TADAAA! KIITOS KAIKILLE KOMENTOIJILLE! SE OIKEASTI AUTTAA! *kumartaa* Yhdessä kohdassa on sensuroitu kiroilu, koska sitä oli aika paljon. ja minusta yleisen mielihyvän vuoksi olisi nätimpää jos siinä kohtaa olisi sensuri. ei kyllä tarvita mitään neroa jotta voi tajuta mitä joka kohdassa lukee! Tässä siis uusi luku tadaa! ^^ HUOM! Ajatukset 3
Varoitukset: lievää Yaoita, kiroilua, kirjoitusvirheit ja huonoa huumoria (aina saa yrittää olla hauska) :3
Samaan aikaa Berwald istui kalliolla katsoen maisemaa. Kaunista. Pitäisi kai mennä takaisin… Yhtäkkiä hän kuuli huutoa.
"BERWAAALD! MISSÄ VITUSSA SÄ OOT?" Danny huusi, jossain vähän kauempana. Berwald kääntyi ja näki Dannyn vähän kauempana. Silloin Danny huomasi ruotsalaisen kallion reunalla. "BERWAALD! DARLING!" Danny huusi juostessaan Berwaldin luokse. Danny tarrautui Berwaldiin kuin pelastusrenkaaseen. "Äiti oli niiin huolissaan!" Danny paapatti, silittäen samalla vaaleita hiuksia.
"Anna olla." Berwald vastasi ja tönäisi Dannyn. Hän ei sillä hetkellä jaksanut tanskalaisen kotileikkejä. Dannylla paloi sulake.
"Tiedätkö sinä, kuinka huolissani mä olin? Susta ei näy jälkeä missään pariin tuntiin! Ja sulla ei ole puhelinta mukana!" Danny saarnasi kuin pahempikin kotiäiti. Berwald katsoi Dannya silmiin. Oliko hän todellakin ollut jo pari tuntia poissa? Tino ei ollut lähtenyt etsimään häntä… No eihän Tino voinukkaan Tinolla oli kepit. Danny katsoi vihaisesti Berwaldia. Hän oli oikeasti ollut huolissaan Berwalsdista. He olivat olleet parhaita ystäviä tarhasta asti.
"Anteeksi, unohdin ajankulun." Berwald sanoi katsellen samalla maisemaa. Kai sitä joskus takaisinkin pitäisi mennä.
"Saat anteeksi. No niin alahan tulla, ruokailu on jo alkanut." Danny sanoi vetäen samalla Berwaldin ylös. Pojaat kävelivät takaisin leiriin, Dannyn Berwaldisn kädessä roikkuen. Kumpikaan ei sanonut sanakaan. Danny tiesi ette jotain oli tapahtunut. mutta hän oli päättänyt, varmaan ensimmäistä kertaa ikinä, olla puuttumasta asiaan, koska hän uskoi asian koskevan Tinoa. Ja sen verran itsesuojeluvaistoa Dannylla oli olla puuttumatta Berwaldin rakkaus huoliin.
Heidän saavuttua ruokailu katokselle melkein kaikki oli jo syönyt. Ainoastaan Nor oli jäänyt odottamaan heitä.
"No jo kesti. Pyysin Kikua jättämään teille ruokaa. Se on tuolla edessä." Nor sanoi osoittaen ruokailukatoksen päätyä, jossa oli pieni keittiö. Sen edessä oli "tarjoilu tiski", eli se mistä leiriläiset hakivat ruokaa. Siinä oli pieni kattila ja leipäkori. Ruuaksi oli kalakeittoa ja leipää. Leirin ruoka tarjonta ei ole huikaiseva. Danny ja Berwald hakivat itselleen keittoa ja pari palaa leipää. Vaikka keitossa ei ollut juuri silmäruokaa, se oli hyvää. Kiku on loistava kokki. Vasta muutaman minuutin kuluttua Berwald tajusi kysyä jotain…
"Niin, mites se matsi?" hän sanoi katsoen samalla Dannya, joka oli samalla hetkellä tukehtua leipäänsä. Noria hymyilytti.
"Ihan hyvin. Kukaan ei loukkaantunut enää. Miten niin?" Dannyn sanoi vältellen loppu tulosta. Berwald arvasi Dannyn käytöksestä, että hänen joukkueensa oli voittanut.
"Nor, mikä loppu tulos oli?" Berwald kysyi tuttuun kylmään sävyyn.
"2-1, te voititte. Anttonio teki viimeisen maalin." Nor sanoi hymyillen. Dannyn ilme oli näkemisen arvoinen. Berwald virnisti Dannylle.
Syötyään kolmikko suuntasi teltalle. Olisi kolme tuntia ennen seuraavaa ruokailua. Päästyään teltalle, yllätys, siellä ei ollut ketään.
"Ice sanoi jotain piirtämisestä rannalla, Eduard ja Tino ovat kai hänen kanssa." Nor sanoi Berwaldin kysyttyä missä muut ovat. Nor ja Danny lähtivät kävelemään metsään, koska Nor sanoi viihtyvänsä siellä, eikä Danny halunnut antaa hänen kuljeskella metsässä yksin. Berwald päätti jäädä telttaan lukemaan kirjaa. Hänen ei halunnut nähdä Tinoa. Olisi tyhmää aiheuttaa kiusallisia tilanteita turhaan. No saanpahan olla rauhassa vähän aikaan.
"Käydään ensin rannalla, jooko?" Danny kysyi Norilta, niin kaukana teltasta ettei Berwald voisi millään kuulla.
"Kyllä se käy, mutta miksi?" Nor kysyi ihmeissään, heidän kääntyessä rannalle päin. Danny virnisti.
"Ilmoitetaan Tinolle, että Berwald on löytynyt. Uskon että häntä kiinnostaa…" Danny sanoi hymyillen. Danny oli varma että Tino haluaisi jutella Berwaldille, tai ainakin toisin päin, vaikka ruotsalainen kieltäisi sen. Vaikka Dannyn ei halunnut sotkeutua muiden rakkaus asioihin, niin se ei tarkoita etteikö voisi aina välillä auttaa. Nor tajusi mitä Danny vihjasi.
Päästyään rannalle he näkivät kolmikon. Ice maalasi maisemaa, Eduard ja Tino lukivat kirjaa.
"MOI!" Danny huusi ja heilutti kättä. Tino vastasi vilkutukseen. Danny on tullut takaisin. Onkohan Berwald… Tino nousi ylös. Hän oli jättänyt kepit telttaan, joten hän hyppeli yhdellä jalalla. Mikä oli aika huvittavan näköistä. Hän hyppeli Dannya ja Noria vastaan.
"Hei, sinäkin olet tullut takaisin. Löysitkö Berwaldin?" Tino kysyi päästyään pariskunnan luokse. Noria hymyilytti. Danny oli ollut oikeassa.
"Joo hän on teltalla. Pääsetkö sinne asti?" Danny sanoi huomauttaen Tinolle tämän liikkumistyylistä. Tino punastui, ei huomautuksen takia, vaan sen että Danny tiesi hänen menevän Berwaldin luokse. Oliko Berwald kertonut Dannylle? Ei hän ollut, koska silloinhan Danny vihaisi minua. Tino lopulta kumminkin kiitti Dannya tiedosta, sitten hän lähti pomppien kohti telttaa.
Matka teltalle tuntui kestävän ikuisuuden. Se myös otti voimille, koska Tino pomppi yhdellä jalalla. Lopulta Tino pääsi teltan luokse. Tino kertasi vielä nopeasti mielessä mitä hänen piti sanoa, ennen kuin hän meni sisään.
Samaan aikaan rannalla Dannya ja Nor olivat jo lähteneet. Ice katseli merta. Hän oli maalannut jo muutaman maiseman, vesivärejä käyttäen. Ice oli todella lahjakas kuvataiteessa. Hän osasi soittaa myös viulua, mutta Nor osasi sen paremmin. Yhtäkkiä Ice huomasi kuinka iso joukko aikuisia ohjaajia asteli laiturille. Joukossa oli Bad toch trio, lerinjohtaja, ja italialaiset veljekset. Kaikilla näytti olevan uimahousut. He olivat kai menossa uimaan, vaikka vesi ei ollut mitenkään houkuttelevan lämmintä.
Kaikki seisoivat laiturin reunalla, silloin Franciss päätti pelastaa kaikkien päivän. Hän hyppäsi veteen vetäen mukanaan Gilbertin, joka vetäisi Anttonio, joka taas piti Lovinoa kädestä, Lovino taas otti veljensä mukaan, joka taas otti Ludwigkia kädestä, joten koko joukko ohjaajia tipahti veteen. Ensimmäisten päiden putkahtaessa pintaan kuului hirveää kiroilua.
"Oli *****pakko vetää! *******!" Gilbert huusi ensimmäisenä Francikselle. Ranskalainen vain nauroi ja veti pari uinti liikettä kauemmas muista. "Älä siinä kuule yhtään ***** naura! Ootas kun mä saan sut kiinni ***** ranskalainen! Sit ***** mä ******** sut! *****!" Gilbert jatkoi ja alkoi jahdata Francista. Valitettavasti etumatkan ansiosta se ei onnistunut.
"***** tää on niin ***** kylmää! ******* oliko pakko tarttua kädestä!" Lovino huusi Anttoniolle, joka ei itsekkään pahemmin nauttinut vedestä, mutta päätti viisaasti olla mainitsematta tätä Lovinolle.
"AAAHHHRRGG! Doitsuu pelasta! Kylmää!" Feliciano huusi tarraten saksalaista kaulasta, mikä meinasi hukuttaa Ludwigkin.
Ice tuijotti tapahtunutta hölmistyneenä. Voiko noin edes käydä tosi elämässä?
Lopulta kaikki ohjaajat, paitsi Francis joka Gilbertin takia ei aikonut nousta vedestä vähään aikaan, pääsivät kuivalle maalle. Lovino istui Ludwigin sylissä, käärittynä pyyhkeeseen. Lovinokin oli kääriytynyt pyyhkeeseen, mutta espanjalaisen tarjouksesta huolimatta kieltäytyi istumasta syliin. Gilbert jatkoi Franciksen uhkailua ja kansainvälisen käsimerkin näyttämistä. Francis vain nautti uimisesta, yrittäen olla huomaamatta nuorta saksalaista. Yhtäkkiä Elizabeta ilmestyi rannalle. Hänellä oli päällään vaalean vihreät bikinit.
"Hei! Mitä kävittekö te jo uimassa?" Elizabeta kysyi katsellen pyyhkeisiin kääriytynyttä kansaa. Ludwig selitti tilanteen nopeasi unkarilaiselle, joka huomasi Gilbertin laiturin päässä. Gilbert ei ollut raivoamiselta huomannut Elizabetan saapumista. Vaikka Elizabeth tunsi sääliä muita kohtaa, hän ei voinut vastustaa kiusausta. Hän hiippaili Gilbertin taakse ja antoi hiukan vauhtia. Gilbert molskahti veteen, mikä sai Franciksen nauramaan kauempana, myös Elizabeta rupesi hihittämään. Noustuaan pintaan Gilbert näki kuka oli hänet tönäissyt. Sen sijaan että Gilbert alkaisi huutaa, niin kuin Francikselle, hänpä nokkelana poikana keksi jotain parempaa. Hän nousi ylös vedestä ja meni muka hakemaan pyyhettä. Oikeasti hän halusi vain Elizabetan taakse jotta hän voisi…
"HAHAHA! Hei mitä sinä? EI! LASKE MINUT ALAS!" Elizabeta huusi kun Gilbert oli nostanut hänet syliinsä.
"Hyvä on." Gilbert sanoi ja pudotti unkarilaisen suoraan veteen. Kukaan ei nauranut, paitsi Gilbert."AHAHAHHAHAH! Eikö kosto olekin ihana?" Gilbert hekotti laiturilla. Elizabeta tiesi ansainneensa tuon, joten hän tyytyi näyttämään kieltä.
Berwald oli alkanut lukea kirjaa, kun yhtäkkiä Tino oli teltan suulla. Berwald jäi tuijottamaan Tinoa, sitten hän käänsi päänsä pois. Tino tuli sisälle telttaan sanomatta vieläkään sanaakaan. Hän istuutui Berwaldin viereen. Tino oli vielä hetken hiljaa miettien sanojaan tarkkaan.
"Anteeksi se aiempi…" Tino lopulta sanoi mikä sai Berwaldin kääntämään päänsä Tinon puoleen.
"Ei se mitään… Minun oli…" Berwald sanoi, mutta Tino keskeytti hänet.
"Ei! Kun se että en sanonut mitään." Tino sanoi punastuen hiukan. Berwald laittoi kirjan pois, sitten hän kääntyi Tinon puoleen. Berwald laittoi käden Tinon leuan alle, pakottaen Tinon katsomaan häntä silmiin.
"Siis mitä?"Berwald kysyi järkyttyneenä. Tino punastui rajusti. Hän tunsi kuinka hänen sydämensä alkoi takoa rajusti.
"Siis minä rakastan sinua…" Tino sai sanottua. Berwaldilla meni hetki tajuta mitä Tino oli sanonut. Tino… Siis… Rakasti… Häntä…
"Tino…" Berwald sai sanotuksi, ennen kuin Tino suuteli häntä. Suudelma oli lyhyt, mutta se varmisti kaiken. Hittoon Ivan, jos olen onnellinen Berwaldin kanssa. Tino ajatteli, silloin ruotsalainen nappasi nuoremman pojan syliinsä. Berwald halasi Tinoa tiukasti. "Jag älskar gid också…" Berwald kuiskasi Tinon korvaan. Tino tunsi kuinka hänen silmänsä kostuivat. Kyyneleet valuivat alas pitkin Tinon poskia. Tino painautui kiinni Berwaldiin. Ivan tuntui vain kaukaiselta painajaiselta, joka oli vihdoin ohi. Tino oli onnellinen, onnellisempi kuin koskaan ennen. Siinä ollessaan Tino tajusi, ettei hän koskaan ollut rakastanut Ivania. Hän oli pelännyt vain yksin jäämistä. Ivan oli ollut aluksi mukava, mutta ei Tino silti häntä rakastanut. Nyt hän tiesi että hän rakasti Berwaldia, ja että Berwald ei satuttaisi häntä.
"Nor! Kuinka pitkä matka vielä?" Danny valitti, heidän kävellessään syvemmälle metsään. Nor ja Danny olivat kävelleet jo jonkin aikaa. Danny alkoi jo väsyttää. Ei fyysisesti, mutta kuka nyt henkisesti 5v. jaksaisi kävellä metsässä. Nor ei kuunnellut Dannyn valitusta hän kuunteli metsän ääni. Nor oli huomannut jo lapsena, että hän kuuli ja näki jotain mitä muut eivät nähneet. Yleensä näin kävi vain metsässä, mutta joskus se oli käynyt kaupungillakin. käveltyään vielä hetken Nor kuuli hiljaista laulua. Laulu oli kauneinta mitä voi kuvitella. Laulu laulettiin oudolla kielellä. mikä ei Norin mukaan ollut yhdenkään ihmisten puhuma kieli. Nor alkoi katsella ympärilleen tarkemmin, silloin hän alkoi huomata pientä liikettä siellä täällä. Sellaista jota joku muu luulisi tuuleksi, mutta Nor tiesi ettei se ollut tuulen puhallus. Laulu alkoi myös voimistua ja tulla lähemmäksi.
"NOR! Mäen jaksa enää!" Danny huusi vähän matkan päästä. Nor mulkaisi tanskalaista ja käski tätä olla hiljaa. Nor käveli vielä vähän matkaa, jolloin hän saapui pienelle metsä aukealle. Nor istahti sen reunalle. Dannyn raahattua itsensä Norin viereen, Nor kiskaisi tämän alas istumaan. Siinä he sitten istuivat pienen aukion reunassa. Danny tuijotti Noria. Tämän teki mieli sipaista Norin poskea, mutta hän tiesi ettei Nor ollut juuri nyt "paikalla". Nor tuijotti tiiviisti eteenpäin.
Aukion keskellä oli kaksi keijua. Ne olivat pieniä ja kauniita. Heillä oli siivet jotka olivat läpikuultavat, mutta värikkäät. He olivat noin 30 cm korkeita ja heillä oli pitkät vaaleat hiukset, jotka oli koristeltu kukilla. Toinen keijuista soitti jotain heidän omaa soitinta ja toinen lauloi. Keijut huomasivat kaksi poikaa aukion laidassa. He myös tiesivät että toinen pojista näki heidät. He vilkuttivat Norille. Nor hymyili ja vastasi heilauttamalla kättä.
Danny ei tiennyt mitä Nor näki, mutta hän ei ikinä pitänyt Noria tärähtäneenä. Vaikka Nor välillä puhuikin yksin ja niin kuin nyt heilautti kättä jollekin mitä hän ei nähnyt. Mutta se oli osa Noria, ja Danny oli luvannut rakastaa Noria, kävisi sitten mitä.
Lopetettuaan laulunsa keijut niiasivat Norille. Nor taputti keijuen esitykselle, koska se oli hänestä kaunis. Keijut pitivät Norista sillä Nor oli niitä harvoja jolla oli lahja nähdä heidät. Nor näki myös muita metsän asukkaita, mutta keijuja useimmiten, koska he pitivät huomiosta. Yhtäkkiä paikalle saapui lisää keijuja. Hekin vilkuttivat Norille. Nor hymyily. Keijut puhuivat omaa kieltänsä, mutta ne osasivat myös puhua ihmisten kieliä. He olivat kerran puhuneet Norille. Kun Nor oli ollut pieni, hän oli eksynyt metsään. Keijut olivat tullet auttamaan häntä. He olivat neuvoneet hänelle tien pois metsästä. Keijut eivät puhuneet ihmisille, muuten kuin vastaavissa tilanteissa. Keskusteltuaan hetken keskenään keijut aloittivat uuden esityksen. Kaksi heistä istui ja soitti melodiaa, ja muut tanssivat piirissä ja lauloivat. Norista oli ihanaa katsoa keijuen touhua.
Jossain kohtaa Danny, joka oli tuijottanut koko Noria, joka taas keijuja, huomasi että oli alkanut hämärtää. Hän kaivoi taskusta puhelimen. Häiritsemättä kumminkin Noria joka tuijotti tiiviisti eteenpäin. Hitto! Kello on jo noin paljon! Heidän olisi lähdettävä takaisin. Danny ei halunnut häiritä Noria joka hymyily niin kauniisti. Nor ei normaalisti hymyillyt niin paljon. Se teki Dannynkin onnelliseksi.
"Nor" Danny sanoi pehmeällä äänellä. Nor ei reagoinut mitenkään. "Meidän pitää mennä" hän jatkoi. Nor käänsi hitaasti päänsä Dannyn puoleen. Norin silmissä oli katse joka kertoi ettei hän halunnut lähteä. Dannysta Nor oli todella kaunis. Hän sipaisi hiussuortuvan pois Norin otsalta ja kumartui lähemmäs, Painaen kevyen suudelman Norin huulille. Silloin Nor palasi vihdoin kokonaan tajuihinsa. Hän painautui lähemmäs Dannya. Tanskalainen kietoi kätensä Norin ympärille.
"Niin… kai meidän pitää mennä." Nor sanoi heidän huultensa erottua. He hymyilivät hetken toisilleen. ei tarvittu sanoja, koska kumpikin ajatteli samaa asiaa. Vielä vähän aikaa…
Se oli siinä! Kiitos kun luit! kommentoi toki! saa kommentoia virheistä, saa myös kertoa jos haluaa jotain paritusta tai jotain hetaliaan liittyvää.
( niiku inside vitsei ;)) Ainoa mitä en halua kuulla on homofobioissten valitusta 3
Vastaukset kommentteihin:
UtaChan: KIITOS :3
LiMeAnGGa: kiitos kiitos! Kiva jos hymyilytti (edes) Taktikointi oli kovaa koska en osaa kirjoittaaa sit ite pelist, jos huomasit :S
SuperYui: Darling, en osaa sovittaa tähän tarinaan enempää UKxUSA koska se ei vaan... joku ihmeen tabu mulle. Ja kellä on leirillä mukana nahkahousut? DAAA! Tos oli DENxNOR ja SUxFInii ja SPAxITA ja GERxITA ja ja ja selityksii XD NO mä sain kirjoitettuu mun tarinaan jatkoo yritäppä ite samaa :PP
KIITOS KOMMENTOIJILLE JA LUKIOILLE! KAIKKI JOTKA KOMMENTOI NIIN NIILLE ON PAIKKA MUN SYDÄMMES! 3 jos siis mulla on sellanen :p
