, että mies oli suostunut antamaan niin jääräpäisen, kiitollisen valan.
"Miksi sitten lupasit?"
Fenris katsoo Blancaa arvioiden.
"En voi luottaa sinuun." Fenris toteaa. "Et voi muuttaa sitä mitä olet, et voi muuttaa taikuuden vaikutuksia."
"Ja?" Blanca sanoo. "Siksihän sinun olisi pitänyt toimia juuri toisin."
"Maailmassa on pahuutta ja heikkoutta ilman taikuuttakin." Fenris jatkaa. "Olin elämäni velkaa. Väärin olisi jättää sinut palkitsematta vain sen perusteella mitä tulet tekemään, mihin taikuutesi mahtaa."
"Kaikki eivät ajattele noin."
"Minä olen mitä olen." Fenris toteaa. "Minua ei liikauta se, mitä muut tekisivät. Jos olet vaaraksi minulle, tiedä, että voin taistella vastaan, tappaa. Velka tulee kuitatuksi tavalla tai toisella."
"Minä pelastan henkesi ja sinä kuittaat tappamalla minut?" Blanca naurahtaa, vaikka tietää mitä Fenris ajaa takaa. Demoneita, henkiolentoja, riivattuja. Tai sitten ritarit rahaisivat Piirin ja nappaisivat taikuuden sekä samalla tunteet pois. Minkälaisiin kuoppiin voikaan noita tippua!
"Tarvittaessa." Fenris sanoo, tulee hieman lähemmäs. Ulkoa kuuluu kohinaa, mutta myös lähestyvää puhetta. "Vai haluaisitko mieluummin elää kurjana, riivattuna? Satuttaa muita?"
"No annan luvan sitten." Blanca sanoo. "Tässä näin. Leikkaa pääni, jos se tulee tarpeeseen. Mutta kiltti, konsultoi jotakuta muuta alkuun, en ihan luota arviointiisi."
Varricin ilme on hieman hämmästynyt hänen astuessaan sisään luolaan. Blanca ei jää kuitenkaan selittelemään keskusteluaan Fenriksen kanssa.
"Nopeasti nyt." Blanca sanoo. "Teillä on puut ja ainoa tuliriimu."
Hän vilkaisee vielä kerran Fenrikseen, mutta mies on kääntänyt kasvonsa pois. Tulen syttyessä hänkin tulee kuitenkin lähemmäs.
Blanca ei osaa antaa lahjoja, mutta ei hän asiaa sikseenkään jätä. Kerää kaduilta ja kaupungin laitamailta krääsää ja roinaa, lankoja ja neuloja, medaljonkeja ja silkkiliinoja. Mukaan tarttuu saappaat, jotka ovat varmasti sopivat Merrilille siitä huolimatta, että nainen ei käytä kenkiä. Haltijoiden jalat ovat hennon näköisiä, mutta kestäviä. Jos Merrill ei niitä huolisi, voisi nainen myydä ne, saada rahaa asumuksensa somistamiseen. Tai todennäköisesti kirjan ostamiseen.
Kirjoja kumma kyllä ei ole vielä kadunvarsilta löytynyt. Ehkä jopa Kirkwallissa niitä arvostetaan tarpeeksi tai sitten päinvastoin, niitä ei löydy asunnoistakaan.
Kotikylän kappelissa kirjoja oli ollut uskomattoman paljon silloin, kun vielä oli aikaa lukea. Tuntui, että uusia tuli heti, kun oli saanut valitut luettua. Historiaa, uskontoa, talonpoikien ohjeistusta… sivuilta löytyi lopulta aina jotain arvokasta, sanoja omaan tilanteeseen, vaikka valaistumisen matka oli pitkä. Nyt Blanca on tottunut jo siihen, että ainoat tarvittavat sanat tulevat puhuttuna. Tulvan verran niitä hän on saanutkin, kadunkulmissa, kapakoissa, ystävien kotona.
Andersin palopuheet pelottavat, Merrilin naivuus ja tahto säikäyttävät, Isabellan vihjeet kauhistuttavat. Tähän ajatukseen tarttuessaan Blanca vannoo, että sama pätee muihinkin. Pinnistelemälläkään hän ei kuitenkaan saa huolenaihetta aikaiseksi.
Paitsi Fenriksen hiljaisuudesta.
Siksi hän kiertää aamupäivän ajan etsien lahjaa. Tuijottaa jopa myyntikojuihin, tökkii miekkoja ja teriä. Hänet hätistetään yllättävän nopeasti pois jopa alakaupungin torilla. Luulisi, että harva ostaja häntä paremmin pukeutuisi. Blancan viitta ja housut ovat varastettuja, hyväkuntoisia. Paita on nähnyt parempia päiviä, mutta se on suurimmaksi osaksi sinisen viitan alla.
"Hei." Hän sanoo eräälle rihkamakauppiaalle. "Mitä antaisit miehelle lahjaksi, jota et oikeastaan edes tunne?"
"Kultahippuseni." Mies vastaa. "Älä käytä rahojasi miehiin."
"Olet aika huono kauppias."
"Rehellinen." Kauppias toteaa ja pyörähtää toisen asiakkaan luokse.
Pettyneenä Blanca lähtee pois basaarista. Hän vaeltelee katuja rahapussinsa kanssa, työntää väliajoittain käsiä pois. Hän on valinnut väärän reitin. Sen tietää siitä, että normipoluilla häntä kyllä kunnioitetaan päivänvalossa. Taas yksi asia, jossa Kirkwall jaksaa väittää vastaan.
Tänään hän veisi Fenrikselle vain seuransa.
Fenris maalailee viinillä seiniä. Blanca esittää vitsin siitä, että pullot voisi heittää vasta tyhjinä.
Menneisyydestään Fenris paljastaa oikeastaan kaiken, mitä itsekään tietää. Blancan käy sääliksi, mutta tietää, että turha hänen olisi murehtia menneitä samalla mitalla. Hän yrittää sen sijaan piristää ystäväänsä, johdatella keskustelua uusille poluille. Siinä Blanca ei kuitenkaan onnistu, mutta Fenris ei poiskaan häntä aja.
Lopulta Blanca vetäytyy kaupungin katolta pois pettyneenä. Hän ei ole varma, mitä oli illalta odottanut, mutta eipä hän oikein mitään saanut. Yhden hymähdyksen Fenrikseltä, joka tuntuukin pienen ajattelun jälkeen hämmästyttävän tärkeältä. Kutsulta. Tule uudelleen.
Niinpä Blanca palaa seuraavan työntäytteisen päivänsä jälkeen kartanoon. Hän valtaa itselleen lupaa kyselemättä pöydän ja käy hiljaisuudessa tutkimusmatkan valmisteluja läpi. Rahat ovat oikeastaan jo valmiita, viimeisenä kysymyksenä on enää se, kenet Blanca tahtoo mukaansa. Anders on oikea valinta, totta kai. Aarnivartijat ovat salamyhkäisiä, mutta maallikon arvauksella siihen täytyy olla joku syy. Ja taisteleminen kalmaruumita vastaan on vartijoiden työtä. Blanca ei halua astua jättimäisten vihollisten eteen heikolla tiimillä.
Syvyyden tiet ovat yllättävän tutkittuja Aarnivartijoiden kartan mukaan. Merkkejä vaarasta on tuhansittain, pääkalloja paperilla. Tai vain hätäisesti sohaistuja rukseja, toteavia käskyjä, jotka sanovat "älä mene tänne". Vesiputouksia karttaan on merkitty tuhansittain, joenylityksiä. Silti valitun matkan varrella ei ole näkynyt yhtään merkkiä vedestä. Heidän oma reittinsä kulkee limittäin kanavien verkoston kanssa, erossa siitä. Anders kertoi aiemmin, että kalmat osaavat uida.
"Fenris hei." Blanca sanoo. "Tuletko mukaan?"
"Kyllä."
