A/N: Nyt joudun harmikseni myöntämään, että tästä osasta tulee jälleen vähän lyhkäisempi. Ei siksi että kärsisin inspiksen puutteesta vaan siksi, että haluaisin seuraavaksi haaveilemani juonikäänteet eri osaan. Voin miltei (miltei!) kuitenkin jo lupailla, että siitä tulee jälleen pidempi pätkä. c:

Ja sitten! Huomasin tässä eräänä kauniina päivänä kirjoittavani tästä aivan tavallista fanficciä shounen-ain sijaan. Pahoittelen! ;_; Korjaan asian vielä (aloitan seuraavassa osassa hihi) mutta en halua muuttaa ficciä shounen-aiksi ihan muutaman lauseen aikana parista syystä:

a) Hahmoista tulee herkästi OOC

b) Tarinasta tulee herkästi yli-fluff tai joku pehmoversio PWP

...ja tätähän emme toivo, emmehän? c: Tai jos toivomme, niin kirjoittelen sitten toisen tarinan kunhan sille päälle satun. Ja tähän vielä sellainen pikkuinen piilomainonta, että uusin ficcini "Vaarallinen Peli" on ilmestynyt jo jonkin aikaa sitten. Ikärajaksi jouduin sivuston sääntöjen nojalla laittamaan M (tarinassa viitataan huumeisiin), mutta ihan T-kamaa se tietääkseni muuten on. Että siitä vain etsimään. *wink*

Nyt kumminkin, asiaan!

Osa 4: Uhka

Eren näki silmäkulmassaan kapteenin suun kiristyvän tiukaksi viivaksi. Sitten mies puristi kätensä nyrkkiin ja potkaisi sellin lattialla lojunutta pikkukiveä saappaansa kärjellä kiroten hampaidensa välistä. Levin reaktiosta näki, että tämän käänteen oli todella täytynyt sotkea joitain suuria suunnitelmia, joita Erenin muuttumiskykyä silmällä pitäen varten oli laadittu. Miksi kapteeni muuten olisi niin pettynyt? Tuskin häntä sentään kiinnosti pojan kohtalo sen kummemmin. Kapteeni vain ajatteli ihmiskuntaa ja sitä, kuinka Erenin olisi jonain päivänä määrä auttaa titaanien vastaisessa sodassa. Ja jos tällaisia takaiskuja tulisi, suunnitelmat varmasti viivästyisivät. Puhumattakaan siitä, jos Eren onnistuttaisiin tappamaan ennen kuin hänestä olisi hyötyä. Kaikki kapteenin, komentajan ja muiden ihmisten työ olisi silloin valunut täysin hukkaan.

Toisaalta hän ei osannut lukea kapteenin ilmettä. Vaikka miehen katse oli päällisin puolin yhtä kyllästyneen oloinen kuin yleensäkin, oli Eren näkevinään siinä jotain muutakin. Pääosin vihaa. Mutta ehkä myös jotain, joka oli joko surua, turhautumista tai jopa pelkoa.

Eren nielaisi pidätellen seuraavaa oksennustaan. Mitä kapteeni sitten pelkäsi? Jos Erenin kyvystä ei koskaan saataisikaan hyötyä irti, ei se automaattisesti tuomitsisi ihmiskuntaa tuhoon. Tilanne vain jatkuisi sellaisena kuin näihin päiviin asti. Vai oliko armeija jo tehnyt jonkinlaisia radikaaleja siirtoja odottaessaan hänen kykynsä mahdollisuuksien julki tulemista? Ja jos hänestä ei olisikaan hyötyä, kostautuisiko se ihmiskunnalle jollain tavalla? Silloinhan hänen kyvystään ei olisi hyötyä, vaan pelkkää haittaa kaikille.

No, olihan siitä tavallaan jo nyt.

Hanji oli kaivanut taskustaan pienen muistikirjan johon nyt kirjoitti tuolilleen kyyristyneenä. Hänen kasvoillaan näkyi yksittäisiä hikipisaroita ja naisen koko olemus oli jokseenkin kireä. Tilanne oli varmaan todella paha, koska Hanjin hyväntuulista olemusta eivät normaalisti pyyhkineet pois edes titaaneja vastaan käydyt taistelut tai uhkaavimmatkaan tilanteet. Nyt nainen kuitenkin kirjoitti jotain ylös rivakalla tahdilla purren samalla alahuultaan.

Eren huokaisi sulkien silmänsä. Jos asiat tosiaan olivat näin huonosti, olisi hänenkin varmaan pitänyt olla huolissaan. Olivathan kyseessä loppujen lopuksi hänen oma henkensä ja elämänsä. Mutta totuus oli, ettei hän juuri nyt jaksanut. Hänen olonsa oli edelleen heikko, häntä oksetti ja hänen lihaksensa tuntuivat oudon kireiltä. Sisimmässään Eren tietenkin toivoi Hanjin keksivän myrkytyksen aiheuttajan ja selviävänsä tilanteesta, mutta nyt hän ei vain jaksanut murehtia siitä sen enempää.

Kyllä hän selviäisi. Ihmiskunnan, Mikasan ja Arminin tähden. Hänen kostonsa tähden.

Hän kostaisi titaaneille vielä jonain päivänä.

"Selvä," Eren kuuli Hanjin sanovan vierellään. Nainen sulki pienen kirjansa, laittoi sen taskuunsa ja nousi sitten ylös tuoliltaan. "Tutkin sinua vähän ja sitten saat levätä. Nyt on kuitenkin tärkeää tietää, mikä tämän aiheutti. Mistä myrkky ikinä tulikaan, sitä ei saa tulla sieltä enää lisää. Jos siis tässä nyt ylipäätään on kyse myrkytyksestä."

Eren nyökkäsi hieman avaamatta silmiään. Tietenkin hän ymmärsi mitä Hanji haki tutkimuksillaan, mutta tällä hetkellä tutkittavana oleminen kiinnosti häntä vähemmän kuin koskaan. Hänestä tuntui, kuin hänen vatsaansa olisi ollut tulessa. Hanji kuitenkin löysäsi Erenin ranteita piteleviä kahleita sen verran, että hänen onnistui auttaa poikaa nousemaan istuma-asentoon.

"Levi, siirtäisitkö sitä ämpäriä vähän lähemmäksi," Hanjin ääni kysyi kapteenilta. Ilmeisesti hän puhui siitä lattialla olevasta metallisaavista, johon Eren oli juuri tyhjentänyt vatsansa.

Eren miltei kuuli kapteenin tyrmistyneen ilmeen. "En todellakaan koske tuohon," miehen ääni vastasi juuri niin järkyttyneellä äänellä, kuin Eren oli odottanutkin.

Hanji päästi turhautuneen huokaisun, mutta ei väittänyt vastaan. Ilmeisesti nainen tunsi kapteenin riittävän hyvin jättääkseen väittelyn väliin. Eren kuuli metallisen kolahduksen lattialta, kun Hanji siirsi ämpärin hänen sänkynsä viereen. "Olisin voinut pyytää sinua myös tyhjentämään sen, tiedäthän," nainen kuittasi kapteenille siirtyessään takaisin sängyn toiselle puolelle.

"Olisit pyytänyt turhaan," kapteeni murahti ja Eren kuuli hänen askeltensa loittonevan.

"Minne sinä nyt menet?" Hanji kysyi ihmeissään.

"Tapaamaan komentajaa."

"Miksi?"

Kapteenin askeleet pysähtyivät hetkeksi, ja muutaman sekunnin ajan sellissä vallitsi hiljaisuus.

"Penska meinaa kuolla oltuaan holhoukseni alaisena vain muutaman päivän. Minun alaisilleni ei koskaan ole käynyt näin, joten jossain on menty pahasti päin helvettiä," mies sanoi viileästi.

"Joten… Mitä aiot tehdä?"

"Käyn sanomassa komentajalle ja muille, että he tuplaavat penskan vartioinnin. Jokainen, joka yrittää edes lähelle tämän paikan ovea, kuulustellaan ja vangitaan määräajaksi. Kukaan ei enää kulje näissä tiloissa minua lukuun ottamatta," kapteeni vastasi uhkaavan voimakkaalla äänellä avaten sitten sellin oven. "Sinä olet poikkeus, mutta vain silloin, kun minäkin olen paikalla. Tämä käsky astuu voimaan heti palattuani," hän lisäsi paiskaten oven äänekkäästi kiinni perässään.

"Ja sinä tulet mukaani," Eren kuuli kapteenin tiuskaisevan kauempana käytävässä. Ilmeisesti hän puhui nyt sotilaspoliisille, joka tähän asti oli hoitanut paikan vartioimisen. Ei kai Levi aikonut viedä miestä kuulusteltavaksi mennessään? Eren ei millään halunnut uskoa, että hänen surkea tilansa johtuisi häntä vartioineesta sotilaspoliisista. Miksi hänen vartijansa olisi yrittänyt tappaa hänet?

Toisaalta, olihan mies aiemmin kuulostanut hieman epäluuloiselta. Erenin alitajunta vain ei antanut hänen syyttää vartijaa tuntematta miestä sen paremmin. Kuka sen tiesi, jos ihmiset yrittäisivät hyökätä Erenin puolella olevien ihmisten kimppuun nyt, kun eivät päässeet käsiksi häneen itseensä?

Yhtäkkiä Erenin kurkkua kuristi ja hänen silmänsä rävähtivät auki. Entä jos ihmiset tosiaan keksisivät alkaa uhkailla vartijaa? Hanjia? Kapteenia? Tai vielä pahempaa… Mikasaa ja Arminia?

"Mikä hätänä?" Hanji kysyi hänen vierellään katsoen Ereniä ihmeissään. "Näytät pelästyneeltä. Sattuuko sinuun vielä?"

"E-Ei. Tai siis… joo, vähän," Eren mutisi nojaten päänsä sängynpäätyyn. Hänen olonsa oli edelleen melko kamala, mutta enää se ei ollut suurin hänen murheistaan. Hänen täytyisi päästä ulos täältä tai ainakin saada tavata ystävänsä mahdollisimman pian.

"Mihin? Miten voimakkaasti? Osaatko kuvailla sitä?" Hanji alkoi kysellä. Naisen kysymykset ja äänensävy olivat hiljalleen palautumassa tälle tyypillisiksi, ja Eren huokaisi syvään kohdistaen katseensa kiviseen kattoon. ¨

Joo… Tästä tulisi pitkä ilta.

Eren havahtui kuullessaan kovan pamauksen jostain kauempaa. Hän kurotteli nähdäkseen kaltereiden läpi portaikkoon.

Hanji oli jaksanut tökkiä häntä varmasti toista tuntia, ja lopulta Eren oli antanut periksi väsymykselleen ja torkahtanut hetkeksi. Tämä ei selvästikään ollut naista haitannut, sillä pian herättyään Eren huomasi jonkun neulan käsivarressaan ja toisen kämmenselässään. Käsivarren neula ei näyttänyt tekevän sillä hetkellä mitään, mutta toisesta hän näki verensä valuvan ohutta letkua pitkin pieneen putkiloon, jota Hanji piteli odottavan näköisesti kädessään.

Lukuun ottamatta pientä inhon puistatusta jonka neulat hänessä aiheuttivat, tunsi Eren kuitenkin olonsa jo jonkin verran paremmaksi. Häntä heikotti edelleen ja hänen päässään humisi oudosti, mutta pahin vaihe oli ilmeisesti jo takanapäin. Todennäköisesti osasyy hänen helpottaneeseen olotilaansa oli jälleen kerran se kyky, jolla hänen ruumiinsa paransi itseään ja korjasi vammojaan. Se sama kyky, joka oli kaikilla titaaneilla.

Siis joka oli kaikilla titaaneilla, sekä Erenillä. Hän ei ollut titaani.

"Sinäkö siellä?" Hanji huusi äkisti ovelle päin saaden Erenin säikähtämään.

Kapteeni ei ilmeisesti vaivautunut vastamaan kysymykseen, mutta ilmestyi pian portaikosta Erenin näkökenttään. Mies oli tavallistakin väsyneemmän näköinen kaivaessaan avaimensa taskustaan, mikä sai Erenin arvaamaan, ettei keskustelu toisten armeijan johtohenkilöiden kanssa ollut mennyt aivan kuten mies oli kaavaillut. Lopulta kapteeni tyrkkäsi oven laiskan näköisesti auki olkapäällään ja astui sisään.

"Onnistuiko?" Hanji kysyi Leviltä irrottaessaan samalla viimeisenkin neulan Erenin kämmenselästä. Hän puhdisti neulan jollain aineella ennen kuin laittoi sen pieneen salkkuun, jonka oli nostanut pojan sängyn reunalle.

Vaikkei nainen varsinaisesti ollutkaan mikään lääkäri, oli hänen asemansa muurien tällä puolen ainakin hyvin lähellä sellaista. Hanjin rajaton kiinnostus… no, kaikkeen… oli ollut usein suureksi avuksi tohtoreiden etsiessä parannuskeinoja ajoittain jyllänneisiin kulkutauteihin ja muihin erinäisiin ongelmiin. Usein hän oli ollut hyvinkin tärkeässä roolissa koko jäljellä olevan ihmiskunnan pelastamisessa. "Mitä komentaja sanoi?" nainen lisäsi vielä kysymyslistaansa.

Levi nojautui sellin kiviseinää vasten ristien kätensä rinnuksilleen. "Vartioinnin lisääminen onnistuu kyllä, mutta en silti luota heidän suunnitelmiinsa. He eivät usko, että ihmiset oikeasti olisivat kylliksi peloissaan hyökätäkseen tänne kiellosta huolimatta", hän huokaisi matalalla äänellään tuijottaen ilmeettömästi vastakkaiseen seinään. "Tahtoisin uskoa, että Erwin on oikeassa ja hänen päätöksensä ovat tässäkin tilanteessa järkeviä. Juuri nyt minulla on kuitenkin aavistus, etteivät ihmiset jätä tätä vielä tähän. Mutta jos esitän kantani johtohenkilöille, he sanovat nykyisenkin vartioinnin olevan jo resurssien haaskaamista."

"Yksinkertaisia ajatusmalleja yksinkertaisilta miehiltä," Eren kuuli Hanjin mutisevan tämän pakatessa lisää välineitään pieneen laukkuunsa. Kapteeni selvästi kuuli kommentin, mutta ei jaksanut piikitellä takaisin. Sen sijaan hän lopetti seinään nojailun ja astui hieman lähemmäksi.

"No?"

"Mitä "no"?" Hanji kysyi takaisin napaten veren täyttämän koeputken irti letkusta.

"Oletko löytänyt mitään uut…" kapteeni aloitti, muttei koskaan saanut tilaisuutta viimeistellä lausettaan.

"Kysyitpä sopivasti!" Hanji hihkaisi laittaen korkin putkilon toiseen päähän ja ravisteli sitä sitten kädessään. Joskus Erenin todella täytyi ihmetellä, mistä nainen sai kaiken tuon energiansa, jolla hän jaksoi olla innokas ja pirteä tilanteessa kuin tilanteessa. Ja varsinkin sitä, kuinka se innokkuus saattoi nousta hänestä esiin ihan koska tahansa.

"Sain selville, että tämän tosiaan aiheutti myrkytys. Ilmeisesti käytetty myrkky oli peräisin jostain kasvista tai sienestä, ja todennäköisesti hän on saanut sitä ruuan mukana. Annoin Erenille lääkehiiltä ja sitten minä …"

"Ruuasta?" Kapteeni näytti hieman kalpealta.

"Mistäpä muualtakaan? En usko, että täällä on käynyt ketään varta vasten sitä hänelle syöttämässä. Eihän, Eren?" Hanji kysyi pojalta lepertelevällä äänensävyllä.

"Ei ole," Eren vastasi hiljaa samalla, kun voitonriemuinen virne levisi Hanjin kasvoille. "Hänellä ei kuitenkaan ole hätää. Myrkky vaikuttanee vielä jonkin aikaa heikentäen hänen oloaan, mutta tilanne ei ole enää hengenvaarallinen. Nyt vain pitää varmistaa, että myrkkyä ei enää päädy mitään kautta hänen elimistöönsä. Voisit sanoa uusille vartijoille, että tutkivat selliin saapuvan ruuan hieman huolellisemmin. Ja lisäksi meidän pitäisi…" Hanji aloitti jälleen, mutta kapteenin haudanvakavaksi muuttunut ilme näytti keskeyttävän hänet.

"Levi? Mitä nyt?"

Kapteeni puraisi alahuultaan ja pyyhkäisi hermostuneesti kädellä hiuksiaan. "Se oli minun ruokani."

"Mikä?"

"Se, mitä syötin hänelle."

"Milloin?"

"Aamupäivällä."

"Miten?"

Levi ärähti huitaisten ilmaa kädellään. "Älä viitsi!" hän ärähti naiselle, joka säpsähti hieman miehen äänenvoimakkuuden noustessa. "Toin hänelle tänne aamupäivällä ruokaa, koska minun käskettiin tehdä niin. Käskyn mukaan hänelle piti syöttää ruokaa enemmän kuin muille, enkä löytänyt varastoista juuri mitään, joten annoin hänelle oman annokseni," mies jatkoi liikehtien hermostuneesti pitkin sellin lattiaa.

Hanji katsoi häntä kummissaan. "Eren siis söi sekä oman ruokansa, että sinun annoksesi?"

"Tavallaan," kapteeni murahti pysähtyen viimein hetkeksi sängyn eteen. "Joskin hänen oma alkuperäinen osuutensa oli vain jokunen siivu leipää."

Hanji käänsi katseensa jälleen Ereniin. "Jaksoitko todella syödä sen kaiken?" hän hämmästeli.

Luuletko, että minulla oli paljonkin vaihtoehtoja? Tuo hullu mieshän suunnilleen työnsi kaiken alas kurkustani, Eren ajatteli sarkastisesti, mutta ei aivan uskaltanut artikuloida ajatuksiaan ääneen. Sen sijaan hän tyytyi mumisemaan vastaukseksi vain "joo, kutakuinkin."

"Mitä annokset sisälsivät?" Nainen kysyi sujauttaessaan kädessään olevan koeputken taskuunsa. "Oliko niissä kasviksia? Hedelmiä? Sieniä?"

"Mistä minä sellaisia olisin saanut? Miltei kaikki varaston perunatkin olivat ehtineet itää jo hyvän tovin. Löysin leivän lisäksi ainoastaan muutaman kananmunan," Levi tiuskaisi.

Hanji näytti mietteliäältä. "Munissa tuskin oli mitään vikaa. Ehkä myrkky oli leivottu leivän sisään."

"Erenin annokseen varattu leipä oli varastosta. Siellä ei ole mitään tuoretta ja leivät ovat varmasti olleet siellä ties kuinka kauan, joten sieltä myrkky ei ainakaan tullut," kapteeni sanoi nojaten kädellään Erenin sängyn alapäätyyn.

"Mutta sinun leipäsi tulee armeijan huoltoyksiköstä. Sinne ruoka tulee tuoreena suoraan leipomolta," Hanji aloitti. "Joten…"

Levin viileä ilme ei muuttunut, mutta hän näytti jälleen hieman hermostuneelta pyyhkäistessään hiuksiaan kädellään ja istahtaessaan turhautuneen huokaisun saattelemana Erenin sängyn jalkopäähän. Eren tunsi koko sängyn notkahtavan kapteenin lysähtäessä istumaan patjalle kuin kaikkensa antanut sotilas, joka ei jaksanut seistä enää hetkeäkään.

Sitten kapteeni tuijotti hetken ilmeettömästi Hanjiin, ennen kuin sanoi pelottavan rauhallisesti;

"Myrkky ei ollut tarkoitettu Erenille. Se oli tarkoitettu minulle."