Osittaista rasismia
Arlongia alkoi pikkuhiljaa ärsyttää.
Hän vain yritti ottaa nokosia kannella raittiissa ilmassa, mutta siitä ei tahtonut tulla mitään hänen kumppaninsa tuijottaessa häntä kuin petokala saalistaan. Ilmeisesti Enelillä ei ainakaan toistaiseksi ollut edes mitään asiaa, sillä tähän mennessä tämä oli aina sanonut sanottavansa heti sen sijaan, että olisi ensin vartin vain tuijottanut häntä hiljaa.
Lopulta Arlong päätti, ettei jaksanut sietää sitä enempää.
"Niin oliko asiaakin?" haimies murahti avaten silmänsä ja vastaten toisen tuijotukseen. Jonkin matkan päässä hänestä seisova Enel pyöritti vasenta korvaansa sormiensa välissä ja räpäytti silmiään hitaasti muutaman kerran.
"Oletko vain sinä tuon näköinen, vai onko sinimeressä muitakin kaltaisiasi?" mies kysyi, jolloin oli Arlongin vuoro räpäyttää silmiään pari kertaa. Hän pohti kysymystä hetken varmistaakseen, että oli ymmärtänyt sen oikein ja vastasi vasta sitten.
"On muitakin. Lajini on kalamies. Minulla oli ennen iso miehistökin, joka koostui kaltaisistani", hän vastasi ja sulki silmänsä välttyäkseen katsomasta Eneliä. Häntä ei oikeastaan huvittanut puhua aiheesta, sillä hän kaipasi muita ja tunsi hitusen syyllisyyttä siitä, että oli hylännyt heidät. Täällä hän oli iloisesti matkalla kuuhun muiden luultavasti istuessa vankilassa. Mutta tuskin heitä sentään Enies Lobbyyn oli viety, sillä he eivät olleet pirunmarjojen käyttäjiä, eivätkä myöskään omanneet etsintäkuulutuksia.
Enelin ääni kuitenkin sai hänet unohtamaan äskeiset ajatukset hyvin nopeasti.
"Vai niin. Eli et ole ainut, joka joutuu kärsimään tuollaisesta nenästä."