A Pov

Minulla oli hyvä olla, vaikka tunsin päänsäryn koputtavan takaraivossani ja oksennuksen nousevan kurkkuuni.

Vahvat kädet olivat kietoutuneet ympärilleni, enkä olisi halunnut avata silmiäni ja menettää untani. Pakotin kuitenkin itseni heräämään ja huomaamaan olevani todellakin jonkun sylissä. Totesin kuitenkin olevani omassa huoneessani, joka itseasiassa oli Culleneiden vierashuone ja jossa olin nukkunut kuukauden ajan, enkä ollut lähtenyt ilmeisesti lähtenyt vaeltamaan minnekkään. Liikahdin hieman ja vahvat kädet kiristivät otettaan minusta. En päässyt lähtemään mihinkään. Käännyin katsomaan kenen sylissä olin ja toivoin kaiken olevan pahaa unta.

Cowboy

Mieleeni alkoi tulvia kuvia edellisestä illasta. Keskustelumme kirjastossa, Bellan etsintä, joka oli kertonut pyyhkäisseensä Post-it-lapun pois pöydältäni luullen sitä roskaksi ja saanut minut sillä hämilleni. Muistin holtittoman juomiseni, mutta kaikki oli pimeää Cowboyn saapumisen jälkeen. Huomasin kuitenkin edellisillan vaatteet vielä päälläni, joten emme ilmeisesti olleet tehneet mitään kaduttavaa, mutta minkä takia hän oli nukkunut sängyssäni.

Raju pahoinvoinnin aalto pyyhkäisi ylitseni ja päänsärky iski inhottavan vasaransa päähäni heti, kun laskin suojaukseni alas. Iskin käteni suun eteen ja kiermultelin itseni pois Cowboyn halauksesta ja juoksin huoneeni yhteydessä olevaan vessaan.

Oksensin, oksensin ja oksensin. Tärisin, kun mitään ei enää tullut. Sen jälkeen siistin itseni, hiivin huoneeseeni hakemaan uudet vaatteet itselleni, jotka sitten vaihdoin hiljaa kylpyhuoneessa. Halusin välttää tapaamasta Cowboyta, jos hän yhtäkkiä heräisi. En tiennyt mitä sanoa hänelle, enkä suostunut edes arvaamaan mitä olisi tapahtunut, jos nyt olisi tapahtunut siinä vaiheessa.

Katsahdin nopeasti peiliin ja totesin näyttäväni kohtuulliselta. En kovin pirteältä, mutta en myöskään sellaiselta, joka oli juuri oksentanut. Näytin melkein normaalilta ja se sai kelvata.

Hiivin ulos, jättäen Cowboyn nukkumaan sänkyyni, ilman mitään selityksiä. Aloin kävellä normaalisti vasta kulkiessani portaita alas kohti keittiötä. Kuulin kirjaston kaappikellon lyövän yhdeksän kertaa, ennen kuin saavuin keittiöön.

"Huomenta, Al!" Emmett tervehti minua sädehtien, kun astuin sisään avaraan keittiöön. Ainakin hänellä oli ollut hyvä yö.

"Huomenta, Em", vastasin ehkä hieman liian huomiota herättävän ärtyneesti, mutta en todellakaan jaksanut pirteyttä juuri sillä hetkellä.

"Ja hei hei!" Emmett nosti keittiön pöydältä tarjottimen, johon oli kasannut kunnon aamiaisen kahdelle ihmiselle. Se herätti minut tainnoksista.

"Mihin sinä sitä viet?" kysyin ihmeissäni, mutta en saanut vastausta. Emmett vain hymyili salaperäisesti ja meni ulos samasta ovesta, josta olin juuri itse astunut sisään. Hän oli jättänyt muropaketin ja maidon pöydälle, joten nappasin ne itselleni ja hain astiakaapista itselleni kulhon.

Olin ottamassa toista kulhollista, kun Edwardin äiti, Esme tuli hyräillen paikalle. Mahongin väriset hiukset olivat kiinnitettynä nutturalle niskaan ja uusi vaaleanvihreä jakkupuku korosti hänen hienovaraisia piirteitään.

"Huomena, kultaseni", hän suuteli minua poskelle ja halasi.

"Huomenta", vastasin takaisin. "Minne sinä olet menossa?"

"Kaupungille. Sain yhtäkkiä himon ostaa jotain uutta", hän hymyili minulle. "Oletko nähnyt Rosalieta tai Jasperia? He eivät ole kumpikaan huoneissaan."

Pudistin tarmokkaasti päätäni ja pidin kasvoni peruslukemilla. Tiesin tarkalleen missä Cowboy oli, tai ainakin oli ollut noin 10 minuuttia sitten. En suostunut kutsumaan häntä Jasperiksi, en vain pystynyt siihen, eikä ollut mitään syytä kertoa Esmelle yhdessä vietetystä yöstä ja yhden yön suhteestamme, johon en enää itsekään osannut suhtautua. Olin luullut, että Cowboy oli jättänyt minut, mutta ilmeisesti asia ei ollutkaan niin.

"En, valitettavasti", join murokulhoni pohjalta loput maidot. "Miksi niin?"

"Olisin vain halunnut keskustella Rosalien kanssa hänen kihlauksestaan ja hänen elämästään. Siitä on niin pitkä aika, kun hän viimeksi kävi täällä", Esme hymyili suloisesti. "Kultaseni, sinulla on hieman maitoa suupielessäsi."

Oliko Rosalie kihloissa Cowboyn kanssa? Sydämeni lähti laukkaamaan ja silmäni olisivat suurenneet, ellei Esme olisi katsellut minua. Pyyhin suuni, ennen kuin kysyin mitään.

"Kihloissa?" kysyin vaivaalloisesti.

"Nii juuri. Hän kertoi minulle siitä eilen. Jasper kuulema kosi kaksi kuukautta sitten", Esme nosti lautaseni tiskipöydälle, kun itse jäin istumaan paikoilleni ja tuijottamaan tyhjää pöytää. Kaksi kuukautta sitten. Oli kulunut kuukausi minun ja Jasperin tapaamisesta.

Kuvotus nousi kurkkuuni. Cowboy oli pettänyt Rosea minun kanssani, vaikka oli vasta kihlautunut tämän kanssa. Mutta miksi? Miksi juuri minä? Olin tuntenut jotain hänen kanssaan ja olin luullut, että hänkin oli tuntenut, ainakin aamuun asti, kunnes olin herännyt yksin. Olin luullut eiliseen asti asian olevan niin, mutta sitten Cowboy oli kysynyt minulta, miksen ollut soittanut hänelle, vaikka hän oli jättänyt viestin. Se oli nostanut toiveet pintaan, mutta silti olin mennyt epävarmuudessani juomaan itseni täysin tolkuttomaan kuntoon ja nyt kihlaus.

Cowboysta oli muodostunut minulle erittäin ristiriitainen kuva, enkä edes enää tiennyt miten suhtautua häneen. Sillä hetkellä hän kuvotti minua. Miten hän oli voinut maata kanssani, jos oli ollut koko ajan kihloissa Rosen kanssa? Miten hän oli voinut nukkua edellisenä yönä kanssani, vaikka Rose oli nukkunut viereisessä huoneessa? Mitä minä merkitsin hänelle? Mitä hän merkitsi minulle?

Kaikki kysymykset vaativat vastausta, mutta siltikään en pystynyt vastaamaan yhteenkään ja se ärsytti minua suuresti. Minulla oli aina vastaukset valmiina kaikkeen, mutta ei tähän ja se oli kokonaan Cowboyn syytä. Hän oli sekoittanut pääni kokonaan. Saanut minut ottamaan vapaata työstäni ja tulemaan takaisin kotiini. Bellan ja Edwardin häät olivat olleet pelkkä tekosyy, oikeasti olin vain halunnut paeta Vegasista, jossa muistot Cowboysta sijaitsivat.

"Alice-kulta", kuulin Esmen huhuilevan jostain kaukaa. "Maa kutsuu Alicea."

"Anteeksi", pudistin päätäni ja palautin ajatukseni takaisin oikeaan aikaan.

"Missä sinä olit?" Esme tuli lähelleni ja pyyhkäisi silmilläni olleen hiussuortuvan korvani taakse.

"Jossain kaukana", vastasin epämääräisesti. "Mutta nyt olen takaisin täällä."

Halasin häntä, haluamatta päästää irti. Tunsin elämäni olevan täysin raiteiltaan, eikä entinen tuttu ja turvallinen ollutkaan sittenkään niin kovin pysyvää. Bella ja Edward olivat menneet naimisiin, Rose oli kihloissa, enkä tiennyt oliko minulla enää edes työpaikkaa. Halusin itkeä, mutta en vain pystynyt siihen. Kyyneleet tuntuivat hyödyttömiltä.

"Voi, sinulla on aivan liikaa mietittävää", Esme hymyili surullisen oloisena. "Haluatko lähteä mukaani kaupungille ostoksille?"

"Tarvitseeko sinun edes kysyä?" tunsin hymyn taianomaisesti nousevan kasvoilleni. Shoppailu piristäisi aina ja saisi murheet unohtumaan.

"AL! Missä sinä olet ollut?"

En ollut edes ehtinyt astua ovesta sisään, kun Rose oli jo kimpussani.

"Shoppailemassa", nostin kassejani hieman ylöspäin.

"Ilman minua? Olen loukkaantunut", Rose laittoi kätensä puuskaan ja mutristi huultaan.

"Anteeksi, mutta sinä nukuit, enkä halunnut herättää sinua", laitoin kasvoilleni anteeksipyyntävimmän ja kärsivimmän ilmeeni. Mieleeni ei olisi missään nimessä tullut ottaa Rosea mukaan shoppailemaan, ei varsinkaan aamuisella mielentilallani, joka oli ollut kaikkea muuta kuin selvä. Krapula sekoitti päätäni vielä enemmän, mutta kunnon shoppailu oli tuonut minulle mukanansa seesteisen mielen, josta en halunnut luopua. Kaikki oli ajatukseni olivat kristallin kirkkaita ja minä todella nautin siitä.

"Ei se mitään, mutta tule nyt. Olemme odottaneet sinua. Voit jättää tavarasi eteiseen", Rose komensi, kuin olisi ollut talon omistaja. Se kolautti hieman mielialaani, mutta jätin kassini mukisematta eteiseen. Saisin noudettua ne helposti sieltä omaan huoneeseeni.

Rose johdatti minut olohuoneeseen, missä olivat jo Emmett, Esme, Carlisle ja Cowboy. Hän istui ylhäisessä yksinäisyydessään nojatuolissaan kaukana muista ja mulkoili Rosea, joka törkkäsi minut istumaan Emmettin viereen.

"Minulla on ilmoitusasiaa", Rose otti vallan koko huoneesta astumalla keskelle lattiaa. Esme ja Carlisle istuivat vastapäisellä sohvalla ja katsahtivat tietävästi toisiinsa. Perhoset alkoivat jylläämään vatsassani. Tiesin tasan tarkkaa mitä Rosella oli asiana, enkä pitänyt siitä ollenkaan. Mieleni alkoi muuttua sameaksi ja yhtä sekavaksi kuin se oli ollut aamulla. Shoppailu ei ollut sittenkään auttanut.

"Minä ja Jasper", Rose aloitti, kun minä katsahdin Cowboyhin. Hänen ilmeensä oli täynnä ihmettä, epäuskoa ja ärtyneisyyttä, sekä kireyttä. Ilmeisesti Rose ilmoitti asiastaan yksin. "Olemme menossa naimisiin!"

Emmett jännittyi vieressäni, Cowboyn silmät laajenivat, mutta muuten hän ei näyttänyt tunteitaan. Katsahdin Emmettiä ja hän näytti puristavan hampaitaan yhteen ja käsiään nyrkkiin. Laskin oman käteni hellästi hänen nyrkkiin puristetun kätensä päälle ja hän hellitti hieman. Tiesin mitä Rose merkitsi hänelle, eikä se ollut hyväksi.

Minua oksetti, perhoset jylläsivät vieläkin vatsassani, enkä enää halunnut ajatella mitään. En kertakaikkisesti mitään. Pimeys, mieleni oli täynnä mustaa pimeyttä, enkä halunnut sitä sieltä pois. En halunnut tuntea tuskaa, jonka syytä en edes tiennyt. Eihän minulla ollut mitään tunteita Cowboyta kohtaan, tai ei ainakaan pitänyt.

"Anteeksi", nousin ylös. "Minun täytyy mennä. Purkaa tavarani, jonka jälkeen taidan ottaa nokoset."

Hymyilin anteeksipyytävästi Esmelle ja Carlislelle, muita en pystynyt edes katsomaan. En kestänyt nähdä Emmettin kärsivää ilmettä, Rosea hymyilevänä tai Cowboyta jonakin. Minun oli pakko päästä pois.

Kellahdin petaamattomalle sängylleni. Käperryin kokoon ja vedin peiton päälleni. Huomasin tyynyni tuoksuvan Cowboylta ja jostain syystä se toi minulle lohdutusta. Vedin sen rintaani vasten ja tunsin kyyneleiden hiljalleen valuvan poskiani pitkin.

Nukahdin, enkä tiennyt kuinka kauan nukuin. Uneni oli levotonta. Olin sakeassa sumussa ja näin valon siitävän jossain kaukana. Juoksin sitä kohti, mutta en tuntunut koskaan saavuttavan sitä. Lähemmäksi päästyäni näin Cowboyn. Juoksin nopeampaa, mutta hän loittoni yhä kauemmaksi mitä lähemmäksi yritin päästä. Joku huusi.

Heräsin. Joku huusi tai ainakin puhui kovaäänisesti käytävällä. Tyyny sylissäni oli märkä kyynelistäni, jotka olivat jatkaneet tippumistaan uneni aikana.

"Jazz!" tunnistin Rosen äänen ja hätkähdin.

"Älä sano minua Jazziksi!" kuulin Cowboyn sihahtavan. "Menit liian pitkälle! Me emme sopineet mistään tälläisestä! En tiedä mitä sinun päässäsi liikkuu! Saat luvan mennä ja korjata asiat heti!"

"Mutta Jazz", tunsin tuon äänensävyn liiankin hyvin.

"Ei mitään muttia, minä en halua olla osa sinun kostosuunnitelmiasi. Minulla on omakin elämä ja tällä menolla sinä pilaat sen!" Cowboyn ääni oli täynnä inhoa.

"Al vai?" Rose kysyi pilkallisesti. "Olen nähnyt miten katselet häntä! Ja voin kertoa sen olevan täysin turhaa! Al ei ole koskaan seurustellut kenenkään kanssa. Hän on tullut ja mennyt niin kuin huvittaa. Miten sinä olisit erilainen?"

"Nyt riittää. Lähden huomenna. Hyvästi, Rosalie! Lähetän sinulle tavarasi ensi viikolla", Cowboyn raskaat askeleiden loittonenivat nopeasti, eikä kulunut kauankaan, kun Rosen korkokenkien kopina katosi myös.

Vatsan pohjaani oli syttynyt pieni tuli, joka sai minut voimaan heti paremmin. En tiennyt mistä se johtui, mutta se tuntui liian hyvältä, enkä halunnut sen koskaan lähtevän pois. Uni valtasi minut uudestaan ja tällä kertaa nukahdin hymyssä suin.